Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa
Suodatettu avainsanalla Koeajo

Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla

tiistai 16.10.2018 Avainsanat: Autokauppa , Jobbari , Koeajo , Mercedes-Benz , Mersu , Volvo C70

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Lyhyt kesäromanssi Väyrys-Mersun kanssa sai päätöksen. Mersun ja allekirjoittaneen viimeiset yhteiset päivät ja niihin liittyvät tapahtumat olivat sen kaltaisia, että tulevaisuudessa saattaa olla tarvetta ammattilaisen apuun käsitellessäni myyntitapahtuman aiheuttamia posttraumaattisia jälkikaikuja. Katsos, kun myynnissä on saksalainen premium-auto ja hintana kolminumeroinen rahasummalla, mitä vain voi tapahtua. Ehkä myöhemmin pystyn avautumaan yksityiskohtaisemmin kokemastani.

Yritin aluksi myydä Väyryskää autoliikkeille, mutta kukaan ei huolinut autoa. Katsastus oli armottomasti liian lähellä. Aina sama vastaus: katsasta ensin ja sitten tarkastellaan tilannetta uudelleen. Väyryskä oli sen luokan auto, että oli parempi laittaa nettikirpputorille ilman kuvaa myynti-ilmoitus, jossa kerroin lähistöllä kummittelevasta katsastuksesta.

Internetin autosankareita, suuria vanhempien autojen pelastajia ja nopeiden käteiskauppojen mestareita katsastuksen kauhut eivät pelottaneet. Eri vuorokauden aikoihin sain tekstiviestien kautta uteluita. Vanhan liiton kauppamiehenä en juurikaan reagoinut niihin, koska ajattelin, että vain tosiostaja voittaa katsastusarvan rohkeasti soittamalla.

Sain voittajan puhelimen päähän. Heti kättelyssä tarjottiin nopeaa käteiskauppaa. Tiesin välittömästi keskustelevani Väyrysen seuraavaan omistajan kanssa. Kävimme suusanallisesti mahdollista vikalistaa läpi. Keskustelin aidon jobbarin kanssa, joka selvästi oli tottunut puunaamaan ja kevyesti rassaamaan auton kuin auton katsastuksesta läpi.

Sain luvatut nopeat käteiskaupat.

Yhdentekevää enää. Sain ylimenokauden auton tilalle sen, mitä olin jo vuosia sitten itselleni tavoittelemassa, mutta päädyin Saabiin. Tämä auto oli ruotsalainen pyöräilykypärän ja tykinkuulan sekasikiö Volvo C70. Pieni, epäkäytännöllinen ja hiukan liikaa tehoja ulkonäköpisteillä mitattuna. Itseäni on kuitenkin aina houkuttanut ristiriitaiset autot. Tylsän ulkonäön alla tehokas moottori, joka saa saippuakotelosta inspiroituneen muotoilun rimanalituksen liitämään bemarikuskia päänvaivaksi. Tällöin autoilussa on myös yhteiskunnallista merkitystä, kun osoittaa kovapäisimmille, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää.

Sain siis unelmieni Volvon itselleni. Koeajolla autossa oli vanhan ja kokeneen auton tuntua. Auto puhutteli minua. En tosin saanut sanoista selvää, mutta kuuntelin herkällä korvalla. Autolla oli rutkasti salaisuuksia, joita saisin salapoliisin lailla selvitellä vielä pitkään. Pidin autosta ja auto vastasi samalla mitalla tunteeseeni.

Volvon ohjaamossa oli yksi suurempi leimallinen jälkiasennettu laite, johon en koeajolla jaksanut kiinnittää huomiota. Alkuperäisen radion tilalle oli asennettu kosketusnäytöllinen monitoimilaite, jonka avulla pystyi musiikinkuuntelun lisäksi navigoimaan ja katselemaan valokuvia. Soittimen ruutua tökkimällä löytyi valikkoa valikon perään, joiden tarkoitukseksi arvioin siirtää kuljettajan mahdolliset adhd-oireet liikenteen seasta ohjaamoon ja tätä kautta lisätä hiukan liikenneturvallisuutta.  Radio toimi laitteessa heikosti ja olin tottunut kuuntelemaan c-kasetteja autoillessa, joten kosketusnäyttö keskikonsolissa sai olla rauhassa ja jatkoin koeajolla alkanutta auton tarinoinnin kuuntelua.

