Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa
Suodatettu avainsanalla vakuutusyhtiö

Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö

tiistai 15.01.2019 Avainsanat: Kolari , Vakuutusyhtiö , Volvo C70

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Kesken erään työpäivän puhelimeeni oli soitettu. Kotona tarkistin kenelle tämän soittajan puhelinnumero kuului. Puhelimeeni oli nimen mukaan soittanut entinen kansanedustaja, joka asui samalla paikkakunnalla kuin itsekin. Olin tästä tiedosta hyvin otettu. Pohdin tarvittaisiinkohan kenties valtakunnallisella tasolla konsultaatiotani tieliikenteeseen liittyen? Omaan eräitäkin oivalluksia, joita päätöksenteossa olisi hyvä ottaa huomioon. Ennen takaisin soittoa keräsin hiukan rohkeutta ottamalla kynän ja paperia merkitäkseni ylös muutaman ajatuksen ranskalaisilla viivoilla tulevan keskustelun tueksi.

Ensimmäisen lauseen jälkeen ymmärsin, että linjan toisessa päässä ei ollut entinen kansanedustaja, vaan autonomistaja, jonka kylkeen olin ajanut muutamaa viikkoa aikaisemmin. Kolarin toisella osapuolella sattui vain olemaan täysin sama etu- ja sukunimi sekä asuinpaikkakunta kuin entisellä kansanedustajalla. Kerroin huolestuneelle kolarin uhrille, että olen parhaani mukaan yrittänyt hoitaa asiaa omalta osaltani, mutta vakuutusyhtiön kanssa kommunikointi on ollut erityisen haastavaa.

Olin nimittäin heti seuraavalla viikolla kolarista saanut viestin vakuutusyhtiöstä, jos pyydettiin tekemään selvitys törttöilystäni autolla. Kerroin viestin välityksellä vakuutusyhtiön tietojen pitävän paikkaansa: olin syyllinen pieneen ruttuun vieraan auton kyljessä. Muutaman päivän jälkeen sain postista kirjeen, joka piti sisällään vahinkoilmoituskaavakkeen.

Arvelin, että vakuutusyhtiö oli vahvasti inspiroitunut Kelan kaavakkeista. Vakuutusyhtiön kaavake oli täynnä kohtia, joihin en voinut mitenkään vastata tai tiedon tarpeellisuutta oli vaikeaa järkeillä. Kaavakkeessa pyydettiin mm. vieraan auton omistajan pankkitilinumeroa, tietoa oliko vieras ajoneuvo leasing-ajoneuvo ja tarvittiin sähköpostiosoitetta. Mietin hetken, että ehkä sittenkin kolarit eivät pelkästään tapahdu tutussa ympäristössä, vaan myös tuttavien kesken. Turhauduin vielä enemmän, kun kaavake kylvetty täyteen kohtia, joihin vakuutusyhtiöllä oli varmasti jo tiedot valmiina. En halunnut olla tällaisessa mukana.

Soitin vakuutusyhtiön asiakaspalvelunumeroon saadakseni vastauksia kaavakkeen herättämiin kysymyksiin. Jonotusmusiikin käynnistyttyä kuuntelin hetken kehotuksia odottaa vielä hetki. Ymmärsin, mistä oli kyse. En ehkä pääsisi keskustelemaan kenenkään kanssa, mutta päätin antaa mahdollisuuden. Laskin puhelimen pöydälle, otin evässämpyläainekset esille ja tein eväät töihin. Söin omenan ja katselin ikkunasta horisonttiin kuunnellen vakuutusyhtiö sopuhintaan tarjoamaa eteeristä musiikkia. Silitin vielä hetken kissaa ja totesin, että minulla ja vakuutusyhtiön asiakaspalvelulla olevan eri käsitykset hetken pituudesta.

Yritin toisena päivänä soittaa vakuutusyhtiöön vielä kerran. Kymmenen minuuttia jonotusmusiikkia oli tällä kertaa rajanani. Kukaan ei olisi vastaamassa kysymyksiini. Lähetin vakuutusyhtiöön kipakan viestin, jossa kerroin kyvyttömyydestäni täyttää vahinkoilmoituskaavake sekä omin sanoin muistelin kolariin johtaneita tapahtumia ja niiden seurauksia. En saanut viestii mitään vastausta, ei edes kiitosta viestistä tullut.

