Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa
Suodatettu avainsanalla poliisi

Ajokortti on turha

perjantai 18.01.2019 Avainsanat: ajokortti , liikennevalvonta , poliisi , Tieliikenne , Tieliikennelaki , tulevaisuus

Kuva ja teksti: Arttu Lustig

Salskea nuori mies

Yhteiskunnan sähköistymisen ja tiukentuneiden säännösten henkilöllisyyden todistamiselle on tehnyt ajokortin asemasta hiukan kyseenalaisen. Viranomaisilla on jatkuva pääsy henkilötietoihin, joista ajo-oikeuden voi tarkistaa. Ajokorttia ei virallisesti voi käyttää henkilöllisyyden todistamiseen, vaikka ajokortti onkin virallinen asiakirja naamakuvalla. Tämä tilanne on tehnyt lompakon korttirallista kansalaisen kannalta hiukan sekavaa. Olisiko järkevämpää, että koko ajokortista fyysisenä asiakirjana luovuttaisiin ja merkintä ajo-oikeudesta löytyisi vain viranomaisrekisteristä?

Toisaalta ajokortin asema ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen pelkästään jo kulttuurisista syistä. Ajokortilla on edelleen merkittävä symbolinen arvo yhteiskunnassamme. Ajokortti merkkaa erilaisia ihmisen elämänvaiheisiin siirtymisiä, mutta myös elämänhallinnan onnistumisia ja epäonnistumisia. Ajokortti kertoo pienen palan ihmisen omasta historiasta, mutta on myös suora kontrolloinnin väline.

Ajotaitoa pidetään tärkeänä kansalaistaitona. Ajokortin saaminen on ollut pitkään nuorelle ihmiselle riitti uuteen elämänvaiheeseen samalla tavalla kuin avain omaan asuntoon muuttamisen yhteydessä. Nuori astuu kohti itsenäisen ja vastuullisen aikuisen elämää saadessaan ajokortin. Nuori aikuinen on vapaa kulkemaan ja menemään minne tahtoo varsinkin, kun ajokorttia on ollut mahdollisuus käyttää todistuskappaleena täysi-ikäisyydestä. Yhteiskunnan ovet ovat uusilla tavoin auki.

Aikuisiän toisessa päässä vanhukselle terveydentilansa takia menetetty ajokortti on myös merkkinä siirtymisestä uuteen elämänvaiheeseen. Ihmisen täytettyä 70-vuotta lääkäriltä pitää hankkia todistus siitä, että terveydentila on riittävän hyvä turvalliseen ajoneuvonhallintaan. Jos ikäihmisen kunto ei lääkärin lausunnon mukaan enää riitä ajoneuvon turvalliseen hallintaan, ajokortti on luovutettava takaisin viranomaiselle.

Ajokortin voi myös menettää aikaisemmin terveydentilan takia, mutta myös piittaamattomuudellaan tieliikennelakia kohtaan. Saamalla suuren rangaistuksen tai monta rangaistusta lyhyen ajan sisällä ajoneuvon kuljettamiseen liittyen ajokortin voi menettää määräajaksi osana rangaistusta.

Edellä mainituissa tapauksissa menetetään ajo-oikeus ja ajokortti luovutetaan viranomaiselle. Ajokortin menettäminen viranomaisten haltuun on symbolinen tapahtuma, jossa jotain hyvin konkreettista eli muovinpalanen henkilö- ja ajo-oikeustiedoilla luovutetaan viranomaisten haltuun. Henkilölle osoitetaan yhteiskunnan puolesta, ettei hän ole kykenevä vastuulliseen moottoriajoneuvon kuljettamiseen, vaikkakin ajokortin menettämisessä ei olekaan aina kyse henkilön vastuuton käytös.