Eräs lauantai istuin autoon tutkaillakseni, mitä ohjaamo pitäisikään sisällään. Saattaisin löytää huomaamatta jääneen napin tai jopa edellisen omistajan pudottaman kolikon. Löysin kuitenkin kaukosäätimen. Kosketusnäyttö totteli kaukosäätimen käskyjä. Painelin kaukosäätimen nappeja kuin pelatakseni videopeliä ensimmäistä kertaa. Aikani pelattua tätä bingoa kosketusnäyttö ilmoitti virittävänsä tv-kanavia. Hymyilin vienosti kuin olisin kuullut huonon mutta potentiaalisen vitsin. Odotin hetken ja autoradion näytölle ilmestyi nuoria miehiä pelaamassa pesäpalloa. Järkytyin hiukan ja tarkistin kännykän avulla senhetkisen tv-tarjonnan. Tarjontaan kuului tosiaan pesäpalloa. Seuraavaksi suutuin. Kysyin kovaan äänen, miksi autoon oli asennettu televisio. Mikä ohjelma voi olla niin tärkeä, että ajaessa se pitäisi nähdä?

Tuohtumus vaihtui huoleksi. Otin yhteyttä maamme johtaviin autobloggareihin sosiaalisen median välityksellä saadakseni televisiolle selityksen. Julkinen virka-apupyyntö tuotti vain hajanaisia tykkäyksiä. Olin edelleen yksin suurimman autoiluun liittyvän ristiriidan äärellä.

Hiljalleen järjen valo kirkasti mieltäni ja kevyt hätäännys kaikkosi. Ehkä televisiolle autossa oli looginen selitys. Tuote oli varmasti asennettu tarpeeseen. Kuvittelin perheellisen miehen yrittämässä seurata suosikki urheilutapahtumaansa. Lapset olivat vaatimassa muuta mediasisältöä ja vaimo jakamassa tiukkoja käskyjä. Mies nousee sohvalta ja ilmoittaa menevänsä hoitamaan autolla jonkin asian. Todellisuudessa mies hakee huoltamolta kupin kahvia, ajaa auton metsän reunaan, avaa telkkarin ja nauttii kuvan välityksellä hetken muiden miesten rehkimisestä.

Valohippa

sunnuntai 28.01.2018 Avainsanat: Bemari , Koeajo , liikenneraivo , liikenneturvallisuus , pitkät valot , rattiraivo , Tieliikenne

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Autoillessa useasti pelaan kolmea eri autoiluun liittyvää peliä: matikkapähkinää, musatietovisaa ja valohippaa. Matikkapähkinää pelataan tankatessa. Yksinkertaisuudessaan peli toimii niin, että tankatessa esimerkiksi 40€ kymmenen euron kohdalla arvataan nopealla päässälaskulla kuinka monta litraa tankkiin lopulta tulee bensiiniä. Musatietovisassa laitetaan klassista rock-musiikkia soittava radioasema päälle ja kanssamatkustajan kanssa veikataan sillä hetkellä soivan kappaleen esittäjä. Jos kumpikin tietää, niin toisen voi vielä yrittää voittaa tietämällä kappale, levy tai yhtyeen kokoonpano. Valohippaa taas pelataan pimeällä tiellä käyttäen pitkiä valoja vastaantulevien autojen kanssa. Autoilija, joka sammuttaa pitkät valot ensimmäisenä, on hippa. Tarkoitus on siis vain pitää pitkiä valoja päällä pidempään päällä kuin vastaantuleva autoilija.

