Me tykkäämme sinusta!
Tykkäätkö sinä jo meistä?
Me tykkäämme sinusta!
Tykkäätkö sinä jo meistä?
maanantai 30.09.2019 Avainsanat: Autokorjaamo , Katsastus , Volvo C70 , öljy
Teksti ja kuva: Arttu Lustig
Volvon ensimmäinen katsastus huomassani oli edessä. Takaraivon perukoilla pyöri synkkänä iloiset auton korjaushetket, joita olin internetin opastuksella suorittanut kuluneen vuoden aikana. Mitä jos olinkin vain rikkonut autoa enemmän kuin korjannut? Ohjeet katsastukseen olivat höllentyneet viime vuosina ja valtiovalta oli antanut katsastajille melkein mielivaltaisen vapauden tuomita autoja ajokieltoon. En todellisuudessa tiennyt mitä olin ollut tekemässä yritin korjata autoa.
Olin vuoden aikana vehdannut jarrujen, tukivarsien ja tukikumien kanssa. Irstaimmillaan olin elostellut jopa koko kojelaudan irti internetin tee-se-itse-miesten kannustamana, kun halusin valaista mittareita uudenlaisilla väreillä. Välillä olin joutunut aloittamaan korjauksen uudelleen, olin improvisoinut omia työkaluja ja joskus korjaus onnistui tietämättä syytä tähän. Tunsin kevyesti huonoa omaatuntoa tekemisiäni kohtaan. Kysyin uudemman kerran itseltäni: oliko tämä kaikki sen arvoista.
Minulla ei ollut varaa saattaa katsastuksessa Volvoa ajokieltoon, koska töissä käynti kävisi mahdottomaksi. Vanhan koulukunnan jämäkkä hylkäys tuntui ajatuksena melkein paratiisilta. Kuukausi aikaa kikkailla auto miellyttämään katsastajaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi viedä auto etukäteen huoltamolle. Huoltamolla saisivat tarpeen mukaan kunnostaa Volvon katsastuksen kestäväksi.
Korjaamolla etukäteiskatsastus oli tuttua. Jotkut kiireisimmät ihmiset vievät auton korjaamolle ja pyytävät palauttamaan auton takaisin katsastettuna. Huoltamolla oltiin hyvin tietoisia uudesta, haasteellisemmasta katsastusilmapiiristä, kun toin autoani näytille. Suurin huoleni olivat päästöt. Tämä ei ympäristön takia, vaan kohonneet päästöt voisivat kieliä moottoriviasta. Omia havaintoja onnistuneen katsastuksen esteenä olivat öljyvuoto ja ruosteen syömä reikä helmassa.
Korjaamolla annettiin hyviä ja huonoja uutisia. Päästöt olivat kunnossa. Moottori olisi siis kunnossa. Olin hyvin helpottunut, koska ongelma koneessa olisi tarkoittanut romuttamoreissua. Neutraaleina uutisina olivat muutamien nivelien heikko kunto. Niveliä tulee ja menee. Tämä kuuluu auton luonnolliseen elinkaareen. Huonoina uutisina olivat jo selkeästi näkyvät öljyvuoto ja ruostevaurio.
Huoltamolla oli selvä visio näihin kahteen suurimpaan ongelmaan. Korjaamolla öljynvuoto oli tuttu juttu. Aikaisemmin oli jossain Volvossa ollut sama probleema. Vuoto tyrehtyisi uusimalla putken, jota ei Suomesta tahdo löytyä. Paikallinen hydrauliikkafirmakaan ei työvälineiden puutteen takia suostuisi ottamaan öljyputkea työnalle. Ruostevaurioita korjaamo ei ollut korjannut enää vuosiin.
Annoin luvan vaihtaa nivelet ja pohtisin itse ratkaisua kahteen suurempaan ongelmaan. Soitin paikallisia peltitöitä tekeviin verstaisiin ja jokaiseen oli yli kuukauden jono. Autoni oli väistämättä lipumassa kohti ajokieltoa. Synkistä pilvistä huolimatta olin positiivinen. Ei auton elinkaari voi päättyä ruosteiseen reikään ja tihuttavaan öljyputkeen.
