Me tykkäämme sinusta!
Tykkäätkö sinä jo meistä?
Me tykkäämme sinusta!
Tykkäätkö sinä jo meistä?
torstai 31.05.2018 Avainsanat: Huolto , Leonidas , Seat , Seat Leon , Takuu
Eräänä huhtikuisena iltana katseeni sattui kiinnittymään Leonin upeaan perään tavallista tarkemmin. Mitä ihmettä, takavalojen umpiossa on murtumia! Mistä ne on oikein tulleet, kun auto ei ole osunut mihinkään? Tutkiessani niitä tarkemmin havaitsin, että umpiot halkeilevat sisäpuolelta ja ulkopuoli on koskematon.
Alkoi kauhea vanhojen valokuvien penkominen. Milloin säröt on tullut? Että mulla pitääkin olla tapana kuvata lähinnä kuskin puoleista kylkeä, joten kuvaa ei noin vain löytynytkään. Lopulta bongasin jäljet niinkin vanhoista kuvista kuin viime vuoden keväältä. Ne on siis olleet vähintään vuoden eikä niitä ollut huomannut niin minä, autohuolto kuin fiksarikaan, jolla käytän autoani käsinpesussa.
Koska murtumat eivät johtuneet ulkoisista tekijöistä, mietin voisiko kyseessä olla vika, jonka saisi korjattua takuuseen. Tai goodwillin piikkiin, koska takuuhan autosta loppui jo kahden vuoden jälkeen. Tuntui melko epätodennäköiseltä, mutta voisihan sitä silti kysyä.
Seuraavaksi läksin googlettamaan, josko jollain muulla olisi ollut samanlaista ongelmaa. Aikani etsittyäni löysinkin blogikirjoituksen, jonka kirjoittajan Leonissa oli sama ongelma ja juttuun oli kerätty kuvia myös muista Leonien umpioista. Ihan samanlaisia säröjä kuin mulla!
Jutun mukaan kyseessä on valmistusvirhe: takaumpion lasi on ruuvattu liian tiukkaan, minkä seurauksena se on murtunut. Monilla sen sisään oli tästä johtuen päässyt kosteutta sisään, mutta minulla se oli vielä ihan kuiva.
Seuraavana aamuna riensin Jyväskylän Autotarvikkeelle. Johan siitä olikin kolme päivää, kun olin hakenut auton kytkinremontista… Asian kanssa ei voinut kuitenkaan yhtään aikailla, sillä auto oli täyttämässä parin päivän päästä kolme vuotta, mikä saattaisi vaikuttaa korvattavuuteen.
Huoltoneuvoja otti valokuvat takavaloista ja lupasi selvittää asiaa. Ja totta tosiaan - tehtaalla oli tiedote umpioiden murtumista ja ne vaihdettaisiin veloituksetta.
Itse vaihtotapahtuma oli todella nopea, mistä kertoi itse vaihtotyön hinta: 19,80 e. (Siitä laskutusosuus oli 50 %; en tiedä miksi puoleen hintaan.) Katsoin jälkeenpäin YouTubesta videon umpioiden irrottamisesta ja se olikin todella yksinkertainen toimenpide. Takakontissa oleva luukku auki, iso käsin kierrettävä kiinnike auki ja sitten valomoduulin saakin vedettyä irti.
Leonin vasen takavalo maksoi 150,99 e ja oikea 158,00 e. Hinta sisältää koko umpiomoduulin, jossa on takavalo, jarruvalo, vilkku ja puolesta riippuen joko sumuvalo tai peruutusvalo.
Minulle ei tullut tästä kokonaisuudessaan 323,68 e keissistä mitään kuluja, joten tyytyväisenä lähdin korjaamolta; uuden kytkimen lisäksi nyt ehjin valoin. Jokohan tämän maanantaikappaleen takuukorjaukset olisivat tässä?
sunnuntai 20.05.2018 Avainsanat: Huolto , Leonidas , Seat , Seat Leon , Takuu
Autoni alkoi pitää huhtikuun taloudellisuusajokilpailuissa kummallista ääntä. Siitä kuului muutaman tunnin ajon jälkeen *kviik* kun automaatti vaihtoi vaihteen ykköseltä kakkoselle ja hiljaisempi *kviik*, kun se vaihtoi kakkoselta kolmoselle. Kartturini Tero epäili, että äänenlähde olisi Leonin 7-vaihteisen DSG-vaihteiston kytkin.