Ajokorttia pidetään yleisesti pätevänä todisteena kortinhaltijan henkilöllisyydestä. Itsekin pidän, vaikka viranomaisten puolesta tulee selkeitä viestejä, ettei ajokortti ole virallinen henkilöllisyystodistus, vaan henkilöllisyyden todistamiseen on olemassa passi ja henkilökortti. Ajokortin roolina onkin siis vain todistaa ajo-oikeus, ja siis joissakin tapauksissa ajokortilla on mahdollisuus todistaa täysi-ikäisyys ja ehkä myös henkilöllisyys riippuen kenen kanssa asioi.

Viranomaisten sähköistyneiden asiapapereiden myötä voikin kyseenalaistaa ajokortin tarpeellisuus fyysisenä asiakirjana. Nyt ajokortti aiheuttaa vain sekaannusta.  Ajoneuvon asiakirjojakaan ei enää tarvitse säilyttää ajoneuvon mukana, koska viranomaiset saavat pelkän rekisteritunnuksen avulla tarvittavat tiedot ajoneuvosta. Unohtaen ajokortin kulttuurilliset merkitykset voikin rehdisti kysyä, mihin ajokorttia lompakon täyttäjänä oikeasti enää tarvitaan? Eikö pelkkä henkilöllisyystodistus tai passi riittäisi viranomaisille ajo-oikeuden todentamiseen? Onko ajokortilla sittenkin edelleen niin suuri kulttuurillinen merkitys, että sitä vieläkin tarvitaan?

Ajoin kolarin - vähän

perjantai 21.12.2018 Avainsanat: Autokorjaamo , Kia , Kolari , liikenneturvallisuus , poliisi , Tieliikenne , Vakuutusyhtiö , Volvo C70

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Kolari oli jo hiukan odotettavissa uuden Volvoni kanssa. Uppoutuneena nahkapenkkien syleilyyn olin useasti risteyksissä joutunut tekemään äkkijarrutuksia ja väistöliikkeitä, kun kuin tyhjästä eteeni oli ilmestynyt auto. Syynä oli tuulilasin oikeanpuoleinen palkki. Palkki onnistuu hämmästyttävän hyvin peittämään risteyksissä oikealta puolelta tulevan liikenteen. Huomasin, ettei autokoulussa saadut vinkit liikutella yläkroppaa aktiivisesti risteyksiin saapuessa ratkaissut tätä ongelmaa.

Onnettomuus tapahtui siellä missä autokolarit tavallisesti sattuvat: lähellä kotia tutussa ympäristössä. Lauantaisena aamupäivänä olin menossa ostamaan ajovaloihin uusia polttimoita, kun toinen polttimoista oli menettänyt valaisukykynsä. Ajoin kiireettömästi tuttua hiekkatietä. Ensimmäisen kolmion kohdalla katsoin ensin vasemmalle: ei ristinsielua. Sitten huomattava mulkaisu oikealle: ei vieläkään auton autoa missään. Annoin auton liukua risteyksessä kääntäen samalla vasemmalle, jonka yhteydessä äkillisesti koko tuulilasin leveydeltä näin punaista autonkylkeä. Jarrutus, vaimea rusahdus ja arvelin polttimoiden ostamisen hiukan viivästyvän.

Laittaessani vaihteen pakille koko kehoni valtasi tärinä tämän karmean liikennevirheen takia. Rauhoitun nopeasti nähdessäni melkein säälittävän pienen lommon Kia-reppanan kyljessä. Käsillä olisikin spontaani bisnesneuvottelu, jossa valtit olisivat vastapuolen käsissä. Parkkeerasin autoni tiensivuun ja nousin autostani päästäkseni ihmettelemään tekosiani. Kiasta nousi vanhempi mies, jonka naama oli sävy sävyyn ohjastamansa auton kanssa. Ennen kuin edes ehdimme tervehtiä toisiamme, hihkaisin olevani syyllinen, koska tulin kolmion takaa. Miehen kasvolle laskeutui tyynempi ilme.