Pelasin rikasta ja köyhää. Vein auton katsastukseen saadakseni kuukauden lisäaikaa, vaikka riskinä olisi, että en selviäisi pelkällä hylkäyksellä. Katsastaja tuli kulmat kurtussa antamaan hampurilaispalautteen. Hylkäys tuli, mutta jarrut olivat hyvässä kunnossa. Tässä vaiheessa jo tuuletin hiukan. En koskaan aikaisemmin ollut niin vilpittömän iloinen hylkäyksestä. Sain kuukauden lisäaikaa. Toisekseen internetin opeilla räpelletyt jarruremontitkin olivat onnistuneet. Pohjimmaisena katsastaja kertoi, että ruosteinen reikä pitäisi paikata ja öljyvuoto tukkia.
Aikaa ei ollut loputtomasti. Öljy pitäisi saada pysymään moottorin sisällä ja reikä tukittua. Miten jobbari selviytyisi tässä tilanteessa? Pelkällä roudarinteipillä katsastusmiestä ei varmaan saisi harhautettua.
torstai 30.05.2019 Avainsanat: autopesu , Katsastus , Tieliikenne
Teksti ja kuva: Arttu Lustig
Olen pitänyt jo vuosien tapana pestä autoni kahdesti vuodessa. Pesen autoni aina hiukan ennen kesää ja talvea joitakin viikkoja renkaiden vaihdon jälkeen. Tämä tarkoittaa, että keväällä teen pesun aina hiukan liian aikaisin vieden puhtaan auton suoraan keskelle pahinta siitepölykautta. Joka vuosi elättelen unelmaa, että auton lämpimänä kevät päivänä käsin. Näin en ole tehnyt enää vuosiin, joten jäljelle jää vain koneellinen auton pesu lähihuoltamon kupeessa.
Autonpesuautomaateissa on tarjolla kahta vaihtoehtoa: harjallista ja harjatonta pesua. Pinnan alla kytevä keskustelu on harjallista pesua vastaan. Nimittäin Esson baarin velitieteellisten tutkimusten mukaan harjallinen pesu jättää auton maalipintaan niin pahoja naarmuja, että ne voi erottaa niistä naarmuista, joita pöly, kivet, loska ja kura ovat jättäneet tiellä liikkuessa. Muutaman kerran olen velitieteellisiä tutkimustuloksia noudattaen ottanut harjattoman pesun, jotta melkein kaksikymmentä vuotta nuoren autoni maalipinta pysyisi mahdollisimman siistinä.
Todisteet harjattoman pesun hellyydestä maalipinnalle on ollut kaikkina kertoina kiistattomat. Pesu on ollut niin hellä, että jopa lika on jäänyt auton pintaan saippuoinnin, pesun, huuhdeltuna ja kuivatuksen jälkeen. Olenkin pohtinut näiden harjattomien pesujen jälkeen, että samaan pesutulokseen olisin päässyt, jos naapuri olisi siksbäk-palkalla ruiskutellut kymmenen minuuttia painepesurilla ympäri autoani samalla, kun itse olisin istunut auton sisällä juomassa kahvia. Tulos ja tunnelma olisivat olleet lähes autenttiset. Ehkä harjaton pesu on tarkoitettu niille, joiden auton jo valmiiksi puhdas.
Harjallinen pesu on valintani nyt ja tulevaisuudessa, vaikka kylkiin tulisikin kaupan päälle uusia vauhtiraitoja. Tykkään pesun aikana tulevasta kevyestä tivoli-tunnelmasta. Ensin huuhtelu keinuttelee, saippua peittää näkyvyyden ja lopuksi kuivaaja uhkaavasti puhaltelee uhkaavasti auton kuivaksi. Tuloksena on aina varmasti puhdas ja komea poika, jota jään pikimmiten ihailemaan ajettuani ulos autonpesukoneesta.
Kaiken lisäksi harjallinen pesu tuntuu melkein pienimuotoiselta katsastukselta auton ulkopintaan. Juuri ennen kuin auto hitaasti rullaa pesuriin, tulee mieleeni ajatus, että pysyvätkö kaikki ulkokuoren osat kiinni. Vaikka autostani on ajon aikana tipahdellut ulkokuoren koristeita, ei viimekertaisen pesun jälkeen tarvinnut noukkia pesutiloista omaisuutta. Suurimpina huolenaiheina olivat kolarin jälkeen paikalleen runnottu vilkun umpio ja hiukan repsottava kattolista.
Itse käsinpestynä on totuuden aika. Hieroessa säämiskällä jokaisen neliösenttimetrin läpi näkee ne kaikki elämän arvet, joita auto puskiessaan ilmanvastusta vasten on kerännyt. Löytyy isompaa ja pienempää naarmua, lohjennutta maalia, pieniä ruostekukkia ja kylkiin kertynyttä vierasta maalia toisten autojen ovista. Onneksi vahalla voi pienet totuudet saada piiloon tarkkaavaisimpien katseilta.
