Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa
Suodatettu avainsanalla Tieliikenne

Ajokortti on turha

perjantai 18.01.2019 Avainsanat: ajokortti , liikennevalvonta , poliisi , Tieliikenne , Tieliikennelaki , tulevaisuus

Kuva ja teksti: Arttu Lustig

Salskea nuori mies

Yhteiskunnan sähköistymisen ja tiukentuneiden säännösten henkilöllisyyden todistamiselle on tehnyt ajokortin asemasta hiukan kyseenalaisen. Viranomaisilla on jatkuva pääsy henkilötietoihin, joista ajo-oikeuden voi tarkistaa. Ajokorttia ei virallisesti voi käyttää henkilöllisyyden todistamiseen, vaikka ajokortti onkin virallinen asiakirja naamakuvalla. Tämä tilanne on tehnyt lompakon korttirallista kansalaisen kannalta hiukan sekavaa. Olisiko järkevämpää, että koko ajokortista fyysisenä asiakirjana luovuttaisiin ja merkintä ajo-oikeudesta löytyisi vain viranomaisrekisteristä?

Toisaalta ajokortin asema ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen pelkästään jo kulttuurisista syistä. Ajokortilla on edelleen merkittävä symbolinen arvo yhteiskunnassamme. Ajokortti merkkaa erilaisia ihmisen elämänvaiheisiin siirtymisiä, mutta myös elämänhallinnan onnistumisia ja epäonnistumisia. Ajokortti kertoo pienen palan ihmisen omasta historiasta, mutta on myös suora kontrolloinnin väline.

Ajotaitoa pidetään tärkeänä kansalaistaitona. Ajokortin saaminen on ollut pitkään nuorelle ihmiselle riitti uuteen elämänvaiheeseen samalla tavalla kuin avain omaan asuntoon muuttamisen yhteydessä. Nuori astuu kohti itsenäisen ja vastuullisen aikuisen elämää saadessaan ajokortin. Nuori aikuinen on vapaa kulkemaan ja menemään minne tahtoo varsinkin, kun ajokorttia on ollut mahdollisuus käyttää todistuskappaleena täysi-ikäisyydestä. Yhteiskunnan ovet ovat uusilla tavoin auki.

Aikuisiän toisessa päässä vanhukselle terveydentilansa takia menetetty ajokortti on myös merkkinä siirtymisestä uuteen elämänvaiheeseen. Ihmisen täytettyä 70-vuotta lääkäriltä pitää hankkia todistus siitä, että terveydentila on riittävän hyvä turvalliseen ajoneuvonhallintaan. Jos ikäihmisen kunto ei lääkärin lausunnon mukaan enää riitä ajoneuvon turvalliseen hallintaan, ajokortti on luovutettava takaisin viranomaiselle.

Ajokortin voi myös menettää aikaisemmin terveydentilan takia, mutta myös piittaamattomuudellaan tieliikennelakia kohtaan. Saamalla suuren rangaistuksen tai monta rangaistusta lyhyen ajan sisällä ajoneuvon kuljettamiseen liittyen ajokortin voi menettää määräajaksi osana rangaistusta.

Edellä mainituissa tapauksissa menetetään ajo-oikeus ja ajokortti luovutetaan viranomaiselle. Ajokortin menettäminen viranomaisten haltuun on symbolinen tapahtuma, jossa jotain hyvin konkreettista eli muovinpalanen henkilö- ja ajo-oikeustiedoilla luovutetaan viranomaisten haltuun. Henkilölle osoitetaan yhteiskunnan puolesta, ettei hän ole kykenevä vastuulliseen moottoriajoneuvon kuljettamiseen, vaikkakin ajokortin menettämisessä ei olekaan aina kyse henkilön vastuuton käytös.