Kilpailujen jälkeen kiirehdin varaamaan Leonille huoltoa Jyväskylän Autotarvikkeelta. Sille oli määrä tehdä määräaikaishuolto huhtikuun loppuun mennessä, jolloin se täyttäisi kolme vuotta, ja äänenlähde olisi hyvä selvittää samalla.
Kuvaukseni perusteella huoltoneuvoja selasi valmistajan tiedotteita ja löysi mahdolliseksi syyksi DSG-vaihteiston monitoimikytkimen.
Mutta … vaihteisto ei tietenkään pitänyt mitään ääntä kilpailun jälkeen, kun ajoin vain lyhyitä pätkiä töihin ja takaisin ja esimerkiksi autoliikkeeseen reklamoimaan äänestä. Niinpä tietysti! Miten huolto voisi huomata sen, kun minäkään en huomaa?
Huoltoa edeltävä viikonloppua suuntasin kuulosteluajelulle, jotta voisin kertoa huollossa, miten "kviik"-äänen saa aikaiseksi. Ajoin Leonilla 95 km samantyylistä ajoa kuin taloudellisuusajokilpailuissa, mutta auto pysyi hiljaa liikkeelle lähdöissä.
Täysin hiljaa auto ei kuitenkaan ollut. Havaitsin, että isoimmalla eli seiskavaihteella matalilla 1150-1200 rpm kierroksilla ajaessa konepellin alta kuului jatkuva hiljainen ääni, joka kuulosti siltä, kuin siellä olisi linnunpesä täynnä poikasia sirkuttamassa.
Heti kun vaihteen vaihtoi kutoselle, ääni poistui. Ja seiskalle vaihtaminen palautti sen. Tämä oli tilanteessa, jossa käskin autoa käyttämään isompaa vaihdetta kuin automaatti olisi itse käyttänyt, mutta se kuitenkin antoi käyttää sitä. Myöhemmin huomasin, että sama ääni kuului myös, kun ajoin taajamassa nelosvaihteella, jonka auto oli itse valinnut käyttöön.
Kerroin uusista havainnoistani huoltoneuvojalle kun vein autoa ja harmittelin samalla, että en sitä alkuperäistä ääntä kuullut. Se ei haitannut, vaan mekaanikot tutkivat auton joka tapauksessa. Ja autohan piti tosiaan viedä liikkeeseen jo edellisenä päivänä, että mekaanikot saavat käynnistää sen aamulla kylmänä.
Seuraavana iltapäivänä menin jännityksellä hakemaan autoa huollosta.
Huoltoneuvoja kiitteli, että reklamaationi vaihteen vaihdossa kuuluvista äänistä oli ollut erinomainen ja johdattanut mekaanikot heti oikeille jäljille. Vaihteistossa oli todella ollut toimintahäiriö ja monitoimikytkin oli vaihdettu uuteen.
Ihmettelin, että miten mekaanikot pystyivät löytämään äänen, vaikka en kuullut itse mitään kisojen jälkeen.
Huoltoneuvoja kertoi, että tällaista ääntä menee kuuntelemaan aina kaksi mekaanikkoa. Ensin he avaavat konepeiton, istuvat sitten autoon ja käynnistävät sen. Ja kun mekaanikot tiesivät mitä kuunnella, niin se olikin sitten selvä tapaus. Sanonpahan vaan, että tämä on sitä ammattitaitoa!
Huoltoneuvoja arvioi, että vika olisi muuttunut toiminnalliseksi häiriöksi parin vuoden päästä; ehkä noin 60 tkm kohdalla. Tämä ilmenisi auton nykimisenä ja äänenä. Nythän autolla oli ajettu vasta 35 tkm ja vika oli vasta ns. kosmeettinen.
Ääni johtui kuulemma jostain jutusta kytkimen materiaalin rakenteessa. Monitoimikytkin vaihdettiin uudenlaiseen, jossa materiaali on vaihtunut toiseen eikä siinä pitäisi tapahtua vastaavaa.
