Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa
Suodatettu avainsanalla jalankulkijat

Liftari

sunnuntai 18.06.2017 Avainsanat: jalankulkijat , Liftari , rattiraivo , Saab 9-5 , Tieliikenne

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Vuosien odotus lopulta palkittiin: sain liftarin kyytiin. Vanhemmilta ihmisiltä olen kuullut legendaarisia tarinoita liftauksen kultaisista ajoista, jolloin ihmiset liikkuivat paikasta toiseen lähes spontaanisti peukalo pystyssä. Varsinkin viikonloppujen riennot olivat aika edetä pitkin lähiseutuja vieraiden ihmisten kyydissä. Liftaus oli normaali tapa liikkua ja autoilijat ilmeisesti mielellään ottivat ihmisiä kyytiin.

Joidenkin mielestä liftarin ottaminen kyytiin saattaa olla vaarallista, koska ei voi tietää minkälainen sekopää tien reunassa odottaa. Omalle kohdalleni en tätä vaaraa osaa nähdä. Olen reilusti yli kolmekymppinen mies eikä kukaan ole minua ja vanhaa autoani jahtaamassa. Liikun Saabin reppanalla, taskunpohjalla pari kurjaa kolikkoa ja ikivanha puhelin. Kantamuksissani ei ole juuri mitään menettävää. Toivon kuitenkin, että mahdollinen ryöstelevä liftari kantaa mukanaan edes puukkoa tai muuta kättäpidempää ja sitten myös esittelee sitä vaatiessaan omaisuuttani itselleen, jotta saan vähän vastinetta menetetylle omaisuudelleni. Pelkkä omaisuuden luovutus pyynnöstä ilman kättäpidemmän uhkaa ei ole kummoinen tarina ja menee jo hiukan hyväntekeväisyyden puolelle. Puukko tai jopa ampuma-ase antaisi jotain kauhisteltavaa tarinan saavuttaessa naisväen korvat. Olomuotoni nuhjuisella nahkatakilla kruunaamana taitaa enemminkin aiheuttaa epäilyksiä liftareille.

Nyt tienlaidassa oli nuori mies bussipysäkillä hiukan epätoivoinen ilme kasvoillaan heiluttelemassa peukaloa. Miehen päällä oli selvästi kirpputoreilta koottu sekalainen vaatekerta ja leuassa huolimaton parta. En voinut erehtyä pystyssä sojottavan peukalon merkityksestä. Tämä oli hetkeni ja vuosien haaveilun täyttymys. Otin hänet ilolla kyytiin.

Mies astui huojentuneena autoon ja kätteli saatuaan mukavan istuma-asennon. Kyyditys alkoi leppoisasti. Kyselimme kuulumisia ja kerroimme toisillemme hiukan taustoistamme. Sympaattisen oloinen risuparta kertoi olevansa kalevalainen jäsenkorjaaja sekä järjestävänsä retkiä luontokohteisiin kaupungin laitamilla. Olin kuullut tästä jäsenkorjausmenetelmästä, mutta en tiennyt tarkemmin, miten jäsenten korjaus kalevalalaisittain toimi. Kyselinkin paikallislehden avustavan toimittajan innolla nivelten nitkuttelusta ja lihasten venyttelyistä. Sainkin nauttia omassa autossa oivan pikaluennon vanhasta suomalaisesta jäsenkorjausmenetelmästä suoraan asiantuntijalta.

Keskustelu kuitenkin hiukan yllättäen kääntyi kyytiläisen aloitteesta ruokaan. Pitkospuuhippi ylisti kasvisruokavaliota ja kyseli, että kai itsekin olen jo kääntynyt kasvissyöjäksi. Vitsailin, että toki olen ollut jo koko elämäni kasvissyöjä ja joka päivä syön leipää, spagettia tai makaronia, mutta ruoka pitää vielä maustaa lihalla, jotta vatsani täyttyy. Kerroin, että en toisekseen voi edes harkita kasvisruokavaliota autoni takia. Olisi nimittäin perin outoa, jos en söisi olenkaan eläinkunnantuotteita, mutta käärisin käyttöesineet niiden nahkaan. Tuntisin tällöin itseni psykopaatiksi. Humoristinen huomautukseni ei kääntänyt keskustelua takaisin metsäpoluille ja lihaskipujen poistoon, vaan oikeaan korvaani sain lisää kiihkeää valistusta, kuinka ensisijaisen tärkeää on välttää eläinkunnan tuotteita maapallon pelastamiseksi. Sanoin jämäkästi liftarille, että hyvin nahkaverhoillut istuimet näyttävät kelpaavan, kun ilmaisesta kyydistä on kyse. Jäsenvääntelijän mukaan kyse oli eri asiasta, koska hän ei ollut tehnyt epäeettistä valintaa ja julmasti käyttänyt kidutettujen eläinten nahkaa auton sisustuksessa. Alkuun lähtenyt kepeä tunnelma latistui mykkäkouluksi.

