Sähköautoileva motoristi

Sähköautoileva motoristi

Jaa sivu Sähköautoileva motoristi
Suodatettu kuukaudella elokuu

Testi: näin paljon sähköauton kulutus kasvaa kattotaakan takia

lauantai 18.08.2018 Avainsanat: BEV , Leaf40kWh , Toimintamatka

Minulla on sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:ni katolla lähes aina Thulen valmistama taakkateline ja niissä on kesällä kiinni kaksi pyörätelinettä ja talvella myös suksiboksi. Minulta on usein kysytty, että kuinka paljon energiankulutus kasvaa kattotaakan takia ja olen vastaillut aina yksittäisten matkakokemusten perusteella. Nämä vastaukset eivät kuitenkaan ole sillä tarkkuustasolla, joka itseäni tyydyttäisi, joten tein tänään ajotestit selvittääkseni kattotaakan vaikutuksen Leafini kulutukseen. 

Ajoin 325-tiellä vakioidun 60 kilometrin edestakaisen matkan, siis 30 kilometriä poispäin kotoa ja sitten samaa reittiä takaisin. Ajoreitillä on korkeuseroja jonkin verran ja tiellä on pääosin 80 km/h nopeusrajoitus, mutta risteyksiä on useita ja niissä on 50 tai 60 km/h rajoitus.

Keli oli paras mahdollinen testiin, koska aurinko paistoi ja oli 20..22C lämmintä. Tuuli oli erittäin navakka sivutuuli idästä. Suoritin ajon hyvin täsmällisesti liikennenopeusrajoitusten mukaan navigaattorilla tarkistettuna. Käytin käytännössä koko ajan vakionopeussäädintä ja autossa oli päällä e-pedal, B-ajomoodi sekä eco-tila. Ilmalämpöpumpun pidin kaikilla kerroilla poiskytkettynä poistaakseni mahdollisen auringonpaisteen muutoksen vaikutukset ajolenkkeihin. Väitän siis tämän olevan erittäin tarkoin vakioitu ajotesti. 

Taakkateline on siis Nissanin lisävarustehinnastosta löytyvä Thulen Aero-sarjaa ja pyörätelineet ovat Thulen Proride 591 -mallisia. Pyörät katolla ovat raskasta sarjaa, nimittäin toinen on DH-pyörä erittäin vahvoilla osilla ja toinen on dirtti.

Tuloksissa kaksi asiaa yllättävät minut edelleen. Mutu ei ole tiedon väärti, joten dataa tiedon tueksi. Leafini kulutti ilman mitään telineitä 13 kWh/100 km testilenkillä ja toimintamatkaksi olisi siis toteutunut peräti 292 km. 

Pelkkä teline katolla oli se ensimmäinen yllätys. Kulutus nousi vain 4,6%. Thule on siis onnistunut tekemään todella aerodynaamisen kattotelineen sekä pyörätelineet. 

Yksi pyörä katolla nosti kulutusta odotusteni mukaisesti 18,5% ilman kattotelineitä ajosta. Kulutus toteutui yksi pyörä katolla 15,4 kWh/100km. 

Toinen pyörä nostikin kulutusta sitten ilman telineitä ajosta peräti 32,3% ja kulutus toteutui 17,2 kWh/100km ja toimintamatkakin toteutuisi enää 221 kilometriä.

Testin kulutukset, matkat ja keskinopeudet on katsottu auton ajotietokoneesta. Leaf Zero2.0:ssa on sellainen poikkeuksellinen ominaisuus, että sen mukana tulleilla 215-17" kesärenkailla matkamittarin ja keskinopeuden näytön virhe kääntyy hieman negatiiviseksi. Eli auto näyttää hiukan todellista lyhyempää matkaa ja pienempää keskinopeutta. Tällä oln tosin niin olematon vaikutus, että en sitä tässä huomioi.