Kyselin myös mielenkiinnosta, millainen projekti monitoimikytkimen vaihtaminen uuteen on. Sain kuulla, että kaksoiskytkinten lukkojen vapautuspisteen säätäminen vaatii suurta tarkkuutta, jotta vaihde saadaan vaihtumaan synkronoidusti parittomilta parillisille ja toisinpäin.
Mekaanikko kertoi, että kytkinten esijännitys säädetään oikeaksi lisäämällä kytkimeen 1,5-3 mm paksuisia shim-levyjä, kunnes digitaalinen syvyysmittari näyttää kytkimen asennon olevan oikea. Työvaihetta ei tarvittaisi, jos kaikki tehtaalta tulevat kytkimet olisivat identtisinä, mutta niissä on tietyt valmistustoleranssit ja siksi pitää tehdä tämä säätö.
Seitsenportaisessa DSG-laatikossa säätö pitää tehdä kuulemma erikseen parittomille ja parillisille vaihteille, mutta kuusiportaisessa riittää yksi.
Kokonaisuutena Leonin monitoimikytkimen vaihtaminen maksoi n. 1500 e, josta tehtaan piikkiin meni kytkimen hinta 500 e. Auton myyjäliike ja maahantuoja korvasivat loput 1000 e.
Minun ei onneksi tarvinnut maksaa korjauksesta mitään. Leonin takuu päättyi jo vuosi sitten, mutta myyjällä on silti vastuu virheestä, sillä vaihteiston oletettu kestoikä on huomattavasti pidempi kuin kolme vuotta ja 35 000 km.
Asiakkaalle annetun hyvityksen suuruuteen vaikuttaa huoltoneuvojan mukaan mm. auton ikä, ajetut kilometrit ja sitä myöten saatu käyttöhyöty, huoltohistoria, huolenpitosopimusasiakkuus, se onko ensimmäinen omistaja ja miten autoa on käytetty.
Oli onnekas sattuma, että havaitsin Leonin vaihteistossa oudon äänen jo ennen kuin auto täytti kolme vuotta. Myöhemmin sen korjauskulujen jakamisesta olisi saattanut tulla vääntöä, mutta nyt kaikki sujui ongelmitta.
Edit 26.6.2018: Huolenpitosopimusasiakkuus vaikuttaa hyvitykseen siksi, että hps asiakkailla auto tiedetään aina olevan viimeisen päälle huollettu. Hyvityksessä merkitystä on myös sillä, onko korjattava kohde huolto-ohjelman tarkastuslistalla.
maanantai 07.05.2018 Avainsanat: Ecorun , Leonidas , Seat , Seat Leon , Taloudellinen ajo
Tupla-ecorun-viikonlopun jälkimmäinen kilpailu järjestettiin sunnuntaina Pusulassa. Jos en olisi maksanut kisaa ennakkoon, olisin varmaankin jättänyt sen väliin.
Lauantain kisan jälkeen kysyttiin kilpailijoiden mielipidettä kahden kisan viikonlopusta. Kaikki olivat tyytyväisiä paitsi minä, joka mietin kauhulla miten väsyneenä joudun ajamaan 300 km kotiin sunnuntai-iltana. Siinä vaiheessa en vain arvannut, että olisin jo sunnuntaiaamuna niin väsynyt, että meinaisin torkahtaa rattiin 75 km siirtymällä hotellilta kisapaikalle!
Kisapaikalle päästyäni olo oli kuin zombiella, paitsi että en örissyt. Koska en jaksanut… Kartturini Jaakkokin kommentoi, ettei ole nähnyt minua koskaan niin hiljaisena kuin olin silloin.
Onneksi sain kisan jälkeiselle kotimatkalle kuskiksi toisen jyväskyläläisen tiimin kartturin, koska kisan jälkeen ajamisesta ei olisi tullut enää mitään.
Vaikka olin tosi väsynyt, ajaminen kilpailussa tuntui hyvältä! Kaikki energia kuluikin sitten ajamiseen, eikä minusta ollut reitillä juttuseuraa. Mutta tulipahan keskityttyä 110% ajamiseen.
Jatkoin ajamista edellisen päivän tyyliin kiihdytä-ja-rullaa-tekniikalla, missä otin aina vauhtia alamäistä ja annoin nopeuden pudota ylämäissä.