Pienen hiljaisuuden jälkeen sisäisen kiehuntani saatteleman päätin tehdä eettisen valinnan valistajan puolesta. Pysäköin autoni seuraavalle bussipysäkille. Kerroin peukalokyydille, että joutuu loppumatkansa metsästämään ilmaisia kangasistuimia hanurinsa alle jostain toisesta autosta. Liftari istui paikallaan ja liikkumatta aivan kuin ei olisi ymmärtänyt puhettani tai matka olisi jatkumassa normaalisti. Katsoi tiukasti otsarypyssä liftaria ja kysyin kantoavun tarpeesta. Yskäni lopulta ymmärrettiin ja matkaseura nousi autosta. En ollut huolissani tienpientareelle jättämästäni eräseikkailijasta. Uskoin hänen osaavan käppäillä perille tien sivua pitkin loppumatkan, jos tuuria peukalokyydistä ei toista kertaa olisikaan samana päivänä.

Liftausperinne on siirtynyt digiaikaan ja erilaisissa kimppakyytiryhmissä etsitään ihmisiä jakamaan matkaan. Voi olla fiksumpi veto, kun etukäteen voi varmistautua seuralaisista tai valita minkälaisen naaman haluaa ratin takana törröttävän. Toisaalta itse tykkään yllätyksistä ja tulen edelleenkin noukkimaan liftareita kyytiin, jos vain osaavat ryhmittäytyä asiallisesti ja näkyvästi.

Maailma ilman suojateitä

perjantai 05.05.2017 Avainsanat: alinopeus , jalankulkijat , liikenneturvallisuus

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Eräs ulkopaikkakuntalainen työkaveri ihmetteli, miksi Jämsässä taajama-alueella ajetaan lähes aina reilusti alle nopeusrajoituksen. Taajama-alueella ihmiset jatkuvasti ajelevat kolmea kymppiä. Tämä ärsytti suunnattomasti työkaveriani. Hän jatkoi, että kun yhdestä köröttelijästä pääsee eroon, on seuraava hetken kuluttua taas edessä. Ulkopaikkakuntalaisen mielestä tapa oli erityisen mieltä raastavaa varsinkin töistä lähtiessä ja pohtikin, että Jämsässä on pakko olla käynnissä loputon pappojen sunnuntaiajelu. Vastasin, että jämsäläisessä autoilukulttuurissa voi olla hyvinkin tätä pappojen pohdiskelevaa ja ympäristöä tutkailevaa ajoa, mutta paikalliseen autokulttuuriin liittyy toinen erikoinen piirre, jota ulkopaikkakuntalaisen voi olla hankalaa äkkiseltään huomata. Jämsässä on nimittäin totuttu siihen, että jalankulkija voi puikahtaa tien yli aina halutessaan välittämättä onko tiehen merkattu suojatietä tai onko edes tulossa autoa. Tätä ei paikallisessa autoilukulttuurissa katsota pahalla eikä jalankulkijoille siitä äänimerkkiä soiteta.

Jalankulkijoiden vapaasta liikkuvuudesta johtuen Jämsässä autoilijan pitää olla taajama-alueella jatkuvasti varpaillaan jalankulkijoiden suhteen. Nopeuden pitää laskea alhaiseksi, tarkkaavaisuus suunnataan enemmän tien reunoilla kuin horisonttiin tai edellä ajavan auton takalasiin liimatuissa tarrateksteissä. Oikeaa jalkaa on hyvä pitää alituisesti valmiina painamaan jarrua, jos silmään osuu yksikin jalankulkija. Toinen syy Jämsän keskustan verkkaiseen autokulttuuriin ei löydy myöskään hämäläisyydestä, vaan muutamasta tasa-arvoisesta risteyksestä, jotka valpastavat autoilijan tarkkaavaisuutta asteen lisää. Tasa-arvoisten risteyksien kauneutenahan onkin, että niiden liikennetilanteen pystyy täysin ymmärtämään vasta ollessasi risteyksen keskellä, joten niihin on hyvä tulla hitaasti ihmettelemään.

