Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa
Suodatettu avainsanalla Volvo C70

Koiranluu - Tämä ei ole sen arvoista

tiistai 30.07.2019 Avainsanat: autohuolto , Autokorjaamo , kallistuksenvakaaja , koiranluu , Nettikeskustelut , Varaosat , Volvo C70

Kuvat ja teksti: Arttu Lustig

Koiranluun vaihtamiseen meni kolme päivää. Selitys leveään hymyyn huoltamolla, kun päätin vaihtaa osan itse, sai rationaalisen selityksen. Autohuoltamon asiakaspalvelukokemukseen ei oltu lisätty hymyä, niin kuin jossain pikaruokaravintolassa, vaan korjaamolla tiedettiin mitä olisin pihallani kohta kokeman.

Olin intoa täynnä. Raikas, kiiltävä ja neitseellinen kallistuksenvakaaja odotti myyntilaatikossa. Vain muutama sormenjälki oli koiranluuhun tarttunut, kun edellisenä iltana olin sitä hetken ihaillut. Auton nousi pihalla tuttuun tapaan ilmaan, renkaan vieritin sivuun ja tutkailin hetken kulahtaneen koiranluun ruosteenrosoista mutteria.

Auringon paisteessa sovittelin kaikessa rauhassa hylsyjä mutteriin. Totesin, että 14 oli liian pieni ja 16 liian suuri. Valikoimastani ei löytynyt kokoa 15. Hätä ei ollut suuri, koska reippaan kävelymatkan päässä oli rautakauppa, josta voisi löytyä hylsy tai työväline, joka sopisi mutteriin.

Rautakaupassa vedin vesiperät. Ei heiltäkään löytynyt kokoa 15 tai uskottavaa työvälinettä taisteluun mutteria vastaan. Tunnin kestäneen seikkailun rautakauppaan ja takaisin päätin laittaa renkaan takaisin paikoilleen. Seuraavana päivänä matkaisin suurempien työkaluvalikoimien ääreen ja mutteri pääsisi näyttämään mitä on miehiään.

Auto oli taas seuraavana päivänä ylhäällä ja olin uutukaisen työkalun kanssa valmiina kohtaamaan mutterin. Koko oli nyt oikea, mutta kovanaamainen mutteri ei suostunut liikahtamaankaan uuden työkalun paineen alla. Pohdin, että ehkä mutteri kaipaa vähän voitelua ja pehmikettä irrotuksen saatteeksi. Suihkuttelin mutteria runsailla rasvoilla ja päätin pitää huoltotauon itselleni. Keitin kahvia ja tein muutaman voileivän odotellessani mutterin heltymistä komentooni.

Voitelu ei ollut merkannut mutterille mitään. Käytin jatkovartta saadakseni työkaluun lisään vääntöä. Ei auttanut. Pamauttelin röyhkeästi ja kovaäänisesti vasaralla niin työkalua kuin mutteriakin. Mutterin ilme ei edes värähtänyt. Käytin jättimäistä kankea monella mielikuvituksellisella tavalla apuna saadakseni vielä kovempaa painetta mutteria kohtaan. Mutteri pysyi lujana. Jouduin tunnustamaan hävinneeni tämän erän. Kiinnitin pyörän takaisin kiinni ja päätin loppupäivän miettiä uutta suunnitelmaa mutterin päänmenoksi.

Ratkaisuksi valitsin pienen työkalun, jolla halkaistaan tottelemattomia ja ilkikurisia muttereita. Matkasin heti seuraavana aamuna uudemman kerran laajojen työkaluvalikoimien pariin. Tutun proseduurin jälkeen esittelin mutterille uutta tuttavuutta. Työkalun terä upposi hiljalleen mutteriin. Näytti hetken, että mutteri oli kohdannut voittajansa. Mutteri antoi hiukan periksi, mutta ilo oli ennenaikaista. Mutteri edelleen omasi pienemmät kertoimet. Mutterinhalkaisija sanoi sopimuksen irti ja hajosi vahvempansa edessä. Mutteri oli ottanut lujasti siipeensä, mutta edelleen seisoi liikahtamatta siinä paikassa, johon aikoinaan oli asennettu.