Ajokorttia pidetään yleisesti pätevänä todisteena kortinhaltijan henkilöllisyydestä. Itsekin pidän, vaikka viranomaisten puolesta tulee selkeitä viestejä, ettei ajokortti ole virallinen henkilöllisyystodistus, vaan henkilöllisyyden todistamiseen on olemassa passi ja henkilökortti. Ajokortin roolina onkin siis vain todistaa ajo-oikeus, ja siis joissakin tapauksissa ajokortilla on mahdollisuus todistaa täysi-ikäisyys ja ehkä myös henkilöllisyys riippuen kenen kanssa asioi.

Viranomaisten sähköistyneiden asiapapereiden myötä voikin kyseenalaistaa ajokortin tarpeellisuus fyysisenä asiakirjana. Nyt ajokortti aiheuttaa vain sekaannusta.  Ajoneuvon asiakirjojakaan ei enää tarvitse säilyttää ajoneuvon mukana, koska viranomaiset saavat pelkän rekisteritunnuksen avulla tarvittavat tiedot ajoneuvosta. Unohtaen ajokortin kulttuurilliset merkitykset voikin rehdisti kysyä, mihin ajokorttia lompakon täyttäjänä oikeasti enää tarvitaan? Eikö pelkkä henkilöllisyystodistus tai passi riittäisi viranomaisille ajo-oikeuden todentamiseen? Onko ajokortilla sittenkin edelleen niin suuri kulttuurillinen merkitys, että sitä vieläkin tarvitaan?

Ajoin kolarin - vähän

perjantai 21.12.2018 Avainsanat: Autokorjaamo , Kia , Kolari , liikenneturvallisuus , poliisi , Tieliikenne , Vakuutusyhtiö , Volvo C70

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Kolari oli jo hiukan odotettavissa uuden Volvoni kanssa. Uppoutuneena nahkapenkkien syleilyyn olin useasti risteyksissä joutunut tekemään äkkijarrutuksia ja väistöliikkeitä, kun kuin tyhjästä eteeni oli ilmestynyt auto. Syynä oli tuulilasin oikeanpuoleinen palkki. Palkki onnistuu hämmästyttävän hyvin peittämään risteyksissä oikealta puolelta tulevan liikenteen. Huomasin, ettei autokoulussa saadut vinkit liikutella yläkroppaa aktiivisesti risteyksiin saapuessa ratkaissut tätä ongelmaa.

Onnettomuus tapahtui siellä missä autokolarit tavallisesti sattuvat: lähellä kotia tutussa ympäristössä. Lauantaisena aamupäivänä olin menossa ostamaan ajovaloihin uusia polttimoita, kun toinen polttimoista oli menettänyt valaisukykynsä. Ajoin kiireettömästi tuttua hiekkatietä. Ensimmäisen kolmion kohdalla katsoin ensin vasemmalle: ei ristinsielua. Sitten huomattava mulkaisu oikealle: ei vieläkään auton autoa missään. Annoin auton liukua risteyksessä kääntäen samalla vasemmalle, jonka yhteydessä äkillisesti koko tuulilasin leveydeltä näin punaista autonkylkeä. Jarrutus, vaimea rusahdus ja arvelin polttimoiden ostamisen hiukan viivästyvän.

Laittaessani vaihteen pakille koko kehoni valtasi tärinä tämän karmean liikennevirheen takia. Rauhoitun nopeasti nähdessäni melkein säälittävän pienen lommon Kia-reppanan kyljessä. Käsillä olisikin spontaani bisnesneuvottelu, jossa valtit olisivat vastapuolen käsissä. Parkkeerasin autoni tiensivuun ja nousin autostani päästäkseni ihmettelemään tekosiani. Kiasta nousi vanhempi mies, jonka naama oli sävy sävyyn ohjastamansa auton kanssa. Ennen kuin edes ehdimme tervehtiä toisiamme, hihkaisin olevani syyllinen, koska tulin kolmion takaa. Miehen kasvolle laskeutui tyynempi ilme.