Kerroin pitäväni tästä tyylistä kovasti. Autoilijat antavat herkästi tilaa jalankulkijoiden lisäksi myös muille autoilijoille, vaikka olisivatkin lainvoimaisesti etuoikeutettuja autollaan. Varsinkin Jämsän keskustassa on tästä syystä hyvin ystävällismielinen tunnelma liikkuessa niin jalan kuin autolla. Autoillessa liikennekulttuurin tunnelma on seesteinen ja hiukan pysähtynyt ihmisten hissutellessa autoillaan liikenneympyrästä toiseen. 

Innostuin viisastelemaan, että rapakon takana autojen tullessa kaduille viime vuosisadan alussa, kolarin sattuessa autolla ei ollut erityissuojelua, vaan auto oli esine siinä missä muutkin. Auton osuessa jalankulkijaan kyseessä saattoi olla pahoinpitely tai jopa tappo, jos heikompi osapuoli sattui menehtymään auton osumasta. Ehkä Jämsässä on ollut autoilun alkuaikoina tiukka ja takakireä vallesmanni, joka on ottanut ahnaasti haltuun suuren maailman tavat kohdella autoilijoita liikenneonnettomuuksissa. Vallesmanni on katsonut, että jalankulkijan pieni töytäisy voitiin rinnastaa voimakkaaseen iskuun astalolla. Ehkä vallesmannin haamu elää vieläkin Jämsän kaduilla ja siksi autoillaan hyvin hissukseen jalankulkijoita peläten. Jämsässä saattaa pienen papparallin sijaan olla menossa vain liikennekäyttäytymisen historic-ajot.

Suosittelin suurelta kirkolta asti matkaavaa työkaveriani vetämään aina henkeä hiukan ennen kuin saapuu ajokkinsa kanssa keskeisen Suomen San Franciscoon. Autoilun tavat ja tyylit voivat poiketa kiireisien katujen ja väriä vaihtavien pylväiden kaupungin tyyleistä, mutta ei kuitenkaan ihmisten ilkeydestä tai matalamielisyydestä johtuen, vaan jostain sellaisesta, jota ei kuviin pysty tallentamaan. Kehotinkin suhtautumaan paikkakuntaan kuin teillä ei olisi ainuttakaan suojatietä. Tämän jälkeen pitäisi autoilun maistua siinä kuin muuallakin.

Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus

perjantai 09.12.2016 Avainsanat: jalankulkijat , liikenneturvallisuus , liikennevalvonta , Tieliikenne , Tieliikennelaki

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Syntiä ja paheellisuutta ei pääse edes oman auton suojissa karkuun, vaan antaessa synnille kahvan se voi viedä koko oven. Seitsemän kuoleman syntiä: ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, mässäily ja himo, ovat aina valmiina saattamaan kiusalliseen tilanteeseen, rikkomaan auton tai pilaamaan ajonautinnon kokonaan.

Neljäntenä kuolemansyntinä on laiskuus. Harmittomalta haiskahtava leppoisuus irrottaa tosiasiassa kuljettajan yhteisön konventioiden hellästä huomasta ja palauttaa tämän alkukantaiseksi eläimeksi.

Autoilun maailmassa laiskuus ilmenee kaikkine harmaansävyineen välinpitämättömyytenä. En tarkoita välinpitämättömyydellä pelkästään turvavälinpitämättömyyttä, vaan myös ylinopeutta huolimattomuuttaan tai muiden painostuksesta, auton huoltamisen laiminlyöntiä sekä auton ajamista vireystilan ollessa heikko. Laiskuus ilmenee haluttomuutena kunnioittaa itseään ja muita autoilijoina. Laiskuutta kuolemansyntinä voisi kutsua kansankielellä myös munattomuudeksi.

