Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa
Suodatettu kuukaudella elokuu

Jäähyväiset Fiat Multiplalle

tiistai 23.08.2016 Avainsanat: Autokauppa , Autokuume , Fiat , Multipla

Teksti: Arttu Lustig

Tämä on kohdallani ensimmäinen kerta, kun kirjallisesti avaudun Fiat Multiplasta, vaikka monesti olenkin ottanut kyseisen auton puheeksi.  Niille, joille tämä aikansa ajankohtaisin ja käytännön viimeistä piirua myöten huomioon ottava auto ei ole tuttu, niin Multiplan kohtalona ja erikoisuutena on ollut jäädä autohistorian ehkä pilkatuimmaksi autoksi. Voisikin sanoa, että Fiat Multiplan kohtalona on sama, minkä jotkin iltapäivälehtien sivuilla viihtyneet julkkikset ovat kokeneet: maine ja kuuluisuus ovat ansaittu vain ulkoisten ominaisuuksien avulla. Multiplan kohdalla nämä ominaisuudet eivät ole olleet kovin mairittelevia monienkaan mielestä

Multiplasta, kuten joistakin edellä mainituista julkisuuden henkilöistä, tuli hetkessä suurten ihmisjoukkojen kestosuosikki rajun arvostelun suhteen. Tosin Multiplassa oli niin monta pientä yksityiskohtaa pilkattavaksi, ettei yksikään ihminen itsessään voisi samaan yltää. Multipla, niin kuin kaikki autot, ovatkin monipuolisen ammattilaisryhmän pitkäaikaisen suunnittelun tuotos ja voimanponnistus. Tämä on mahdollisesti syy, joka on mahdollistanut monipuolisen pilkan.

Corvettec6r / WIKIPEDIA COMMONS

Pitkään harkitsin Multiplan omistamista, koska mielestäni kyseessä oli ja on edelleen maineensa ansiosta vuosituhannen vaihteen autoista se varma klassikko, kun puhutaan jokamiehen autoista. Halusin kokea klassikon käyttöautona ja näin, että Multipla olisi kustannustehokkain auto toteuttaa tämä unelma. Multipla on luokassaan hyvin harvinainen sekä aina hyvin paljon keskustelua herättänyt auto, jota vuosikymmeniä tultaisiin vielä muistelemaan. Täten pääsisin vuosikymmenienkin päästä kehuskelemaan, että omistin Multiplan ja voisin jakaa kokemuksiani. Auton harvinaisuus tietenkin liittyy siihen surulliseen tosiseikkaan, että hiukan liian rohkean muotoilutyön tuloksen takia vain harva suostui kyseisen auton ostamaan.

Kertoessani autoihin asiantuntevammin suhtautuville tovereilleni haaveistani omistaa Multipla, sain kokea pelkästä Multiplan omistamisen ajattelusta pilkkaa ja päin naamaa nauramista sekä vihjauksia yksinäisistä hetkistä autoni kanssa. Mikä Multiplan ulkokuoressa meni näin väärin, että pelkkä auton omistaminen saisi ihmiset karkotettua ympäriltään? Täytyy myöntää, että auto kokonaisuutena näyttää siltä, että suunnittelun apuna olisi käytetty alle kouluikäisiä pikkupoikia, joiden villeimmistä visioista rakettimoottorit ja vesiliukumäet ovat jätetty pois, mutta muotoiluratkaisut ovat muuten jätetty jäljelle.

Kun Multiplan olemusta katselee tarkemmin, näyttää auto niin sisältä kuin ulkoa olevan täynnä naamoja. Valot keulassa ja takana muodostavat useita naamoja päällekkäin. Naamoja on myös keskikonsoli täynnä. Naamat ovat joko matelijan tai robotin naamoja. Ehkä liialliset naamat kävivät lopulta Multiplan kohtaloksi. Auton keulasta on mukava löytyä jokin naama luomaan hiukan persoonaa kulkupelille, mutta Multiplalla ei ole persoonaa, vaan ulkokuori ja sisätilat ovat roboteista ja sammakoista muodostettu jengi. Sellaista ihmisten on vaikea hyväksyä. Läheiseni eivät ehkä vain halunneet, että liikun sammakoista ja roboteista järjestäytyneen jengin keskellä, ja tämän takia ovat suorasukaisesti ilmaisseet Multiplan olevan virhe kohdallani. Elämässä on kuitenkin tärkeää, ettei eksy väärään seuraan.


J. MOOT / WIKIPEDIA COMMONS

Luovuin haaveistani Multiplan omistamisesta siis täysin epäitsekkäistä syistä, mutta ymmärsin, että Multipla on yltänyt johonkin sellaiseen, johon mikään autohistorian auto ei tähän mennessä ole pystynyt. Multipla on ehkä maailman ainoa auto, jolla on mahdollista tehdä aprillipila. Reseptin ainesosiksi tarvitaan yksi kamera, yksi Multipla sekä yksi ihminen. Tämän jälkeen ihminen asetellaan oman maun mukaan Multiplan ja kameran väliin. Kameralla tallennetaan valokuva ”Ihminen Multiplalla”. Lopuksi kuva välitetään sosiaaliseen mediaan antaen vaikutelma ihmisen omistussuhteesta autoon. Teos nautitaan aprillipäivänä ihmisten hämmästyksillä ja epäuskolla oman somevastaanottimen äärellä.

Multipla on tästä kaikesta huolimatta tulevaisuuden keräilyharvinaisuus ja rahasampo. Jos omistat kyseisen keskustelunherättäjän, suosittelen lämpimästi tämän varman klassikon säilyttämistä itselläsi hyvää huolta pitäen. Multipla on itse asiassa niin klassikko, että jos auto olisi vielä enemmän klassikko, se olisi jo antiikkia. Tällöin sivusilmällä voisi jo nähdä aavistuksen Wenzel Hagestamin nenänpäästä ja silmälaseista ja kuulla kaukaisuudesta uteluja omasta arviosta hinnan suhteen.

Siunausta ja pitkää ikää sammakkorobotti-Multipla. Tee muutamasta onnekkaasta rikas.

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (12)
marraskuu (1)
Tesla Cybertruck näyttää mahtavalta!
lokakuu (1)
Eläköön rallienglanti!
syyskuu (1)
Tuomiopäivä - hopeareunus katsastuksessa
elokuu (1)
Ei kenenkään beibe - parkkipaikka ilman sääntöjä
heinäkuu (1)
Koiranluu - Tämä ei ole sen arvoista
kesäkuu (1)
Koiranluu - Motonet-asento
toukokuu (1)
Autopesu - komea poika
huhtikuu (1)
Kuinka ostat edullisen auton
maaliskuu (1)
Neljä syytä olla käyttämättä turvavyötä
helmikuu (1)
Käytetty sähköauto - kauppakassi
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!