Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa
Suodatettu avainsanalla griffin

Saab romuttamolle - hyvästi Saab

maanantai 25.06.2018 Avainsanat: Griffin , nopeudenvalvontakamera , Romuttamo , Saab 9-5

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Laitoin nettiin ilmoituksen, että myydään vaihdelaatikkovikainen Saab Griffin hinnalla millä hyvänsä. Ilmoitus ei tuottanut ainutkaan yhteydenottoa. Kaksijakoisesti olin tyytyväinen, mutta myös surullinen. Saabini ei kelpaisi enää kenellekään ja tämä tarkoittaisi yhden uljaan ratsun loppua. Toisaalta taas olin tyytyväinen, koska nettikaupankäynti on nykypäivän sen luontoista, että yksinkertaisen ja rehellisen kaupankäynnin tekeminen on melkein mahdotonta. Nyt pääsisin helpolla viemällä auton suoraan romuttamolle. Ei tarvitsisi miettiä vastauksia mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin, odotella uutta yhteydenottoa ”varmalta” ostajalta tai menettää hermoja ja luottoa koko ihmiskuntaan ohareiden takia.

Pummasin kaverilta kyydin autoliikkeen lähelle. Saab tönötti usvaisena ja koskemattomana autoliikkeen pihassa, jonne olin sen jättänyt viikonloppuna ostaessani Mersun. Ajoin suorinta tietä kotiin tyhjentämään autoa. Autosta sain saaliiksi kahdet juhlakengät, kaksi ja puoli paria hanskoja, erilaisia auton puhdistusaineita, sekalaisia autoiluun liittyviä kuitteja ja asiakirjoja, kaksi muovikassillista roskaa, c-kasetteja sekä yhdet poronsarvet.

Saabin putsauksen jälkeen päätin, että en ajakaan suoraan romuttamolle, koska bensamittari näytti, että vielä olisi neljännestankillista polttoainetta. Lähdin kaartelemaan Saabin kanssa tutut paikat kuin viimeiseksi hyvästelyksi. Laitoin taustalle Whitesnake-yhtyettä soimaan. Griffinissä oli loistavat äänentoistolaitteet. Kahdeksankymmentäluvun kuumimman milfin, David Coverdalen sanat ja lauluääni koskettivat ja lohduttivat nyt erityisesti Saabin viimeisillä metreillä.

Muistelin ajellessani niitä kaikkia ihmisiä, jotka olivat istuneet valkoisilla nahkapenkeillä kanssani matkalla kuka muistaa minnekin ja mistä syystä.  Muistin elävästi kuinka eräänä kirpeänä alkusyksyn päivänä istuin pelkääjänpaikalla, ja jobbari esitteli autoa enkä arvannut mitä olisi käsillä ja mitä tulisin auton kanssa kokemaan. Auton tuntui kokoavan voimakkaita sävyjä ja tunnelmia yhteisen 50 000 kilometrin ajalta, jonka jaoimme niin vahvoina kuin heikkoinakin hetkinä. Joskus auto oli täynnä tavaraa, ihmisiä ja musiikkia, kun taas joskus auto kumahteli yksinäisyyttä ja hiljaisuutta. Kerran ajoin leveä hymy kasvoillani vastarakastuneena maailma täynnä mahdollisuuksia, kun taas myöhemmin sydän murtuneena keskityin ajaessani vain siihen, mitä edessä näkyi. Kohta näistä hetkistä jääneet jäljet ja hajut haudattaisiin metallipuristimen myötä ikuisesti piiloon.

Halusin vielä tehdä jotain erityistä Saabin kanssa. Viimeisestä matkasta pitäisi saada jokin muisto, josta voisi nauttia vielä tulevaisuudessakin. Päätin, että otatan kaverikuvan. Lähdin ajamaan pienen kaupunkimme ulkopuolelle. Halusin tervehtiä Saabin kanssa kameratolppaa ja saada välähtävän suudelman muistoksi viimeisestä ajelusta. Laskin, että kaverikuvalle tulisi hintaa ehkä 160€, jos ajaisin juuri oikeaa nopeutta.