Kolaroimani Kian omista aloitti pommittamaan puheluilla kysellen, miksi en ole tehnyt ilmoitusta. Vakuutin yrittäväni hoitaa asiaa, mutta vakuutusyhtiö pitää mykkäkoulua enkä saa apua vahinkoilmoituksen täyttämiseen. Lopulta vakuutusyhtiön mallin mukaisesti en enää vastannut Kian omistajan yhteydenottoihin.

Jäi vain yksi vaihtoehto jäljelle: mennä itse vakuutusyhtiön konttoriin tiedustelemaan syytä mykkäkouluun. Vakuutusyhtiön konttorin infopisteessä tilanteeni tarkistettiin ja vakuutettiin tehneeni ilmoituksen suhteen kaikki oikein. Asiani tulisivat ajallaan hoidetuksi. Vahinkoilmoituskaavakkeesta ei koommin keskusteltu.

Viikko käynnin jälkeen sain vakuutusyhtiöstä tekstiviestin. Viestissä kiitettiin asioimisesta korvauspalvelussa. Samalla udeltiin, kuinka todennäköisesti suosittelisin vakuutusyhtiöitä ystäville ja tuttavilleni. Tunnustan, että en suosittelisi tämän vakuutusyhtiön korvauspalvelua, jos ystäväni tai tuttavani olisi kolarin syyllinen osapuoli. Jos ajaa kolmion takaa toisen auton kylkeen, toivoisin läheiselle ihmiselle toista vakuutusyhtiötä turvaamaan syyttömän osapuolen oikeusturvan.

Ajoin kolarin - vähän

perjantai 21.12.2018 Avainsanat: Autokorjaamo , Kia , Kolari , liikenneturvallisuus , poliisi , Tieliikenne , Vakuutusyhtiö , Volvo C70

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Kolari oli jo hiukan odotettavissa uuden Volvoni kanssa. Uppoutuneena nahkapenkkien syleilyyn olin useasti risteyksissä joutunut tekemään äkkijarrutuksia ja väistöliikkeitä, kun kuin tyhjästä eteeni oli ilmestynyt auto. Syynä oli tuulilasin oikeanpuoleinen palkki. Palkki onnistuu hämmästyttävän hyvin peittämään risteyksissä oikealta puolelta tulevan liikenteen. Huomasin, ettei autokoulussa saadut vinkit liikutella yläkroppaa aktiivisesti risteyksiin saapuessa ratkaissut tätä ongelmaa.

Onnettomuus tapahtui siellä missä autokolarit tavallisesti sattuvat: lähellä kotia tutussa ympäristössä. Lauantaisena aamupäivänä olin menossa ostamaan ajovaloihin uusia polttimoita, kun toinen polttimoista oli menettänyt valaisukykynsä. Ajoin kiireettömästi tuttua hiekkatietä. Ensimmäisen kolmion kohdalla katsoin ensin vasemmalle: ei ristinsielua. Sitten huomattava mulkaisu oikealle: ei vieläkään auton autoa missään. Annoin auton liukua risteyksessä kääntäen samalla vasemmalle, jonka yhteydessä äkillisesti koko tuulilasin leveydeltä näin punaista autonkylkeä. Jarrutus, vaimea rusahdus ja arvelin polttimoiden ostamisen hiukan viivästyvän.

Laittaessani vaihteen pakille koko kehoni valtasi tärinä tämän karmean liikennevirheen takia. Rauhoitun nopeasti nähdessäni melkein säälittävän pienen lommon Kia-reppanan kyljessä. Käsillä olisikin spontaani bisnesneuvottelu, jossa valtit olisivat vastapuolen käsissä. Parkkeerasin autoni tiensivuun ja nousin autostani päästäkseni ihmettelemään tekosiani. Kiasta nousi vanhempi mies, jonka naama oli sävy sävyyn ohjastamansa auton kanssa. Ennen kuin edes ehdimme tervehtiä toisiamme, hihkaisin olevani syyllinen, koska tulin kolmion takaa. Miehen kasvolle laskeutui tyynempi ilme.