Tutkailimme kuskin kanssa pientä lommoa naarmulla. Autoon jäi odottamaan kaksi vanhempaa naista. Mies harmituksissaan kertoi, että auto oli kaksi päivää sitten saatu kuntoon edellisestä kolarista, ja nyt taas olisi korjaamoreissu edessä. Hetken pähkäiltyämme kokonaisuutta tulimme tulokseen, ettemme soita poliisia paikalle, kun tapaus oli niin selvä ja vahingot molemmin puolin enemmän henkisiä kuin fyysisiä. Toinen vanhemmista naisista oli miehen vaimo ja auton omistaja. Annoin tälle yhteys- ja henkilötietoni sekä pahoittelin tapahtunutta. Heidän yhteystiedoista en ollut kiinnostunut.

Päätin onnettomuuden jälkeen kaartaa kioskin kautta ostamassa hermoja lepuuttavia suitsukkeita. Kioskilla oli samaan aikaan Toto-lappua täyttämässä Juokslahden Saab-mafiasta Eero. Menin juttusille ja kerroin tapahtuneesta. Purkauduin sen verran, että olin hiukan huolissani taloudellisesti. Olin juuri saanut taloremontista mojovan laskun ja nyt pitäisi maksaa jonkun Kia-reppanan ovikin. Eero uteli, mitä omalle autolleni oli käynyt. Kerroin, että vain kevyt naarmu ja irronnen vilkunumpion työnsin takaisin paikoilleen. Sain kuulemma olla huoletta, koska mitään laskua ei tulisi, vaan makuutusmaksuni vain nousisivat joksikin aikaa. Olin helpottunut, koska en vielä tähänkään päivään mennessä ollut ymmärtänyt vakuutusmaksujen logiikkaa enkä muistanut edes maksun summaa, joten en varmaankaan edes huomaisi koko asiaa.

Tämä oli elämäni ensimmäinen kolari, joka ei ollut jäänyt kahdenväliseksi asiaksi, enkä ollut tietoinen, miten asiat tästä eteenpäin menisivät. Jäin odottamaan yhteydenottoa. Ottaisiko vakuutusyhtiö, poliisi tai joku muu seuraavaksi yhteyttä? Ehkä kukaan ei ottaisi yhteyttä. Vakuutusmaksut vain nousisivat ilman ilmoitusta. Pidin myös mahdollisena, etten kuulisi koko asiasta sen koommin.

JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow

tiistai 20.03.2018 Avainsanat: Autokuume , JMK ralli , mopoilu , ralli , Tieliikenne , tulevaisuus

Kuva ja teksti: Arttu Lustig

Kuukausia sitten sain puhelun. Puhelimessa puolituttu mies kysyi, jos haluaisin tulla mukaan tekemään kahdeksi päiväksi ralliradiota. Saisin oman perjantaille oman ohjelman ja lauantaina pääsisin haastattelemaan kuskeja erikoiskokeiden jälkeen. Olin ehdottomasti kiinnostunut. Ihmisen elämässä harvoin tulee tilaisuuksia päästä radiojuontajaksi ja -toimittajaksi.

Radio-ohjelma olisi irti suurista mediataloista ja alusta loppuun iloista amatööritoimintaa. Laitteisto ja muu kalusto raavittaisiin kasaan sieltä mistä saataisiin. Antenni asetettaisiin paikallisen laskettelukeskuksen huipulle, jolloin kaksi päivää elävän radiokanavan pitäisi kuulua noin maakunnanlaajuisesti.

Muutaman puhelun jälkeen sovimme, että perjantain radio-ohjelma olisi kestäisi parin tunnin verran ja olisin kahdella erikoiskokeella haastattelemassa kuskeja. Tunnustin kuitenkin, että en tiennyt rallimaailmasta mitään, vaikka kiinnostus oli suuri pienestä pojasta lähtien. Rallia on nimittäin hyvin paljon hankalampi seurata kuin esimerkiksi rataa ympäripyöriviä formula-autoja. Televisiossa muutenkin niin harvoin näytetään rallia.