Onni ei ollut tällä kertaa myötä ja kamera ei välähtänyt. Kameratolpan kohdalla oli ruuhkaa niin edessä kuin takanakin eikä tarvittavaa nopeutta ollut mahdollista saavuttaa mittauspisteelle. Polttoainekin oli lopussa kaiken rälläämisen jälkeen. Päätin, että nyt olisi aika pyyhkiä Saab pois Trafin tilastoista ja käänsin kokan kohti romuttamoa.

Romuttamolla tunnelma oli seesteinen. Kysyin, mihin kohtaan ahdasta pihaa saisin Saabin jättää, kun autolla ei voisi peruuttaa. Saabille osoitettiin paikka. Romuttamolla ei oltu huolissaan Saabin liikkeistä, koska tästä eteenpäin autoa siirtelisi trukki voimakkailla pihdeillä. Romutustodistuksen täyttämisen yhteydessä henkilöllisyyteni ja omistussuhteeni Saabiin tutkittiin hyvin tarkasti.

Romuttamon pihassa vielä taputin Saabin peräluukkua muutaman kerran ja kiitin ääneen. Tämä oli ollut kokonaisuudessaan erityisen hyvä yhteinen matka.

Syvien vesien Saab

maanantai 21.05.2018 Avainsanat: Autokorjaamo , Griffin , Katsastus , Saab 9-5

Teksi ja kuva: Arttu Lustig

Maailma näyttää hyvin erilaiselta, kun autolla ei voi peruuttaa. Pakittomasta Saabista oli tullut nopeasti hyvin filosofinen Saab. Syvien vesien Saab, jossa diipit kelat poimuilivat tyyneyden ja tyrskyjen ulapoilla. Peruuttamaton Saab aukaisi kolmannen silmän ammoisen auki nähden liikenteen täysin uudessa valossa. Helkamalainen Saab syötti kuljettajansa mieleen dataa olevaisen perimmäisestä olemuksesta.

Alkushokin aiheuttama raivo hiljalleen muuttui miedoksi mielenrauhaksi. Oli pakko totuttautua ajatukseen, että käsillä saattaisi olla Saabin viimeiset päivät liikenteessä. Saab olisi omalta osaltaan toteuttamassa Helsingin herrojen toivetta nuoremmasta autokannasta.

Jokainen matka oli nyt harkittava tarkkaan ja perinpohjaisesti, koska takaisin päin ei ollut menemistä. Koko tiestö oli miellettävä niin kuin yhtään umpikujaa ei olisi olemassa. Umpikujalliset reitit piti vain pyyhkiä pois mielen tiekartalta. Edessä olisi pelkästään esteetöntä suoraa tietä. Oli elettävä suuressa hippiunelmassa elämä täynnä yhtä loputonta roadtrippiä. Jokainen ajomatka olisi oltava yksi suuri liikenneympyrä.

Matkaaminen Saabilla todellisuudessa muistutti enemmän kiikkumista yläköysiradalla monien metrien korkeudessa. Mikään tilanne liikenteessä ei ollut enää normaali ja jokainen uusi liike pelotti. Taaksepäin ei olisi menemistä ilman ulkopuolista apua, joten jokainen risteys tai pysähtyminen tuntui vaaranpaikalta. Saab kyllä toteutti auton syvintä funktiota eli matkaa eteenpäin, mutta mahdollisuus kumittaa edellinen liike muodostui yhtä olennaiseksi osaksi autoilua.