Tutkailimme kuskin kanssa pientä lommoa naarmulla. Autoon jäi odottamaan kaksi vanhempaa naista. Mies harmituksissaan kertoi, että auto oli kaksi päivää sitten saatu kuntoon edellisestä kolarista, ja nyt taas olisi korjaamoreissu edessä. Hetken pähkäiltyämme kokonaisuutta tulimme tulokseen, ettemme soita poliisia paikalle, kun tapaus oli niin selvä ja vahingot molemmin puolin enemmän henkisiä kuin fyysisiä. Toinen vanhemmista naisista oli miehen vaimo ja auton omistaja. Annoin tälle yhteys- ja henkilötietoni sekä pahoittelin tapahtunutta. Heidän yhteystiedoista en ollut kiinnostunut.

Päätin onnettomuuden jälkeen kaartaa kioskin kautta ostamassa hermoja lepuuttavia suitsukkeita. Kioskilla oli samaan aikaan Toto-lappua täyttämässä Juokslahden Saab-mafiasta Eero. Menin juttusille ja kerroin tapahtuneesta. Purkauduin sen verran, että olin hiukan huolissani taloudellisesti. Olin juuri saanut taloremontista mojovan laskun ja nyt pitäisi maksaa jonkun Kia-reppanan ovikin. Eero uteli, mitä omalle autolleni oli käynyt. Kerroin, että vain kevyt naarmu ja irronnen vilkunumpion työnsin takaisin paikoilleen. Sain kuulemma olla huoletta, koska mitään laskua ei tulisi, vaan makuutusmaksuni vain nousisivat joksikin aikaa. Olin helpottunut, koska en vielä tähänkään päivään mennessä ollut ymmärtänyt vakuutusmaksujen logiikkaa enkä muistanut edes maksun summaa, joten en varmaankaan edes huomaisi koko asiaa.

Tämä oli elämäni ensimmäinen kolari, joka ei ollut jäänyt kahdenväliseksi asiaksi, enkä ollut tietoinen, miten asiat tästä eteenpäin menisivät. Jäin odottamaan yhteydenottoa. Ottaisiko vakuutusyhtiö, poliisi tai joku muu seuraavaksi yhteyttä? Ehkä kukaan ei ottaisi yhteyttä. Vakuutusmaksut vain nousisivat ilman ilmoitusta. Pidin myös mahdollisena, etten kuulisi koko asiasta sen koommin.

Koeajossa: musta jää

keskiviikko 11.11.2015 Avainsanat: Koeajo , Kolari , liikenneturvallisuus , musta jää , nastarenkaat , Saab 9-5 , Tieliikenne , Vakuutusyhtiö

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Jos olet ihmetellyt, keitä ovat ne iltapäivälehtien mainostamat ihmiset, jotka talvi yllättää, niin olen yksi heistä. Talvi ei ole yllättänyt vain kerran, vaan useita kertoja. Olen huomannut, että talviyllätyksellä on tietty kaava, joka kohdalleni osuu. Talvi yllättää muutamaa päivää ennen kuin suunnitellusti olen vaihtamassa talvirenkaat. Olen kovassa räntäsateessa ajanut talvirenkaat takakontissa ja rankan lumisateen ansiosta joutunut pummimaan kyydin töihin. Tällä kertaa pääsin kokeilemaan mustaa jäätä kesärenkailla. Tämä siitä huolimatta, että vuosi vuodelta vaihdan talvirenkaat aikaisemmin.

Kokemus mustasta jäästä alkoi, kun muutaman plussa-asteen saattelemana päivän mittaan satoi vettä kastellen asfaltin. Alkuillasta työpaikalla pohdin kollegalle, että jos taivas selkeytyy, tiet voivat jäätyä. En kuitenkaan ollut huolissani, koska olin varannut renkaiden vaihdon seuraavalle maanantaille. Lähtiessäni töistä kohti kotia auton lämpömittarin mukaan oli edelleen kaksi astetta lämmintä, mutta taivas oli sees.

Ajaessani valaisematonta tietä asfaltti oli tuttu syksyinen kaiken valon imevä musta rata, jonka reunoille asennetuista matalista heijastintolpista sai parhaimmat vinkit tien kaarteista, suorista ja mäistä. Ajaessani läpi syksyisen mustan maisema autoni käyttäytyi poikkeuksellisesti. Epätasaiseen tahtiin oikea takarengas muljahti. Hiljensin vauhtia ja pysäytin autoni lähimmälle bussipysäkille tarkistaakseni, ettei yksikään rengas olisi puhjennut tai irtoamaisillaan. Kännykän valossa tarkistin jokaisen renkaan, joista jokainen näytti silmiini normaalilta. Jatkoin matkaani, mutta alemmalla nopeudella. Muljahtelu katosi.

