Viimeinen Alfa

Viimeinen Alfa

Jaa sivu Viimeinen Alfa

Tuomiopäivä - hopeareunus katsastuksessa

maanantai 30.09.2019 Avainsanat: Autokorjaamo , Katsastus , Volvo C70 , öljy

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Volvon ensimmäinen katsastus huomassani oli edessä. Takaraivon perukoilla pyöri synkkänä iloiset auton korjaushetket, joita olin internetin opastuksella suorittanut kuluneen vuoden aikana. Mitä jos olinkin vain rikkonut autoa enemmän kuin korjannut? Ohjeet katsastukseen olivat höllentyneet viime vuosina ja valtiovalta oli antanut katsastajille melkein mielivaltaisen vapauden tuomita autoja ajokieltoon. En todellisuudessa tiennyt mitä olin ollut tekemässä yritin korjata autoa.

Olin vuoden aikana vehdannut jarrujen, tukivarsien ja tukikumien kanssa. Irstaimmillaan olin elostellut jopa koko kojelaudan irti internetin tee-se-itse-miesten kannustamana, kun halusin valaista mittareita uudenlaisilla väreillä. Välillä olin joutunut aloittamaan korjauksen uudelleen, olin improvisoinut omia työkaluja ja joskus korjaus onnistui tietämättä syytä tähän. Tunsin kevyesti huonoa omaatuntoa tekemisiäni kohtaan. Kysyin uudemman kerran itseltäni: oliko tämä kaikki sen arvoista.

Minulla ei ollut varaa saattaa katsastuksessa Volvoa ajokieltoon, koska töissä käynti kävisi mahdottomaksi. Vanhan koulukunnan jämäkkä hylkäys tuntui ajatuksena melkein paratiisilta. Kuukausi aikaa kikkailla auto miellyttämään katsastajaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi viedä auto etukäteen huoltamolle. Huoltamolla saisivat tarpeen mukaan kunnostaa Volvon katsastuksen kestäväksi.

Korjaamolla etukäteiskatsastus oli tuttua. Jotkut kiireisimmät ihmiset vievät auton korjaamolle ja pyytävät palauttamaan auton takaisin katsastettuna. Huoltamolla oltiin hyvin tietoisia uudesta, haasteellisemmasta katsastusilmapiiristä, kun toin autoani näytille. Suurin huoleni olivat päästöt. Tämä ei ympäristön takia, vaan kohonneet päästöt voisivat kieliä moottoriviasta. Omia havaintoja onnistuneen katsastuksen esteenä olivat öljyvuoto ja ruosteen syömä reikä helmassa.

Korjaamolla annettiin hyviä ja huonoja uutisia. Päästöt olivat kunnossa. Moottori olisi siis kunnossa. Olin hyvin helpottunut, koska ongelma koneessa olisi tarkoittanut romuttamoreissua. Neutraaleina uutisina olivat muutamien nivelien heikko kunto. Niveliä tulee ja menee. Tämä kuuluu auton luonnolliseen elinkaareen. Huonoina uutisina olivat jo selkeästi näkyvät öljyvuoto ja ruostevaurio.

Huoltamolla oli selvä visio näihin kahteen suurimpaan ongelmaan. Korjaamolla öljynvuoto oli tuttu  juttu. Aikaisemmin oli jossain Volvossa ollut sama probleema. Vuoto tyrehtyisi uusimalla putken, jota ei Suomesta tahdo löytyä. Paikallinen hydrauliikkafirmakaan ei työvälineiden puutteen takia suostuisi ottamaan öljyputkea työnalle. Ruostevaurioita korjaamo ei ollut korjannut enää vuosiin.

Annoin luvan vaihtaa nivelet ja pohtisin itse ratkaisua kahteen suurempaan ongelmaan. Soitin paikallisia peltitöitä tekeviin verstaisiin ja jokaiseen oli yli kuukauden jono. Autoni oli väistämättä lipumassa kohti ajokieltoa. Synkistä pilvistä huolimatta olin positiivinen. Ei auton elinkaari voi päättyä ruosteiseen reikään ja tihuttavaan öljyputkeen.