Tutkailimme kuskin kanssa pientä lommoa naarmulla. Autoon jäi odottamaan kaksi vanhempaa naista. Mies harmituksissaan kertoi, että auto oli kaksi päivää sitten saatu kuntoon edellisestä kolarista, ja nyt taas olisi korjaamoreissu edessä. Hetken pähkäiltyämme kokonaisuutta tulimme tulokseen, ettemme soita poliisia paikalle, kun tapaus oli niin selvä ja vahingot molemmin puolin enemmän henkisiä kuin fyysisiä. Toinen vanhemmista naisista oli miehen vaimo ja auton omistaja. Annoin tälle yhteys- ja henkilötietoni sekä pahoittelin tapahtunutta. Heidän yhteystiedoista en ollut kiinnostunut.

Päätin onnettomuuden jälkeen kaartaa kioskin kautta ostamassa hermoja lepuuttavia suitsukkeita. Kioskilla oli samaan aikaan Toto-lappua täyttämässä Juokslahden Saab-mafiasta Eero. Menin juttusille ja kerroin tapahtuneesta. Purkauduin sen verran, että olin hiukan huolissani taloudellisesti. Olin juuri saanut taloremontista mojovan laskun ja nyt pitäisi maksaa jonkun Kia-reppanan ovikin. Eero uteli, mitä omalle autolleni oli käynyt. Kerroin, että vain kevyt naarmu ja irronnen vilkunumpion työnsin takaisin paikoilleen. Sain kuulemma olla huoletta, koska mitään laskua ei tulisi, vaan makuutusmaksuni vain nousisivat joksikin aikaa. Olin helpottunut, koska en vielä tähänkään päivään mennessä ollut ymmärtänyt vakuutusmaksujen logiikkaa enkä muistanut edes maksun summaa, joten en varmaankaan edes huomaisi koko asiaa.

Tämä oli elämäni ensimmäinen kolari, joka ei ollut jäänyt kahdenväliseksi asiaksi, enkä ollut tietoinen, miten asiat tästä eteenpäin menisivät. Jäin odottamaan yhteydenottoa. Ottaisiko vakuutusyhtiö, poliisi tai joku muu seuraavaksi yhteyttä? Ehkä kukaan ei ottaisi yhteyttä. Vakuutusmaksut vain nousisivat ilman ilmoitusta. Pidin myös mahdollisena, etten kuulisi koko asiasta sen koommin.

Bensa loppui

tiistai 05.09.2017 Avainsanat: autohuolto , Griffin , poliisi , Saab 9-5 , Tieliikenne

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Kävi vanhanaikaisesti. Olin laiminlyönyt polttoainehuoltoa pahemman kerran. Laskelmieni mukaan olin laiminlyönyt polttoaineenhuollon peräti neljän peräkkäisen ajon aikana. Rikoskumppanina polttoainemittari oli ollut tässä itsepetoksessa antaumuksella mukana. Itse asiassa niin antaumuksella, että lähtiessäni kotipihasta, polttoainemääräksi mittari valehteli neljäsosaa tankillista ja kahdensadan kilometrin etumatkaa tankkauspisteelle. Olin jo siis syvällä uskonasioiden piirissä, koska faktaa oli, että kojelaudassa sijaitseva polttoaineen vähyydestä ilmoittava valomerkki oli hakenut huomiota jo kolmen päivän ajan.

Kaasupolkimen hengettömyyden ja voimakkaiden katkonaisten moottorin nykäisyjen jälkeen katselin bussipusäkillä autoni vieressä, kuinka oikealla puolella oli mäntyjä ja vasemmalla puolella kuusia. Saab omalta osaltaan loi tunnelmaa värittämällä pilvisen harmaata säätä sykäyttelemällä jokaista vilkkua samanaikaisesti. Bussipysäkille luomani metsädiskon keskellä pohdin, että nyt on varmaankin yhteisvastuullisestikin ajateltuna lupa nauttia yksi savuke samalla, kun mietin, miten saan spontaanit bileet katkaistua.