Tämäkään kevät ei pettänyt. Viikko pesun jälkeen auto kuorruttui niin runsaalla siitepölyllä, että auton myynti-ilmoitukseen olisi voinut pohtia toista väriä. Joku lintu jätti jättimäiset terveiset keulan nurkkaan kuin kirsikaksi kakun päälle. Tämä tuntuikin melkein kuin rituaalilta ja kevään ihmeeltä. Harvoin vanhat merkit piti näin hyvin paikkaansa.
maanantai 29.04.2019 Avainsanat: Autokauppa , Autokorjaamo , Autokuume , Katsastus , Varaosat
Teksti ja kuva: Arttu Lustig
Näin kovimman autokuume kauden aikaan joillakin saattaa nousta mieleen ajatus, että miksi ei hankkisikin oikeasti huoletonta autoa. Sellaista autoa, joka on hampaaton lompakkoa ja pankkitiliä vastaan. Välitön edullisuus olisi auton ainoa kriteeri. Miten ostetaan oikeasti edullinen auto? Tähän on kuitenkin olemassa Esson baarissa pöydän alta toiselle liikkunut salainen kaava, jolla autoilun saa pidettyä valtiovaltaa halveksivan halpana. Halpaa ei ole edelleenkään, mutta edullisempaa kuin muilla, joten tavoite ja henkinen niskaote muista on saavutettu.
Salaisuus on siinä, että ostaa juuri katsastetun auton noin 500 euron hintaan. Suomalaisessa vaihtoautoissa 500 on maaginen luku, jonka alapuolella myydään usein autoja vain korjattavaksi. Laajin puolen tonnin valikoimasta löytyy sellaisista merkeistä kuin Opel, Nissan tai Mazda. On hyvä ottaa huomioon, että autosta pitää löytyä lailliset ja autoon sopivat renkaat niin kesäksi kuin talveksi. Tuoreet öljyt koneessa ja tuore akku ovat ehdottomasti bonuksia.
Voin luvata, että autonpolttoaineen kulutus on hyvin maltillista ja melkein kilpailukykyistä uusimpien hybridiautojen kanssa, koska tämän hintaluokan autot ovat 90-luvulta pienellä moottorilla ja kevyellä korilla. Auton keveys johtuu siitä, ettei autossa ole esimerkiksi painoa lisäävää tekniikkaa turvallisuuteen tai ajo-ominaisuuksiin liittyen. Autossa ei ole mitään ylimääräistä ellei kuski sitä itse autoon kanna.
Valmistaudu siihen, ettet tule korjaamaan mitään itse ellei vika estä ajoa. Kohtele kuin museoesinettä. Yksi korjaamolasku tuhoaa auton edullisuuden. Auto on mennyt katsastuksesta läpi, joten kaikki pitäisi olla täysin kunnossa. Polttimon voi vaihtaa itse. Jos kuitenkin ilmenee sellainen korjausta vaativa vika tai osan kuluminen, että ammattilaisen apu on tarpeen, valmistaudu myymään auto heti puoleen hintaan. Tällaisissa kaupoissa yritä pitää vuodenajasta riippuen toiset renkaat itselläsi ja myydä ne jälkeen päin.
Verot ja vakuutukset ovat näissä autoissa edullisimmasta päästä. Auto, jossa ei ole mitään eikä kuluta mitään, ei tällöin omaa niitä tilastollisia ominaisuuksia, joista valtiovalta pääsisi ottamaan omansa.
Tällaisella autolla lähtiessä viettämään tiellistä elämää on hyvä olla tekemättä suurempaa tunnesidettä ajokkiin. Auton on tarkoitus kestää melkein seuraavaan katsastukseen asti. Noin kuukausi ennen katsastusta auto laitetaan myyntiin, koska katsastus on aina riski. Katsastusmiehen vaatimuksen saattavat korjauksineen ja uusinta katsastuksineen nostaa laskua sietämättömän korkeaksi verrattuna siihen, mitä autosta on alun perin maksettu.
Auto myydään, saadaan muutama satanen tai jopa päästään omilleen ja ostetaan samanhintainen kottero kuluttamaan farkkujen takataskuja.