Kyykyssä tuskaillen pohdin mutterin edessä seuraavaa siirtoani. Mutteri oli käytännössä halki, mutta ei kuitenkaan irti. Naapurista mies tuli kanssani ihmettelemään kulmakunnan kovinta mutteria. Kerroin hävitystä taistelustani mutteria vastaan. Naapurin mies halusi myös kokeilla, jos hänestä olisi vastusta mutterille. Yritimme vielä kerran niin yhdessä kuin yksissä tuumin erilaisia manööverejä väännöistä iskuihin, mutta kaikki olivat tehottomia.

Naapurin mies kertoi omistavansa työkalun, jolle yksikään mutteri ei olisi ongelma. Naapuri haki paikalle rälläkän eli kulmahiomakoneen. Kipinät lentelivät komeassa kaaressa, kun kuriton mutteri alkoi lukemaan viimeisiä päiviään. Koiranluun toisessa päässä möllöttävä mutteri oli yhtä alistuvainen rälläkän ilotteluun. Lopulta runneltu koiranluu mutterin sirpaleet vierellään makasi maassa.

Kiitin vuolaasti naapuria avusta. Kysyin mitä olin velkaa. Naapuri ei halunnut mitään, koska oli hänelläkin ollut joskus autossa remontteja. Naapurin kuitenkin pohti, etteivät tällaiset remontit ole aina oikein vaivansa arvoisia. Meillä on kuitenkin hyvin lähellä hyvin asiallinen korjaamo. Osat maksavat aina teki remontin itse tai ammattilainen eikä tuntihinta työlle ole lopulta mahdoton.

Naapuri oli oikeassa. Lähellä on ammattilaisia, joilla on sadoista autonhuolloista kokemusta, asialliset tilat autonhuoltoon sekä kaikki mahdolliset ja mahdottomat työkalut työn saattamiseksi alusta loppuun tehokkaasti. Omakotitaloalueen sankarina minulla on turvana netin hakukone, paljas taivas sekä valistunut arvaus seuraavalle työkalulle. Tämä ei ole sen arvoista.

Koiranluu - Motonet-asento

sunnuntai 30.06.2019 Avainsanat: autohuolto , kallistuksenvakaaja , koiranluu , Motonet , Varaosat , Volvo C70

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Vasemman eturenkaan paikkeilta kuului ajoittain kolinaa. Pidin kolinalle kolmea mahdollista syytä. Ensimmäinen syy olisi mielikuvitukseni. Olen aikaisemminkin kuvitellut autooni vikoja, joten taas voisi olla aika mielikuvitusvialle. Toisena syynä voisi olla, että jokin kuluva osa alustasta olisi tullut elinkaarensa päähän ja kolinalla ilmoittaisi halustaan luovuttaa paikkansa tuoreemmalle sukupolvelle. Kolmas vaihtoehto olisi, että vanhassa autossa on erilaista muoviosaa, joka hiukan löystyessään kolistelisi ympäröiviin osiin mukavasti resonoiden. Tällä tavalla saisin vaikutelman, että päällä olisi jokin katsastusta haittaava tilanne.

Syvimpänä toiveena oli, että kallistuksenvakaaja eli koiranluu olisi kulunut loppuun. Aurinkoisena päivänä nostin kuskinpuoleisen renkaan ylös, irrotin sen paikoiltaan ja tutkailin koiranluun kuntoa. Koiranluu näytti hyvin iäkkäältä, mutta patina pinnassa ei välttämättä kerro osan kunnosta mitään. Kokeilin kädelläkin. Jämäkkä oli, mutta totesin, etten omannut hippustakaan tieto tai taitoa auton kallistuksenvakaajan kunnon testaamiseen.

