Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa

Vilkun lasi rikki huollon jälkeen

torstai 08.10.2015 Avainsanat: autohuoltoGriffinSaab 9-5TieliikenneVaraosat

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Loppukesä ja alkusyksy ovat olleet kovia aikoja Saabilleni. Mummo kolhi parkkipaikalla jättämättä jälkeä, nuoret hurjat ovat heitelleet marjoja auton kylkeen ja nyt viimeisimpänä tunnelman pilaajana vasemmanpuoleisen vilkun lasiin on muodostunut noin kananmunan kokoinen reikä. Lasin rikkoutuminen on täysi mysteeri ja varmastikin jääkin sellaiseksi ellei jonkun omatuntoa paina niin pahasti, että päättää luopua oikeudestaan itsekriminointisuojaan ja tunnustaa tekonsa. 

Autooni tuli korjaamokäyntiä vaativat vika. Kaikki meni protokollan mukaan. Totesin vian, paikallistin sen ja ymmärsin olevani kykenemätön korjaamaan vikaa, minkä jälkeen varasin suosikkikorjaamostani ajan huollolle. Tapahtumat etenivät edelliskertojen tapaan. Vein aamulla auton korjaamolle ja auto oli korjattu sovittuun aikaan mennessä.

 

Saapuessani korjaamon pihaan huomasin Saabin vilkun lasin olevan peitelty siististi ilmastointiteipillä. Vaikka ilmastointiteipillä korjatut esineet ovat kauniita, en tällä kertaa saanut taiteellista elämystä näkemästäni. Teos muistutti ennemminkin yksinäistä miestä polttamassa savuketta R-Kioskin pihassa kuin hurmaavaa tee-se-itse pikakorjausta. Tarkastellessani huolellista teippausta totesin, että teippauksen tarkoituksena on peittää reikä vilkun lasissa.

 

En järkyttynyt näkemästäni, koska tiedän vahinkojen todennäköisyyden. Autossa kaikki osat ovat kuluvia ja uusittavia. Nyt oli vilkun lasin vuoro. Menin huoltamon tiskille ja humoristisesti kysyin, oliko samaan hintaan vaihdettu myös vilkun nesteet. Tiskillä huoltamon johtaja oli ihmeissään. Autoani huoltanut mekaanikko saapui kertomaan näkemyksensä ilmastointiteipistä. Vilkun lasi oli ollut jo rikki huoltamohalliin saapuessaan. Ihmettelin, miksi en ollut aikaisemmin huomannut rikkoutunutta lasia, vaikka reikä oli paikassa, jonka huomaisin helposti. En jäänyt taivastelemaan tapahtunutta, vaan jatkoin päivääni työn merkeissä.

 

Illalla sisäinen Poirot pakotti pohtimaan hajonnutta vilkun lasia uudestaan. Jos lasiin ei syntynyt reikää siellä missä oletin, niin missä ja miten lasi rikkoutui? Tämä tieto olisi oleellinen, jotta voisin välttää saman uudelleen. En uskonut, että vilkun lasi olisin itse huomaamattani rikkoutunut ajotilanteessa, koska reikä oli paikassa, joka vaatisi auton ohjaamista sivuttaissuunnassa. Tähän eivät puolestaan riittäisi sen kummemmin ajotaitoni kuin Saabin ajo-ominaisuudetkaan. Todennäköisempää on, että huoltamon ahtaalla parkkipaikalla autooni on osuttu peruutettaessa. Tätä teoriaa vastaan sotii fakta, että reikä on suhteellisesti korkealla eikä alueella ollut muita jälkiä. Ei tietenkään voinut jättää pois sitä pientä mahdollisuutta, että mummo olisi kostanut blogi-kirjoitukseni.

 

Aamulla halusin lisäselvitystä vilkun lasille. Lähdin takaisin huoltamolle selvittämään tapahtumien kulkua uudestaan. Huoltamon johtaja vakuutti, ettei heillä ole mitään syytä olla epärehellisiä. Huoltamon johtaja kertoi, että uusi lasi maksaa noin 30 euroa. Halusin uskoa heitä. Vahinko on rahassa mitätön niin allekirjoittaneelle kuin huoltamollekin. Pidän muutenkin kovasti kyseisestä huoltamosta, joten en anna pahan ajatuksen tulla väliin, vaikka mahdollisuudet sille olisivatkin nyt olemassa. Korjaukset ja hinnoittelu ovat aina olleet asiallisia. Jos autossa on vika, johon heillä ei ole resursseja, he suosittelevat toista huoltamoa. Huoltamon johtaja oli kuitenkin tyytyväinen, että olin tullut uudestaan selvittämään asiaa, joka oli jäänyt kaihertamaan mieltäni.

 

Uutta lasia ei Suomen varaosavarastoista löydy. Olin tyytyväinen, koska pääsisin itse etsimään käytetyn vilkun lasin. Olen aina valmis tällaisiin seikkailuihin. Tiesin, ettei tehtävä olisi mahdoton, koska autoni on parhaassa paalitusiässä. Laitoin Internetiin ilmoituksen halukkuudestani uuteen vilkun lasiin. Iloani ei kestänyt pitkään, vaan alle kymmenessä minuutissa tarjottiin vastaavaa lasia 15 euron hintaan sisältäen postikulut.

 

Edellisistä kirjoituksista viisastuneena tiedän, etteivät kaikki lukijat ole selvinneet tänne asti, vaan otsikkoa on jo kommentoitu. Joka tapauksessa, en pidä korjaamoa syyllisenä. Vaikka korjaamosta otettaisiin yhteyttä ja he suoraan tunnustaisivat rikkoneensa vilkkuni lasin, en suostuisi uskomaan. Pidän taloyhtiöni puheenjohtajan teoriaa vilkun lasin rikkoutumisesta todennäköisimpänä ja miellyttävimpänä. Talonyhtiön puheenjohtajan teorian mukaan vilkun lasiin olisi lentänyt kivi toisen auton renkaan sinkoamana ajotilanteessa. Vilkun lasi on urheasti kerännyt yli 15 vuoden ajan erilaisia lentäviä esineitä suojatessaan polttimoa, mutta lopulta oli pakko antaa periksi ja antaa toiselle lasille kunnia torjua tien lentävät haasteet. Tämä on nyt totuus enkä suostu uskomaan muita väitteitä.

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Keskustelu

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (11)
lokakuu (1)
Eläköön rallienglanti!
syyskuu (1)
Tuomiopäivä - hopeareunus katsastuksessa
elokuu (1)
Ei kenenkään beibe - parkkipaikka ilman sääntöjä
heinäkuu (1)
Koiranluu - Tämä ei ole sen arvoista
kesäkuu (1)
Koiranluu - Motonet-asento
toukokuu (1)
Autopesu - komea poika
huhtikuu (1)
Kuinka ostat edullisen auton
maaliskuu (1)
Neljä syytä olla käyttämättä turvavyötä
helmikuu (1)
Käytetty sähköauto - kauppakassi
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!