Mitä tällainen edullisin kokonaisuus maksaa vuodessa? Vakuutukset ja verot ovat 500€ ylöspäin pyöristettynä. Katsastuksesta ja huolloista ei tarvinnut huolehtia, koska autoon koko omistajuutesi aikana yksikään ammattilainen ei tule koskemaan. Ajellessasi noin tuhat kilometriä kuukaudessa hintaa kaikkine kuluineen ajeluille tulee päälle 200€ kuukaudessa. Suurin osa summasta on pelkästään polttoainekuluja, joten kuukausihinta on helposti kontrolloitavissa. Tämän halvemmalla et voi aloittaa autoilua. Vuosi vuodelta ajaminen halpenee vakuutusbonusten ja mahdollisten onnistuneiden autokauppojen ansiosta.
maanantai 21.05.2018 Avainsanat: Autokorjaamo , Griffin , Katsastus , Saab 9-5
Teksi ja kuva: Arttu Lustig
Maailma näyttää hyvin erilaiselta, kun autolla ei voi peruuttaa. Pakittomasta Saabista oli tullut nopeasti hyvin filosofinen Saab. Syvien vesien Saab, jossa diipit kelat poimuilivat tyyneyden ja tyrskyjen ulapoilla. Peruuttamaton Saab aukaisi kolmannen silmän ammoisen auki nähden liikenteen täysin uudessa valossa. Helkamalainen Saab syötti kuljettajansa mieleen dataa olevaisen perimmäisestä olemuksesta.
Alkushokin aiheuttama raivo hiljalleen muuttui miedoksi mielenrauhaksi. Oli pakko totuttautua ajatukseen, että käsillä saattaisi olla Saabin viimeiset päivät liikenteessä. Saab olisi omalta osaltaan toteuttamassa Helsingin herrojen toivetta nuoremmasta autokannasta.
Jokainen matka oli nyt harkittava tarkkaan ja perinpohjaisesti, koska takaisin päin ei ollut menemistä. Koko tiestö oli miellettävä niin kuin yhtään umpikujaa ei olisi olemassa. Umpikujalliset reitit piti vain pyyhkiä pois mielen tiekartalta. Edessä olisi pelkästään esteetöntä suoraa tietä. Oli elettävä suuressa hippiunelmassa elämä täynnä yhtä loputonta roadtrippiä. Jokainen ajomatka olisi oltava yksi suuri liikenneympyrä.
Matkaaminen Saabilla todellisuudessa muistutti enemmän kiikkumista yläköysiradalla monien metrien korkeudessa. Mikään tilanne liikenteessä ei ollut enää normaali ja jokainen uusi liike pelotti. Taaksepäin ei olisi menemistä ilman ulkopuolista apua, joten jokainen risteys tai pysähtyminen tuntui vaaranpaikalta. Saab kyllä toteutti auton syvintä funktiota eli matkaa eteenpäin, mutta mahdollisuus kumittaa edellinen liike muodostui yhtä olennaiseksi osaksi autoilua.
Muutaman päivän seikkailtuani suorilla teillä otin lopulta puhelimen kauniiseen käteen ja tilasin ajan huoltamolle. Internetistä selasin itselleni hetken mielenrauhaa erilaisilta kotimaisilta ja ulkomaisilta keskustelupalstoilta. Ehkä automaattivaihteisto olisikin kunnossa ja vain vaihdekepin sähköisessä anturissa olisi vikaa. Ehkä voisin jopa itse kätevästi ostaa rikkoutuneen osan ja vaihtaa sen kotipihassa. Ehkä koko proseduuri olisi sellainen puolen tunnin juttu ja sitten taas Saab rallattelisi pitkin teitä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Huoltamon mekaanikko antoi sydämenmurskaavan tuomion: koko automaattivaihteisto pitäisi vaihtaa. Saab mekaanikon mukaan kyllä periaatteessa peruutti, mutta vaihteiston kyky välittää voimaa peruutusvaihde päällä moottorin ja renkaiden välillä oli niin heikko, että auto ei käytännössä liikkunut. Tämä taas tarkoittaisi auton omistajalle eli allekirjoittaneelle noin muutaman tuhannen euron laskua, jos mieltäisi samalla autolla jatkaa matkaansa. Kun tähän vielä ynnättäisi katsastusmiehen vaatimat korjaukset, hintalappu lähentelisi kolmea tuhatta euroa. Summa olisi kai noin tuplat, mikä auton arvo on.