Olin jostain kuullut, että autokorjaamot suostuvat sellaiseen palveluun, jossa etsivät autosta vian ja asiakas saa omissa oloissaan valitsemassaan paikassa itse korjata vian. Päätin kokeilla tätä. Harrastustoiminta monipuolistuu, kun otan yhden kappaleen ammattilaisia mukaan.

Vein auton korjaamolle. Kerroin epäileväni koiranluun tulleen viimeisille kilometreillensä, mutta en ole asiasta täysin varma. Huoltamolla luvattiin tarkastaa koiranluun kunto. Samalla kysyttiin halusinko tulla mukaan vai haenko auton myöhemmin. Rohkeuteni ei riittänyt jäädä tarkastelemaan autoani ammattilaisen kanssa. Toisekseen kyseessä taisi olla pieni myyntikikka. Jos olisi erehtynyt autoni alle ammattilaisen kanssa, kysymystulvaani ei olisi ehkä hetkeen saanut tyrehdytettyä, kun olisi udellut jokaisen näkyvän mutterin ja putken perään. Se olisi hintava, vaikkakin opettavainen hetki nosturin alla vietettyä aikaa.

Olin oikeassa. Koiranluu todellakin oli vaihtokunnossa. Iloitsin huoltamolla. Olin ollut itse osannut arvata vian ja osa olisi vielä edullinen ja helpossa paikassa vaihdettavaksi. Huoltamolla varmistettiin, että halusinko vaihtaa osan itse. Tämän nautinnon halusin pitää itselläni. Huoltamolla toivotettiin leveän hymyn saattelemana hyvää päivän jatkoa.

Porhalsin välittömästi Motonetiin, tähän hiukan porvarillisempaan versioon Biltemasta. Otin varanumeron ja jäi seisoskelemaan kaltaisieni sekaan. Into hiljalleen laski, kun kollektiivinen tunnelma hiipi myös mielenmaisemaani. Kukaan meistä ei oikeastaan tiennyt, mitä oli tekemässä autolleen. Joku oli ehkä säästämässä hiukan rahaa, joku minun lailla korjaamassa pelkästä ilosta ja uteliaisuudesta, joku ehkä jonotti kun ei ylpeyttään voinut viedä autoaan toisen ihmisen rassattavaksi. Tieto-taidosta ei tiskin edessä kuitenkaan ollut kyse.

Tiskillä miehillä oli melkein jokaisella aina sama asento. Jalat olivat ristissä ja toisella kädellä otettiin tiskistä tukea. Varaosamyyjään kohti hiukan kallistuttiin puhuteltaessa aivan kuin kerrottavana olisi jokin kiusallinen salaisuus. Myyjän hakiessa varastosta varaosaa osa kurkkasi olkapäänsä yli ikään kuin varmistaakseen, ettei kukaan kuullut. Lopulta tuli myös minun vuoro kertoa autoni rekisteritunnus ja kertoa salaisuuteni.

Koiranluu maksoi 17 euroa. Ihaillessani kädessäni jämäkästi nököttävää kiiltävää varaosaa sain motivaationi takaisin. Siinä olisi 17 euro verran ulkoilua, pientä lihasjumppaa, uuden oppimista sekä vähemmän kolinaa ajaessa autoa.

Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö

tiistai 15.01.2019 Avainsanat: Kolari , Vakuutusyhtiö , Volvo C70

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Kesken erään työpäivän puhelimeeni oli soitettu. Kotona tarkistin kenelle tämän soittajan puhelinnumero kuului. Puhelimeeni oli nimen mukaan soittanut entinen kansanedustaja, joka asui samalla paikkakunnalla kuin itsekin. Olin tästä tiedosta hyvin otettu. Pohdin tarvittaisiinkohan kenties valtakunnallisella tasolla konsultaatiotani tieliikenteeseen liittyen? Omaan eräitäkin oivalluksia, joita päätöksenteossa olisi hyvä ottaa huomioon. Ennen takaisin soittoa keräsin hiukan rohkeutta ottamalla kynän ja paperia merkitäkseni ylös muutaman ajatuksen ranskalaisilla viivoilla tulevan keskustelun tueksi.

