ARTIKKELI (7.1.2016)

Sittenkin uusi Kleinbus - Volkswagen esitteli Budd-e -konseptin

Jaa sivu

Avainsanat: uutuusvolkswagenCESkonseptibudd-e

Teksti: Topi Ranta
Kuvat: Volkswagen AG

Vaikka Volkswagen aiemmin hieman toppuuttelikin odotuksia uudesta mikrobussimallista ennen CES-messujen alkua, paljastui mysteeriverhon alta joka tapauksessa uusi, täyssähköinen Budd-e mikrobussikonsepti. Ainakin osittain Budde-e pohjautuu varmasti aiempaan Bulli-konseptiin, joskin nyt kulkupeli on muuttunut täysin sähköiseksi.

Kaksi moottoria

Nelivetoinen Budd-e liikkuu kahdella moottorilla, joiden kokonaisteho on noin 320 hevosvoimaa. Akuston kantama sijoittuu hyvin tyypilliseen 500 kilometrin tuntumaan, Volkswagen määrittelee konseptin kantamaksi saksalaisen tarkasti 533 kilometriä. Akuston 80-prosenttinen latausaste on valmistajan mukaan saavutettavissa puolessa tunnissa.

Pituudeltaan Budd-e sijoittuu Volkkarin mallistossa Touranin ja Transporterin väliin, mutta leveyttä auto on saanut molempia enemmän muun muassa sen liukuovien vuoksi. Akusto on auton pohjassa, joten sisätilojen suunnitteluun on saatu huomattavasti vapautta ja tilaa. Budd-e onkin suunniteltu erityisesti pidempien matkojen taittamiseen.


Tulevaisuus on lähellä

Volkswagen hehkuttaa Budd-e:n mahdollisuuksia osana asioiden internetiä. Toisin sanoen Budd-e:stä matkustajan tai kuljettajan on mahdollista säätää kotinsa laitteistoja etänä valmiiksi ennen kotiin saapumista. Se tietysti toki vaatii sen, että oman kämpän jääkaapeilla ja termostaateilla on internetyhteys ja kyky kommunikoida sen yli.

Autoa on alustavasti lupailtu jo vuodelle 2019, joten kovin kaukaisesta tulevaisuudesta ei siis ole kyse.

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Katso uusimmat vaihtoautomme


Keskustelu

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!