Me tykkäämme sinusta!
Tykkäätkö sinä jo meistä?
Me tykkäämme sinusta!
Tykkäätkö sinä jo meistä?
keskiviikko 28.06.2017 Avainsanat: Ajoharjoittelu , Jarrut , Moottoripyöräily , Tapahtuma
Kerroin edellisessä kirjoituksessani Motoristi Survival Tour -koulutuksen hidasajoharjoituksista ja siihen liittyvistä jutuista: ajoasennosta, katseen käytöstä ja hallintalaitteiden käytössä. Nyt tarina jatkuu. Tällä kertaa aiheina ovat moottoripyörän jarrutustekniikka ja kaarreajo.
Oikea ajoasento ja katseen käyttö ovat tärkeässä osassa tehokkaassa jarrutuksessa. Pidetään siis jaloilla tukevasti kiinni moottoripyörästä, keskivartalo tiukkana ja kädet rentoina. Näin pyörä pysyy hyvin suorassa linjassa jarrutuksen aikana eikä kuskina painuta jarrutuksen voimasta käsien päälle ja mahdollisesti vahingossa käännetä tankoa.
Sopiva jarrutuksen teho on sellainen, että ollaan vielä juuri pidon rajoissa. Jarrutuksessa etupyörää ei kannata päästä lukkiutumaan, koska jos moottoripyörä on vähänkin epätasapainossa, se saattaa kaatua. Lisäksi lukossa oleva rengas ei jarruta yhtä tehokkaasti kuin pyörivä rengas.
Takarenkaan lukkiutuminen ei ole niin vakavaa, koska sen jarrutusteho on aika pieni (jopa 90 % jarrutustehosta voi olla etupyörällä!) ja on yksi muuttuja vähemmän, kun ei tarvitse jarrutuksen aikana keskittyä sen poljinvoimaan. Jarrutetan siis molemmila jarruilla samaan aikaan ja tehokkaasti, mutta säädellään etujarrulla jarrutuksen tehoa. Ai niin, ja laitetaan mielellään kytkin pohjaan, niin pyörä ei sammu.
Ennen kuin pääsimme itse jarruttelemaan, toinen kouluttajista demosi meille tehokasta jarrutusta eri nopeuksista. Meidän tehtävämme oli veikata, millä matkalla moottoripyörä pysähtyy, kun nopeus on 60 km/h ja 80 km/h.
Olen arvioinut jarrutusmatkoja monen monta kertaa liukkaan kelin ratapäivissä, mutta nyt kesäkelissä ei ollut aavistustakaan, mihin pyörää pysähtyisi 60 km/h nopeudesta. Oli muuten vain 13 metriä! Jarrutusmatka 80 km/h nopeudesta olikin sitten helpompi arvioida, koska jarrutusmatka tuplaantuu aina, kun nopeus kasvaa neljänneksellä. Nopeudesta 80 km/h jarrutusmatka oli 25 m.
Näissä demoissa mitatuissa matkoissa täytyy tosin huomioida, että nissä mitattiin tosiaan pelkkää jarrutusmatkaa, ei reaktiomatkaa. Kun mukaan lasketaan 17 m reaktiomatka, 60 km/h todellinen pysähtymismatka on 41 m. Reaktiomatka 80 km/h nopeudesta on puolestaan 22 m, joten pysähtymismatka onkin 47 m.
Liikenneturvan sivuilla on muuten hyvä laskuri, jossa voi tutustua moottoripyörän jarrutusmatkoihin erilaisilla keleillä ja alustoilla.
Jarrutusharjoituksissa emme kerääntyneet ajoittain radan reunaan oppimaan lisää teoriaa kuten hidasajossa. Sen sijaan saimme kouluttajilta yksilöllistä palautetta jokaisen jarrutuksen jälkeen ja neuvoja, mihin asiaan kannattaa kiinnittää seuraavalla kierroksella huomiota. Hidasajoharjoituksen tapaan siis myös jarrutustekniikkaa rakennettiin vaihe vaiheelta paremmaksi, mikä oli minusta oivallinen tapa opetella asioita, kun ei anneta kaikkea tietoa yhtenä pläjäyksenä!
Minulla on ollut tapana vaihtaa vaihde aina pienimmälle samaan aikaan kuin jarrutan, mutta nyt sain kehotuksen luopua siitä. On parempi painaa vain kytkin pohjaan ja keskittyä muuten kunnolliseen jarrutukseen.
