Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa

Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla

maanantai 31.07.2017 Avainsanat: BottasferrariFormulatRäikkönen

Teksti: Arttu Lustig

Morio / WIKIPEDIA COMMONS

Ei voi kieltää, etteikö nyt kuluvat Formula 1 -kausi olisi kaikkien aikojen hienoin suomalaisesta näkökulmasta. Toiveet kauteen ovat olleet suuret, kun kaksi suomalaista kuskia on päässyt ajamaan kahteen kärkitiimiin. Valtteri Bottas on päässyt koettelemaan ja kehittämään taitojaan moninkertaista maailmanmestaria Lewis Hamiltonia vastaan. Kimi Räikkönen taas jatkanut Ferrarilla hyvän ystävänsä Sebastian Vettelin kanssa kilvanajoa. 

En olisi uskonut, että kaudesta on tullut yksi suurimmista pettymyksistä näinkin loistavista lähtökohdista huolimatta. Pettymys ei ole johtunut, että suomalaiskuskit olisivat alisuoriutuneet, päinvastoin, vaan tallien taustahenkilöiden pelaamien pelien kuskien kustannuksella on viemässä jännityksen ja ilon koko lajista, kun sitä rehellisesti ja aidosti katsoo sinivalkoisten lasien läpi.

Formula-autoihin on laitettu maailman parhaat rattiukot ajamaan maailman nopeimpia autoja, joissa on tulevaisuuden teknologiaa tulevaisuuden autoihin. Tämä on lupaus, jonka koko Formula 1 -yhteisö on seuraajilleen luvannut. Koko kauden on kytenyt monien myös itseni mukaan lukien mielessä, että Ferrari-tallissa asiat olisivat toisin. Lajia seuraavien keskuudessa on noussut ajatus, että Kimi Räikköstä vastaan olisi tallin sisällä salaliitto, jonka tuloksena talli suosisi Sebastian Vetteliä. Kyseessä ei ole enää Unkarin kisan jälkeen ole mikään salaliitto, vaan selkeä toimintatapa, jolla pyritään kaikin mahdollisin keinoin edesauttaa saksalaiskuljettajan menestymistä. Kimi Räikköselle tämä on maksanut jo kaksi voittoa tällä kaudella.

Televisioselostamoissa hyväksyttiin uusin Ferrarin kopelointi Vettelin hyväksi tiimityöskentelynä. Tämä tiimityöskentely on mukava käsite jonkun konsultin kirjavasanaisesta suusta työyhteisön ilmapiiriä parantamaan, mutta yksilökeskeisessä kilpailu-urheilussa hiukan vierasta. Nyt on kuitenkin kyse parhaimmista parhaimmat ajamassa autohistorian ehkä nopeimpia ajokkeja. Nämä ajokit jättävät kaikki maan päällä kulkevat moottoriajoneuvot taakseen jokaisella radalla, jolle renkaansa laskevat. Tätä tekniikan ja vauhdin juhlaa pitäisi nyt seurata ensisijaisesti tiimityöskentelyn kannalta ja järkeillen tallin pomojen ajatusten lentoa, jotta kisan katsomisessa olisi muka taas jotain mieltä. Minä tulin seuraamaan jotain muuta, kun autoilla ajetaan kisaa. Henkilöstö autojen takana ei tarvitse huomiota.

Käpyni ovat kärähtäneet Unkarin kisan jälkeen pahimman kerran. Nyt ei enää auta markkinointitempaukset varikkopilttuussa. Katsomosta varikkopilttuuseen ja kameroiden eteen tuotu pikkupoika Ferrari-lippis päässä on nyt korni muisto, kun jossain siellä samassa varikkopilttuussa Excel-nörtit hengettömissä silmälaseissaan ryöstävät kauniin ihanteen koko Formula 1:stä. Taas kun olisi pitänyt ajaa niin että ajokki sinkoaa pakoputket paukkuen horisonttia kohti kovempaa kuin koskaan ennen, niin tuloksena onkin taskulaskimilla varikkopilttuussa aiheutettua hidastelua ja pikkukivaa peräkkäin köröttelyä, jotta luvut saataisiin jonkun insinöörin ja tallipäällikön mieleisiksi. Nopeamman Kimin tahallinen jumiuttaminen hiukan epäkuntoisella autolla ajaneen Vettelin taakse on niitä hetkiä Formula 1:sä, joissa varmistetaan, ettei kisasta jää paljoa kerrottavaa tuleville sukupolville. 

Tätäkö nyt Formulat kisat kerrasta toiseen on? Joku jossain sermien takana päättää kuka saa ajaa kaikilla taidoillaan ja koko kaluston potentiaalilla ja kuka ei. Tämänkö pitäisi olla mielenkiintoista? Jos vastauksena on kyllä, voisivat ainakin Ferrarin kohdalla kuvata sitten enemmän näitä insinöörejä tekemässä laskelmiaan sekä laittaa ääniraidalta tallipäällikön pohdintoja kesken kisaa ja näyttää vähemmän ajamista katsojille.

On Formula 1 -sarjassa vielä toivoakin. Onneksi tämä toivonkipinä nähtiin samassa kisassa Mercedes-tallin suunnalta, kun Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas herrasmiesmäisesti ja tyylikkäästi hoitivat kisansa. Olen muutenkin lämmennyt hiljalleen Bottakselle kuskina. Bottaksen ajaminen jämäköityy jatkuvasti ja on jo osoittanut olevansa voittava kuski, kun oikeanlainen auto on alla. Ilo on seurata tällaista kasvutarinaa. Ferrarin taustatiimin tekemät hikiset kähminnät ja kopeloinnit taas vievät iloa seurata koko lajia. Kimi Räikkönen on edelleen tiukka jäbä ratin takana, joten toivonkin, että Kimi jättää Formulat tai ainakin vähintään Ferrarin taakseen eikä tee uutta sopimusta ilonpilaaja tiimin kanssa.

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Keskustelu

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (2)
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!