Pelasin rikasta ja köyhää. Vein auton katsastukseen saadakseni kuukauden lisäaikaa, vaikka riskinä olisi, että en selviäisi pelkällä hylkäyksellä. Katsastaja tuli kulmat kurtussa antamaan hampurilaispalautteen. Hylkäys tuli, mutta jarrut olivat hyvässä kunnossa. Tässä vaiheessa jo tuuletin hiukan. En koskaan aikaisemmin ollut niin vilpittömän iloinen hylkäyksestä. Sain kuukauden lisäaikaa. Toisekseen internetin opeilla räpelletyt jarruremontitkin olivat onnistuneet. Pohjimmaisena katsastaja kertoi, että ruosteinen reikä pitäisi paikata ja öljyvuoto tukkia.

Aikaa ei ollut loputtomasti. Öljy pitäisi saada pysymään moottorin sisällä ja reikä tukittua. Miten jobbari selviytyisi tässä tilanteessa? Pelkällä roudarinteipillä katsastusmiestä ei varmaan saisi harhautettua.

Ei kenenkään beibe - parkkipaikka ilman sääntöjä

keskiviikko 28.08.2019 Avainsanat: parkkipaikka , Tieliikenne

Teksti ja kuvat: Arttu Lustig

Niin pitkälle kuin pystyn muistamaan, Jyväskylän keskustan alueella on ollut parkkipaikka, jossa ei ole ollut sääntöjä. Ei parkkiruutu, ei aikarajoituksia eikä varsinkaan pysäköintimaksuja. Parkkipaikka on hiekkakenttä kaupan ja oppilaitoksen takana. Ihmisten on annettu jättää autonsa paikoilleen odottamaan juuri niin kuin on parhaaksi itse nähnyt. Tämä Jyväskylän Mäki-Matissa sijaitseva parkkipaikka on toiminut suomalaisen autoilukulttuurin salaisena laboratoriona tutkittaessa, miten ihminen toimii autonsa kanssa, jos auton pysäköintiä kaupunkialueella ei rajoiteta muuten kuin rajaamalla sille riittävän iso alue.

Autojen kirjo on ollut tällä parkkipaikalla valtaisa. Rupisista hatchbackeistä komeisiin premiumluokan autoihin kolmelta eri mantereelta. Rinnakkain ovat autot, joiden tarkoitus on kestää ja kuljettaa jonnekin viimeisen katsastuspäivän kulmille, sekä suurien intohimojen kohteet, joissa auton omistajan taloudellinen tilanne joutuu hiukan venymään ilmaisella parkkipaikalla mitä komeimman matkan saavuttamiseksi. Luonnollisesti löytyy kaikki muutkin vaihtoehdot suomalaisesta tieliikenteestä. Kaikki ovat tasa-arvoisia, mikä vain näistä autoista on voinut levätä rauhassa hylättynä. Pakkaa sekoittamassa ovat pienten yritysten pakettiautot ja peräkärryt.

Vieraillessani tällä parkkipaikalla silmäni kiinnitti huomiota erityisesti eräs tyhjentyneillä kumeille tönöttävä Mersu, jonka tuulilasissa oli vielä edellisen syksyn lehtiä. Mikä oli tämän hylätyn auton tarina? Mitä oli tapahtunut, että omistaja oli noussut autosta, lukinnut ovet eikä enää koskaan tullut takaisin? On mahdollista, että auto oli varastettu jostain kauempaa. Auton omistaja ei vain ollut saanut koskaan tietää, minne pitkäkyntiset olivat piilottaneet Mersun. Ehkä Mersun omistaja oli saanut tarpeeksi katsastuksista, veroista, byrokratiasta, renkaiden urasyvyyksien millimetreistä ja kameratolpista. Mersun kanssa omistaja olisi vain halunnut viettää vapaata ja leppoisaa elämää matkaten Mersullaan kohti uusia seikkailuja. Tämä ei käynyt valtion valvontakoneiston lähettämien viestin mukaan. Ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin laittaa ovet lukkoon, heittää avaimet puskaan, ostaa kioskilta kupillinen kahvia ja matkata kotiin bussilla. Joku muu saisi hoitaa Mersun pois. Auto ei ole enää kenenkään beibe.

Tuntui, ettei kukaan omistanut tätä virkamiesten hylkäämää hiekkakenttää. Muutamien hylättyjen autojen lisäksi parkkipaikka oli täynnä epämääräisiä roskia yksittäisistä työhanskoista rikkinäisiin vilkunumpioihin. Luonnollisestikaan parkkipaikka ei ole saanut mitään kunnossapitoa edes talvella. Talvisin syntyi parkkiruutuja kaukalomallisina jääkuoppina pitkin aluetta. Omalla tavallaan olivat hyvin käteviä, koska auto sujahti kuin itsestään näin jäisiin parkkiruutuihin tarvitsematta enempää miettiä, oliko ajanut autonsa liian lähelle toista autoa.