Myös valtiovalta liikennesuunnitteluun liittyvine ammattilaisineen voi langeta laiskuuden syntiin. Tästä esimerkkinä ovat satunnaisten koulujen ympärille ripotellut ”sinä ajat” -valo-opasteet. Sinä ajat -opaste ei ole liikenneviraston epäonnistunut kampanja ikään kuin herätellä autoilija siihen todellisuuteen, että hänen käsissään tosiaan on liikuteltavana toistatuhatta kiloa painava metallista ja muovista koottu hökötys, vaan nämä sinä ajat -opasteet kertovat autoilijan nopeuden. Nopeuden ollessa alle nopeusrajoituksen opaste palkitsee autoilijan hymynaamalla. Nopeuden ollessa yli nopeusrajoituksen opas rankaisee autoilijaa surunaamalla. Autoilijan ajaessa tarkalleen nopeusrajoituksen mukaan autoilija jää kokonaan ilman elektronista tarraa.

Voi olla, että syntiin langenneet liikennesuunnittelijat kuvittelevat, että koulujen ympärillä ajelevat autoillaan koululaiset. Asia ei kuitenkaan ole näin, koska harvoilla ympärillä olevien koulujen oppilailla on ajokortti. Lähinnä osalta lukion viimeisiä vuosia viettäviltä löytyy ajokortti, mutta monilla heistäkin lappu on mukana lähinnä todistamassa täysi-ikäisyyttä. Pahoin pelkään myös, että lukiolaisiin tällaiset elektroniset tarrat eivät tehoa. Ensimmäisten luokkien jälkeen tarrojen ja leimojen tehokkuus taitaa ihmisille inspiraation lähteenä loppua.

Asian voi ratkaista laiskottelematta, synnittä, ja halvemmalla. Kouluja ennen pystytetään tienposkeen selkeä nopeusrajoitusmerkki luvulla 40 ja alle teksti: ”koululaisia”. Tällä tavoin liikennesuunnittelijat ilmaisevat luottamuksen autoilijaa kohtaan. Jos luottamus autoilijaa kohtaan on menetetty ja taustalla löytyy tietotekniikkakansan innokkuus elektroniikkaa ja rahan keruuta kohtaan, niin sinä ajat -merkin kohdalle voisi pystyttää rehellisen nopeudenvalvontakameran. Elektroninen pönttö opettaisi ratin takana vaeltavaa orgaanista pönttöä ylinopeuden turmiollisuudesta salaman nopeudella. Kenen mieli voisi pahoittua ylinopeussakosta, jonka olisi laiskotellut koulun vierestä? Nyt tässä syntiin langenneessa välikausitakissa meillä on koulujen lähellä vain mittauspiste, josta voi tarkistaa kuinka paljon nopeusmittari mahdollisesti näyttää väärin.

Onni onnettomuudessa on, että näiden koulujen sisällä annetaan lapsille maailmanluokan opetusta, joka saa lapset toimimaan koulun ulkopuolella niin, etteivät herkästi jää auton alle. Opetuksen sanoma on taas sitä luokkaa, että autoilijaan pitää suhtautua kuin liikkuvaan robottiin, joka ei pysty tunnistamaan ympäristöään eikä säätelemään käyttäytymistään. Autot ovatkin nykyajan villieläimiä urbaanille liikkujalle. Syntiinlankeemuksen seurauksena on saavuttu infernaaliseen tilanteeseen, jossa taajama-alueella suojellaan autoilijoita jalankulkijoilta materiavahinkojen välttämiseksi.

Heijastinliivimies

tiistai 20.10.2015 Avainsanat: heijastin , jalankulkijat , liikenneturvallisuus , Tieliikenne

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Viime vuosien aikana huomioni on kiinnittynyt heijastinliivimiehiin ja heidän kasvavaan joukkoonsa. Heijastinliivimiehillä en tarkoita työmiehiä, jotka työturvallisuusmääräysten sanelemana käyttävät heijastinliiviä, tai pyöräilijöitä, jotka taiteilevat jalankulkijuuden ja ajoneuvon ohjastamisen välimaastossa. Tarkoitan niitä miehiä, jotka käyttävät vapaa-ajallaan ulkoillessaan heijastinliiviä. Heidän määränsä tuntuu vain kasvavan vuosi toisensa perään.

Ensimmäiset ajatukseni näistä heijastinliivimiehistä olivat pilkallisia. Miksi pelkästään heijastinliivi, kun lisäksi ulkoillessa voisi olla vielä kypärä ja polvisuojat, ajattelin. Luovuin lopulta lapsellisesta ajatuksesta ja ymmärsin, että kyse oli jostain paljon syvemmästä ja kauaskantoisemmasta ilmiöstä kuin silkan kaupan suurimman heijastimen käyttämisestä.