Ennen savukkeen palamista loppuun tuntematon pakettiauto saattoi itsensä parkkiin samalle bussipysäkille. Nuorehko mies kysyi, että tarvitsinko apua. Vastasin, että en tarvinnut. Totuus oli, etten vain tuoreeltaan tiennyt autoni oikkuiluiden syytä, joten en tiennyt minkälaista apua tarvitsisin ottaa vastaan.

Pakettiauton poistuttua polvistuin auton keulan edessä kuin rukoillakseni ihmettä. Suuntasin katseeni auton alle, mutta mitään vuotoja ei onnekseni ollut havaittavissa. En myöskään muistanut huomanneeni, että auto olisi päästänyt erityisen voimakkaita savumerkkejä ilmaan ennen pakottavaa tarvetta keskeyttää ajo. Tein pieniä laskelmia ja totesin, että polttoaineensyöttöön oli varmaankin tullut katkos.

Koska kyseessä oli työmatka, tosin töistä jo kotiin päin, päätin soittaa pomolle, koska tilanne tuntui jollain tavalla töihin liittyvältä. Pomon puhelin kuitenkin oli pomokiireiden takia varattu. Ennen uutta soittoyritystä päätin polttaa ajankuluksi vielä toisenkin savukkeen. Vasta muutaman henkosen jälkeen Volkswagen Polo pysäytti itsensä tien nurkalle. Autosta nousi nainen. Nainenkin tarjosi apua. Tällä kertaa otin avun vastaan, koska tiesin, ettei tilanne ratkeaisi tienpientareella seisoskelemalla savuke suussa. Nainen oli muutenkin ajamassa polttoainetankkien ja pomon toimiston suuntaan, joten lähdin naisen matkaan.

Matkalla nainen kertoi, ettei aluksi meinannut pysähtyä, koska aina ennen tarjotessaan apua samalla tienpätkällä pulassa olevalle, oli jo apu jo tulossa. Tämä selvästi harmitti naista hiukan. Utelin naiselta, että näkeekö tällä tiellä useinkin autoja hätävilkuttelemassa. Naisen mukaan talvella näky ei ollut epätavallinen. Ymmärsin, vaikka en ollutkaan samaan näkyyn törmännyt kuin kerran. Kutsunkin tietä leikkisästi jääradaksi, koska talvisin tie hautaa itsensä lisäksi jäävaipan alle pääkaupunkiseutulaisten kinastelut kitka- ja nastarenkaista.

Kiitin naista tuhannesti kyydistä ja ilmoitin olevani yhden velkaa.

Marssin suoraan pomon toimistoon. Ilmoitin heti ovensuussa tomerasti bensiinin loppuneen autostani. Pomo kurtisti kulmiaan paperipinojen takaa ja piti lyhyen hiljaisuuden julistukselleni. Huokaisun saattelemana pomo tiedusteli, olinko siis kyytiä vailla. Vastasin myöntävästi. Pomo antoi tunnin armon aikaa, jonka jälkeen saisin häneltä kyydin takaisin Saabilleni. Tämä kävi pirtaan, koska olisi mukavasti aikaa noutaa huoltoasemalta muutama litra bensiiniä.

Kävellessäni pieni mutta täysinäinen bensakanisteri hyppysissäni kauppalan läpi poliisi kaarsi eteeni. Toinen poliiseista oli hyvin kiinnostunut kanisterin sisällöstä, matkastani sekä sen tarkoituksesta. Kerroin häiriöstä Saabini polttoaineensyötössä, johon juuri ostamani korjaussarja oli kanisterin sisällä. Poliisi sanoi uskovansa selitykseni, mutta kuitenkin ystävällisesti kysyi, saisivatko he tarjota kyydin takaisin Saabille. Otin tarjouksen ilomielin vastaan.