Ajat muuttuivat ja ahdas kaupungin keskusta-alue tarvitsee lisää sisätilaa. Tieliikennekoe on tulossa hiljalleen päätökseen. Viereinen oppilaitos on saamassa suuren remontin ja ilmeisesti tulevaisuudessa oppilaitos levittäytyy parkkipaikan päälle. Parkkipaikka on saanut rajoitteita. Pysäköinti on edelleen ilmaista, mutta pysäköintiaika on rajoitettu neljään tuntiin. Haikeudella jää kaipaamaan tätä hilpeää pysäköintianarkiaa, jossa kaikenlaisille autoille kunnosta tai taustasta huolimatta oli väliaikainen tai lopullinen levähdyspaikka aina valmiina.

Koiranluu - Tämä ei ole sen arvoista

tiistai 30.07.2019 Avainsanat: autohuolto , Autokorjaamo , kallistuksenvakaaja , koiranluu , Nettikeskustelut , Varaosat , Volvo C70

Kuvat ja teksti: Arttu Lustig

Koiranluun vaihtamiseen meni kolme päivää. Selitys leveään hymyyn huoltamolla, kun päätin vaihtaa osan itse, sai rationaalisen selityksen. Autohuoltamon asiakaspalvelukokemukseen ei oltu lisätty hymyä, niin kuin jossain pikaruokaravintolassa, vaan korjaamolla tiedettiin mitä olisin pihallani kohta kokeman.

Olin intoa täynnä. Raikas, kiiltävä ja neitseellinen kallistuksenvakaaja odotti myyntilaatikossa. Vain muutama sormenjälki oli koiranluuhun tarttunut, kun edellisenä iltana olin sitä hetken ihaillut. Auton nousi pihalla tuttuun tapaan ilmaan, renkaan vieritin sivuun ja tutkailin hetken kulahtaneen koiranluun ruosteenrosoista mutteria.

Auringon paisteessa sovittelin kaikessa rauhassa hylsyjä mutteriin. Totesin, että 14 oli liian pieni ja 16 liian suuri. Valikoimastani ei löytynyt kokoa 15. Hätä ei ollut suuri, koska reippaan kävelymatkan päässä oli rautakauppa, josta voisi löytyä hylsy tai työväline, joka sopisi mutteriin.

Rautakaupassa vedin vesiperät. Ei heiltäkään löytynyt kokoa 15 tai uskottavaa työvälinettä taisteluun mutteria vastaan. Tunnin kestäneen seikkailun rautakauppaan ja takaisin päätin laittaa renkaan takaisin paikoilleen. Seuraavana päivänä matkaisin suurempien työkaluvalikoimien ääreen ja mutteri pääsisi näyttämään mitä on miehiään.

Auto oli taas seuraavana päivänä ylhäällä ja olin uutukaisen työkalun kanssa valmiina kohtaamaan mutterin. Koko oli nyt oikea, mutta kovanaamainen mutteri ei suostunut liikahtamaankaan uuden työkalun paineen alla. Pohdin, että ehkä mutteri kaipaa vähän voitelua ja pehmikettä irrotuksen saatteeksi. Suihkuttelin mutteria runsailla rasvoilla ja päätin pitää huoltotauon itselleni. Keitin kahvia ja tein muutaman voileivän odotellessani mutterin heltymistä komentooni.

Voitelu ei ollut merkannut mutterille mitään. Käytin jatkovartta saadakseni työkaluun lisään vääntöä. Ei auttanut. Pamauttelin röyhkeästi ja kovaäänisesti vasaralla niin työkalua kuin mutteriakin. Mutterin ilme ei edes värähtänyt. Käytin jättimäistä kankea monella mielikuvituksellisella tavalla apuna saadakseni vielä kovempaa painetta mutteria kohtaan. Mutteri pysyi lujana. Jouduin tunnustamaan hävinneeni tämän erän. Kiinnitin pyörän takaisin kiinni ja päätin loppupäivän miettiä uutta suunnitelmaa mutterin päänmenoksi.