Nyt vuosien kokemuksella valohippaa pelattuani sisälläni syntyi epäilys, että jotkut autoilijat eivät koskaan vaihda pitkiä valoja pois ensimmäisenä, vaan odottavat aina, että kohdattava auto vaihtaa pitkät valot ensin pois päältä. Jotkut autoilijat siis joko odottavat ikään kuin lupaa tai muistutusta muuttaa valotehoa, tai sitten ylpeys ratin takana ei vain anna periksi vaihtaa nöyryyttävästi ensimmäisenä valoja himmeämmälle.

Laitoin epäilykseni testiin. Yhden pimeän ja hiukan hiljaisemman tienpätkän päätin vaihtaa pitkät valot pois päältä vasta sen jälkeen, kun kohdattava autoilija vaihtaa. Voitinkin jokaisen valohipan tällä säälimättömällä ja eläimellisellä strategialla. Lopulta näin kuinka erään mäen takaa nousi suuri valokeila komeasti ylöspäin kuin alus ulkoavaruudesta olisi tekemässä nousua kohti paluumatkaan kotiplaneetalle.

Hiukan voitonvarmana jo tuijottelin tämän auton pitkiä valoja odotelle ajovalojen kirkkauden vähenemistä. Noin yhden sähkötolpan välimatkan päässä kohtaamisesta ymmärsin teoriani pitävän paikkaansa. Nyt edessäni oli se autoilija, joka ei ollut vaihtamassa pitkiä pois päältä ensimmäisen, mutta enkä ollut minäkään. Reilussa yhteishengessä kohtasimme siis toisemme valottomalla tiellä kummallakin pitkät valot päällä. Tätä kai voisi kutsua tasapeliksi. Oliko tasapeliin johtaneessa valohipassa toisen auton merkki mersu, audi vai bemari tai kuskina mies vai nainen, sitä en tiedä, koska oli niin julmetun kirkasta. Epäilykseni piti kuitenkin paikkaansa.

Valohippaa voi pitää hiukan järjettömänä ja jopa muiden autoilijoiden kiusaamisena, mutta leikissä pieni järjenhivenkin eikä hiven edes liity kuskin vireystilan ylläpitoon puuduttavassa pimeän ajossa. Jo autokoulusta muistan, kuinka varoiteltiin pimeällä kahden kohtaavan auton välille syntyvää pimeää katvealuetta, jos pitkät valot otetaan liian aikaisin pois päältä. Useat aikakausilehdetkin ovat kirjoitelleet juttuja tästä tiestöä riivaavasta ongelmasta. Itse en koskaan ole ymmärtänyt, milloin tämä ongelmallinen katvealue syntyy, vaikka valokeilojen kohtaamista olenkin yrittänyt tarkkailla.  Missä vaiheessa pitkät valot pitäisi ottaa pois, että liikenneturvallisuus olisi ihanteellista kuin istuminen kehonlämpimässä saunassa kypärä päässä. Autokouluun liittyneen opetuskirjallisuuden kuvat lintuperspektiivistä ovat auttaneet heikosti, kun itse olen aina sijoittunut maantasolle yrittäessäni ratkaista ongelmaa.


Wickholmin Volvolla

maanantai 09.05.2016 Avainsanat: Autokuume , Koeajo , Saab 9-5 , Volvo 740

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Sain tärpin. Paikkakunnalla oli myytävänä itselleni jo legendaarinen Volvo 740. Auton kanssa mielenkiinnosta taisteli myös auton omistaja ja myyjä. Myyjänä ei ollut kuka tahansa, vaan itse viihdetaiteilija ja syvien tunteiden tulkki Jani Wickholm. Bloggarin roolista vapautin itseni hetkeksi vakavan journalistin hahmoon ja selvisi, että Jani ei pelkästään ollut esittävä taiteilija, vaan hänen taustastaan löytyi myös vahvana moottoriurheiluharrastus. Pelkästään moottoriurheiluharrastus loisi ensi hätään lujan luottamuksen myyjän tuleville myyntipuheille, mutta kansan suosiossa oleva artisti on jo sitten täysin eri kaliiberia.