Poliisi otti kanisterini huomaansa etupenkille ja itse istahdin maijan vaatimattomaan takatilaa. Koska matkaa oli tovin verran, päätin välittömästi soittaa pomolle uudesta käänteestä. Kerroin, että en tarvinnutkaan enää kyytiä, koska olin poliisin matkassa. Vannon, että kuulin pelkästään puhelimen välityksellä kulmien kurtistuvan ja kallon luiden hiukan naksahtelevan. Hiukan kiihtyneellä äänellä pomo pyysi tarkempaa tilannepäivitystä. Kerroin poliisin siis tarjonneen kyydin takaisin Saabille. Selitys kelpasi pomolle.

Poliisi seurasi pienen välimatkan päästä tankkaustani, mutta ennen kuin edes ehdin kääntää avain virtalukossa, poliisiauto vilahti ohitseni kadoten mutkan taakse.

Seuraavana päivänä sain pomolta lyhyen sähköpostiviestin, jossa pyydettiin tästä eteenpäin pitämään hallintoon yhteyttä työajan ulkopuolella vain sähköpostin välityksellä sekä tapaamisiin varaamaan ajan etukäteen.

Näin vältät ylinopeuden

maanantai 22.05.2017 Avainsanat: Anne Berner , liikenneturvallisuus , liikennevalvonta , nopeudenvalvontakamera , poliisi , Tieliikenne , Tieliikennelaki

Teksti ja kuvat: Arttu Lustig

Äskettäin ilmitulleen esityksen mukaan moottoritiellä saisi tulevaisuudessa sakot nopeuden ylitettyä nopeusrajoituksen yhdellä kilometritunnilla. Kyseessä olisi siis ylinopeudelle nollatoleranssi. Liikenneministeri Berner tosin ehti samalla viikolla kumoamaan ehdotuksen eikä pienestä ylinopeudesta ainakaan toistaiseksi tulla sakottamaan. Ehdotus kuitenkin nostatti esille lähes ikiaikaisen ongelman: auton ajaminen nopeusrajoituksen mukaan. Tämä näytti monille olevan ylitsepääsemätön haaste, mutta allekirjoittaneella on halpa ja tehokas ratkaisu tähän ongelmaan.

Suurimpana ongelmana nopeusrajoituksen toteutumisessa ihmisten mukaan on, että auton nopeutta on vain mahdoton säätää nopeusrajoituksen mukaisesti. Kulkuneuvon nopeus nimittäin hyvin helposti humpsahtaa nopeusrajoituksen yli ilman, että autoilija voi tilanteelle mitään. Joiden arkiautoilijoiden mukaan nopeuden pitäminen nopeusrajoituksen mukaisena vaatisi jatkuvaa nopeusmittarin tarkkailua. Tämä heidän mukaansa häiritsisi keskittymistä itse ajamiseen ja tätä myötä on vain turvallisempaa antaa auton nopeuden ylittää nopeusrajoituksen vaatima luku. Kaikkien onneksi kuitenkin niin että kulkuneuvon nopeus ylittää kuljettajan mukaan vain hiukan vallitsevan nopeusrajoituksen sääolosuhteet huomioon ottaen. Taajama-alueella auto kulkee siis hiukan yli sallitun taajamanopeuden ja moottoritiellä hiukan yli moottoritien nopeuksien. Onneksemme ongelmana ei ole, että auto liikkuisi aina yli moottoritienopeuksien vallitsevasta nopeusrajoituksesta välittämättä.

Viimeisen Alfan innovaatiohautomossa on kuitenkin löytynyt tehokas ratkaisu tähän ongelmaan. Ratkaisu jopa pieniin ylinopeuksiin löytyi käytännön elämästä. Ajaessani taajama-alueella autoletkassa, autoletkan seassa oli yksi poliisiauto. Koko autoletkalla oli mittarini mukaan ihailtavan tarkasti nopeus juuri nopeusrajoituksen mukainen. Tosin pieniä alituksia syntyi muutaman kerran. Tätä efektiä ei ole tapahtunut poliisin ollessa näkymättömissä, vaan autoilijoiden nopeudet samalla tieosuudella ovat olleet yli sallitun nopeuden.