Ratkaisuksi valitsin pienen työkalun, jolla halkaistaan tottelemattomia ja ilkikurisia muttereita. Matkasin heti seuraavana aamuna uudemman kerran laajojen työkaluvalikoimien pariin. Tutun proseduurin jälkeen esittelin mutterille uutta tuttavuutta. Työkalun terä upposi hiljalleen mutteriin. Näytti hetken, että mutteri oli kohdannut voittajansa. Mutteri antoi hiukan periksi, mutta ilo oli ennenaikaista. Mutteri edelleen omasi pienemmät kertoimet. Mutterinhalkaisija sanoi sopimuksen irti ja hajosi vahvempansa edessä. Mutteri oli ottanut lujasti siipeensä, mutta edelleen seisoi liikahtamatta siinä paikassa, johon aikoinaan oli asennettu.



Kyykyssä tuskaillen pohdin mutterin edessä seuraavaa siirtoani. Mutteri oli käytännössä halki, mutta ei kuitenkaan irti. Naapurista mies tuli kanssani ihmettelemään kulmakunnan kovinta mutteria. Kerroin hävitystä taistelustani mutteria vastaan. Naapurin mies halusi myös kokeilla, jos hänestä olisi vastusta mutterille. Yritimme vielä kerran niin yhdessä kuin yksissä tuumin erilaisia manööverejä väännöistä iskuihin, mutta kaikki olivat tehottomia.

Naapurin mies kertoi omistavansa työkalun, jolle yksikään mutteri ei olisi ongelma. Naapuri haki paikalle rälläkän eli kulmahiomakoneen. Kipinät lentelivät komeassa kaaressa, kun kuriton mutteri alkoi lukemaan viimeisiä päiviään. Koiranluun toisessa päässä möllöttävä mutteri oli yhtä alistuvainen rälläkän ilotteluun. Lopulta runneltu koiranluu mutterin sirpaleet vierellään makasi maassa.

Kiitin vuolaasti naapuria avusta. Kysyin mitä olin velkaa. Naapuri ei halunnut mitään, koska oli hänelläkin ollut joskus autossa remontteja. Naapurin kuitenkin pohti, etteivät tällaiset remontit ole aina oikein vaivansa arvoisia. Meillä on kuitenkin hyvin lähellä hyvin asiallinen korjaamo. Osat maksavat aina teki remontin itse tai ammattilainen eikä tuntihinta työlle ole lopulta mahdoton.

Naapuri oli oikeassa. Lähellä on ammattilaisia, joilla on sadoista autonhuolloista kokemusta, asialliset tilat autonhuoltoon sekä kaikki mahdolliset ja mahdottomat työkalut työn saattamiseksi alusta loppuun tehokkaasti. Omakotitaloalueen sankarina minulla on turvana netin hakukone, paljas taivas sekä valistunut arvaus seuraavalle työkalulle. Tämä ei ole sen arvoista.

Koiranluu - Motonet-asento

sunnuntai 30.06.2019 Avainsanat: autohuolto , kallistuksenvakaaja , koiranluu , Motonet , Varaosat , Volvo C70

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Vasemman eturenkaan paikkeilta kuului ajoittain kolinaa. Pidin kolinalle kolmea mahdollista syytä. Ensimmäinen syy olisi mielikuvitukseni. Olen aikaisemminkin kuvitellut autooni vikoja, joten taas voisi olla aika mielikuvitusvialle. Toisena syynä voisi olla, että jokin kuluva osa alustasta olisi tullut elinkaarensa päähän ja kolinalla ilmoittaisi halustaan luovuttaa paikkansa tuoreemmalle sukupolvelle. Kolmas vaihtoehto olisi, että vanhassa autossa on erilaista muoviosaa, joka hiukan löystyessään kolistelisi ympäröiviin osiin mukavasti resonoiden. Tällä tavalla saisin vaikutelman, että päällä olisi jokin katsastusta haittaava tilanne.

Syvimpänä toiveena oli, että kallistuksenvakaaja eli koiranluu olisi kulunut loppuun. Aurinkoisena päivänä nostin kuskinpuoleisen renkaan ylös, irrotin sen paikoiltaan ja tutkailin koiranluun kuntoa. Koiranluu näytti hyvin iäkkäältä, mutta patina pinnassa ei välttämättä kerro osan kunnosta mitään. Kokeilin kädelläkin. Jämäkkä oli, mutta totesin, etten omannut hippustakaan tieto tai taitoa auton kallistuksenvakaajan kunnon testaamiseen.