Otin pelkästään autolla ajetulla lenkillä vertailun vuoksi kulutukset myös LeafSpyn kautta ja LeafSpyn lähtö kWh - perille tullessa jäljellä olevat kWh:t antoivat 13,5 kWh/100 km, eli hieman suuremman kulutuksen. Tuokaan ei ole nyt kovin olennaista, koska aiheena oli kulutuksen suhteellinen muutos kattokuorman kanssa. Pitää joskus tehdä range-testi ajamalla akku täydestä tyhjäksi ja seurata kulutus ajotietokoneen, LeafSpyn sekä loppulatauksen laturin kulutaman sähkön kautta.

Sähköautoiluni CO2-päästöt kesäkuussa 2018 olivat alle 12g/km

lauantai 11.08.2018 Avainsanat: BEV , sähköauto

Sähköautot -Nyt! Facebook-ryhmässä oli taas kerran se iänikuinen turha tuuleen huuto vailla mtään totuuspohjaa saati perusteluita tai lähteitä: "... ja sähköhän tulee pistorasiasta...". No itseasiassa kyllä se tuleekin, mutta tuolla yleensä kommentoija haluaa ilmaista, että hän tietää paremmin sähkön tuotannon todelliset päästöt ja viittaa jotenkin epämääräisesti, että sähköautoilu ei olisikiaan niin kovin ilmastoystävällistä. Otetaan tähän vähän realismia case esimerkin kautta mukaan.

Kesäkuussa ajoin Nissan Leaf 40 kWh sähköautollani 4248 kilometriä ja tuolla ajolla auto kulutti sähköä 660,9 kWh. Kesäkuun ajalta Suomen sähköntuotannon keskimääräinen CO2-päästö oli 74 g/kWh(e) (lähde: https://energia.fi/files/1414/a_Sahkontuotannon_kk_polttoaineet_kesa.pdf)

Tuosta saadaan laskettua, että kesäkuun ajoni aiheuttivat kesäkuussa 48,906 gramman CO2-pääästöt. Ja kun siis ajoin 4248 km, niin Leaf 40 kWh:lla ajojen päästöksi kesäkuussa tuli 11,5 g/km. Ja tuohan on siis taasen ajoni kokonaispäästöt, eli siinä on mukana sähkön tuotanto ja ajaessahan ei täyssähköauto enää liikenne-energiastaan mitään päästöjä tee. 

Jälleen jää se spekulaatio, että mikä on lataamisen häviö (joidenkin lähteiden mukaan 10% luokkaa, mutta vaihtelua on), koska se ei ole tuossa mukana, mutta se on vaikutukseltaan pienempi, kuin on ollut täysin puhtaan aurinko-energian tai muun vastaavan päästöttömän energian lataaminen. Olen tehnyt kotiini sopimuksen ns vihreän sähkön ostamisesta. Se sitten taasen on oma tarinanssa ja uskonasiansa, että miten nämä sopimukset oikeasti vaikuttavat, mutta lähtökohta on, että sähkön myyjä on sitoutunut vihreiden sopimusten suhteessa lisäämään puhtaan energian määrään. Sähkön tuotannon päästökehitys pitkällä jaksolla Suomessa on oikean suuntainen ja päästöt ovat olleet jo pitkään vahvalla laskulla kumulatiivisesti tarkasteltuna. Esimerkiksi Fortum Charge & Drvie pikalatureilla on tarjolla uusiutuvaa, eli päästötöntä sähköntuotantoa. 

Polttomoottoriautoihin vertailun vuoksi voisin mainita, että millään polttomootoriautolla ei ole mahdollisuuksia likimainkaan samaan tasoon, koska pelkästään polttonesteen jalostus aiheuttaa suuremmat päästöt/km. Teknologiateollisuus on arvioinut polttonesteen tuotannon aiheuttavan 24g/km päästöt ja sitten ne päästöt vasta alkavatkin polttonesteillä.

Ja kun C02-päästöt ovat vain osa polttomoottoreiden päästöistä ja ne muut ovat sitten niitä myrkyllisempiä, niin kyllä ajelen hyvillä mielin pakolliset ajoni Leafilla. Kieltämättä auton omistamattomuus ja kävely olisivat vielä puhtaampi ratkaisu, mutta ne eivät valitettavasti tule kyseeseen elämäntilanteessani. 