Ensimmäisen lauseen jälkeen ymmärsin, että linjan toisessa päässä ei ollut entinen kansanedustaja, vaan autonomistaja, jonka kylkeen olin ajanut muutamaa viikkoa aikaisemmin. Kolarin toisella osapuolella sattui vain olemaan täysin sama etu- ja sukunimi sekä asuinpaikkakunta kuin entisellä kansanedustajalla. Kerroin huolestuneelle kolarin uhrille, että olen parhaani mukaan yrittänyt hoitaa asiaa omalta osaltani, mutta vakuutusyhtiön kanssa kommunikointi on ollut erityisen haastavaa.

Olin nimittäin heti seuraavalla viikolla kolarista saanut viestin vakuutusyhtiöstä, jos pyydettiin tekemään selvitys törttöilystäni autolla. Kerroin viestin välityksellä vakuutusyhtiön tietojen pitävän paikkaansa: olin syyllinen pieneen ruttuun vieraan auton kyljessä. Muutaman päivän jälkeen sain postista kirjeen, joka piti sisällään vahinkoilmoituskaavakkeen.

Arvelin, että vakuutusyhtiö oli vahvasti inspiroitunut Kelan kaavakkeista. Vakuutusyhtiön kaavake oli täynnä kohtia, joihin en voinut mitenkään vastata tai tiedon tarpeellisuutta oli vaikeaa järkeillä. Kaavakkeessa pyydettiin mm. vieraan auton omistajan pankkitilinumeroa, tietoa oliko vieras ajoneuvo leasing-ajoneuvo ja tarvittiin sähköpostiosoitetta. Mietin hetken, että ehkä sittenkin kolarit eivät pelkästään tapahdu tutussa ympäristössä, vaan myös tuttavien kesken. Turhauduin vielä enemmän, kun kaavake kylvetty täyteen kohtia, joihin vakuutusyhtiöllä oli varmasti jo tiedot valmiina. En halunnut olla tällaisessa mukana.

Soitin vakuutusyhtiön asiakaspalvelunumeroon saadakseni vastauksia kaavakkeen herättämiin kysymyksiin. Jonotusmusiikin käynnistyttyä kuuntelin hetken kehotuksia odottaa vielä hetki. Ymmärsin, mistä oli kyse. En ehkä pääsisi keskustelemaan kenenkään kanssa, mutta päätin antaa mahdollisuuden. Laskin puhelimen pöydälle, otin evässämpyläainekset esille ja tein eväät töihin. Söin omenan ja katselin ikkunasta horisonttiin kuunnellen vakuutusyhtiö sopuhintaan tarjoamaa eteeristä musiikkia. Silitin vielä hetken kissaa ja totesin, että minulla ja vakuutusyhtiön asiakaspalvelulla olevan eri käsitykset hetken pituudesta.

Yritin toisena päivänä soittaa vakuutusyhtiöön vielä kerran. Kymmenen minuuttia jonotusmusiikkia oli tällä kertaa rajanani. Kukaan ei olisi vastaamassa kysymyksiini. Lähetin vakuutusyhtiöön kipakan viestin, jossa kerroin kyvyttömyydestäni täyttää vahinkoilmoituskaavake sekä omin sanoin muistelin kolariin johtaneita tapahtumia ja niiden seurauksia. En saanut viestii mitään vastausta, ei edes kiitosta viestistä tullut.

Kolaroimani Kian omista aloitti pommittamaan puheluilla kysellen, miksi en ole tehnyt ilmoitusta. Vakuutin yrittäväni hoitaa asiaa, mutta vakuutusyhtiö pitää mykkäkoulua enkä saa apua vahinkoilmoituksen täyttämiseen. Lopulta vakuutusyhtiön mallin mukaisesti en enää vastannut Kian omistajan yhteydenottoihin.