Päästyäni mäen päälle näin suuren loivan kaarteen keskellä hälytysajoneuvojen kattovilkkujen rikkovan väriloistollaan pimeyden. Hiljensin vauhtia, mutta turhaan. Jalkani meni syvemmälle jarrupolkimen mukana ja lopulta ABS kutitteli ilkeästi kengän pohjaa. Pitoa renkaiden alla ei ollut, vaan musta jää oli varastanut ison osan auton ohjauksesta. Sain ohjattua auton uudemman kerran bussipysäkin turviin. Nousin autosta ja jalkojen alla tuntui jää. Musta jää näytti juuri siltä kuin autoilijoita on valistettu: mustaa jäätä ei silmällä erota tavallisesta märästä tienpinnasta.

Jäin autoni viereen katsomaan kaukana siintävää hypnoottista väriloistoa. Kuulin kuinka takanani nastarenkaat raapivat jäätä. Tuntematon mies pysäytti autonsa autoni perään ja nousi autostaan tervehtien. Mies kertoi ensimmäisenä, että oli luullut juuri katsastettuun autoonsa tulleen vikaa, kun takarengas oli muljahdellut. Vastasin, että olin kokenut saman. Pohdin miehelle, kuinka onnistuisin jatkamaan matkaa kesärenkailla, kun tie on jäässä. Mies ilmoitti, että hänellä on nastarenkaat alla ja aikoi jatkaa matkaansa.

Istuin autooni ja mieleeni tulivat tarinat, joissa lapinmiehet osasivat ajaa uusilla kesärenkailla talviolosuhteissa sekä työkaverini kauan sitten lausumat sanat renkaiden muodostaman kitkan jään sulattavasta vaikutuksesta. Ongelmana oli, että lapinmiehistä ei kertonut lapinmies, enkä myöskään ollut varannut autooni MAOL-taulukkokirjaa tarkistaakseni termodynaamisten lakien paikkaansapitävyyttä. Vaihtoehtoina oli joko jatkaa matkaa tai soittaa joku talvirenkainen tuttu kyyditsemään loppumatka. Olin väsynyt enkä jaksanut ajatella, miten seuraavana päivänä saisin haettua autoni keskeltä metsää takaisin parkkiruutuuni. Päätin luottaa onneen ja jatkaa matkaani omin avuin. Vedin vaihteen silmään, arpa oli heitetty. Runsas alinopeus ja keskittyminen vain omaan ajamiseen olisivat valttia.

Ajoin hiljaa hälytysajoneuvojen ohi. Viranomaiset pyörivät puiden rutistaman auton ympärillä. Lapinmiehet ja termodynamiikka katosivat mielestäni, kun eteeni astui taas tuttu pimeys hälytysajoneuvojen väriloiston jälkeen. Kortit oli nyt jaettu, kolikko pyöri kiivaasti ilmassa ja pallot juoksivat kilpaa lottokoneen sisällä. Jossain pimeän metsän siimeksessä virallisina valvojina ajolleni toimisivat Peura Kiilusilmä, Liukas Jänö sekä Supi Puuntakaa. Panoksena olisivat vakuutusbonukset sekä lopputalven mielenrauha, ja päävoittona päästä kotiin tavallista myöhemmin ilman kontaktia tai tieltä luisumista.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsin mäen päältä pois ja tutut katuvalot loistivat houkuttelevan lämpimästi horisontissa. Mäen jälkeen lämpötila muuttui kolmeen plussa-asteeseen. Tiesin selvinneeni eikä musta jää voisi enää ottaa valtaa autosta. Pääsin omilleni tällä kertaa. Sain pitää vakuutusbonukset sekä lopputalven mielenrauhan

Päivien jälkeen mietittynä, ja jo talvirenkaallisella autolla ajeltuani, en kuitenkaan tehnyt mitään laitonta. Talvirengaspakkoon oli yli kuukausi aikaa ja viranomaisten lupa käyttää nastarenkaita alkoi vasta seuraavalla viikolla. Lisäksi suhteutin autoni nopeuden vallitseviin olosuhteisiin, niin kuin viisaammat ovat ohjeistaneet. Jos kokemuksen jälkeen saisin uudelleen valita, soittaisinko kyydin vai tekisinkö saman valinnan, soittaisin kyydin. Spagetiksi muuttuneet jalat sekä valkoiset rystyset ajo-otteena eivät olleet matkan arvoisia. Voi olla myös, että vain kyseinen mutka sekä muutama kuoppa tiessä olivat vain jäässä eikä vaaraa muuten ollut olemassa kuin mielikuvitusmaailmassani.