Vielä yksi näkökulma lisää. Sähköautoilu on pois polttonesteiden kulutuksesta, jotka ovat 100% tuontitavaraa. Sähkönkulutuksesta kesäkuussakin 70,2% katettiin kotimaisella tuotannolla. Lisäksi sähköauotn energiatehokuus on huikeasti parempi kuin polttomoottorin. Siitymällä sähköautoon siis parantaa ilmaston lisäksi myös Suomen ulkomaankaupan tasetta. (Itse koen biokaasun sekä sähkön yhdessä haastavan parhaimmillaan perinteiset polttonesteet, enkä näe näiden kahden välillä tarvetta vastakkainasetteluun).

Tuolta voit lukea huhtikuun 2018 ajeluideni päästöt: http://www.autotie.fi/tien-sivusta/sahkoautoileva-motoristi/co2-paastot-sahkoautollani-olivat-huhtikuussa-alle-16-5g-km

Heinäkuun päästöjen tasoa odotan mielenkiinnolla, koska uutisista olen jo lukenut, että kulutus kohtasi korkeaa piikkiä helteiden takia. Toisaalta heinäkuussa latasin paljon Norjassa ehkä maailman puhtainta sähköä.

 

 

Sähköautojen ensirekisteröinnit pienellä kehityksellä heinäkuussa 2018

maanantai 06.08.2018 Avainsanat: BEV , Rekisteröintitilasto , sähköauto

Heinäkuussa 2018 uusia täyssähköautoja ensirekisteröitiin Suomessa 39 kpl, kun viime vuonna määrä oli 34 kappaletta. Nousua oli siis vähän huomioiden, että uusi Leaf 40 kWh:kin on jo markkinoilla. Vuoden alusta asti kumulatiivinen määrä on tänä vuonna 412 kappaletta, kun viime vuonna se oli tammi-heinäkuussa 318 kappaletta, joten kumulatiivinen kehitys on edelleen merkittävää.

Heinäkuussa silmiinpistävää on Ioniqin rekisteröintien puuttuminen kokonaan. Tuota ihmettelen, koska auto on niin mainio sähköauto ja kysyntää sillä kirjoitusten ja puheiden perusteella on kovasti. Lisäksi olen kuullut, että autojakin olisi nyt nopeampaan toimitukseen. Ehkä yksittäinen kuukausi nyt jostain syystä sattui väliin, ettei maahantuoja pystynyt yhtään autoa toimittamaan.

Toinen yllättävä on Smarttien 3kpl määrä. Näitä ei juuri ole aiemmin näkynyt Suomen rekisteröintitilastoissa. 

Leafien 10 kpl on kuitenkin mielestäni ihan ok määrä, koska varmasti osa sellaisen tilaamista suunnitelleista on tullut toisiin ajatuksiin #rapdigate-johdosta. Olihan Leafi kuitenkin määrällään Heinäkuun eniten rekisteröity sähköautomalli.

Renault Zoe alkaa lähennellä kuukausi toisensa perään Leafin määriä, ollen nyt heinäkuussa 7kpl.

Volkswagen e-Golf, toistuva autolehtien sähköautovertailujen voittaja, sai rekisteröintitilastoon heinäkuussa yhteensä vain neljä autoa. Olen kyllä itsekin sitä mieltä, että e-Golf on erinomainen auto, mutta rajoittaakohan sen rekisteröintimääriä kuitenkin hiukan Leafia kalliimpi hinta?

Tesloja rekisteröitiin yhteensä 12 kpl ja BMW i3:sia yhteensä 3 kappaletta, joista yksi oli REX-mallia. Eli minulla tässä tilastossa on aina mukana myös i3:sen REXit.

lähde: www.trafi.fi

Pyynnöstä lisään tänne myös blugin-hybridien rekisteröinneistä tiedon. Niissä kehitys on edelleen hurhan nopeaa. Viime vuonna 209 kpl ja tänä vuonna 388 kpl. Kumulatiivisesti koko alkuvuoden kehitys on ollut jopa vielä hurjempaa. Viime vuonna 1222 kpl ja tänä vuonna 3264 kpl.