Muutaman päivän seikkailtuani suorilla teillä otin lopulta puhelimen kauniiseen käteen ja tilasin ajan huoltamolle. Internetistä selasin itselleni hetken mielenrauhaa erilaisilta kotimaisilta ja ulkomaisilta keskustelupalstoilta. Ehkä automaattivaihteisto olisikin kunnossa ja vain vaihdekepin sähköisessä anturissa olisi vikaa. Ehkä voisin jopa itse kätevästi ostaa rikkoutuneen osan ja vaihtaa sen kotipihassa. Ehkä koko proseduuri olisi sellainen puolen tunnin juttu ja sitten taas Saab rallattelisi pitkin teitä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Huoltamon mekaanikko antoi sydämenmurskaavan tuomion: koko automaattivaihteisto pitäisi vaihtaa. Saab mekaanikon mukaan kyllä periaatteessa peruutti, mutta vaihteiston kyky välittää voimaa peruutusvaihde päällä moottorin ja renkaiden välillä oli niin heikko, että auto ei käytännössä liikkunut. Tämä taas tarkoittaisi auton omistajalle eli allekirjoittaneelle noin muutaman tuhannen euron laskua, jos mieltäisi samalla autolla jatkaa matkaansa. Kun tähän vielä ynnättäisi katsastusmiehen vaatimat korjaukset, hintalappu lähentelisi kolmea tuhatta euroa. Summa olisi kai noin tuplat, mikä auton arvo on.

Kun korjauskustannukset ylittävät reilusti auton arvon, on autosta luovuttava. Autoni oli nyt vain liian sairas jatkaakseen matkaansa eikä myöskään olisi tietoa, mitä muita vanhuuden aiheuttamia lisävikoja odottaisi lähitulevaisuudessa. Olisi vedettävä töpseli seinästä tuhlaamatta omaisuuttaan haaveeseen, joka epätodennäköisesti tulisi toteutumaan.

Bensa loppui

tiistai 05.09.2017 Avainsanat: autohuolto , Griffin , poliisi , Saab 9-5 , Tieliikenne

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Kävi vanhanaikaisesti. Olin laiminlyönyt polttoainehuoltoa pahemman kerran. Laskelmieni mukaan olin laiminlyönyt polttoaineenhuollon peräti neljän peräkkäisen ajon aikana. Rikoskumppanina polttoainemittari oli ollut tässä itsepetoksessa antaumuksella mukana. Itse asiassa niin antaumuksella, että lähtiessäni kotipihasta, polttoainemääräksi mittari valehteli neljäsosaa tankillista ja kahdensadan kilometrin etumatkaa tankkauspisteelle. Olin jo siis syvällä uskonasioiden piirissä, koska faktaa oli, että kojelaudassa sijaitseva polttoaineen vähyydestä ilmoittava valomerkki oli hakenut huomiota jo kolmen päivän ajan.

Kaasupolkimen hengettömyyden ja voimakkaiden katkonaisten moottorin nykäisyjen jälkeen katselin bussipusäkillä autoni vieressä, kuinka oikealla puolella oli mäntyjä ja vasemmalla puolella kuusia. Saab omalta osaltaan loi tunnelmaa värittämällä pilvisen harmaata säätä sykäyttelemällä jokaista vilkkua samanaikaisesti. Bussipysäkille luomani metsädiskon keskellä pohdin, että nyt on varmaankin yhteisvastuullisestikin ajateltuna lupa nauttia yksi savuke samalla, kun mietin, miten saan spontaanit bileet katkaistua.

Ennen savukkeen palamista loppuun tuntematon pakettiauto saattoi itsensä parkkiin samalle bussipysäkille. Nuorehko mies kysyi, että tarvitsinko apua. Vastasin, että en tarvinnut. Totuus oli, etten vain tuoreeltaan tiennyt autoni oikkuiluiden syytä, joten en tiennyt minkälaista apua tarvitsisin ottaa vastaan.

Pakettiauton poistuttua polvistuin auton keulan edessä kuin rukoillakseni ihmettä. Suuntasin katseeni auton alle, mutta mitään vuotoja ei onnekseni ollut havaittavissa. En myöskään muistanut huomanneeni, että auto olisi päästänyt erityisen voimakkaita savumerkkejä ilmaan ennen pakottavaa tarvetta keskeyttää ajo. Tein pieniä laskelmia ja totesin, että polttoaineensyöttöön oli varmaankin tullut katkos.