Seuraavalla yrityksellä sain palautetta, että takajarrua voisi käyttää napakammin. Pelkäsin, että se menee lukkoon ja siksi olen vähän arastellut sen käyttämistä. Mutta ei se lukkiutuminen kuulemma haittaa mitään, jos ajolinja on vaan suorassa.
Kolmas korjattava asia löytyi käsijarrun käytöstä. Olen tottunut käyttämään jarrua vain kahdella sormella, koska pikkusormeni ei yletä kahvaan ollenkaan. Sitä pitäisi kuitenkin puristaa kaikilla sormilla, jotta saa parhaan mahdollisen puristusvoiman. Kahden sormen tekniikkani lienee lähtöisin siitä, että Eerikin jarrukahva on vääntynyt jonkun edellisen omistajan jäljiltä ja on siten vähän kaukana. En ole antanut sen häiritä, mutta nyt mietin, että kahvan voisi ehkä vaihdattaa uuteen suoraan.
Koko kädellä ja kunnolla jalkajarrulla jarruttaessa moottoripyöräni pysähtyikin jo ihan kohtuullisesti, muistaakseni 16 metriin. Seuraavalla yrityksellä jarrutusmatka lyheni 14,5 metriin, missä ei ollut enää kuin 1,5 m eroa kouluttajamme tulokseen. Ei huono! Liikenneturvan laskurin mukaan jarrutumatka 60 km/h nopeudesta optimaalisella asfaltilla on 14 m, joten tähän voi kyllä olla tyytyväinen.
Seuraavaksi olisin voinut kokeilla jarruttaa kovemmista vauhdeista, mutta halusin pitää vauhdin samana, jotta näkisin mahdollisen kehityksen jarrutustekniikassa.
Kävi kuitenkin niin, että 14,5 m jäi parhaaksi tuloksekseni. Sen jälkeen tulokset alkoivat heikentyä, milloin minkäkin syyn takia.
Ensin kouluttaja kysäisi, että oliko hänessä ollut jotain outoa, kun katsoin häntä jarrutuksen aikana. Että pitäisi keskittyä täysillä suoritukseen ja katsoa kauas eteenpäin eikä vilkuilla sivuille. En tajunnut edes tehneeni näin!
Seuraavalla kerralla keskityin katsomaan kaukaisuuteen, mutta muuten tulos oli surkea, koska kouluttaja ilmoitti että nyt ei enää jarrutella. Ajoasento oli huono ja mulla oli jäänyt jopa kaasu päälle. Mitään näistä en huomannut, kun keskityin vain kaukaisuuteen. Totta puhuen en muistanut iltapäivän jarrutusharjoituksissa kiinnittää enää mitään huomiota ajoasentoon, kun asia opetettiin ennen ruokataukoa! Hups...
Sain kokeilla vielä kerran, mutta ajoasento oli edelleen huono ja jarutusmatka pitkähkö. Takajarru oli kyllä molemmissa viimeisissä ihan lukossa.
Minusta on hienoa, miten ammattitaitoiset kouluttajat näkevät, milloin oppilaat ovat ajaneet tarpeeksi ja on parempi lopettaa. Oppilaana sitä ei nimittäin tajua, ihmettelin lähinnä, että miksei nyt suju. Kaikilla se vaihe tulee kuulemma varsin samoihin aikoihin. Vertasivat sitä sitten siihen, että ei juoksijakaan pysty vetämään 100 m spurtteja loputtomasti.
Päivän viimeisenä isona aiheena keskityttiin moottoripyörän ohjaustekniikkaan ja vähän sen teoriaan. Miksi pyörä kääntyy kovemmassa vauhdissa paremmin, kun ohjaustankoa kääntää eri suuntaan kuin mihin haluaa mennä?
Tässä on taustalla niin hienoa fysiikkaa, etten edes yritä selittää sitä kattavasti. Tiivistetysti sanottuna käy niin, että kun tankoa työntää (= vastaohjaus / työntöohjaus) eri suuntaan kuin mihin haluaa kääntyä, niin rengas taittuu pois alta ja koska sen reunan ympärysmitta on pienempi kuin keskikohdan, pyörä kääntyykin työnnön suuntaan.