Olin jostain kuullut, että autokorjaamot suostuvat sellaiseen palveluun, jossa etsivät autosta vian ja asiakas saa omissa oloissaan valitsemassaan paikassa itse korjata vian. Päätin kokeilla tätä. Harrastustoiminta monipuolistuu, kun otan yhden kappaleen ammattilaisia mukaan.

Vein auton korjaamolle. Kerroin epäileväni koiranluun tulleen viimeisille kilometreillensä, mutta en ole asiasta täysin varma. Huoltamolla luvattiin tarkastaa koiranluun kunto. Samalla kysyttiin halusinko tulla mukaan vai haenko auton myöhemmin. Rohkeuteni ei riittänyt jäädä tarkastelemaan autoani ammattilaisen kanssa. Toisekseen kyseessä taisi olla pieni myyntikikka. Jos olisi erehtynyt autoni alle ammattilaisen kanssa, kysymystulvaani ei olisi ehkä hetkeen saanut tyrehdytettyä, kun olisi udellut jokaisen näkyvän mutterin ja putken perään. Se olisi hintava, vaikkakin opettavainen hetki nosturin alla vietettyä aikaa.

Olin oikeassa. Koiranluu todellakin oli vaihtokunnossa. Iloitsin huoltamolla. Olin ollut itse osannut arvata vian ja osa olisi vielä edullinen ja helpossa paikassa vaihdettavaksi. Huoltamolla varmistettiin, että halusinko vaihtaa osan itse. Tämän nautinnon halusin pitää itselläni. Huoltamolla toivotettiin leveän hymyn saattelemana hyvää päivän jatkoa.

Porhalsin välittömästi Motonetiin, tähän hiukan porvarillisempaan versioon Biltemasta. Otin varanumeron ja jäi seisoskelemaan kaltaisieni sekaan. Into hiljalleen laski, kun kollektiivinen tunnelma hiipi myös mielenmaisemaani. Kukaan meistä ei oikeastaan tiennyt, mitä oli tekemässä autolleen. Joku oli ehkä säästämässä hiukan rahaa, joku minun lailla korjaamassa pelkästä ilosta ja uteliaisuudesta, joku ehkä jonotti kun ei ylpeyttään voinut viedä autoaan toisen ihmisen rassattavaksi. Tieto-taidosta ei tiskin edessä kuitenkaan ollut kyse.

Tiskillä miehillä oli melkein jokaisella aina sama asento. Jalat olivat ristissä ja toisella kädellä otettiin tiskistä tukea. Varaosamyyjään kohti hiukan kallistuttiin puhuteltaessa aivan kuin kerrottavana olisi jokin kiusallinen salaisuus. Myyjän hakiessa varastosta varaosaa osa kurkkasi olkapäänsä yli ikään kuin varmistaakseen, ettei kukaan kuullut. Lopulta tuli myös minun vuoro kertoa autoni rekisteritunnus ja kertoa salaisuuteni.

Koiranluu maksoi 17 euroa. Ihaillessani kädessäni jämäkästi nököttävää kiiltävää varaosaa sain motivaationi takaisin. Siinä olisi 17 euro verran ulkoilua, pientä lihasjumppaa, uuden oppimista sekä vähemmän kolinaa ajaessa autoa.

Autopesu - komea poika

torstai 30.05.2019 Avainsanat: autopesu , Katsastus , Tieliikenne

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Olen pitänyt jo vuosien tapana pestä autoni kahdesti vuodessa. Pesen autoni aina hiukan ennen kesää ja talvea joitakin viikkoja renkaiden vaihdon jälkeen. Tämä tarkoittaa, että keväällä teen pesun aina hiukan liian aikaisin vieden puhtaan auton suoraan keskelle pahinta siitepölykautta. Joka vuosi elättelen unelmaa, että auton lämpimänä kevät päivänä käsin. Näin en ole tehnyt enää vuosiin, joten jäljelle jää vain koneellinen auton pesu lähihuoltamon kupeessa.

Autonpesuautomaateissa on tarjolla kahta vaihtoehtoa: harjallista ja harjatonta pesua. Pinnan alla kytevä keskustelu on harjallista pesua vastaan. Nimittäin Esson baarin velitieteellisten tutkimusten mukaan harjallinen pesu jättää auton maalipintaan niin pahoja naarmuja, että ne voi erottaa niistä naarmuista, joita pöly, kivet, loska ja kura ovat jättäneet tiellä liikkuessa. Muutaman kerran olen velitieteellisiä tutkimustuloksia noudattaen ottanut harjattoman pesun, jotta melkein kaksikymmentä vuotta nuoren autoni maalipinta pysyisi mahdollisimman siistinä.