Soitin posket punoittaen viihdetaiteilijalle kysellen autosta. Mielessäni oli monta muutakin kysymystä ja huomiota taiteeseen liittyen, mutta päätin jättää ne sopivammalle hetkelle. Jani kutsui suorasukaisesti kauppiaan elkein tulemaan katsastamaan Volvoa paikan päälle ja sovimme tapaamisen Janin kotona. Olin syvästi otettu kutsusta, ja olikin hiukan hankalaa nukkua edeltävänä iltana. Opettelinkin varmuuden vuoksi pätkän Janin laulusta, jotta voisin todistaa olevani myös musiikki-ihmisiä.

Saapuessani sovittuna ajankohtana paikanpäälle Janin pihassa sininen Volvo seisoi ryhdikkäänä ja komeana kuin vanhempi työmies. Jani toivotti tervetulleeksi ja ryhtyi oitis kertomaan tarinaa Volvosta. Volvolla oli ajettu hätäisesti 300 tuhatta, joka tässä autossa tarkoitti sisäänajoa, sekä kehui, että auton saisi muutaman vuoden sisään jo museorekisteriin eikä häntä ennen autolla ole ollut kuin kaksi omistajaa. En ollut jännitykseltäni osannut tervehdystä enempää sanoa Janille, kun istuin jo nostalgian täyteistä Volvoa käynnistämään ja kuulin tutun moottorin pörinän.

Avonaisesta ovesta tokaisin tohkeissani, että tällä autolla voisi varmaan ajaa kuin Mikan faijan vanhalla autolla. Jani katsoi hetken pohdiskellen metsän reunaan ja kommentoi, että asiasta pitäisi varmaankin kysyä Anssi Kelalta. Yritin korjata tilannetta selittämällä jotain hämärää ja dadaistista mökkitiestä ja saunasta. Selittely sai platinaa myyneen miehen otsan vai kurttuisemmaksi.

Tajusin samalla, että kumpikaan viittaus biiseihin ei ollut se, jonka olin kotona huolellisesti harjoitellut. Häpeä sisälläni väänsi sisuskalujani. Halusin kyykistyä jalkatilaan, repiä polkimet irti, kaivaa reitin konehuoneeseen ja mennä jonnekin syylarin ja akun nurkille piiloon. Tuijotin silmät suurina kierroslukumittarin vapinaa ja olin varma, että jos tien sivussa olisi riistakolarin uhrina peura henkitoreissaan, pyytäisi se konstaapelia ensin hoitelemaan minut, koska olisin kiireellisempi tapaus.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen uskalsin nostaa katsettani kohti Jania. Kerroin, että minun pitäisi pikaisesti lähteä kotiin, koska kotona jäi postimerkit nuolematta. Jani nyökkäili ymmärtävästi ja kertoi tulleensa Volvon suhteen toisiin aatoksiin. Jani halusi sittenkin vielä pitää Volvon itsellään, ja pahoitteli äkkinäistä mielenmuutosta ja kaupanteon perumista. Kättelimme ja poistuin takaisin turvalliseen Saabiini.

Ajaessani siinä jossain Koskenpään Siwan ja Hirsibaarin välimaastossa muistin kirkkaasti kuin paperista luettuna: tien sinisen usvaa sankkaa sakeaa kaiken valon pirstottaa. Se sen piti olla eikä mitään faijoja ja mökkiteitä saunoineen. Kaikki oli myöhäistä nyt. Niin Volvo kuin kaveeraaminen viihdetaiteilijan kanssa olivat liukuneet näppien välistä tavoittamattomiin pienen muistihäiriön takia. Päätin samalla unohtaa Volvon ostoslistalta, ja etsisin jonkun toisen helppohoitoisen auton tähtäimeen.

Vielä kerran kiitokset Jani Wickholmille cameo-vierailusta blogissa.

