Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa

Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta

torstai 02.06.2016 Avainsanat: liikenneturvallisuusTieliikenne

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Kuten tarkkaavaisimmat ovat huomanneet, maanteidemme pintoja kehitetään jatkuvasti. Pelkästään eivät tienpinnat parannut, vaan myös monipuolistuvat ja tarjoavat erilaisia elämyksiä matkalla määränpäähän. Esittelen kolme allekirjoittaneelle mieluisinta tieuutuutta.

Pujottelurata

Autokoulu on vain lyhyt jakso autoilevan ihmisen ajohistoriassa.  Useimmissa tapauksissa autokoulun harjoitteluajot ajetaan vieraalla, autokoulun autolla. Valtiovalta onkin antanut mahdollisuuden vahvistaa autonkäsittelytaitoja valituilla tieosuuksilla omalla, tutulla autollaan. Tiehen on rakennettu satunnaisia noin renkaan levyisiä kuoppia, jotka toimivat harjoittelualustalla pujottelukeppien korvikkeina. Epäonnistumisesta merkkinä on renkaan luisuminen kuoppaan, joka ohjaamossa tuntuu epämiellyttävänä kolauksena. Onnistuneessa suorituksessa kuljettaja tekee kevyen väistöliikkeen, jota muut matkustajat tuskin huomaavat. Pujotteluradat ovat ympäri vuoden auki kaikissa sääolosuhteissa, ja yleensä ne sijaitsevat taajamakeskusta sivuavilla pienillä teillä, mutta myös valtateiltä voi löytää tämän tyypin harjoittelualustoja. Suosittelen pitämään silmät ja korvat auki sekä kyselemään tutuilta vinkkejä lähimmän harjoittelupaikan löytämiseksi.

Palapeli


Palapeli on tieverkostomme tuleva uutuus ja mahdollinen vientituote maailmanmarkkinoille. Tieuutuus on vasta prototyyppiasteella, jossa asfalttitiehen on saatu asetettua niin pituus- kuin leveyssuunnassa kauniita halkeamia, mutta muodot ovat tuotekehittelyn keskeneräisyydestä johtuen vielä ainakin ulkopuolisen silmään epämääräisiä. Voi tietenkin olla, että hanke on jo pitkällä testaus- ja kehittelyvaiheessa, joten kilpailijoille ei vielä haluta paljastaa, kuinka asfalttitiehen saadaan autoilijoiden silmiä hiveleviä mosaiikkikuvioita. Jään jännityksellä odottamaan, minkälaista taidetta tulevaisuus tuo tienpintaan autoilijoiden iloksi ja virkistykseksi sekä kansainvälisille markkinoille vientitykiksi.

Perunapelto

Perunapelto, joka englanninkielisillä alueilla tunnetaan nimellä On road - Off road, on mitä ilmeisemmin itäeurooppalaisilta sivuteiltä Suomeen hiljalleen rantautunut muotivillitys, jonka avokätinen liikenneministeriö on uutuutena maamme liikenneverkostolle tarjonnut. Peltoautoilu on  perinteisesti ollut nuoruuden vapauttava harrastus, jota vain maaseudun lapset ovat päässeet kokemaan. Nyt sama elämys on myös mahdollistettu kaupunkien kasvateille sekä uudemmille autoille ja kokeneille kuskeille moderneissa ja turvallisissa olosuhteissa virkavallan valvovan silmän alla. Perunapeltotyyppisessä tiessä on mahdollista kokea luonnon ja auton yhdessä muovaaman tien villiys ja yllätyksellisyys. Kuski voi ottaa mittaa sekä itsestään että kulkupelistään. Tämä on parhaimmanlaatuista urbaania vihreyttä, jota citymaasturilla kelpaa urakoida useammankin kerran.


Listaa lyhyesti analysoidessa päivän trendi Suomen modernissa maantieverkossa on selvästi toisaalta retro- ja vintagehenkisyys ja toisaalta moderni estetiikka sekoitettuna innovatiivisuuteen. Autotiet tarjoavat monia legendaarisia hiekkateiden tunnelmia moderneihin ajo-olosuhteisiin. Oma suosikkini ovat tien keskelle rakennetut nimismiehenkiharat. Tylsän ja pitkän ajon aikana kuski voi halutessaan palauttaa mieleensä lämpimiä kesämuistoja lapsuuden mökkiteistä. Näppärä ja kekseliäs pieni yksityiskohta kieltämättä. Ajotaitoa ylläpitävät ominaisuudet tiessä taas pitävät yllä jokaisen autoilijan ajotaitoa sekä edustavat korkeaa innovaatiotaitoa ja rohkeutta luoda jotain uutta tieverkkoomme.
   
Annan Suomen tieverkostolle 9/10 pistettä. Tiet ovat monipuolisia ja mielikuvituksellisia, mutta myös kuskia haastavia, joka on aina kokeneimmallekin autoilijalle plussaa. Tiet ovat siis viihdyttäviä sekä opettavaisia, mikä sopii PISA–mestarin imagoon. Yhden pisteen jätän antamatta, koska aina voi parantaa.

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Keskustelu

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (7)
kesäkuu (1)
Koiranluu - Motonet-asento
toukokuu (1)
Autopesu - komea poika
huhtikuu (1)
Kuinka ostat edullisen auton
maaliskuu (1)
Neljä syytä olla käyttämättä turvavyötä
helmikuu (1)
Käytetty sähköauto - kauppakassi
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!