Tämä tilanteen saattamiseen vallitsevaksi tarvitaankin tulostin, yksi A4-arkki, sakset ja sinitarraa tai läpinäkyvää teippiä. Kirjoituksen alla on kuva poliisiauton keulasta, joka tulostetaan paperiarkille. Tulostettu kuva leikataan siististi irti paperista. Tulostettu ja leikattu kuvat poliisiauton keulasta viedään autoon. Siististi leikattu tuloste poliisiauton keulasta kiinnitetään joko sinitarralla tai läpinäkyvällä teipillä ohjaamon sisällä sijaitsevaan taustapeiliin. Näin poliisin maagisesti nopeutta säätävä vaikutus saadaan autoon jatkuvaksi eikä nopeusrajoitus tule ylitetyksi koskaan. Auto kulkee mitä turvallisimmin ja sakkovapaasti tästä eteenpäin.

Innovaatiohautomossa ehdotettiin myös, että tuulilasiin voisi samalla tekniikalla kiinnittää kuvan nopeusvalvontakamerasta. Toimikunta kuitenkin hylkäsi esityksen, koska nopeusvalvontakameran kuva saattaisi aiheuttaa jatkuvia äkillisiä jarrutuksia ja tätä myöten auton pumppaavaa etenemistä riippuen mihin kohtaan autoilijan silmä kullakin hetkellä osuu ajaessa.

Toimikunnan mietinnön mukaan uusin innovaatio kiinnittää poliisiauton kuva taustapeiliin voi olla jopa sakkoa tehokkaampi säätämään auton nopeuden tarkasti nopeusrajoituksen mukaiseksi. Lisätutkimuksia ja -selvityksiä tosin vielä kaivataan ennen kuin innovaatio voidaan ottaa laajempaan käyttöön ja teolliseen tuotantoon. Toistaiseksi keksintöä saa käyttää ilman lisenssimaksuja oman harkinnan mukaan.

Tämän innovaation ansiosta nopeus pysyy aina sellaisten toleranssien sisällä ilman, että autoilija joutuisi vahtaamaan nopeutta jatkuvasti liikennettä vaarantaen. Autoilija voi kulkea tämän innovaation ansiosta tien päällä hiukan pienempi stressi ohimoillaan.

Rattiterapia

lauantai 11.03.2017 Avainsanat: liikennevalvonta , mopo , Mopoauto , mopoilu , poliisi , Tieliikenne , Tieliikennelaki , tulevaisuus

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Julkituodussa uudessa lakiesityksessä vanhat rikesakot poistuvat ja tilalle tulevat liikennevirhemaksut. Näiden uusien virhemaksujen seasta löytyy yksi huutava vääryys, joka koskee mopoilijoita. Päämäärättömästi mopoilevaa uhkaa 40€ liikennevirhemaksu. Päämäärättömästi ajeleminen on yksi moottoriajoneuvolla kulkevan ihmisen henkireikä. Päämäärättömästi ajelua voi kutsua myös toisella nimellä: rattiterapia.

Tavallisesti päämäärättömällä ajolla terapoidaan itseään iltaisin, kun elämäntilanne syystä tai toisesta tuntuu tukalalta. Viikonpäivällä ei ole kai väliä, mutta veikkaan, että sunnuntai on tälle toiminalle tavallisin päivä, kun tulevan viikon haasteet syöksyvät mieleen yhtenä suurena ja sekavana klönttinä. Asunnon sisällä kattovalaistuksen kelmeässä valossa seinät tuntuvat kaatuvat päälle ja tätä romahduksen vaaraa paetaan ratin taakse. Moottorin käynnistyttyä ja matkan alettua autoilijan sisään syntyy heikko tunne siitä, että olisi tekemässä asioiden eteen jotain. Ajo etenee vallattomasti ja rauhallisesti niin, että hiukan ennen risteystä tehdään pikainen päätös uudesta suunnasta tai sitten vain ajetaan tutuksi tullut rauhoittava lenkki.

