Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa

Aja hiljaa

torstai 03.09.2015 Avainsanat: jalankulkijatliikenneturvallisuusTieliikenne

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Et ole tärkeä. Jos olisit tärkeä, autosi katolle olisi asennettu vilkkuvia valoja ja sireeni. Kukaan tai ketkään eivät kaipaa sinua juuri nyt. He osaavat odottaa, niin kuin sinäkin osaisit. Kiireesi ei ole vastuuntuntoa, vaan vastuunsiirtoa ympärillä oleville. Heille ajamisesi ei kuulu nyt tai tulevaisuudessa. Heille ei kuulu, että lähdit myöhässä tai haluat olla ensimmäisenä hinnalla millä hyvänsä. Mitä sanoisit ihmiselle, joka juuri on vaarantanut muiden turvallisuuden vain päästäkseen luoksesi oikeaan kellonaikaan?

 

Kuka tahansa pystyy painamaan kaasupolkimen pohjaan. Se ei ole taito. Kuka tahansa osaa ajaa ylinopeutta. Oletko koskaan yrittänyt ajaa tarkoituksella alle nopeusrajoitusten koko matkan? Minä olen. Matkaaminen alle nopeusrajoituksen on haastavaa, mutta ylinopeus on helppoa. Nopeusrajoituksen alittaminen vaatii omistautumista ja itsekuria sekä peruutuspeilin kääntämistä katseen ulottumattomiin. Pitää ajaa kuin eksynyt tai turisti. Pitää olla kuin mies matkalla kotiin ja mielessä vaikeaa tunnustettavaa vaimolleen.

 

Oletko koskaan pohtinut, miten järjetöntä on ihmisten antaa ajaa autolla keskellä kaupunkia? Joskus kaupungeissa järjestetään autourheilukisoja tai vain näytöksiä. Näissä tapahtumissa yleisön ja autojen väliin on rakennettu turva-aita. Turva-aita siitä huolimatta, että autossa istuu elämänsä autonkäsittelyyn erikoistunut ihminen, jonka auton ovat rakentaneet ja tarkastaneet insinöörit, jotka tuntevat auton jokaista mutteria myöten. Sinulta jalankulkijat on suojattu liikennevaloilla ja asfalttiin piiretyillä viivoilla, ja autosi on vain pölyn ja kuran likaama rotisko, joka tarkastetaan katsastuksessa ja määräaikaishuolloissa välittämättä mitä autollesi kuuluu poistuttuasi kiinteistön ulkopuolelle.

 

Et ole yksin. Ympärilläsi on kymmeniä ja taas kymmeniä pölyisiä rotiskoja selviytymässä toistensa keskellä. Mitä keskivertoa parempi kuski tässä vaiheessa enää tarkoittaa, jos ympärillä olevat kuskit ovat keskivertoa huonompia? Voi olla, että olet vain niin hyvä kuin ympärillä olevista autoilijoista huonoin. Miten ajaisit, jos joku kuskeista olisi kaikista huonoin kuski? Niinhän asian on oltava. Jonkun ympärillä olevista kuskeista on oltava joukon huonoin. Joku kuskeista on vuosien jälkeen palannut takaisin kuljettajan paikalle hermostuneena säätäen radiota hiljemmalle, jotta näkisi paremmin eteensä. Kuinka ohjaisit autoa tässä tilanteessa, jos oikeasti tietäisit edellä mainitun kuskin tilanteen?

 

Olet muiden kaltaistesi seassa kiirehtimässä paikkaan, joka ei ole tärkeä eikä kiinnosta ketään autosi ympärillä, koska mitätön asia venytti matkalle lähtemistä. Kiireen sijaan voi myös luovuttaa ja sulautua liikenteen hitaaseen virtaan. Perillä voi aina olla pahoillaan myöhästymisestä. koska jokaisen suojatien kohdalla voi olla vaara, että matkasta tuleekin elämää muuttava ja huomiotaherättävä vain, koska luulit olevasi tärkeä ja kaivattu. Suojatien jälkeen saatat tuntea toivoa palata takaisin vanhaa elämääsi, jossa epäolennaiset asiat olivat suuria ja merkittäviä, mutta nyt vain roskaa. Noustessa suojatien jälkeen autosta kaipaat kotia, koska anteeksipyynnöt ovat nyt merkityksetön ja olet turvaton sekä kyvytön tilanteen edessä.

 

Aja hiljaa, koska kukaan ei halua olla kiinnostunut sinusta liikenteessä.

 

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Keskustelu

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (5)
huhtikuu (1)
Kuinka ostat edullisen auton
maaliskuu (1)
Neljä syytä olla käyttämättä turvavyötä
helmikuu (1)
Käytetty sähköauto - kauppakassi
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!