Todisteet harjattoman pesun hellyydestä maalipinnalle on ollut kaikkina kertoina kiistattomat. Pesu on ollut niin hellä, että jopa lika on jäänyt auton pintaan saippuoinnin, pesun, huuhdeltuna ja kuivatuksen jälkeen. Olenkin pohtinut näiden harjattomien pesujen jälkeen, että samaan pesutulokseen olisin päässyt, jos naapuri olisi siksbäk-palkalla ruiskutellut kymmenen minuuttia painepesurilla ympäri autoani samalla, kun itse olisin istunut auton sisällä juomassa kahvia. Tulos ja tunnelma olisivat olleet lähes autenttiset. Ehkä harjaton pesu on tarkoitettu niille, joiden auton jo valmiiksi puhdas.

Harjallinen pesu on valintani nyt ja tulevaisuudessa, vaikka kylkiin tulisikin kaupan päälle uusia vauhtiraitoja. Tykkään pesun aikana tulevasta kevyestä tivoli-tunnelmasta. Ensin huuhtelu keinuttelee, saippua peittää näkyvyyden ja lopuksi kuivaaja uhkaavasti puhaltelee uhkaavasti auton kuivaksi. Tuloksena on aina varmasti puhdas ja komea poika, jota jään pikimmiten ihailemaan ajettuani ulos autonpesukoneesta.

Kaiken lisäksi harjallinen pesu tuntuu melkein pienimuotoiselta katsastukselta auton ulkopintaan. Juuri ennen kuin auto hitaasti rullaa pesuriin, tulee mieleeni ajatus, että pysyvätkö kaikki ulkokuoren osat kiinni. Vaikka autostani on ajon aikana tipahdellut ulkokuoren koristeita, ei viimekertaisen pesun jälkeen tarvinnut noukkia pesutiloista omaisuutta. Suurimpina huolenaiheina olivat kolarin jälkeen paikalleen runnottu vilkun umpio ja hiukan repsottava kattolista.

Itse käsinpestynä on totuuden aika. Hieroessa säämiskällä jokaisen neliösenttimetrin läpi näkee ne kaikki elämän arvet, joita auto puskiessaan ilmanvastusta vasten on kerännyt. Löytyy isompaa ja pienempää naarmua, lohjennutta maalia, pieniä ruostekukkia ja kylkiin kertynyttä vierasta maalia toisten autojen ovista. Onneksi vahalla voi pienet totuudet saada piiloon tarkkaavaisimpien katseilta.

Tämäkään kevät ei pettänyt. Viikko pesun jälkeen auto kuorruttui niin runsaalla siitepölyllä, että auton myynti-ilmoitukseen olisi voinut pohtia toista väriä. Joku lintu jätti jättimäiset terveiset keulan nurkkaan kuin kirsikaksi kakun päälle. Tämä tuntuikin melkein kuin rituaalilta ja kevään ihmeeltä. Harvoin vanhat merkit piti näin hyvin paikkaansa.

Tietoa blogista

Tervetuloa virtuaaliseen Esson baarin pöytään kuuntelemaan jännittäviä tarinoita ja outoja teorioita.

Blogin sisällysluettelo löytyy blogin tiedoista.

Yhteydenotot, ihailijaposti, väärät puhelinnumerot sekä osoitukset omasta paremmuudestaan bloggaajaa kohtaan osoitteeseen:

