Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa
Suodatettu kuukaudella elokuu

Ei kenenkään beibe - parkkipaikka ilman sääntöjä

keskiviikko 28.08.2019 Avainsanat: parkkipaikka , Tieliikenne

Teksti ja kuvat: Arttu Lustig

Niin pitkälle kuin pystyn muistamaan, Jyväskylän keskustan alueella on ollut parkkipaikka, jossa ei ole ollut sääntöjä. Ei parkkiruutu, ei aikarajoituksia eikä varsinkaan pysäköintimaksuja. Parkkipaikka on hiekkakenttä kaupan ja oppilaitoksen takana. Ihmisten on annettu jättää autonsa paikoilleen odottamaan juuri niin kuin on parhaaksi itse nähnyt. Tämä Jyväskylän Mäki-Matissa sijaitseva parkkipaikka on toiminut suomalaisen autoilukulttuurin salaisena laboratoriona tutkittaessa, miten ihminen toimii autonsa kanssa, jos auton pysäköintiä kaupunkialueella ei rajoiteta muuten kuin rajaamalla sille riittävän iso alue.

Autojen kirjo on ollut tällä parkkipaikalla valtaisa. Rupisista hatchbackeistä komeisiin premiumluokan autoihin kolmelta eri mantereelta. Rinnakkain ovat autot, joiden tarkoitus on kestää ja kuljettaa jonnekin viimeisen katsastuspäivän kulmille, sekä suurien intohimojen kohteet, joissa auton omistajan taloudellinen tilanne joutuu hiukan venymään ilmaisella parkkipaikalla mitä komeimman matkan saavuttamiseksi. Luonnollisesti löytyy kaikki muutkin vaihtoehdot suomalaisesta tieliikenteestä. Kaikki ovat tasa-arvoisia, mikä vain näistä autoista on voinut levätä rauhassa hylättynä. Pakkaa sekoittamassa ovat pienten yritysten pakettiautot ja peräkärryt.

Vieraillessani tällä parkkipaikalla silmäni kiinnitti huomiota erityisesti eräs tyhjentyneillä kumeille tönöttävä Mersu, jonka tuulilasissa oli vielä edellisen syksyn lehtiä. Mikä oli tämän hylätyn auton tarina? Mitä oli tapahtunut, että omistaja oli noussut autosta, lukinnut ovet eikä enää koskaan tullut takaisin? On mahdollista, että auto oli varastettu jostain kauempaa. Auton omistaja ei vain ollut saanut koskaan tietää, minne pitkäkyntiset olivat piilottaneet Mersun. Ehkä Mersun omistaja oli saanut tarpeeksi katsastuksista, veroista, byrokratiasta, renkaiden urasyvyyksien millimetreistä ja kameratolpista. Mersun kanssa omistaja olisi vain halunnut viettää vapaata ja leppoisaa elämää matkaten Mersullaan kohti uusia seikkailuja. Tämä ei käynyt valtion valvontakoneiston lähettämien viestin mukaan. Ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin laittaa ovet lukkoon, heittää avaimet puskaan, ostaa kioskilta kupillinen kahvia ja matkata kotiin bussilla. Joku muu saisi hoitaa Mersun pois. Auto ei ole enää kenenkään beibe.

Tuntui, ettei kukaan omistanut tätä virkamiesten hylkäämää hiekkakenttää. Muutamien hylättyjen autojen lisäksi parkkipaikka oli täynnä epämääräisiä roskia yksittäisistä työhanskoista rikkinäisiin vilkunumpioihin. Luonnollisestikaan parkkipaikka ei ole saanut mitään kunnossapitoa edes talvella. Talvisin syntyi parkkiruutuja kaukalomallisina jääkuoppina pitkin aluetta. Omalla tavallaan olivat hyvin käteviä, koska auto sujahti kuin itsestään näin jäisiin parkkiruutuihin tarvitsematta enempää miettiä, oliko ajanut autonsa liian lähelle toista autoa.


Ajat muuttuivat ja ahdas kaupungin keskusta-alue tarvitsee lisää sisätilaa. Tieliikennekoe on tulossa hiljalleen päätökseen. Viereinen oppilaitos on saamassa suuren remontin ja ilmeisesti tulevaisuudessa oppilaitos levittäytyy parkkipaikan päälle. Parkkipaikka on saanut rajoitteita. Pysäköinti on edelleen ilmaista, mutta pysäköintiaika on rajoitettu neljään tuntiin. Haikeudella jää kaipaamaan tätä hilpeää pysäköintianarkiaa, jossa kaikenlaisille autoille kunnosta tai taustasta huolimatta oli väliaikainen tai lopullinen levähdyspaikka aina valmiina.

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (9)
elokuu (1)
Ei kenenkään beibe - parkkipaikka ilman sääntöjä
heinäkuu (1)
Koiranluu - Tämä ei ole sen arvoista
kesäkuu (1)
Koiranluu - Motonet-asento
toukokuu (1)
Autopesu - komea poika
huhtikuu (1)
Kuinka ostat edullisen auton
maaliskuu (1)
Neljä syytä olla käyttämättä turvavyötä
helmikuu (1)
Käytetty sähköauto - kauppakassi
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!