Koska kyseessä oli työmatka, tosin töistä jo kotiin päin, päätin soittaa pomolle, koska tilanne tuntui jollain tavalla töihin liittyvältä. Pomon puhelin kuitenkin oli pomokiireiden takia varattu. Ennen uutta soittoyritystä päätin polttaa ajankuluksi vielä toisenkin savukkeen. Vasta muutaman henkosen jälkeen Volkswagen Polo pysäytti itsensä tien nurkalle. Autosta nousi nainen. Nainenkin tarjosi apua. Tällä kertaa otin avun vastaan, koska tiesin, ettei tilanne ratkeaisi tienpientareella seisoskelemalla savuke suussa. Nainen oli muutenkin ajamassa polttoainetankkien ja pomon toimiston suuntaan, joten lähdin naisen matkaan.

Matkalla nainen kertoi, ettei aluksi meinannut pysähtyä, koska aina ennen tarjotessaan apua samalla tienpätkällä pulassa olevalle, oli jo apu jo tulossa. Tämä selvästi harmitti naista hiukan. Utelin naiselta, että näkeekö tällä tiellä useinkin autoja hätävilkuttelemassa. Naisen mukaan talvella näky ei ollut epätavallinen. Ymmärsin, vaikka en ollutkaan samaan näkyyn törmännyt kuin kerran. Kutsunkin tietä leikkisästi jääradaksi, koska talvisin tie hautaa itsensä lisäksi jäävaipan alle pääkaupunkiseutulaisten kinastelut kitka- ja nastarenkaista.

Kiitin naista tuhannesti kyydistä ja ilmoitin olevani yhden velkaa.

Marssin suoraan pomon toimistoon. Ilmoitin heti ovensuussa tomerasti bensiinin loppuneen autostani. Pomo kurtisti kulmiaan paperipinojen takaa ja piti lyhyen hiljaisuuden julistukselleni. Huokaisun saattelemana pomo tiedusteli, olinko siis kyytiä vailla. Vastasin myöntävästi. Pomo antoi tunnin armon aikaa, jonka jälkeen saisin häneltä kyydin takaisin Saabilleni. Tämä kävi pirtaan, koska olisi mukavasti aikaa noutaa huoltoasemalta muutama litra bensiiniä.

Kävellessäni pieni mutta täysinäinen bensakanisteri hyppysissäni kauppalan läpi poliisi kaarsi eteeni. Toinen poliiseista oli hyvin kiinnostunut kanisterin sisällöstä, matkastani sekä sen tarkoituksesta. Kerroin häiriöstä Saabini polttoaineensyötössä, johon juuri ostamani korjaussarja oli kanisterin sisällä. Poliisi sanoi uskovansa selitykseni, mutta kuitenkin ystävällisesti kysyi, saisivatko he tarjota kyydin takaisin Saabille. Otin tarjouksen ilomielin vastaan.

Poliisi otti kanisterini huomaansa etupenkille ja itse istahdin maijan vaatimattomaan takatilaa. Koska matkaa oli tovin verran, päätin välittömästi soittaa pomolle uudesta käänteestä. Kerroin, että en tarvinnutkaan enää kyytiä, koska olin poliisin matkassa. Vannon, että kuulin pelkästään puhelimen välityksellä kulmien kurtistuvan ja kallon luiden hiukan naksahtelevan. Hiukan kiihtyneellä äänellä pomo pyysi tarkempaa tilannepäivitystä. Kerroin poliisin siis tarjonneen kyydin takaisin Saabille. Selitys kelpasi pomolle.

Poliisi seurasi pienen välimatkan päästä tankkaustani, mutta ennen kuin edes ehdin kääntää avain virtalukossa, poliisiauto vilahti ohitseni kadoten mutkan taakse.

Seuraavana päivänä sain pomolta lyhyen sähköpostiviestin, jossa pyydettiin tästä eteenpäin pitämään hallintoon yhteyttä työajan ulkopuolella vain sähköpostin välityksellä sekä tapaamisiin varaamaan ajan etukäteen.

Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin

torstai 14.01.2016 Avainsanat: Griffin , liikenneraivo , rattiraivo , Saab 9-5

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Naapuritalon äijä oli hankkinut itselleen uuden auton. Tällä kertaa uusi auto oli 90-luvun alun sininen Opel Calibra. Naapuritalon äijä oli luonnollisesti uudesta kulkuneuvostaan hyvin ylpeä. Edellisestä, vaikkakin lähes moitteettomasta autosta oli pitänyt päästä eroon, koska auto oli syksyn aikana vittuillut liikaa. Tarkemmin kyseessä oli ollut ovien lukituksen ja virtalukon tuottama jatkuva mielipaha, joka lopulta oli ajanut odottamaan sopivaa vaihtoyksilöä. Prosessi oli lopulta päättynyt siis siniseen Calibraan, jonka pitäisi luoda leveämpiä ja suorempia teitä tuleviin seikkailuihin.

Calibran tärkeimmät ominaisuudet naapuritalon äijän mukaan olivat automaattivaihteisto sekä valmistusvuosi ennen 2000-lukua, mutta suuret tehot ja ulkoinen näyttävyys tulivat kaupanpäälle. Valmistusvuoden oli tärkeä olla ennen 2000-lukua, koska ulosotto ei välitä näin vanhoista autoista. Voi olla, että ymmärsin väärinkin. Ehkä puhui auton arvosta. Kummassakin tapauksessa olisin Saabeineni myös turvassa, vaikka jättäisin laskut maksamatta. Loppukaneetiksi hyvien kauppojen ylistyksen jälkeen naapurintalon äijä kehui, että Calibra jättäisi kiihdytyskisassa Saabini kakkoseksi. Itse mietin mielessäni, että tällainen Calibra autona istuu vain kahdella penkillä verkkarit päällä urheilukisaa katsellen: Calibra on aikansa urheiluautojen kannustusauto. 

Myöhemmin ajaessani kauppaan lahjaksi saadut kokoa liian isot nahkahanskat natisivat puristuksen voimasta jalopuista rattia vasten ajatellessani väitettä Saabini jäävän toiseksi jollekin vanhalle Opelille. Oliko siinä Opelissa edes kierroslukumittaria? Saabissani oli sentään 90-luvun lopun kolmen litran veekutonen turbolla eikä ollut mikään 90-luvun alun Opel. Sydämistyin pahasti autoni vähättelystä, vaikka vähättely olikin esitetty uuden auton luoman huuman alaisuudessa. Ei kenenkään autoa tulla kasvotusten sanomaan hitaammaksi, tämä joko itse tiedostetaan tai annetaan olla.

Seuraavana päivänä päivystin ikkunan luona nähdäkseni naapuritalon äijän. Tehokas vakoilu tuotti tulosta ja naapuritalon äijä ilmestyi pihapiiriin. Otin roskapussin rekvisiitaksi ja kiiruhdin pihalle jututtamaan miestä uudemman kerran.  Pihalla kyselin, miten onnellisen uuden auton omistajalla elämä on sujunut ja onko urheiluauton omistaminen vielä kaduttanut. Äijän annettua lausuntonsa pohdin, ettei Saabini ehkä jäisi toiseksi kiihdytys kisassa Calibraa vastaan. Pienen sanallisen Saksa vastaan Ruotsi -ottelun jälkeen ehdotin, että ottaisimme kiihdytyskisan ja selvittäisimme väitteen todenperäisyyden. Naapuritalon äijä suostui, mutta halusi lisätä voittajalle palkinnon. Olisin tyytynyt tulokseen, mutta sovimme häviäjän ostavan voittajalle pullollisen kossua. Kisapaikaksi valittiin ehdottamani eräässä ylämäessä oleva ohituskaista. Calibra näyttäisi mahtinsa ohituskaistalla ja Saabini raapisi kohti kunniaa pitkin arkikaistaa. Kumpi selviytyy ensimmäisenä ohituskaistan loppuun, on voittaja.