viimeinenalfa@gmail.com

Arkistot
2019 (10)
syyskuu (1)
Tuomiopäivä - hopeareunus katsastuksessa
elokuu (1)
Ei kenenkään beibe - parkkipaikka ilman sääntöjä
heinäkuu (1)
Koiranluu - Tämä ei ole sen arvoista
kesäkuu (1)
Koiranluu - Motonet-asento
toukokuu (1)
Autopesu - komea poika
huhtikuu (1)
Kuinka ostat edullisen auton
maaliskuu (1)
Neljä syytä olla käyttämättä turvavyötä
helmikuu (1)
Käytetty sähköauto - kauppakassi
tammikuu (2)
Ajokortti on turha
Ajoin kolarin - vakuutusyhtiö
2018 (15)
joulukuu (1)
Ajoin kolarin - vähän
marraskuu (1)
Jarrupalat
lokakuu (1)
Kesäromanssin loppu - auto telkkarilla
syyskuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 2.
elokuu (1)
Ostajan etikettiopas - kuinka ostat auton kuin aatelinen osa 1.
heinäkuu (1)
Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen
kesäkuu (2)
Saab romuttamolle - hyvästi Saab
Haulikkohäät - ostin Mersun
toukokuu (1)
Syvien vesien Saab
huhtikuu (2)
JMK Ralliradio osa 3 - Ei pakkia
JMK Ralliradio osa 2 -rallireportteri Alfa
maaliskuu (2)
JMK Ralliradio osa 1 - Viimeinen Alfa radioshow
Katsastus - hylätty
helmikuu (1)
Urban Survivor
tammikuu (1)
Valohippa
2017 (18)
joulukuu (1)
Avaimet takakonttiin
marraskuu (1)
Tule katsastus kultainen
lokakuu (1)
Hirvet
syyskuu (2)
Kritiikkiä ja ehdotuksia Yleisradiolle
Bensa loppui
elokuu (1)
Koeajossa exän Rättäri
heinäkuu (2)
Formula 1 ja herrojen metkut Ferrarilla
Tipaton Jämsä - miksi bensa-asemalta ei löydy etanolibensaa
kesäkuu (1)
Liftari
toukokuu (2)
Näin vältät ylinopeuden
Maailma ilman suojateitä
huhtikuu (2)
Kuinka kohdata jobbari
Rakkauden renkaanvaihto
maaliskuu (2)
Rattiterapia
Raaka Diili
helmikuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - himo
tammikuu (2)
Ministeri Berner ja lähivuosien suuri muutos
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - mässäily
2016 (20)
joulukuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ahneus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - laiskuus
marraskuu (1)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - viha
lokakuu (2)
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - kateus
Seitsemän autoilun kuolemansyntiä - ylpeys
syyskuu (1)
Moposokeus
elokuu (1)
Jäähyväiset Fiat Multiplalle
heinäkuu (2)
Liikaa unta Jaguarissa
Auton korjaamisen raskassarja
kesäkuu (3)
Poliisi alinopeudesta
Kuskina kesäyössä
Tuotearvio: kolme suomalaista tieuutuutta
toukokuu (1)
Wickholmin Volvolla
huhtikuu (2)
Pikkusisko ei halua autoa
Kehäteiden kamerat
maaliskuu (2)
Vakionopeudensäädintä etsimässä
Parhaat vinkit katsastukseen
helmikuu (2)
Skoda Felician ohittaminen
Naisautoilijat osa 2. - Mikon ja Akin salaisuus
tammikuu (1)
Rattiraivo: Calibra vs. 9-5 Griffin
2015 (41)
joulukuu (2)
Kaksi muistoa Alfa Romeosta
Pyyhkijänsulkia ostamassa
marraskuu (3)
Suomi-auton korruptio
Autonominen auto
Koeajossa: musta jää
lokakuu (3)
Jäteöljyä luonnossa
Heijastinliivimies
Vilkun lasi rikki huollon jälkeen
syyskuu (2)
Vedellä toimiva auto
Aja hiljaa
elokuu (3)
Mummo kolhi autoani parkkipaikalla
Lopetin haaveilemisen lentävistä autoista
Kitkarenkaat kesällä
heinäkuu (2)
Ystäväni Check Engine
Huoltokirja on valhe
kesäkuu (3)
Salaisuuksia ja tuoksuja
Minä, F1 ja Räikkösen visio
Nelipyörä (kevyt)
toukokuu (3)
Koeajossa: Johannan Lada
Kolari
Papa Swag
huhtikuu (20)
Miehuuskoe
Naisautoilijat
5 autoa jotka jokaisen autoilijan pitäisi kokea kerran elämässään
Katsastus
Navigaattori
Biltema
Tupakointi
Varashälytin
Jobbari
Lottovoitto
Reikä
Volvo-kuiskaaja vs. ajokoira
Kauhugalleria
Vielä kerran Alfa
Zen ja autoilu
Mestarin luona
Paronin hautajaiset
Lippulaiva
Paroni
Viimeinen Alfa
2014 (1)
syyskuu (1)
Romanssi

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!