Musta jää on nyt koettu kesärenkailla. Arvoisat lukijat, kuuntelijat ja kuvienkatselijat: musta jää on tiestön harvinainen klassikko, mutta maineestaan huolimatta ei edes kokemuksen arvoinen.


Liukkaalta tieltä metsään suistunut autoilija selvisi paikallislehden mukaan pelkällä säikähdyksellä.

Varashälytin

torstai 02.04.2015 Avainsanat: Vakuutusyhtiö , Varashälytin , viimeinen alfa

Teksti: Arttu Lustig
Kuva: Arttu Lustig/Eero Laitila

Kuvaa muokattu varashälyttimen todellisen luonteen esiintuomiseksi. Kaipaisi silti vielä hieman lisää pahaenteisyyttä ja ympärille luotua pimeyttä.

Kerron nyt autoteollisuuteen pesiytyneestä pahuudesta. Pahuudesta, joka ei anna inhimillisyydelle sijaa ja on häikäilemättömyydessään vertaansa vailla. Pahuudesta, joka saa sivulliset kärsimään sekä syyttömän epäilyksen alaisuuteen. Tämä on myös tarina, jossa hyvä voittaa ja paha saa tyytyä tasapeliin. Tämä on tarina Saab 9-5-mallin varashälyttimestä.

Kaikki alkoi, kun työmatkan yhteydessä pyöräytin parkkipaikan reunassa ollutta merkkikiveä pohjan listamuovin avustuksella. Muoviin tuli naarmuja, mutta tällaisia tilanteita varten autonvalmistaja oli muovilistat pohjan reunaan asentanutkin. Kaikki oli siis mennyt niin kuin autonvalmistaja oli autoilijaa varten suunnitellut. Normaalin ajotapahtuman jälkeen ajettuani muutaman kilometrin auto ilmoitti, että varashälytin pitäisi huoltaa. ”Theft alarm service”. Kuittasin huomionosoituksen enkä huolestunut varashälyttimen mahdollisesta toimimattomuudesta, koska kukaan ei olisi kiinnostunut näkemään vaivaa varastaakseen yli 15 vuotta vanhan auton.

En välitä auton varashälyttimistä. Ensinnäkin, toisen autoa ei varasteta. Voit ottaa vastaan toisen ihmisen auton, ostaa sen halvalla tai huijata auton itsellesi, mutta et väkisin viedä. Toiseksi mikään ei ole niin 90-lukulaista kuin soiva auton varashälytin (hyvänä kakkosena 90-luvun tunnusmusiikeista tulee jäätelöauton tunnussireeni). Varashälytin on minusta autossa turha. Ainoa positiivinen puoli varashälyttimessä on, että tiedän milloin autoni sisään on pyrkimässä epätoivottu henkilö ja osaan välttää sellaisen henkilön kohtaamisen. En halua vaarantaa terveyttäni autoni tähden. Muuhun varashälyttimestä ei ole.

Varashälytin antoi kuluvien viikkojen aikana itseään ilmi kiihtyvällä tahdilla. Olen kuunnellut kutsuhuutoa töissä, kaupasta autolle palatessani, kotona sekä juuri ennen renkaidenvaihtoa. Ensimmäinen ratkaisuni oli laittaa auto parkkiin niin kauas kodistani, etten kuullut hälytintä. Tästä oli kuitenkin liiaksi vaivaa itselleni. Eräs ilta raskaan työpäivän jälkeen varashälytin soi taas. Viiden hengen joukko teini-ikäisiä poikia kerääntyi autoni läheisyyteen ihmettelemään retrodiskoa. Seurasin tilannetta sälekaihtimien välistä. Mieleni teki avata ikkuna ja huutaa pojille, että jos lyötte sitä saatte 20 €.   