 

Pyyhkijänsulkia ostamassa

keskiviikko 16.12.2015 Avainsanat: Autokorjaamo , Ilmastonmuutos , Koeajo , Kolari , liikenneturvallisuus , pyyhkijänsulat , Saab 9-5 , Tieliikenne , Varaosat

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Oli lumimyrskyinen lauantaipäivä. Ajoin omassa rauhassani, kunnes yllättäen edellä ajava punainen Saab laittoi vilkun oikealle ja hiljensi voimakkaasti nopeuttaan. Painoin jarrun niin pohjaan kuin sain ja käänsin rattia oikealle. Kummankin, oman mustan ja vastustajan punaisen, Saabin onneksi yhteentörmäys vältettiin täpärästi. Tilanteen lauettua kirosin punaisen Saabin kuljettajineen syvälle suolan kyllästämään sohjoon, koska hän ei osannut ryhmittäytyä muuta liikennettä vaarantamatta.

Rauhoituttuani kysyin itseltäni: kuule autobloggari, mitä juuri tapahtui ja mikä oli oma osuutesi rimaa hipoen vältettyyn peräänajoon.

Totuudenmukaisesti on sanottava, että tilanteeseen johtaneet tapahtumat saivat oikeastaan alkunsa jo edeltävällä viikolla. Olen ottanut tavaksi toivottaa tulevan talven tervetulleeksi öljynvaihdolla ja uusilla pyyhkijänsulilla. Rituaalin esivalmistelut suoritin paikallisessa sekatavarakaupassa, josta sain kaikki tarvitsemani: moottoriöljyn, öljynsuodattimen sekä pyyhkijänsulat. Öljyt vaihtoi autokorjaamon henkilökunta renkaidenvaihdon yhteydessä. Pyyhkijänsulat vaihdoin itse. Haluan huoltaa autoa mahdollisimman paljon itse, koska saan itseni tällä tavalla tuntemaan oloni miehekkääksi.

Uusissa pyyhkijänsulissa oli vakava ongelma. Valmistajan pakkauksen mukaan laittamat adapterit olivat hiukan liian pieniä tuulilasinpyyhkimiini. Pyyhkijänsulka pysyi mallikkaasti paikallaan tuulilasinpyyhkimen ikkunaan vasten työntävästä voimasta, mutta ensimmäisellä ajelulla uusilla pyyhkijänsulilla huomasin, että muutaman pyyhkäisyn jälkeen pyyhkijänsulka ei kyennyt putsaamaan tuulilasia tavoitteiden mukaisesti. Tarkka luku oli viisi. Viisi kertaa pyyhkijänsulka kirkasti näkymän, mutta viiden jälkeen pyyhkijänsulat olivat hyödyttömiä ja jouduin pysäyttämään auton työntääkseni pyyhkijänsulan takaisin paikalleen. Optimistisena ajattelin, että tämä on ekologinen mahdollisuus: tuulilasinpyyhkimiä sekä lasinpesunestettä käytetään vain tarvittaessa eikä tylsän ajomatkan viihdykkeeksi.

Ekologisuuden eteen tuli ensimmäinen lumimyrsky. Jouduin ajattelemaan omaa selviytymistäni luonnon kanssa, sen sijaan, että pohtisin luonnon selviytymistä autoiluni kanssa. Suuntasin oikeaan autoille suunnattuun varaosamyymälään, jossa marmori tuoksuisi ja myyjät teitittelisivät astuessani automatisoidusta ovesta sisään. Sieltä löytyisi pyyhkijänsulka, joka ei herättäisi herkkiä ajatuksia luonnosta ja ihmisen tulevaisuudesta maapallolla.

Marmoriunelmastani löytyi asiallisia pyyhkijänsulkia vähintään kolminkertaiseen hintaan verrattuna sekatavarakaupan pyyhkijänsulkiin. Pyyhkijänsulkavalikoiman vieressä oli pieni muovinen laatikko täynnä pyyhkijänsulkien adaptereita. Pienen etsinnän jälkeen löysin adapterin, joka kävisi sekatavarakaupasta ostettuun pyyhkijänsulkaan paremmin kuin alkuperäinen. Olin ekonominen ja ekologinen ottaessani yhden pyyhkijänsulan sekä yhden adapterin. Adapterin myyjä antoi ilmaiseksi kaupantekijäisiksi.