Vastaohjausta voi demota myös laittamalla pöydälle kumoon kartion mallisen juomalasin. Jos sitä lähtee vierittämään pöytää pitkin, se ei mene suoraan, vaan kääntyy pohjan suuntaan, koska pohja on kapeampi.
Googletin vastaohjausta ja vastaan tuli oma blogaukseni moottoripyöräkurssista, jolloin olin oppinut ohjauksen vasta teoriassa, mutten ollut päässyt vielä testaamaan käytännössä. Mietin silloin, että toimiiko vastaohjaus samalla tavalla kuin polkupyöränkin kääntäminen kovemmassa vauhdissa. Terveisiä vuoden 2011 Jennille täältä vuodesta 2017, että kyllä se toimii juuri niin!
Teoriapuolen jälkeen saimme tehtäväksi lähteä ajamaan liukaankelinradan ympärille merkittyä rataa ja pitämään hauskaa! Radalle oli aseteltu keiloista portteja ja niistä läpi ajaessa tuli harjoiteltua ohjausta. Ajoin rataa maksimissaan 45 km/h, mutta radan päädyissä piti aina himmata johonkin 30 km/h:iin kun siellä oli tiukemmat käännökset. En uskaltanut taittaa etenkään toiseen niistä pyörää, koska pelkäsin että se liukastuu kyljelleen, vaikka oltiin ihan pitävällä asfaltilla.
Nyt vain saatiin ajaa sitä omaan tahtiin ympäri uudestaan ja uudestaan. Kivaa se kyllä oli, ja hauskapitotehtävä tuli siis suoritettua.
Tänä harjoitus oli kiva, ja kierroksia sai ajaa oikein kunnolla. Olisi silti ollut mukavaa, että kouluttajat olisivat puuttuneet myös ohjaukseen ja antaneet lisävinkkejä. Esimerkiksi tuohon, että ajanko mahdollisesti väärin jyrkemmät mutkat, kun pelkään niissä kaatumista vai onko kyse vain siitä, etten uskalla vastaohjata riittävästi.
Kurssi päättyi ohjausharjoitusten jälkeen, mutta väleissä ja ruokatauollakin harjoittelimme kaikenlaista, kuten ryhmäajoa, ajolinjoja ja pyörän pystyyn nostamista. Palataan niihin jutun kolmannessa osassa, joten kannattaa edelleen pysyä kuulolla! :)
maanantai 19.06.2017 Avainsanat: Ajoharjoittelu , Moottoripyöräily , Tapahtuma
Ennakoivan ajon koulutus, motoristin ruosteenpoisto, moottoripyöräilyn jatkokurssi ja mitä näitä nyt on. Yhtä kaikki, olin suunnitellut osallistuvani jollekin moottoripyöräilyn kertauskurssille jo useamman vuoden, mutta tapahtumat ovat olleet aina joko liian kaukana tai väärään aikaan.
Tänä keväänä meinasin mennä Moottoripyöräkerho MP69:n järjestämälle kahden päivän Motoristi Survival 1 -kurssille, mutta se oli jo ehditty varata täyteen ennen kun heräsin asiaan. Onnekseni tänä vuonna järjestettiin myös tiiviitä yhden päivän Motoristi Survival Tour kursseja eri paikkakunnilla ja niistä lähin oli täällä Jyväskylässä. Kurssi oli vieläpä ihan sikahalpakin; vain 50 e seitsemän tunnin tiiviistä koulutuksesta!
Pidän itseäni vielä viidenkin ajokauden ja 15 000 km jälkeen aika surkeana motoristina. Pärjään kyllä moottoripyörän kanssa ja maantiellä ei ole ongelmaa (eikös niin sanota, että vauhti korjaa virheet!?).
Tarkka käsittely hitaissa vauhdeissa sen sijaan on pelottavaa, koska pelkään horjahtavani ja kaatavani pyörän. Pieni horjahtaminen ei haittaisi, jos jalat saisi tukevasti maahan, mutta satulan madalluksen jälkeenkin ulotun maahan vain päkiöillä. Pätkä mikä pätkä.
Risteyksissä kääntyminen kaupunkiajossa ei sentään ole ongelma ja olen myös oppinut katsomaan pysähdyspaikat niin, että en ole millään nyppylällä vaan mieluummin asfaltin urissa.