Autoni varashälytin on suunniteltu suurinta nihilismiä silmällä pitäen. Varashälyttimessä on omat paristot. Varashälytin voi siis toimia, vaikka auto ei muuten saisi virtaa. Kun varashälyttimen patterit ovat ehtoon puolella, se antaa viisi kertaa viiden sekunnin äänimerkin noin viiden minuutin päästä autoilijan poistuttua autosta. Pattereita ei hälyttimeen voi vaihtaa, vaan autoon pitää ostaa kokonaan uusi hälytin. Tämä operaatio maksaa kokonaisuudessaan noin 400 €.

Millaiset ihmiset ovat päättäneet ja suunnitelleet jotain tällaista? Sama kuin tapahtuman vetonaulaksi pestattaisiin Samuli Edelmann jakamaan Loirin nimikirjoituksia. Ihmiskunnalla on hiljainen sopimus siitä, että kun laitteesta loppuu akku tai paristot, tarvitsee vain vaihtaa akku tai paristo, ei koko laitetta. Toivon, että se, kenen idea varashälyttimen paristoista on ollut, lyö varpaansa oven karmiin. Useasti. 

Löysin ulkomaalaisista lähteistä lopulta vihjeen: varashälyttimen voi ottaa pois. Varashälyttimen poistaminen ei vaikuttaisi auton hallittavuuteen. Soitin vakuutusyhtiöön ja kysyin lupaa varashälyttimen poistoon. Vakuutusyhtiöstä todettiin, että heitä ei kiinnosta autoni varashälytin ja saisin tehdä ylimääräiselle äänentoistolaitteelle mitä haluaisin. En yllättynyt. Tämä varashälytin on umpilisäke, joka ärtyessään poistetaan häiritsemästä autoilijan maallista kulkua.

Hermoni olivat riekaleina. Joka kerta kun poistuin autosta, odotin että varashälytin soisi hetken päästä. Koko suunnittelun pahuus oli siinä, että varashälytin ei soinut joka kerta autosta poistuessani, vaan soiminen oli satunnaista. Jos varashälytin olisi noudattanut kaavaa, olisin voinut valita milloin ja missä se soi, mutta edes tätä iloa minulle ei suotu. 

Epätoivoissani selasin auton käyttöohjetta löytääkseni vastauksen ongelmaani. Käyttöohjeen yhdelle sivulle oli kirjoitettu kuulakärkikynällä tikkukirjaimin ”THEFT ALARM SERVICE”. Soitin jobbarille, koska tämä oli todiste siitä, että jobbari oli tiennyt ongelmasta aikaisemmin, ja minulla olisi oikeus vaatia varashälyttimen korjaus myyjältä. Puhelimessa jobbari väitti, ettei tiennyt ongelmallisesta varashälyttimestä, mutta suostui maksamaan varashälyttimen poiston.

Olin hämmentynyt. En osannut odottaa tällaista vastausta jobbarilta. Odotin, että jobbari ei edes vastaisi puhelimeen, kun huomaisi minun soittavan. Odotin, että jobbari yrittäisi kiertää tilanteen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Olin tulostanut muutaman paperin verran tekstiä Internetistä tukemaan vaatimuksiani, mutta en päässyt siteeraamaan niitä. Lyhyt puhelu ja asia oli hoidettu, niin kuin kaksi miestä asian hoitavat. Oli siis olemassa jobbari, joka seisoi myydyn autonsa takana autoteollisuuden ilkeistä suunnitelmista ja Internetin loputtomista jobbareita halveksivista lausunnoista huolimatta. Jobbari otti vastuun myymästään tuotteesta uiden vastavirtaan kaikkia ennakkoluuloja vastaan. 

Tarinan opetus on, että autoteollisuuden autokiusaamisesta huolimatta toivoa on saatavilla kadunmiehiltä ja jopa vakuutusyhtiöltä. Kiusaaminen katkaistiin ammattilaisten väliintulolla ja omalla päättäväisellä asenteella. Kenenkään ei tarvitse olla enää uhri tai sivustakatsoja, kun autoteollisuus purkaa turhautumistaan.

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (6)
toukokuu (1)
Autopesu - komea poika
huhtikuu (1)
Kuinka ostat edullisen auton
maaliskuu (1)
Neljä syytä olla käyttämättä turvavyötä
helmikuu (1)
Käytetty sähköauto - kauppakassi
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!