Vision radio-ohjelmaani työnimellä musiikkia, ei urheilua, vaan autoja. Ohjelmani sisältäisi pelkkää paikallista musiikkia. En halunnut ylläpitää yksin radioshowta. Sain houkuteltua kaksi nuorta ja paikallista naismuusikkoa mukaani New Glasses New Me -yhtyeestä. Toinen muusikoista oli juuri saanut ajokortin ja toinen oli kokenut mopoilija. Studio olisi täynnä kokemusasiantuntijuutta. Keskustelisimme kaikesta siitä, mikä oikeasti on tärkeää autoilussa ohi kaikkien autoteollisuuden markkinointiosastojen mielikuvista.

Olin tyytyväinen kombinaatioon. Keskustelu autoista ja autoilusta näkemykseni mukaan on yleisesti jumiutunut jonnekin valkoihoisten, keski-ikäisten ja nörttiytyneiden miesten suihin. Ei mitään tätä ihmisryhmää vastaan. Olenhan itsekin kovaa kyytiä matkalla tähän samaan kategoriaan. Kuka kuitenkaan lopulta on kiinnostunut hevosvoimista, peräkontin litramääristä tai kinasteluista liikenteeseen liittyvästä lainsäädännöstä? Kuinka paljon hevosvoimilla ja litramitoilla on merkitystä, kun arkipäivänä istut autoosi ja lähdet rullaamaan pitkin maita ja mantuja? Puheenvuorot tuntuvat hyvin pinnallisia. Harvoin puhutaan siitä, mistä autoilussa on lopulta oikeasti kyse. Mitä tapahtuu, kun ihminen istuu autoon?

Nyt yhden ohikiitävän hetken kaikki oli toisin. Antennit hiihtokeskuksen päällä lähettivät kaikella voimallaan viestiä ympäri maakuntaa ja internet tukena puheenvuorot olivat kuultavissa ympäri maailmaa. Alkuun kiitin Tommi Mäkistä ja Marcus Grönholmia suomalaisen englanninosaamisen tukemisesta. Ralliradiossa sain vihdoin rauhassa lausua englanninkieliset kappaleiden nimet omalla vahvalla aksentillani. Keskustelu allekirjoittaneen ja nuorten muusikoiden välillä autoista ja autoilusta oli hämäläisen kepeää. Jaoimme asiantuntijakokemusta taiteellisesta ilmaisusta autossa, totuuden siitä mikä oikeasti vaikuttaa auton valinnassa, mitä kolmio tarkoittaa mopoilijalle sekä ennustimme tulevan trendin autoilussa.

Kuuntele parhaat palat.

https://soundcloud.com/newglassesnewme

Valohippa

sunnuntai 28.01.2018 Avainsanat: Bemari , Koeajo , liikenneraivo , liikenneturvallisuus , pitkät valot , rattiraivo , Tieliikenne

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Autoillessa useasti pelaan kolmea eri autoiluun liittyvää peliä: matikkapähkinää, musatietovisaa ja valohippaa. Matikkapähkinää pelataan tankatessa. Yksinkertaisuudessaan peli toimii niin, että tankatessa esimerkiksi 40€ kymmenen euron kohdalla arvataan nopealla päässälaskulla kuinka monta litraa tankkiin lopulta tulee bensiiniä. Musatietovisassa laitetaan klassista rock-musiikkia soittava radioasema päälle ja kanssamatkustajan kanssa veikataan sillä hetkellä soivan kappaleen esittäjä. Jos kumpikin tietää, niin toisen voi vielä yrittää voittaa tietämällä kappale, levy tai yhtyeen kokoonpano. Valohippaa taas pelataan pimeällä tiellä käyttäen pitkiä valoja vastaantulevien autojen kanssa. Autoilija, joka sammuttaa pitkät valot ensimmäisenä, on hippa. Tarkoitus on siis vain pitää pitkiä valoja päällä pidempään päällä kuin vastaantuleva autoilija.

Nyt vuosien kokemuksella valohippaa pelattuani sisälläni syntyi epäilys, että jotkut autoilijat eivät koskaan vaihda pitkiä valoja pois ensimmäisenä, vaan odottavat aina, että kohdattava auto vaihtaa pitkät valot ensin pois päältä. Jotkut autoilijat siis joko odottavat ikään kuin lupaa tai muistutusta muuttaa valotehoa, tai sitten ylpeys ratin takana ei vain anna periksi vaihtaa nöyryyttävästi ensimmäisenä valoja himmeämmälle.