Ajoimme peräkkäin kohti kisatatamia. Ylämäki näkyi ja painoin automaattivaihteistosta S-napin pohjaan ja kojelautaan syttyi sport-valo. Calibra oli jättänyt hajuraon omaa strategista kiihdytystään varten. Kiihdytyskaista tuli kohdalle ja painoin pehmeästi lisää kaasua. Calibra tuli rinnalle ja jalkani venyi lisää kaasupolkimen päällä. Olin aliarvioinut Calibran. Ehkä myyjä ei ollut puhunut pehmeitä myydessään Calibraa naapuritalon äijälle. Talla oli pohjassa, mutta sain vaivoin pidettyä Calibran Saabini vieressä. Vihdoin ohituskaistan loppu häämötti. Päästin jalan kaasulta painaakseni kevyesti jarrua ja Calibra sinkoutui ohitseni. Näin kuinka Calibra hyökkäsi hiljentämättä kohti peltimörköä, sytytti äkillisesti punavalot takakonttiinsa ja loput kirkas salamavalo pysäytti hetken paljastaen kaiken ympäriltään.

Pihassa onnittelin voittajaa, ja kysyin, oliko paikallislehti tilattu paikalle dokumentoimaan autokisaa. Naapuritalon äijä oli vaitonainen. Tunnustin, että Calibra oli oikea Saabin tappaja, ja ojensin voittajalle Alkon muovipussin kossulla. Äijä nosti miestäväkevämmän muovipussista, katsoi juomaa hetken ja poistui rappukäytävään sanomatta sanaakaan. Naapuruston nopeimman auton omistaminen on raskas taakka.

Vilkun lasi rikki huollon jälkeen

torstai 08.10.2015 Avainsanat: autohuolto , Griffin , Saab 9-5 , Tieliikenne , Varaosat

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Loppukesä ja alkusyksy ovat olleet kovia aikoja Saabilleni. Mummo kolhi parkkipaikalla jättämättä jälkeä, nuoret hurjat ovat heitelleet marjoja auton kylkeen ja nyt viimeisimpänä tunnelman pilaajana vasemmanpuoleisen vilkun lasiin on muodostunut noin kananmunan kokoinen reikä. Lasin rikkoutuminen on täysi mysteeri ja varmastikin jääkin sellaiseksi ellei jonkun omatuntoa paina niin pahasti, että päättää luopua oikeudestaan itsekriminointisuojaan ja tunnustaa tekonsa. 

Autooni tuli korjaamokäyntiä vaativat vika. Kaikki meni protokollan mukaan. Totesin vian, paikallistin sen ja ymmärsin olevani kykenemätön korjaamaan vikaa, minkä jälkeen varasin suosikkikorjaamostani ajan huollolle. Tapahtumat etenivät edelliskertojen tapaan. Vein aamulla auton korjaamolle ja auto oli korjattu sovittuun aikaan mennessä.

 

Saapuessani korjaamon pihaan huomasin Saabin vilkun lasin olevan peitelty siististi ilmastointiteipillä. Vaikka ilmastointiteipillä korjatut esineet ovat kauniita, en tällä kertaa saanut taiteellista elämystä näkemästäni. Teos muistutti ennemminkin yksinäistä miestä polttamassa savuketta R-Kioskin pihassa kuin hurmaavaa tee-se-itse pikakorjausta. Tarkastellessani huolellista teippausta totesin, että teippauksen tarkoituksena on peittää reikä vilkun lasissa.

 

En järkyttynyt näkemästäni, koska tiedän vahinkojen todennäköisyyden. Autossa kaikki osat ovat kuluvia ja uusittavia. Nyt oli vilkun lasin vuoro. Menin huoltamon tiskille ja humoristisesti kysyin, oliko samaan hintaan vaihdettu myös vilkun nesteet. Tiskillä huoltamon johtaja oli ihmeissään. Autoani huoltanut mekaanikko saapui kertomaan näkemyksensä ilmastointiteipistä. Vilkun lasi oli ollut jo rikki huoltamohalliin saapuessaan. Ihmettelin, miksi en ollut aikaisemmin huomannut rikkoutunutta lasia, vaikka reikä oli paikassa, jonka huomaisin helposti. En jäänyt taivastelemaan tapahtunutta, vaan jatkoin päivääni työn merkeissä.