Tulin siihen tulokseen, että heijastinliivimiesten on oltava pitkän linjan romantikkoja. Heijastinliivimies tuntee autoilijat ja heidän heikkoutensa. Heijastinliivimies tietää, ettei miljoona kilometriä autoilua tee miehestä parempaa autoilijaa, ainoastaan paremman selittelijän. Lähes systemaattisesti autoilija oppii tien päällä selittämään, miten ja miksi muut autoilijat ajoivat huonosti häiriten liikennettä. Tämä asenne autoiluun ei (yllättävästi) paranna autonhallintaa eikä tee kenestäkään parempaa autoilijaa.

Harvoin autoilija lähtee liikkeelle ajatellen, että tänään liikenteessä muodostan lihavia ja elämäntäyteisiä turvavälejä, sään heikentyessä ajan reilua alinopeutta tai jalankulkijoiden ei tarvitse takiani pysähtyä. Heijastinliivimies tietää, että liikenteessä autoilijan mielenmaisema on pohjimmiltaan päinvastainen, eikä heijastinliivimiehellä ole aikomusta kuunnella autoilijan selityksiä siitä, miksi ja miten onnettomuus olisi jalankulkijan aiheuttama.

Heijastinliivillä on myös laajempia vaikutuksia liikenneturvallisuuteen kuin pelkästään heijastinliiviin pukeutuneeseen mieheen. Heijastinliiviä käyttävät myös ulkona työskentelevät ammatti-ihmiset. Tästä seikasta johtuen miehinen uteliaisuus herää heti, kun mieli yhdistää jotain työhön liittyvää. Tällaisessa tilanteessa on pakko vähentää auton nopeutta, koska pienemmällä nopeudella näkee paremmin mitä työtä tehdään ja mistä syystä. Heijastinliivimies ei siis paranna pelkästään omaa liikenneturvallisuuttaan, vaan kaikkien heijastinliivin näköetäisyydellä olevien liikenneturvallisuutta, kun heijastinliivi refleksinomaisesti aiheuttaa autoilijalle nopeuden pudottamisen. Tämä on salaisuus, jota heijastinliivimiehet kantavat sisällään ja hiljaa kävellen levittävät ympärilleen.

Itse en käytä heijastinta. Tämä johtuu käytännön syistä. Hakaneula aiheuttaisi nahkatakkiini reiän, jota ei voisi enää korjata. Luotan siihen, että huomaan kovaa ääntä pitävän, pahalle haisevan sekä kirkkailla valoilla varustetun auton ja pystyn väistämään lähestyvän vaaran pienellä loikalla tai muutamalla juoksuaskeleella. Tämän ei pitäisi olla vaikeaa, koska en omista älykännykkää tai kuuntele musiikkia liikkuessani jalan. Ei mitään heijastimia vastaan. Heijastin on parhaimmillaan kaunis koriste kantajansa takissa.

En halua nyt muistuttaa ihmisiä pitämään heijastinta, vaan haluan lähettää sanoman kanssa-autoilijoille. Syksyisin ja varsinkin ennen lumentuloa ulkona on hyvin pimeää. Pimeällä näkyvyys on huomattavasti heikompi kuin kirkkaina kesäpäivinä. Pimeän ja siitä johtuvan heikomman näkyvyyden takia kannattakin ajaa erityisellä huolellisuudella. Tätä huolellisuutta voi korostaa itselleen ajamalla hiukan alinopeutta. Jalankulkijan turvallisuus liikenteessä on lopulta autoilijasta, eikä jalankulkijan pukeutumisesta, kiinni.

Heijastinliivimiesten tihentyminen jalankulkijoissa on mukava lisä yleiseen liikenneturvallisuuteen, mutta taustalla voi olla kuitenkin vakava trendi, joka on hiljalleen syntynyt nykyautojen ohjaamoissa viime vuosien aikana. Viekö navigaattorit ja muut suuret näytöt kuljettajan huomiota jo liiaksi auton sisäpuolelle? Onko heijastinliivimies vastaveto saada autoilijoiden huomio lämpimästä ohjaamosta takaisin syksyiseen pimeyteen ja jalankulkijoihin?