Siinä missä lauantaina ajettiin varsin maltillisilla nopeuksilla, päästiin sunnuntaina jo ihan vauhdin makuun, koska suurimmalla osalla jaksoista keskinopeus oli yli 60 km/h. Vieläkin vauhdikkaampaa olisi ollut, ellei osalla kilpailun teistä olisi tiekirjan painamisen jälkeen pudotettu nopeusrajoitusta 80 -> 60 km/h:iin teiden huonon kunnon takia.
Lehdissä on uutisoitu, että kelirikko on tänä vuonna pahempi kuin vuosiin. Tämä ecorun-viikonloppu todellakin näytti kaikessa kaameudessaan, miten luokattoman huonossa kunnossa tiet ympäri maata ovat talven jäljiltä!
Yhden 60 km/h rajoitetun alamäen laskettelin vauhdikkaasti alas 69 km/h nopeudella suoraan tutkaan. Kyllä, tiesin että ajan ylinopeutta, mutta kun en halunnut surmata hyvää vauhtia jarruttamalla. Yksi kilpailija kommentoi mulle, että kumpi on nolompaa: ajaa ecorunissa alamäessä tutkaan 69 km/h vai 59 km/h alinopeutta kuten he. Niinpä...
Alamäen tutkan huomasin, mutta lisäksi järjestäjät olivat tutkanneet jotain risteystä. Ei mitään havaintoa missä! Kilpailun järjestäjä kommentoi mulle, että ajoit siitä aika vauhdikkaasti, mistä huolestuin, että nytkö meidät diskataan koko kisasta?! Onneksi oli kuitenkin ajanut sen ihan rajoitusten puitteissa.
Yhdellä jaksolla oli liki 30 km pätkä 120 km/h rajoitettua moottoritietä, mikä vaati hieman taktikointia.
Millä nopeudella pitäisi ajaa, että pysyy aikataulussa, muttei myöhästy? Muistelen ajaneeni motarilla parin vuoden takaisessa kisassa pääosin 80 km/h, mikä on toki tasaista, mutta ylämäissä kulutus nousee.
Nyt ajoin kaikki alaspäin viettävät osuudet satasen pintaan ja ylämäissä annoin vauhdin hiipua 80 km/h pintaan. Hetkellisen kulutuksen mittaria seuraamalla pyrin pitämään kulutuksen matalalla ja onnistuinkin siinä mielestäni ihan hyvin, koska ajoin pitkiä matkoja satasta tyyliin 3,2 l/100 km kulutuksella.
Harhauduimme kilpailureitiltä harmillisen monta kertaa. Yksi kohta tiekirjassa oli ihan outo ja päädyimme jonkun rakennuksen pihaan pyörimään. Siitä päästyämme käännyimme seuraavasta risteyksestä väärään suuntaan.
Siitä olikin paha tehdä uukkaria, sillä liikennevirta oli jatkuva eikä missään mitään risteystä kääntymistä varten. Lopulta Jaakko käski tehdä uukkarin ihan vaan tien varteen pysähtyen ja kyllä se Leonidas siitä juuri ja juuri mahtui kääntymään, kun pientareita vähän käytti hyväksi.
Lounastauolta lähtiessä käännyimme ekasta risteyksestä väärään suuntaan, minkä Jaakko tajusi jo 50 metrin jälkeen ja pyysi pysähtymään. Siinä ei ollut hyvää kääntymispaikkaa, joten jatkoin toisen mokoman eteenpäin. Tästä tuli noottia, että minun pitäisi pysähtyä nopeammin. Mutta ei siinä pystynyt kääntymään!
Parisataametriä uukkarin jälkeen Jaakko tajusi, että olimmekin nyt väärässä suunnassa (eli alkuperäinen suunta oli oikea) ja pyysi pysähtymään. Aaargh, ei nyt oikeasti!
Tuppaan välillä kiihtymään nollasta sataan nopeammin kuin autoni, joten kimpaantuneena jarrutin niin, että asfaltiin jäi mustat jäljet. Joko nyt oli riittävän nopeasti pysähdytty?
Ennen kuin pääsimme taas liikenteeseen, seuraavana lähtövuorossa oleva autokunta näkyi jo lähtevän. Eli tähän uukkarisekoiluun tuhraantui kaksi minuuttia kallista aikaa. Maantiet joutui posottamaan vauhdilla, että saimme aikataulun kiinni. Mutta emme myöhästyneet!