LeafSpy on Leafistin paras ystävä

sunnuntai 05.08.2018 Avainsanat: Leaf , sähköauto

Mobiilisovellus LeafSpy antaa sähköauto Leafin kuljettajalle paljon lisätietoa autosta. Osalla näistä tiedoista on kuljettajalle arvoa jopa ajamisen aikana, etenkin jos joutuu ajamaan akun kantaman äärirajoille.

Nissan sähköautoilijoiden Facebook-ryhmässä tulleen pyynnön johdosta kirjoitan tähän tarinaan nyt sen, mitä itse käytän ja katson LeafSpysta aktiivisesti.

Tämä tarina on IOS-puhelimen täyteen, eli maksulliseen versioon LeafSpysta. Huomautus: tämä ei korvaa LeafSpyn sisällä olevaa omaa englanninkielistä hyvää opasta, vaan on omaa tulkintaani ja käyttötapaani. Huomioitavaa on myös vielä sellainen, että LeafSpyta voi mukauttaa asetuksissa ja varmuudella eroja on nyt hetikin Androidiin ja päivitykset vanhentavat tämän tarinan nopeasti. Alle kuvaamani näkymäthän toimivat kaikki puhelimen pysty- ja vaaka-asennossa ja näyttävät kovin erilaisilta tietenkin eri päin, mutta skaalautuvat hyvin.

Ennen LeafSpyn käyttöä

LeafSpyn käyttöön tarvitaan OBD-lukija/lähetin. Näitä on useita erilaisia ja en pysty antamaan kovin luotettavaa tietoa siitä, mikä toimii ja mikä ei. Eroja toimintaan tekee myös käytetty mobiililaite sekä Leafin malliversiot. Lisäksin olen lukenut, että samasta kaupasta tilattu OBD-lukija on jollain toiminut ja sitten myöhemmin ei olekaan toiminut. Nissan Sähköautoilijat -Facebookryhmässä on hyviä ja tuoreita vinkkejä saatavilla siitä, minkälaisilla ja mistä ostetuilla lukijoilla käyttäjät tuoreeltaan ovat saaneet kokonaisuuden toimimaan.

Itse olen jo vuonna 2015 tilannut Amazonista jonkun kaapelilla varustetun WiFin tekvän lukijan. Olen myös vuonna 2016 tehnyt Youtube-videon pätkän ko mokkulan käyttöönotosta ja laitan tähän linkin tuohon videoon.

https://youtu.be/9l4Aj0WOyF4

Sitten LeafSpyn sisältöä, jota olen eniten käyttänyt.

1. näyttö

Ensimmäisellä näytöllä on akuston kennoista grafiikka. Olennaisempia tietoja mitä tästä itse katselen:

  • SOH = 97,84% kuvassa kertoo, että 40 kWh Leafini akku on 97,84% uudenveroisessa kunnossa. Pidän tätä tietoa edelleen varsin luotettavana, vaikka 30 kWh Leafeista BMS-kaavavirhe juuri SOH-lukemaa koskien löydettiinkin. Edellisen 24 kWh Leafini SOH oli vielä lähes 120000 km ajettuna ja kolme vuotta vanhana 103% ja ajokokeetkin osoittivat, että käytännön rangekin oli vähintään uudenveroinen.
  • 57 QCs & 480 L1/L2 kertoo latauskertojen määrän. Eli tässä tapauksessa 57 pikalatausta ja 480 sitten Type2:sia tai muita pistorasialatauksia
  • 5MV isolla grafiikan oikeassa yläkulmassa (vähän kuin päälleliimattuna) kertoo kennojen jännite-eron sillä hetkellä. Etenkin akun vanhetessa on hyvä seurata, että mitä jännite-eroa alkaa näyttämään täydelä akulla. Uudemmallakin akulla on hyvä hiukan olla selvillä, minkälaisia jännite-eroja alkaa syntyä akun tyhjässä päässä. Suuret jännite-erot voivat kertoa kuolevasta kennosta/kennoista, joka taasen alkaa ilmentää SOH:n laskua. Edellisellä 24 kWh Leafillani alkoi SOH103 lukemasta huolimatta muutaman kerran akun lähestyessä tyhjyyttä kennoerot kasvaa jo esimerkiksi yli 300 mV. Oletan, että muutaman kerran todella nopealla akun loppupään prosenttien sukeltamisella ja kennojen jännite-erolla oli syy-yhteys.