 

Illalla sisäinen Poirot pakotti pohtimaan hajonnutta vilkun lasia uudestaan. Jos lasiin ei syntynyt reikää siellä missä oletin, niin missä ja miten lasi rikkoutui? Tämä tieto olisi oleellinen, jotta voisin välttää saman uudelleen. En uskonut, että vilkun lasi olisin itse huomaamattani rikkoutunut ajotilanteessa, koska reikä oli paikassa, joka vaatisi auton ohjaamista sivuttaissuunnassa. Tähän eivät puolestaan riittäisi sen kummemmin ajotaitoni kuin Saabin ajo-ominaisuudetkaan. Todennäköisempää on, että huoltamon ahtaalla parkkipaikalla autooni on osuttu peruutettaessa. Tätä teoriaa vastaan sotii fakta, että reikä on suhteellisesti korkealla eikä alueella ollut muita jälkiä. Ei tietenkään voinut jättää pois sitä pientä mahdollisuutta, että mummo olisi kostanut blogi-kirjoitukseni.

 

Aamulla halusin lisäselvitystä vilkun lasille. Lähdin takaisin huoltamolle selvittämään tapahtumien kulkua uudestaan. Huoltamon johtaja vakuutti, ettei heillä ole mitään syytä olla epärehellisiä. Huoltamon johtaja kertoi, että uusi lasi maksaa noin 30 euroa. Halusin uskoa heitä. Vahinko on rahassa mitätön niin allekirjoittaneelle kuin huoltamollekin. Pidän muutenkin kovasti kyseisestä huoltamosta, joten en anna pahan ajatuksen tulla väliin, vaikka mahdollisuudet sille olisivatkin nyt olemassa. Korjaukset ja hinnoittelu ovat aina olleet asiallisia. Jos autossa on vika, johon heillä ei ole resursseja, he suosittelevat toista huoltamoa. Huoltamon johtaja oli kuitenkin tyytyväinen, että olin tullut uudestaan selvittämään asiaa, joka oli jäänyt kaihertamaan mieltäni.

 

Uutta lasia ei Suomen varaosavarastoista löydy. Olin tyytyväinen, koska pääsisin itse etsimään käytetyn vilkun lasin. Olen aina valmis tällaisiin seikkailuihin. Tiesin, ettei tehtävä olisi mahdoton, koska autoni on parhaassa paalitusiässä. Laitoin Internetiin ilmoituksen halukkuudestani uuteen vilkun lasiin. Iloani ei kestänyt pitkään, vaan alle kymmenessä minuutissa tarjottiin vastaavaa lasia 15 euron hintaan sisältäen postikulut.

 

Edellisistä kirjoituksista viisastuneena tiedän, etteivät kaikki lukijat ole selvinneet tänne asti, vaan otsikkoa on jo kommentoitu. Joka tapauksessa, en pidä korjaamoa syyllisenä. Vaikka korjaamosta otettaisiin yhteyttä ja he suoraan tunnustaisivat rikkoneensa vilkkuni lasin, en suostuisi uskomaan. Pidän taloyhtiöni puheenjohtajan teoriaa vilkun lasin rikkoutumisesta todennäköisimpänä ja miellyttävimpänä. Talonyhtiön puheenjohtajan teorian mukaan vilkun lasiin olisi lentänyt kivi toisen auton renkaan sinkoamana ajotilanteessa. Vilkun lasi on urheasti kerännyt yli 15 vuoden ajan erilaisia lentäviä esineitä suojatessaan polttimoa, mutta lopulta oli pakko antaa periksi ja antaa toiselle lasille kunnia torjua tien lentävät haasteet. Tämä on nyt totuus enkä suostu uskomaan muita väitteitä.

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (9)
elokuu (1)
Ei kenenkään beibe - parkkipaikka ilman sääntöjä
heinäkuu (1)
Koiranluu - Tämä ei ole sen arvoista
kesäkuu (1)
Koiranluu - Motonet-asento
toukokuu (1)
Autopesu - komea poika
huhtikuu (1)
Kuinka ostat edullisen auton
maaliskuu (1)
Neljä syytä olla käyttämättä turvavyötä
helmikuu (1)
Käytetty sähköauto - kauppakassi
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!