Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa

Kehäteiden kamerat

torstai 07.04.2016 Avainsanat: kehä Ikehä IIIliikenneturvallisuusliikennevalvontanopeudenvalvontakameraohittaminenpoliisiruuhkatTieliikenne

Kuva ja teksti: Arttu Lustig

Kehä I ja III avokätisesti asennetut nopeusvalvontakamerat ovat jo tovin aiheuttaneet kalabaliikkia puolesta ja vastaan. Toiset näkevät, että Suomen ruuhkaisimmille teille asennetut kamerat pahimmillaan aiheuttava alueellisesti sekä yksilöllisesti merkittäviä tappiota. Toiset taas näkevät, että ongelmat ovat kiinni vain yksilöissä. Nopeusvalvontakamerat ovat ongelma vain heille, joiden pitää purkaa stressiään ja huonoa arjenhallintaa ajamalla riskirajoilla työmatkoillaan. Heidät saadaan nyt kuriin, vaikkakin sillä uhalla, että kaahareiden pitää käsitellä tunteitaan ja huolimattomuuttaan jollain muulla tavalla kuin autoa ilmaisukeinona käyttäen.

Allekirjoittaneella oli mahdollisuus koeponnistaa molemmat kehätiet kameroineen. Kokemus oli erikoinen. Tulevan kameran pystyi aistimaan ympäröivästä liikenteestä ennen kuin kameraa astui maisemaan. Ympäröivästä liikennevirrasta tuli hetkessä seestynyt ja rauhallinen. Kameran väistyessä taka-alalle normaali kehätieralli palasi uomiinsa. Saman efektin pystyy näkemään lähes jokaisen koulun käytävällä. Lapset ilakoivat kaikella antaumuksellaan ja tuoreella energiallaan, kunnes rehtori ilmestyy näköpiiriin. Liikkeet jähmettyvät, juoksu muuttuu kävelyksi, säännöt palautuvat mieliin kirkkaina ja selkeinä, Taneli antaa Mikolle pipon takaisin ja osalla jopa ryhti hiukan paranee. Rehtorin poistuttua paikalta vanhat strategiat ja säännöt tulevat takaisin voimaan.

Osa autoilijoista kokee, ettei ylinopeus ole koskaan ollut ongelma kehäteillä. Vikkeläliikkeinen ajo voi olla nimittäin päinvastoin hyödyksi koko yhteiskunnalle, koska vauhdikkaasti liikkuvat autot vähentävät ruuhkia. Tällä perusteella ylinopeudella voi saada aikaan yhteiskunnalle merkittäviä säästöjä, koska tie tarvitsee tällöin vähemmän kaistoja. Esson baarin havaintojen mukaan ylinopeudet eivät myöskään aiheuta kehätiellä kolareita, vaan peräänajot. Peräänajothan tapahtuvat vain, jos kuski on väärin arvioinut edellä ajavan matkat suhteessa omaan nopeuteensa. Ylinopeudella ei välttämättä ole mitään tekemistä tämän virhearvion kanssa. Millainen kolari sitten lasketaan ylinopeuden aiheuttamaksi? Ehkä sitten sellainen, jossa lentonäytöksen jälkeen hetken katkotaan käden paksuisia puita kuin tulitikkuja.

Osa autoilijoista on hyvin tyytyväisiä kameroista, koska oikeus ja kohtuus tapahtuu turhanpäiväisille ohittelijoille. Vihdoin voisi tulla onni ja auvo, kun ohi ei pröystäillä luksusautoilla. Kehätie on matkaamista varten, ei yhden henkilön julkinen autonäyttely.

Suurimpana ongelmana kuitenkin nähdään olevan autoilijat, jotka tahdostaan riippumatta painavat jarrua aina nopeudenvalvontakameran kohdalla. Kamera varmaankin mielletään virkavallan edustajaksi ja heitä ja heidän työtä kunnioittaen on hyvä alentaa hetkeksi matkanopeutta. Jarrun koskettelu kameran kunniaksi aiheuttaa koko liikennevirtaan haitariliikkeen, jonka laahaava ja epävireinen sointi häiritsee suoraviivaisen työmatkalaisen herkkää liikennetajua.

En tiedä mikä lopulta on totuus hyödyistä ja haitoista, koska täältä maalta on aivan liian helppo kommentoida ruuhka-Suomen vaivoja. Täällä ruuhka työmatkalla tarkoittaa risteyksessä neljää autoa sekä jalankulkijaa suojatiellä. Nopeudenvalvontakamerat eivät aiheuta myöskään päänvaivaa, koska kaikille on hyvin selvillä, missä näistä on kamera ja mitkä tolpat ovat tyhjiä. Kyläyhdistyksen kaksi innokkainta aktiivia ehdottikin, että tyhjästä nopeudenvalvontakamerasta otettaisiin keväällä toinen linssi pois, jotta uuttukyyhky voisi tehdä pesän kerrankin tukevaan pönttöön. Poliisi voisi puhdistaa pöntön, kun seuraavan kerran tulee puolen vuoden päästä taas käymään kylillä.

Kuva ei varsinaisesti liity kokemaani tilanteeseen. Harrastan nopeusvalvontakameroiden kuvaamista ja kuva on omista kokoelmistani. Kuva on otettu kehätiellä pyhäaamuna, jolloin ilman omantunnontuskia pystyi painamaan kameran kohdalla jarrua kuvausta varten. Ympärillä ei ollut mainittavaa liikennevirtaa, jota harrastaminen olisi häirinnyt. Jos sinulta löytyy harvinaista kuvamateriaalia nopeudenvalvontakameroista, lähetä kuva tai kuvat osoitteeseen viimeinenalfa@gmail.com

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Keskustelu

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (5)
huhtikuu (1)
Kuinka ostat edullisen auton
maaliskuu (1)
Neljä syytä olla käyttämättä turvavyötä
helmikuu (1)
Käytetty sähköauto - kauppakassi
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!