Tiekirjaan oli yhdelle jaksolle eksynyt ikävä matkavirhe: yksi risteys oli merkitty tulevaksi monta kilometriä ennen todellisuutta. Tämä ei meitä kuitenkaan hämännyt, sillä olimme varmoja, ettemme olleet kääntyneet mitään edeltävää risteystä väärin. Niinpä vain jatkoimme matkaa ja saavutimme siinä sivussa seuraavan joukkueen.
Yhtä vakaata uskoa ei ollut jyväskyläläisellä Seat Leon -tiimillä, joka ajoi jossain vaiheessa meitä vastaan. He olivat päättäneet lähteä tarkistamaan edellistä risteystä, mutta kun kaksi autokuntaa tuli vastaan, he tekivät uukkarin ja karauttivat pian ohi.
Kilpailun bensaluokassa oli kaksi osanottajaa kuten edellisenäkin päivänä: Minun Seat Leon 1,4 TSI ACT ja toisen jyväskyläläisen tiimin Seat Leon 1,0 TSI. Mietimme ennen kilpailua, että voisimme jakaa viikonlopun voitot. He voittaisivat hitaan kilpailun ja minä nopean, koska autoni sopii paremmin nopeaan ajoon.
Valitettavasti Leonidas jäi tässäkin kisassa kakkoseksi eli viimeiseksi. Seatien kulutusero oli kuitenkin huomattavasti pienempi kuin edellisenä päivänä: voittajien kulutus oli 4,248 l/100 km kun taas minun 4,475 l/100 km/h. Ennen ylinopeussakkoa kulutukseni oli 4,336 l/100 km eli vain reilun desin ero!
Auton ajotietokone näytti molemmilla Seateilla samaa kulutusta kuin mitattukin.
Yksilitraisen Leonin kulutus kasvaa todella radikaalisti, kun ajetaan kovempaa, sillä edellisen päivän hitaasta kisasta mun kulutus kasvoi vain 2 dl/100 km, mutta yksilitraisella Leonilla 5 dl/100 km.
Tästä voi päätellä, että isommalla moottorilla varustettu Leonidas todella tykkää kovemmista nopeuksista kuin pienimoottorinen veljensä.
Hauskana sivuhuomiona täytyy mainita, että samansuuntaiset erot kulutuksissa oli myös dieseleissä. Edellispäivän hitaassa kisassa yleensä tosi hyvin pärjännyt Markku Lehisto jäi yleiskilpailun viimeiseksi isolla Jaguar XE:llä, jonka kulutus oli 4,117 l/100 km. Sunnuntain maantiepainotteisessa kisassa Jaguar näytti kyntensä ja Markku voittikin yleiskilpailun 3,668 l/100 km kulutuksella.
Mutta takaisin Leoneihin.
Vaikka kisasta olisi karsinut muutamat harhaanajot, niiden aiheuttaman kirimisen ja ylinopeuden, olisi Leonien ero ollut varmaan jo aika pieni. Epäilen silti voittomahdollisuuksia. Nyt alla oli myös kitkarenkaat, joista sain etua kesärenkailla varustettuun Leoniin verrattuna. Kesärengaskisassa ero olisi taas kasvanut.
Summa summarum: nopeissa kisoissa Leonidaksella on vielä periaatteessa mahiksia, mutta hitaissa kisoissa sillä ei tee mitään. Harmittaa oikeasti, sillä rakastan autoani ja haluaisin kisata sillä. :(
Koko traditional-luokka tuntuu kyllä olevan kuolemassa ecoruneista kun kilpailijat siirtyvät kisaamaan yhä enenevissä määrin hybrideillä. Autot ovat järjestäin lainattuja ja uusinta tekniikkaa. Mieheni ehdotti, että pitäisikö harrastelijaluokka olla niille, jotka ajavat omilla autoillaan? Voisin siirtyä itsekin siihen... Kun mieluummin ajan huikealla alustalla ja istuimilla varustetulla Leonilla kuin esimerkiksi Hyundai Ioniqilla, jonka penkit ovat kuin sohvat.
POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!
Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.
Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com