Jäi vain yksi vaihtoehto jäljelle: mennä itse vakuutusyhtiön konttoriin tiedustelemaan syytä mykkäkouluun. Vakuutusyhtiön konttorin infopisteessä tilanteeni tarkistettiin ja vakuutettiin tehneeni ilmoituksen suhteen kaikki oikein. Asiani tulisivat ajallaan hoidetuksi. Vahinkoilmoituskaavakkeesta ei koommin keskusteltu.

Viikko käynnin jälkeen sain vakuutusyhtiöstä tekstiviestin. Viestissä kiitettiin asioimisesta korvauspalvelussa. Samalla udeltiin, kuinka todennäköisesti suosittelisin vakuutusyhtiöitä ystäville ja tuttavilleni. Tunnustan, että en suosittelisi tämän vakuutusyhtiön korvauspalvelua, jos ystäväni tai tuttavani olisi kolarin syyllinen osapuoli. Jos ajaa kolmion takaa toisen auton kylkeen, toivoisin läheiselle ihmiselle toista vakuutusyhtiötä turvaamaan syyttömän osapuolen oikeusturvan.

Ajoin kolarin - vähän

perjantai 21.12.2018 Avainsanat: Autokorjaamo , Kia , Kolari , liikenneturvallisuus , poliisi , Tieliikenne , Vakuutusyhtiö , Volvo C70

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Kolari oli jo hiukan odotettavissa uuden Volvoni kanssa. Uppoutuneena nahkapenkkien syleilyyn olin useasti risteyksissä joutunut tekemään äkkijarrutuksia ja väistöliikkeitä, kun kuin tyhjästä eteeni oli ilmestynyt auto. Syynä oli tuulilasin oikeanpuoleinen palkki. Palkki onnistuu hämmästyttävän hyvin peittämään risteyksissä oikealta puolelta tulevan liikenteen. Huomasin, ettei autokoulussa saadut vinkit liikutella yläkroppaa aktiivisesti risteyksiin saapuessa ratkaissut tätä ongelmaa.

Onnettomuus tapahtui siellä missä autokolarit tavallisesti sattuvat: lähellä kotia tutussa ympäristössä. Lauantaisena aamupäivänä olin menossa ostamaan ajovaloihin uusia polttimoita, kun toinen polttimoista oli menettänyt valaisukykynsä. Ajoin kiireettömästi tuttua hiekkatietä. Ensimmäisen kolmion kohdalla katsoin ensin vasemmalle: ei ristinsielua. Sitten huomattava mulkaisu oikealle: ei vieläkään auton autoa missään. Annoin auton liukua risteyksessä kääntäen samalla vasemmalle, jonka yhteydessä äkillisesti koko tuulilasin leveydeltä näin punaista autonkylkeä. Jarrutus, vaimea rusahdus ja arvelin polttimoiden ostamisen hiukan viivästyvän.

Laittaessani vaihteen pakille koko kehoni valtasi tärinä tämän karmean liikennevirheen takia. Rauhoitun nopeasti nähdessäni melkein säälittävän pienen lommon Kia-reppanan kyljessä. Käsillä olisikin spontaani bisnesneuvottelu, jossa valtit olisivat vastapuolen käsissä. Parkkeerasin autoni tiensivuun ja nousin autostani päästäkseni ihmettelemään tekosiani. Kiasta nousi vanhempi mies, jonka naama oli sävy sävyyn ohjastamansa auton kanssa. Ennen kuin edes ehdimme tervehtiä toisiamme, hihkaisin olevani syyllinen, koska tulin kolmion takaa. Miehen kasvolle laskeutui tyynempi ilme.