Laitoin epäilykseni testiin. Yhden pimeän ja hiukan hiljaisemman tienpätkän päätin vaihtaa pitkät valot pois päältä vasta sen jälkeen, kun kohdattava autoilija vaihtaa. Voitinkin jokaisen valohipan tällä säälimättömällä ja eläimellisellä strategialla. Lopulta näin kuinka erään mäen takaa nousi suuri valokeila komeasti ylöspäin kuin alus ulkoavaruudesta olisi tekemässä nousua kohti paluumatkaan kotiplaneetalle.

Hiukan voitonvarmana jo tuijottelin tämän auton pitkiä valoja odotelle ajovalojen kirkkauden vähenemistä. Noin yhden sähkötolpan välimatkan päässä kohtaamisesta ymmärsin teoriani pitävän paikkaansa. Nyt edessäni oli se autoilija, joka ei ollut vaihtamassa pitkiä pois päältä ensimmäisen, mutta enkä ollut minäkään. Reilussa yhteishengessä kohtasimme siis toisemme valottomalla tiellä kummallakin pitkät valot päällä. Tätä kai voisi kutsua tasapeliksi. Oliko tasapeliin johtaneessa valohipassa toisen auton merkki mersu, audi vai bemari tai kuskina mies vai nainen, sitä en tiedä, koska oli niin julmetun kirkasta. Epäilykseni piti kuitenkin paikkaansa.

Valohippaa voi pitää hiukan järjettömänä ja jopa muiden autoilijoiden kiusaamisena, mutta leikissä pieni järjenhivenkin eikä hiven edes liity kuskin vireystilan ylläpitoon puuduttavassa pimeän ajossa. Jo autokoulusta muistan, kuinka varoiteltiin pimeällä kahden kohtaavan auton välille syntyvää pimeää katvealuetta, jos pitkät valot otetaan liian aikaisin pois päältä. Useat aikakausilehdetkin ovat kirjoitelleet juttuja tästä tiestöä riivaavasta ongelmasta. Itse en koskaan ole ymmärtänyt, milloin tämä ongelmallinen katvealue syntyy, vaikka valokeilojen kohtaamista olenkin yrittänyt tarkkailla.  Missä vaiheessa pitkät valot pitäisi ottaa pois, että liikenneturvallisuus olisi ihanteellista kuin istuminen kehonlämpimässä saunassa kypärä päässä. Autokouluun liittyneen opetuskirjallisuuden kuvat lintuperspektiivistä ovat auttaneet heikosti, kun itse olen aina sijoittunut maantasolle yrittäessäni ratkaista ongelmaa.


Avaimet takakonttiin

sunnuntai 17.12.2017 Avainsanat: Saab 9-5 , talvi , Tieliikenne , Varaosat

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Se oli juhlien jälkeen. Lumi leijaili hiljaa ympärilläni, kun epäuskoisena katselin otsa rypyssä kohti takakonttia. Käpälöin takin ja housujen taskut hätäisesti läpi vielä kerran. Jos olisikin vain niin, että avain olisi jossain taskun yllättävässä onkalossa, johon en ollut vielä sormiani tunkenut. Lopulta taskujen tonkiminen vaihtui takin ja housujen pintojen järjestelmälliseksi läpsyttelyksi. Aina sama tulos, jossa vastauksena oli kotiavaimet, lompakko ja kännykkä – ei autonavaimia.

Hiljalleen oli pakko alistua kohtaloon. Avaimet olivat takakontissa ja takakontti oli kiinni sekä ovet lukossa. Saabin kauko-ohjattavan lukituksen hienoutena on, että takakontin saa auki ilman, että ovia tarvitsisi avata. Tämä ominaisuus on ihmisille, jotka tykkäävät joutua yllättäviin seikkailuihin. Itsekin kuulun tähän ihmisryhmään ja avaimen kaikki ominaisuudet olivat nyt vihdoin käytössä.