Aja hiljaa

torstai 03.09.2015 Avainsanat: jalankulkijat , liikenneturvallisuus , Tieliikenne

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Et ole tärkeä. Jos olisit tärkeä, autosi katolle olisi asennettu vilkkuvia valoja ja sireeni. Kukaan tai ketkään eivät kaipaa sinua juuri nyt. He osaavat odottaa, niin kuin sinäkin osaisit. Kiireesi ei ole vastuuntuntoa, vaan vastuunsiirtoa ympärillä oleville. Heille ajamisesi ei kuulu nyt tai tulevaisuudessa. Heille ei kuulu, että lähdit myöhässä tai haluat olla ensimmäisenä hinnalla millä hyvänsä. Mitä sanoisit ihmiselle, joka juuri on vaarantanut muiden turvallisuuden vain päästäkseen luoksesi oikeaan kellonaikaan?

 

Kuka tahansa pystyy painamaan kaasupolkimen pohjaan. Se ei ole taito. Kuka tahansa osaa ajaa ylinopeutta. Oletko koskaan yrittänyt ajaa tarkoituksella alle nopeusrajoitusten koko matkan? Minä olen. Matkaaminen alle nopeusrajoituksen on haastavaa, mutta ylinopeus on helppoa. Nopeusrajoituksen alittaminen vaatii omistautumista ja itsekuria sekä peruutuspeilin kääntämistä katseen ulottumattomiin. Pitää ajaa kuin eksynyt tai turisti. Pitää olla kuin mies matkalla kotiin ja mielessä vaikeaa tunnustettavaa vaimolleen.

 

Oletko koskaan pohtinut, miten järjetöntä on ihmisten antaa ajaa autolla keskellä kaupunkia? Joskus kaupungeissa järjestetään autourheilukisoja tai vain näytöksiä. Näissä tapahtumissa yleisön ja autojen väliin on rakennettu turva-aita. Turva-aita siitä huolimatta, että autossa istuu elämänsä autonkäsittelyyn erikoistunut ihminen, jonka auton ovat rakentaneet ja tarkastaneet insinöörit, jotka tuntevat auton jokaista mutteria myöten. Sinulta jalankulkijat on suojattu liikennevaloilla ja asfalttiin piiretyillä viivoilla, ja autosi on vain pölyn ja kuran likaama rotisko, joka tarkastetaan katsastuksessa ja määräaikaishuolloissa välittämättä mitä autollesi kuuluu poistuttuasi kiinteistön ulkopuolelle.

 

Et ole yksin. Ympärilläsi on kymmeniä ja taas kymmeniä pölyisiä rotiskoja selviytymässä toistensa keskellä. Mitä keskivertoa parempi kuski tässä vaiheessa enää tarkoittaa, jos ympärillä olevat kuskit ovat keskivertoa huonompia? Voi olla, että olet vain niin hyvä kuin ympärillä olevista autoilijoista huonoin. Miten ajaisit, jos joku kuskeista olisi kaikista huonoin kuski? Niinhän asian on oltava. Jonkun ympärillä olevista kuskeista on oltava joukon huonoin. Joku kuskeista on vuosien jälkeen palannut takaisin kuljettajan paikalle hermostuneena säätäen radiota hiljemmalle, jotta näkisi paremmin eteensä. Kuinka ohjaisit autoa tässä tilanteessa, jos oikeasti tietäisit edellä mainitun kuskin tilanteen?

 

Olet muiden kaltaistesi seassa kiirehtimässä paikkaan, joka ei ole tärkeä eikä kiinnosta ketään autosi ympärillä, koska mitätön asia venytti matkalle lähtemistä. Kiireen sijaan voi myös luovuttaa ja sulautua liikenteen hitaaseen virtaan. Perillä voi aina olla pahoillaan myöhästymisestä. koska jokaisen suojatien kohdalla voi olla vaara, että matkasta tuleekin elämää muuttava ja huomiotaherättävä vain, koska luulit olevasi tärkeä ja kaivattu. Suojatien jälkeen saatat tuntea toivoa palata takaisin vanhaa elämääsi, jossa epäolennaiset asiat olivat suuria ja merkittäviä, mutta nyt vain roskaa. Noustessa suojatien jälkeen autosta kaipaat kotia, koska anteeksipyynnöt ovat nyt merkityksetön ja olet turvaton sekä kyvytön tilanteen edessä.

 

Aja hiljaa, koska kukaan ei halua olla kiinnostunut sinusta liikenteessä.

 

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (2)
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!