Tutkailimme kuskin kanssa pientä lommoa naarmulla. Autoon jäi odottamaan kaksi vanhempaa naista. Mies harmituksissaan kertoi, että auto oli kaksi päivää sitten saatu kuntoon edellisestä kolarista, ja nyt taas olisi korjaamoreissu edessä. Hetken pähkäiltyämme kokonaisuutta tulimme tulokseen, ettemme soita poliisia paikalle, kun tapaus oli niin selvä ja vahingot molemmin puolin enemmän henkisiä kuin fyysisiä. Toinen vanhemmista naisista oli miehen vaimo ja auton omistaja. Annoin tälle yhteys- ja henkilötietoni sekä pahoittelin tapahtunutta. Heidän yhteystiedoista en ollut kiinnostunut.

Päätin onnettomuuden jälkeen kaartaa kioskin kautta ostamassa hermoja lepuuttavia suitsukkeita. Kioskilla oli samaan aikaan Toto-lappua täyttämässä Juokslahden Saab-mafiasta Eero. Menin juttusille ja kerroin tapahtuneesta. Purkauduin sen verran, että olin hiukan huolissani taloudellisesti. Olin juuri saanut taloremontista mojovan laskun ja nyt pitäisi maksaa jonkun Kia-reppanan ovikin. Eero uteli, mitä omalle autolleni oli käynyt. Kerroin, että vain kevyt naarmu ja irronnen vilkunumpion työnsin takaisin paikoilleen. Sain kuulemma olla huoletta, koska mitään laskua ei tulisi, vaan makuutusmaksuni vain nousisivat joksikin aikaa. Olin helpottunut, koska en vielä tähänkään päivään mennessä ollut ymmärtänyt vakuutusmaksujen logiikkaa enkä muistanut edes maksun summaa, joten en varmaankaan edes huomaisi koko asiaa.

Tämä oli elämäni ensimmäinen kolari, joka ei ollut jäänyt kahdenväliseksi asiaksi, enkä ollut tietoinen, miten asiat tästä eteenpäin menisivät. Jäin odottamaan yhteydenottoa. Ottaisiko vakuutusyhtiö, poliisi tai joku muu seuraavaksi yhteyttä? Ehkä kukaan ei ottaisi yhteyttä. Vakuutusmaksut vain nousisivat ilman ilmoitusta. Pidin myös mahdollisena, etten kuulisi koko asiasta sen koommin.

Jarrupalat

tiistai 20.11.2018 Avainsanat: autohuolto , Autokorjaamo , Varaosat , Volvo C70

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Uuden autoni jarrut vinkuivat pahasti. Se oli äänimerkki loppuunkuluneista jarrupaloista, mutta myös kutsuhuuto. Ensisijaisesti äänimerkki vaihtamaan jarrupalat, mutta myös minulle signaali mahdollisuutena siirtyä korjaamojen tiskeiltä norkumasta itseohjautuvaan toimintaan autonhuollon suhteen. Rahani olivat nimittäin lopussa törsättyäni ne kaikki tähän uuteen autoon.

Päätin siis vaihtaa jarrupalat itse pitääkseni talouttani paremmin tasapainossa. Katsoin internetistä muutaman jarrupaloihin liittyvän opastavan videon, tein listan tarvittavista työkaluista ja lähdin tarvikeostoksille.

Varaosaliikkeessä ihailin muutaman ylimääräisen tovin tarjollaolevia työkaluja samalla, kun kuuntelin salaa myyjien ja asiakkaiden keskusteluja. Keräsin työkaluja listani mukaan ja menin jonottamaan tiskille. Saatuani lopulta uudet jarrupalat ja tarvittavat työkalut haltuuni totesin, että rahaa säästääkseni olisi kannattanut jarrupalat vaihdattaa korjaamolla. Järkeilin ostokset sijoitukseksi tulevia säästöjä varten.