Asensin pyyhkijänsulat varaosamyymälän pihassa kovassa lumisateessa. Ymmärsin pääseväni samanaikaisesti koeajamaan marmorin priimaa ja sekatavarakaupan bulkkia pitkin tuulilasiani. Heti liikenteen sekaan sotkeuduttuani tarkkailin priiman ja bulkin keskinäistä taistelua tuulilasin kirkkaudesta, kunnes punainen Saab oli liian lähellä ja painoin jarrun pohjaan kääntäen rattia oikealle.

Vastaus on, että tämä juuri tapahtui ja olin ominut kaikki osuudet tilanteesta itselleni. Punaisen Saabin ryhmittäytymisestä en voi edes antaa kommenttia, koska en seurannut sen ajoa.

Nyt vihdoin ymmärrän, miksi valmistajat varoittavat sekoittamasta kahden valmistajan tuotetta keskenään.

Koeajossa: musta jää

keskiviikko 11.11.2015 Avainsanat: Koeajo , Kolari , liikenneturvallisuus , musta jää , nastarenkaat , Saab 9-5 , Tieliikenne , Vakuutusyhtiö

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Jos olet ihmetellyt, keitä ovat ne iltapäivälehtien mainostamat ihmiset, jotka talvi yllättää, niin olen yksi heistä. Talvi ei ole yllättänyt vain kerran, vaan useita kertoja. Olen huomannut, että talviyllätyksellä on tietty kaava, joka kohdalleni osuu. Talvi yllättää muutamaa päivää ennen kuin suunnitellusti olen vaihtamassa talvirenkaat. Olen kovassa räntäsateessa ajanut talvirenkaat takakontissa ja rankan lumisateen ansiosta joutunut pummimaan kyydin töihin. Tällä kertaa pääsin kokeilemaan mustaa jäätä kesärenkailla. Tämä siitä huolimatta, että vuosi vuodelta vaihdan talvirenkaat aikaisemmin.

Kokemus mustasta jäästä alkoi, kun muutaman plussa-asteen saattelemana päivän mittaan satoi vettä kastellen asfaltin. Alkuillasta työpaikalla pohdin kollegalle, että jos taivas selkeytyy, tiet voivat jäätyä. En kuitenkaan ollut huolissani, koska olin varannut renkaiden vaihdon seuraavalle maanantaille. Lähtiessäni töistä kohti kotia auton lämpömittarin mukaan oli edelleen kaksi astetta lämmintä, mutta taivas oli sees.

Ajaessani valaisematonta tietä asfaltti oli tuttu syksyinen kaiken valon imevä musta rata, jonka reunoille asennetuista matalista heijastintolpista sai parhaimmat vinkit tien kaarteista, suorista ja mäistä. Ajaessani läpi syksyisen mustan maisema autoni käyttäytyi poikkeuksellisesti. Epätasaiseen tahtiin oikea takarengas muljahti. Hiljensin vauhtia ja pysäytin autoni lähimmälle bussipysäkille tarkistaakseni, ettei yksikään rengas olisi puhjennut tai irtoamaisillaan. Kännykän valossa tarkistin jokaisen renkaan, joista jokainen näytti silmiini normaalilta. Jatkoin matkaani, mutta alemmalla nopeudella. Muljahtelu katosi.

Päästyäni mäen päälle näin suuren loivan kaarteen keskellä hälytysajoneuvojen kattovilkkujen rikkovan väriloistollaan pimeyden. Hiljensin vauhtia, mutta turhaan. Jalkani meni syvemmälle jarrupolkimen mukana ja lopulta ABS kutitteli ilkeästi kengän pohjaa. Pitoa renkaiden alla ei ollut, vaan musta jää oli varastanut ison osan auton ohjauksesta. Sain ohjattua auton uudemman kerran bussipysäkin turviin. Nousin autosta ja jalkojen alla tuntui jää. Musta jää näytti juuri siltä kuin autoilijoita on valistettu: mustaa jäätä ei silmällä erota tavallisesta märästä tienpinnasta.