Avain pääsi takakonttiin säilytykseen hyvin yksinkertaisella konstilla. Olin joulujuhlissa. Tiesin juhlien arvokkuuden ja puin puvun päälle. Kylmästä säästä johtuen jätin matkan ajaksi puvuntakin pois ja puin ulkotakin päälle. Juhlien, maittavan jouluruokailun ja joulupukin jälkeen vein autooni takaisin mukana tuomaani äänentoistolaitteistoa. Jouduin tekemään kaksi matkaa autolle kantaessani tavaroita takakonttiin. Toisen matkan tein puvuntakki päällä, jolloin avasin takakontin, ja toisen ulkotakki päällä, jolloin suljin takakontin. Ennen takakontin sulkemista heitin takakonttiin puvuntakin, jonka oikeaan taskuun olin pudottanut autoni avaimet. Näin yksinkertaisista elementeistä klisee oli keitetty.

Palasin takaisin juhlapaikalle. Kerroin, että tuomani tavarat ovat asiallisesti pakattuna takakonttiin autonavaimet seuranaan. Hätä ei ollut kuitenkaan tämän näköinen, koska saisin kyydin kohti kotiani, jos vain jaksaisin odottaa. Vastasin, että autonavaimen ollessa takakontissa säilössä ihmismielestä katoaa kaikki kiire.

Autokyydillä kohti kotiani kuski halusi lohduttaa kertomalla tarinoita autonavaimista. Ensimmäinen tarina kertoi ilmeisesti jonkin ranskalaisen auton omistajasta. Autossa oli hieno elektroninen kortti, jota kojelaudassa sijaitsevassa lukijassa käyttämällä sai auton käyntiin erillistä nappia painamalla. Kuski auton käynnistyksen jälkeen päättikin vaihtaa päällensä kevyemmän takin, koska oli kuitenkin matkalla Suomen suosituimpaan matkailukohteeseen: Tuurin kyläkauppaan. Kahden tunnin matkan jälkeen ikonisen tavaratalon pihassa kuski toteaa autonavaimen jääneen kotiin toisen takin taskuun. Uusi tekniikka oli luonut mullistavan tilanteen, josta muutama vuosikymmen sitten ei olisi voinut edes haaveilla. Toinen lohtutarina oli kummitustarina. Kuski kertoi menneensä huoltoasemalle kahville. Palattuaan autolleen avainta ei vain löytynyt. Kuski tutki kaikki paikat, joita lyhyellä huoltamoreissullaan oli käyttänyt. Kotona autokin tutkittiin tarkoin outojen yhteensattumien varalta eikä huoltamoltakaan koskaan otettu yhteyttä, vaikka yhteystiedot oli kassalle jätetty. Auton, kahvilinjaston ja pöydän Bermudan kolmio oli imaissut avaimen itseensä. Avain on edelleen kadoksissa.

Pyysin kuskia lopettamaan tarinoinnin, koska tarinat saivat minut kliseineni näyttämään aivan amatööriltä. Olin väsynyt enkä halunnut vaivata kuskia enempää tai käyttää taksia, joten päätin jo matkalla, että haen autoni vasta seuraavana aamuna. Huoleni oli, että hiukan vieraaseen paikkaan parkkeerattuun autooni murtauduttaisiin yön aikana ikkuna rikkomalla. Tämä aiheuttaisi erityisesti mielipahaa, koska olisin itse voinut rikkoa ikkunan ja jatkaa matkaa ilman, että olisi tarvinnut tehdä lenkkiä kodin kautta.

Aamulla auto lepäsi samassa paikassa koskemattomana ja lumen kuorruttamana. Jo kaukaa painoin vara-avaimen kaukosäätimestä takakontin auki. Vilkkujen vilahtaminen ja naksahdus takakontista tuntui niin messevältä, että melkein maistui suussa.

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (2)
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!