Ajoin autoni pihani tasaisimpaan kohtaan, asettelin saksitunkin paksun vanerilevyn päälle ja veivasin autoa kohti taivasta sieluni kyllyydestä. Auto nousi ilmaan kuin hidastetussa filmissa samalla, kun tasaisin väliajoin kurkin oliko rengas vielä irronnut maasta. Lopulta arvioin eturenkaan olevan tarpeeksi korkealla ja asettelin autopukin varmistamaan työskentelyn turvallisuuden. Irrotin renkaan, katsoin vielä uudestaan ohjeistavan videon ja kertasin mielessäni näkyvillä olevat osat.

Jarrusatulan ruuvit oli tiukassa, mutta oikea määrä punaa naamalla ja vaaleutta rystysissä sai uriin liikettä ja jarrusatula lopulta lepäsi tukena toimivan pahvilaatikon päällä. Työ eteni hiljalleen ratkoessani työvaihe työvaiheelta ja kahvitaukoilla uurastusta rytmittäen. Ilta jo hiukan hämärtyi, kun annoin itselleni luvan kiinnittää renkaan paikoilleen ja samalla todeta toisen puolen jarrupalojen olevan valmiina ajoon.

Aamun sarastaessa naapureiden sälekaihtimien raoista pilkistävistä katseista välittämättä aloitin toisen puolen työstämisen. Olin voitonvarma, koska edellinen puoli oli jo valmis ja tietäisin nyt viisaampana mitä edessä olisi. Edellisen päivän onnistumisen ilo ja uuden löytämisen riemu sulivat nopeasti auringon kivutessa korkeammalle. Myskinen kilvoittelu metallin kanssa haihtui sumun mukana auringonsäteiden saattelemana ja takaa paljastui räikeä työläisvitutus, jossa ajatusten tasolla niin osia, työkaluja kuin työskentelypaikkaakin arvioitiin lauseilla, jotka olivat suurimmaksi osaksi rakentuneet kirosanojen ja adjektiivien varaan.

Saksitunkin raivokas veivaaminen ja jämähtäneiden liukutappien väänteleminen naama punaisena oli kipeytynyt vasemman käden ranteesta olkapäähän. Jokainen asento kädelle oli väärä ja kivulias. En voinut kuin ottaa ylimääräisen tauon, vaikka mieli olisi halunnut saattaa projektin loppuun. Menin sisälle ja pesin kädet tiskialtaalla astianpesuaineella, koska olin joskus lapsena nähnyt isänikin tekevän niin auton korjaamisen jälkeen. Istui likaiset vaatteet päällä nojatuolissa tuijottaen tyhjyyteen ja kuunnellen jääkaapin pitämää hiljaista hurinaa. Lasillinen vettä, asperiini ja pienet päiväunet helpottivat kipua kädestä sen verran, että tunsin olevani valmis saattamaan aloittamani urakan loppuun asti.

Auto lopulta seisoi omilla renkaillaan piilottaen uudet jarrupalat taaksensa. Pienen koeajon jälkeen olin vaikuttunut kokonaisuudesta. Jarruthan toimivat ja vielä ilman vinkumista. Nostin kättä lippaan autoni vieressä niin itselleni kuin autollenikin tietäen, että vain katsastusmies tulisi ensimmäisenä tietämään totuuden, siitä mitä olin juuri tehnyt ja kuinka hyvin.

Sisälläni nousi samointein halu ottaa uusintaottelu autoani vastaan. Enää ei painanut arat polvet, kädet rampauttavat kipu, naarmuille kolhiintuneet kämmenselät tai talouslaskelmat. Ensin vain pitäisi löytää autosta uusi vika.

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (8)
heinäkuu (1)
Koiranluu - Tämä ei ole sen arvoista
kesäkuu (1)
Koiranluu - Motonet-asento
toukokuu (1)
Autopesu - komea poika
huhtikuu (1)
Kuinka ostat edullisen auton
maaliskuu (1)
Neljä syytä olla käyttämättä turvavyötä
helmikuu (1)
Käytetty sähköauto - kauppakassi
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!