Suurin pelkoni liittyykin U-kännöksiin ahtaissa paikoissa, eikä niiden pelkääminen ainakaan auta asiaa. Ai miksi tarvitsee ajaa uukkaria? No huoltoasemien pihassa tai jos ajelen huvikseni jonnekin uuteen paikkaan, niin tie saattaa päättyä. Mutta uukkaripelon takia en liiemmin tutki uusia paikkoja kun en tiedä saanko pyörää käännettyä… Tarvitsen aina kahden kaistan levyisen tien että saan pyörän ajamalla ympäri. Tiedän kyllä perusteet, että pidetään alavartalolla tiukasti kiinni pyörästä ja liikutaan peruskaasulla, kytkimellä ja laahataan jarrua, mutta käytäntö on toista.
Koulutuksen aiheina olivat ajoasento, jarruttaminen, oikea ohjaustekniikka sekä pyörän käsittely hitaissa nopeuksissa. Asioita opeteltiin vaihe kerrallaan, lisäten aina uusia juttuja äsken opittujen päälle. Kurssin kantavana teemana oli myös itse oivaltaminen. Kouluttajat antoivat yhteisten juttujen lisäksi henkilökohtaisia vinkkejä ja niistä seurasi oivalluksia heti aamusta alkaen!
Oli muuten siistiä, miten erilaisista lähtökohdista kurssin osallistujat olivat. Oli kortin “lahjaksi” saanut, muutaman vuoden tauon jälkeen uuden pyörän hankkinut, pelkät työmatkat ajava, joka vuosi kursseille osallistuva... Kaikkia yhdisti kuitenkin halu oppia paremmaksi kuskiksi.
Päivä aloitettiin hidasajoharjoituksella, jossa piti ajaa mutkaista keiloilla asfalttiin merkittyä rataa. Katsoin sitä aluksi kauhuissani: miten tuota pystyy ajamaan?! Tässä mentiin todellakin heti epämukavuusalueelle, sillä suurin ongelmani moottoripyöräilyssä on juurikin tuo pyörän hallinta hitaissa vauhdeissa.
Mutta tätä varten kurssille oli tultu. Että päästään harjoittelemaan niitä vaikeita asioita ja sitten ne eivät ehkä ole ihan niin vaikeita enää.
Parilla ensimmäisellä kierroksella oioin tyylikkäästi osan mutkista, koska en vain saanut käännettyä pyörää niihin. Taisin parkaistakin jossain vaiheessa, että eihän tästä tule mitään, mutta kouluttaja kannusti, että kukin ajaa omalla tasollaan.
Kierrettyämme rataa jonkin aikaa pysäköimme pyörät ja pidimme ensimmäisen palautesession. Mitä havaintoja teimme ja mitä opimme radan kiertämisestä?
Sitten jatkoimme kiertämistä, mutta nyt kouluttajat pysäyttivät meitä välillä yksitellen antoivat vinkkejä, miten homma kävisi helpommin.
Minä sain vinkin, että kun kumartuu pikkaisen lähemmäs tankoa, ohjaaminen helpottuu. Ja voi pojat se oli huikein juttu minkä päivän aikana opin! Miksi se ei koskaan ollut tullut itselle mieleen? Tämän oivalluksen jälkeen radan ajaminen alkoi sujua ihan eri tavalla eikä tarvinnut enää oikoa yhtään.
Seuraavalla tauolla paneuduimme porukalla tarkemmin ajoasentoon.
Oikea ajoasento moottoripyörän selässä lähtee alavartalon tukemisella pyörään. Jalat kunnolla jalkatapeille ja nilkat ja polvet puristavat pyörää. Lisäksi keskivartalon lihaksista haetaan kunnollinen tuki. Tällä tavalla kuski ja pyörä ovat yhtä, eikä tarvitse hallita kahta erillistä heilujaa.
Pyörän päällä pitäisi olla niin paljon etukenossa, että kun ohjauksen kääntää stoppariin saakka, kummankaan käden ei pitäisi mennä ihan suoraksi saakka.
Kädet ja hartiat olisi myös pyrittävä pitämään ajaessa rentoina ja kyynerpäät lähellä vartaloa. "Keitettyä spagettia", kuten toinen kouluttajistamme kuvasi. Rennoilla käsillä ohjaaminen on helpompaa, hallintalaitteiden käyttö tarkempaa ja tasapainokin on helpompi pitää.