Jäin autoni viereen katsomaan kaukana siintävää hypnoottista väriloistoa. Kuulin kuinka takanani nastarenkaat raapivat jäätä. Tuntematon mies pysäytti autonsa autoni perään ja nousi autostaan tervehtien. Mies kertoi ensimmäisenä, että oli luullut juuri katsastettuun autoonsa tulleen vikaa, kun takarengas oli muljahdellut. Vastasin, että olin kokenut saman. Pohdin miehelle, kuinka onnistuisin jatkamaan matkaa kesärenkailla, kun tie on jäässä. Mies ilmoitti, että hänellä on nastarenkaat alla ja aikoi jatkaa matkaansa.

Istuin autooni ja mieleeni tulivat tarinat, joissa lapinmiehet osasivat ajaa uusilla kesärenkailla talviolosuhteissa sekä työkaverini kauan sitten lausumat sanat renkaiden muodostaman kitkan jään sulattavasta vaikutuksesta. Ongelmana oli, että lapinmiehistä ei kertonut lapinmies, enkä myöskään ollut varannut autooni MAOL-taulukkokirjaa tarkistaakseni termodynaamisten lakien paikkaansapitävyyttä. Vaihtoehtoina oli joko jatkaa matkaa tai soittaa joku talvirenkainen tuttu kyyditsemään loppumatka. Olin väsynyt enkä jaksanut ajatella, miten seuraavana päivänä saisin haettua autoni keskeltä metsää takaisin parkkiruutuuni. Päätin luottaa onneen ja jatkaa matkaani omin avuin. Vedin vaihteen silmään, arpa oli heitetty. Runsas alinopeus ja keskittyminen vain omaan ajamiseen olisivat valttia.

Ajoin hiljaa hälytysajoneuvojen ohi. Viranomaiset pyörivät puiden rutistaman auton ympärillä. Lapinmiehet ja termodynamiikka katosivat mielestäni, kun eteeni astui taas tuttu pimeys hälytysajoneuvojen väriloiston jälkeen. Kortit oli nyt jaettu, kolikko pyöri kiivaasti ilmassa ja pallot juoksivat kilpaa lottokoneen sisällä. Jossain pimeän metsän siimeksessä virallisina valvojina ajolleni toimisivat Peura Kiilusilmä, Liukas Jänö sekä Supi Puuntakaa. Panoksena olisivat vakuutusbonukset sekä lopputalven mielenrauha, ja päävoittona päästä kotiin tavallista myöhemmin ilman kontaktia tai tieltä luisumista.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsin mäen päältä pois ja tutut katuvalot loistivat houkuttelevan lämpimästi horisontissa. Mäen jälkeen lämpötila muuttui kolmeen plussa-asteeseen. Tiesin selvinneeni eikä musta jää voisi enää ottaa valtaa autosta. Pääsin omilleni tällä kertaa. Sain pitää vakuutusbonukset sekä lopputalven mielenrauhan

Päivien jälkeen mietittynä, ja jo talvirenkaallisella autolla ajeltuani, en kuitenkaan tehnyt mitään laitonta. Talvirengaspakkoon oli yli kuukausi aikaa ja viranomaisten lupa käyttää nastarenkaita alkoi vasta seuraavalla viikolla. Lisäksi suhteutin autoni nopeuden vallitseviin olosuhteisiin, niin kuin viisaammat ovat ohjeistaneet. Jos kokemuksen jälkeen saisin uudelleen valita, soittaisinko kyydin vai tekisinkö saman valinnan, soittaisin kyydin. Spagetiksi muuttuneet jalat sekä valkoiset rystyset ajo-otteena eivät olleet matkan arvoisia. Voi olla myös, että vain kyseinen mutka sekä muutama kuoppa tiessä olivat vain jäässä eikä vaaraa muuten ollut olemassa kuin mielikuvitusmaailmassani.

Musta jää on nyt koettu kesärenkailla. Arvoisat lukijat, kuuntelijat ja kuvienkatselijat: musta jää on tiestön harvinainen klassikko, mutta maineestaan huolimatta ei edes kokemuksen arvoinen.


Liukkaalta tieltä metsään suistunut autoilija selvisi paikallislehden mukaan pelkällä säikähdyksellä.

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (3)
helmikuu (1)
Käytetty sähköauto - kauppakassi
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!