Maisemien rullatessa ikkunoiden toisella puolen radio soi hiljaa taustalla kuin muistutuksena: vielä pyritään olemaan ainakin löyhänä osana yhteiskuntaa. Jossain vaiheessa saattaa yksinäisen ajelun keskellä syntyä kaipuu ihmisten pariin, jolloin suunnaksi otetaan tuttu huoltoasema. Huoltoaseman kahviossa kahvi seuralaisena voi aistia, että muutama muukin on mahdollisesti ottamassa pientä levähdystaukoa rattiterapiasta. Enimmäkseen katse hamuaa ikkunan läpi tyhjyyttä kuin löytääkseen vastauksen jostain äärettömästä. Toisinaan katseet äkillisesti kohtaavat kaltaisensa kanssa, mutta katseet erkanevat kuin säikähtäen sinne mistä tulivatkin. Kummallekin tulee kuitenkin tunne, ettei tilanteen kanssa olla yksin.

Huoltamon pihalla ajatuksetkin siintävät jo takaisin kohti kodin lämpimiä ja turvallisia nurkkia. Paluumatkalla radioon on tullut lisää äänenvoimakkuutta viihdyttämään hiukan kohollaan olevaa tunnelmaa. Kotona kaikki on kuitenkin ennallaan, mutta valaistus ei ole enää niin kelmeä ja seinätkin pysyvät ryhdikkäämmin paikallaan pienen ajelun jälkeen. Asioiden eteen oli siis tehty jotain pientä ja maagista ratin takana, eivätkä seuraavan viikon möröt enää laukkaa villisti puhdistettujen ajatusten seassa.

Autolla tämä edellä kuvattu rattiterapia olisi siis tulevaisuudessakin ilmaista, mutta mopolla nuorelle miehelle samasta toiminnasta annetaan maksullinen opetus. Nuoren harjoitellessa oman vaatimattoman arjen puristuksessa isojen ihmisten selviytymiskeinoja tuloksena on siis sakko, korjaan virhemaksu. Miksi yhteiskuntamme pitäisi olla näin julma ajatuksiaan ja mieltään puhdistavaa nuorukaista kohtaan? Miksi ei vain voitaisi antaa ikään katsomatta ihmisen punnita ajatuksiaan rauhassa moottoriajoneuvonsa kyydissä?

Virhemaksu millään kulkuvälineellä tehdystä päämäärättömästä ajosta on kuin saisi maksun, koska ei ollut tarpeeksi hyväntuulisen oloinen julkisella paikalla. Poliisi antaisi sakon mutruhuulelle samalla kehottaen hiukan hymyilemään, jottei kadun yleisilme pilaantuisi ja voitaisiin saada yleinen mielenrauha ulkomaiden ajattelusta Suomea ja suomalaisia kohtaan. Virhemaksuun peitelty terapiapalkkio mopoilijoille olisi vain yksinkertaisesti ja ehdottomasti väärin. Vaadin tasa-arvoa tässä suhteessa kaikille moottoriajoneuvoille. Pitää saada ajella rauhassa ilman päämäärää.

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (9)
elokuu (1)
Ei kenenkään beibe - parkkipaikka ilman sääntöjä
heinäkuu (1)
Koiranluu - Tämä ei ole sen arvoista
kesäkuu (1)
Koiranluu - Motonet-asento
toukokuu (1)
Autopesu - komea poika
huhtikuu (1)
Kuinka ostat edullisen auton
maaliskuu (1)
Neljä syytä olla käyttämättä turvavyötä
helmikuu (1)
Käytetty sähköauto - kauppakassi
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!