Kukaan ei tietenkään pysty pitämään tällaista hyvin ryhdikästä ajoasentoa koko ajan, mutta ei tarvitsekaan. Ajoasentoa voi muutella ajamisen aikana ja kun tilanne vaatii ja vauhti hidastuu, niin skarpataan tarkempaan asentoon.
Viimeinen juttu oikessa ajoasennossa on katse. Ympäristöä on syytä havainnoida kääntämällä koko päätä eikä vain silmiä, koska vain siten näkee riittävästi ympärille. Myös päätä kääntäessä vartalon asennolla on merkitystä, sillä jos kädet ovat ihan suorat, päätä kääntämällä saattaa herkästi kääntää myös koko pyörää.
Tässä välissä lähdimme taas kiertämään rataa, mutta nyt kouluttajat muuttelivat välillä radan muotoa. Oli siis katsottava koko ajan mihin menee. Mulla oli ilmeisesti havainnointi ihan hallussa, sillä kouluttaja kommentoi radan reunasta, että "Pää kääntyy kuin pöllöllä. Ja niinhän sen pitääkin!"
Seuraavalla tauolla mietimme, miten ajamiseen vaikuttaa, kuinka kauas katsoo. Katselimme kentän etualalle asetettun lippistä, mutta emme nähneet kauempana olevaa juomapulloa. Kun taas katsoimme juomapulloa, havaitsimme myös lippiksen.
... mutta vain sivusilmällä. Kuvittelen aina katsovani kauas, mutta voisi kyllä katsoa vielä paljon kauemmas. Tämä tulee esiin erityisesti jossain mutkissa, missä pitäisi katsoa sinne minne haluaa mennä mutta tuppaan väkisin vilkuilemaan aina lähemmäs, että missä mahtaa ola uria tms, etten vaan aja niihin.
Seuraavalla tauolla pohdimme, miten moottoripyörän hallintalaitteita käytetään hyväksi hidasajossa.
Monet moottoripyörät ryömivät autojen tapaan eteenpäin pelkällä kytkimellä ilman kaasua. Hitaasti ajaessa on kuitenkin syytä pitää koko ajan tasainen kaasu, jotta tehoreserviä on tarvittaessa käytössä, jos meinaa esimerkiksi horjahtaa ja pitää korjata se nopeudennostolla. Jos kaasua ei ole, pyörä voi sammua kun kytkimestä päästää äkkiä irti.
Hidasajon toinen elementti on laahata takajarrua kevyesti. Se poistaa voimansiirrosta tulevia välyksiä ja kytkimellä tehdyt pienetkin muutokset vaikuttavat välittömästi.
Hidasajon kolmas elementti on kytkin. Se onkin hallintalaitteista ainut, jolla nopeutta lopulta säädellään! Kaasu ja jarru ovat vain "staattisesti" mukana, eikä niille tarvitse uhrata ajatusta. Mutta se onkin paljon helpompaa, kuin yrittäisi kaikkia kolmea käyttää vauhdin säätelyyn!
Seuraavaksi tietysti siirryimme harjoittelemaan näitä opittuja asioita pujotteluradallemme. Kouluttajamme vinkkasi pitämään pyörässä sen verran kierroksia, että se juttelee ja kertoo että sillä on kivaa!
Minun täytyy kyllä harjoitella kaasun käyttöä vielä paljon! Ihan liian usein tulee ajettua liian matalilla kierroksilla ja monesti painettua kytkin kokonaan pohjaan, kun tuntuu että pyörä meinaa muuten liikkua liian kovaa. Kouluttajien ohje kuitenkin oli, että kytkintä ei tarvitsisi laittaa ajaessa pohjaan muuten kuin vaihdetta vaihtaessa.
Näillä kaikilla ohjeilla ja lukuisilla harjoituskierroksilla hitaasti ajaminen kehittyi joka tapauksessa ihan valtavasti! Nyt kun ne saisi vielä vietyä arkeen, jossa on niitä pelottavia tien reunoja ja kaiteita joita ennen pitää saada käännettyä se pyörä.
Seuraavaksi siirryimme päivän seuraaviin aiheisiin: tehokkaaseen jarrutukseen ja kaarreajoon. Niistä saatte lukea seuraavassa blogimerkinnässäni, koska muuten tästä olisi tullut ihan överipitkä.
POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!
Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.
Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com
