ARTIKKELI (20.5.2015)

Unelma vapaasta autoilusta oli tuhota Helsingin

Jaa sivu

Teksti: Topi Ranta
Kuvat: Smith-Polvisen liikennesuunnitelma, Topi Ranta

Ei liikennevaloja. 1960-luvun liikennesuunnitelmissa Espoon suunnasta Töölöön kääntyminen oli kunnon eritasoliittymällä helppoa ja vaivatonta.

Autotuonnin vapautuminen 1962 ja autoilun yleistyminen Suomessa muuttivat maan liikennesuunnittelun vuosikymmeniksi eteenpäin. Moni 1960-luvun suunnitelma on kuitenkin vielä toteutumatta, ja ehkä ihan hyvä niin.

On sanottu, että ollessaan vielä liittoutuneiden sotavoimien komentaja Euroopassa Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower ihastui saksalaiseen Autobahn-moottoritieverkostoon. Poiketen kaikesta aiemmasta kokemastaan, Saksassa Eisenhowerin joukot pääsivät etenemään tavattoman helposti ja vaivattomasti, mikä auttoi olennaisesti liittoutuneita voittamaan sodan sekä lyhentämään sen kestoa. Se puolestaan ironisesti saattoi hieman harmittaa verkoston rakentaneita ja siitä aiemmin ylpeilleitä saksalaisia.

Joka tapauksessa Eisenhowerin kokemukset siirtyivät hänen mukanaan ja presidenttikaudellaan amerikkalaiseen liikennesuunnitteluun. 1950-luvulla alkoi muun talouskasvun mukana pohjaton innostus yksityisautoiluun, mikä näkyi niin Cadillacien villissä muotoilussa kuin Interstate-moottoritieverkoston rakentamisen alkamisena. Yksityisautoilun nähtiin takaavan täyden vapauden ihmisten liikkumiselle ja ratkaisevan ongelmat liikenteessä.

Suomi seuraa kehityksen perässä

Nykyäänkin tuttuun tapaan Suomi seurasi läntisen maailman megatrendejä vuosikymmenen jäljessä. Vapaan autoilun ajatus siirtyi kuitenkin suomalaiseen kulttuuriin ja upposi sinne vakaaksi osaksi. Maan ensimmäisen moottoritien, nykyisen Turun moottoritien alkuosan, rakentaminen aloitettiin 1956. Autotuonti maahan vapautui 1962, mikä sai autojen määrän hurjaan kasvuun. Suomessakin yksityisauto alettiin nähdä ratkaisuna ihmisten yksilöllisiin liikkumistarpeisiin. Kodin ja työpaikan sijainti menettäisivät merkityksensä, sillä autolla niiden välimatka olisi ajettavissa nopeasti.

Suomalaisten innostusta on helppo ymmärtää. Kaupunkiasumista ei nähty miellyttävänä ja autolla keskustan ja uusien lähiöiden välin kulkisi helposti. Yksilöllisyyttä ja vapauttava painottava ajatus korosti Suomen halua olla mukana läntisen maailman kehityksessä siltä osin kuin se oli itäisen ystävyys-, yhteistyö ja avunantonaapurin tiukan valvonnan alla mahdollista.

Edessä oli kuitenkin ongelma: ennen sotaa rakennettuja suomalaisia kaupunkeja ei ollut mitoitettu valtavalle määrälle autoja.

Suuret tiet, korkeat nopeudet

Ymmärrettävästikin autoilun vapauttamat kansalaiset tarvitsivat lisää tilaa liikkua. Autojen määrän kasvua lisäsi kaupunkien väkilukujen kasvaminen. Nykyään varsin liioitelluiksi osoittautuneiden väestönkasvuennusteiden alla alkoi liikennesuunnittelu, joka huipentui 1968 julkaistuun insinööritoimisto Smith-Polvisen Helsingille tekemään suunnitelmaan.

Suunnitelma olisi ehdottanut Helsinkiin moottoritieverkostoa, joka ei olisi katkennut keskustassakaan. Ajatuksena oli, että mitä enemmän tielle ennustettiin liikennettä, sitä enemmän sille piirrettiin kaistoja. Amerikan malliin tehty suunnitelma olisi nostanut kantakaupunkiin moottoritiesiltojen ja monitasoliittymien verkoston, jonka tieltä olisi jyrätty kirjaimellisesti korttelikaupalla rakennuksia maan tasalle.

Kenellekään ei ilmeisesti tullut mieleen, että kaupungin keskustaan ei kannata ajaa, jos siellä ei ole rakennuksia joihin matkustaa. Se havaittiin myöhemmin monessa yhdysvaltalaiskaupungissa, mutta Suomessa siltä epäonnelta onneksi vältyttiin; jopa 60-luvun innostuksen keskellä suunnitelma nähtiin liian radikaalina ja kornina toteutettavaksi sellaisenaan.

Yksi moottoriteistä olisi kulkenut tästä hieman pohjoiseen. Etelä-Helsinkiin sijoittuvat draamasarjat voisivat olla hyvinkin erilaisia, jos niiden asukkaat asuisivatkin moottoritiesillan alla.

Liikenne ei käyttäydy niin kuin luultiin

Suunnitelman tyrmäyksestä huolimatta Helsinkiin sekä muualle Suomeen rakennettiin kuitenkin merkittävä määrä moottori- ja valtateitä. Autoilu on hajalleen rakennetussa Suomessa välttämätön osa liikkumista ja liikennesuunnittelua, mutta ruuhkissa autoilijat istuvat ruuhka-aikoina edelleen. Nykyään liikennesuunnittelu ei kuitenkaan onneksi enää lähde siitä, että jokainen ruuhkapaikka olisi ratkaistavissa lisäkaistoilla ja talojen purkamisella niiden tieltä.

Oikeastaan on huomattu liikenteen käyttäytyvän aivan toisin kuin 1960-luvulla ajateltiin. Liikenteen määrä ei nimittäin ole vakio, vaan riippuu sille tarjotun kapasiteetin määrästä. Toisin sanoen katuverkostoon muodostuu kaikissa oloissa ruuhka-aikana tukkoisuutta ja jonoja. Niiden alta on jopa purettu suuria moottoriteitä. Etelä-Korean pääkaupungin Soulin keskustasta purettiin 2000-luvulla jättimäinen moottoritie ja sen alle jäänyt Cheonggye-joki palautettiin virtaamaan kaupunkiin. Hieman yllättäen kaupungin ruuhkat vähenivät, mutta viihtyvyys kasvoi.

Näyttää siis siltä, että ainakaan nykyteknologialla emme koskaan pääse ruuhkatuntien jonoista, mutta ainakin jonottamisesta on vähemmän haittaa kun tiet eivät syö koko kaupunkia.

Lähteitä:

Federal Highway Administration: Why President Dwight D. Eisenhower Understood We Needed the Interstate System (englanniksi)
Helsingin Sanomat: Tältä 60-luvun hulluimmat moottori­tiesuunnitelmat näyttäisivät nyky-Helsingissä
Antero Alku: Smith-Polvisen liikennesuunnitelma
Preservation Institute: Cheonggye Highway (englanniksi)

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Katso uusimmat vaihtoautomme


Keskustelu

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!