Kun korjauskustannukset ylittävät reilusti auton arvon, on autosta luovuttava. Autoni oli nyt vain liian sairas jatkaakseen matkaansa eikä myöskään olisi tietoa, mitä muita vanhuuden aiheuttamia lisävikoja odottaisi lähitulevaisuudessa. Olisi vedettävä töpseli seinästä tuhlaamatta omaisuuttaan haaveeseen, joka epätodennäköisesti tulisi toteutumaan.
keskiviikko 07.03.2018 Avainsanat: Katsastus , Saab 9-5 , talvi
Teksti ja kuva: Arttu Lustig
Tuli taas se aika vuodesta, kun auto pääsi jokavuotiseen kuntokartoitukseen eli katsastukseen. Korkeakoulutettu autoalan ammattilainen ohjeisti muodollista korvausta vastaan siitä, mitä autolle pitäisi tehdä, jotta kulkineella olisi taas turvallista ajaa seuraavan vuoden ajan.
Ajaessani katsastuskonttorille mieleni teki läpileikkauksen kuluneeseen vuoteen autoni kanssa. Oli reissuja, oli pieni korjaamokäynti ja oli muutama vaatimaton kolahduskin käynyt. Kolahdukset tosin olivat kevyttä lumipenkan siirtelyä omassa pihassa. Mitään ulkoisia muutoksia ei ole autooni näistä aurauksista jäänyt. Pääosin vuodesta on jäänyt mieleen, että autoa en ollut huoltanut muuten kuin vaihtamalla öljyt ja lisäämällä tuulilasinpesunestettä.
Katsastuskonttorilla annoin avaimet henkilökunnalle ja jäin kahvi kädessä katsomaan, kun autoni ajettiin pois silmistäni. Odotushetki veti hyvin nöyräksi. Katsastuskonttorilla jokainen auto ja autoilija on tasavertainen. Lada voi saada puhtaat paperit, kun taas Bentley voi joutua ajokieltoon. Katsastus ei katso auton merkkiä tai mallia. Kaikki ukot ja akat istuimme samoilla penkeillä, samat kahvit käsissä jännittäen tuomiota.
Saabin katsastus tuntui kestävän epäilyttävän pitkään. Pelkäsin, että Saab olisi tehnyt viimeisen tempun ja päättänyt päättää tiellisen taipaleensa katsastajan käsiin. Omalla tavallaan nautin ajatuksesta, koska katsastajan käsiin lopullisesti hajoaminen olisi autolle ikimuistoinen tapa poistua Trafin tilastomerkinnöistä. Pitkä odotus lopulta palkittiin. Huojentuneena näin, kuinka Saab kurvasi takaisin katsastuskonttorin parkkipaikalle.
Katsastusmies tuli mietteliään näköisenä tykö. Sain hampurilaispalautteen. Ensimmäisenä autoani kommentoitiin, ettei autolle aivan ajokieltoa tullut. Omalla optimistisella tavallaan tämä oli hyvä uutinen, mutta äänensävyssä oli tuomiokellojen klangia. Katsastajan naamasta kuitenkin näki, ettei kommentti ollut alustus huumorihetkelle, jossa leikkisästi negatiivissävytteisen lauseen jälkeen tulisi yllättävä ylistystuokio aivan loistavan Saab-yksilön omistajalle. Sisälläni paniikin poikanen yritti päästää itseään ulos punana naamallani.
Jähmetyin tuijottamaan katsurin kädessä olevaa asiakirjanippua. Tuomio oli julma. Luettelo kaikista niistä synneistä ja vääryyksistä, joihin olin syyllistynyt huolimattomuuttani tai puhtaasta välinpitämättömyydestä, tuntui kohtuuttoman pitkältä. Toinen etuvalo ei toiminut, yhdessä renkaassa oli liian vähän nastoja, takapyörien pyörimissuunta oli väärä, raidetangonpää sökönä ja jousi poikki. Edes nippusiteellä kiinnitetty peräkoukun pistokekaan ei kelvannut. Olin pulassa, vaikka tunnemylleröksessä hiukan lohdutti, että nyt sain loogisen selityksen sille, miksi tämä talvi tuntui hiukan edellisiä talvia haastavammalta ajaa.
Katsastaja asianmukaisen hampurilaispalautteen päätteeksi kehui, että jarrut olivat hyvät. Päästötkin menivät läpi pienen kutittelun jälkeen. Katsurin sanat eivät tuoneet valoa synkkyyteen. Olisin vaihtanut korjauskehotus- ja hylkylistan jarruremonttiin ja moottorin säätöön. Kuukauden sain armonaikaa oikaista vääryydet kuntoon.
Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.
Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.
Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:
viimeinenalfa@gmail.com