  • Edellämainitut ovat ykkösnäytöltä seuraamiani asioita. Lisäksi siitä ilmenee matkamitarin lukema km
  • AHr kuvastaa myös akun kokonaiskapasiteettia, eli omalta osaltaan akun kuntoisuutta uudesta. Uutena se oli Leaf40 kWh:ssani noin 114 Ahr, mutta tätä juttua kirjoitettaessa, eli noin 22000 km ajettuna se on enää noin 112,90.
  • Tässä näytössä oleva V, eli voltit näyttäisi kuvastavan sen hetkistä akun jännitettä ja tämä lukema siis vaihtelee akun kulloisenkin varaustason mukaan, eli ei kuvastane akun kuntoisuutta.
  • Auton VIN-koodin olen asetuksista asettanut sekoitetuksi, jotta kuvakaappauksia jakaessa en aina jaa oikeaa autoni VIN-koodia.
  • Kuvaajan skaalausta voi muuttaa napauttamalla sormella kuvaajan alaosaa tai yläosaa.
  • Kuvaajan X-akselilla on lukemat 1..96, tämä tulee siitä, että Leafi akustossa on 96 kennoparia. Uudessa 40 kWh Leafissa on 24 modulia ja jokaisessa on 8 kennoa. Näistä 192 kennosta muodostetaan 96 kennoparia.

2. näyttö

Kun 1-näytöllä pyyhkäisee sormella vasemmalla, saa kakkosnäytön näkyviin. Tämä kakkosnäyttö sisältää useita sisäkkäisiä näyttöjä, joita voi vaihtaa näyttöä sormella tökkimällä.

Ensimmäisenä käsittelen näytön, jolla voi seurata latauksen etenemistä. Y-akselilla on latausteho kW ja x-akselilla on aika minuutteina. Aika skaalautuu tarpeen mukaan latauksen keston perusteella. 

  • Sininen viiva kertoo nettolataustehoa, eli paljonko DC-laturilta tai AC-latauslaitteesta tehoa otetaan. Vihreä viiva taasen kertoo akkuun päätyvän "nettolataustehon". Tuo erotus ei suinkaan ole lataushävikkiä, vaan tyypillisimmillän se ero on esimerkiksi auton lämmityslaitteen tai ilmastoinnin viemää tehoa. Pieni harmi 40 kWh Leafiin ainakin minulla ilmeni, ettei tuota sinistä viivaa enää piirretä. Kunkin hetken lataustehon näkee myös näytän yläreunasta Charging Power kohdasta.
  • Tummemman punainen viiva kertoo akun varauksen tilan SOC%
  • Musta viiva kertoo akkujen lämmön kehityksestä. Viiva kuvaa akkujen max-lämpöä.

Toisena tästä kakkosnäytön alla olevaista seuraan akun lämpöjä.

  • Vasen palkki kuvaa akun kennojen maksimilämpöä
  • Oikeanpuolimmainen kuvaa akun kennojen minimilämpöä
  • Keskimmäinen kuvaa akun kennojen keskilämpötilaa
  • Lisäksi kuvaajan alla kerrotaan sen hetken maksimi ja minimi sekä lämpötilaero.

Matkaa tehdessä on ollut toisinaan hauska seurata vielä yhtä näyttöä, johon kertyy matkan aikana korkeuserot sekä nopeus.

 3. näyttö

Kolmas LeafSpyn näytöistä on sellainen, jota erityisesti seuraan usein ajon aikana, etenkin jos pitää vetää akun äärirajoille.

  • Ylimpänä näytöllä näkyy akun SOC%, joka kuvan hetkellä on 32,7%. Tuo ei suoraan siis ole sama asia, kuin auton mittariston akku-%. Sitä en oikeastaan seuraa lainkaan, koska se ei minulle ole ollut mitenkään relevantti tieto.
  • Kuvan ottohetkellä akussa on ollut 12,6 kWh energiaa, joka muodostuu 36,93Ah x 344,14V  / 1000 (tästä on ollut kuitenkin poikkeamiakin nähtävissä, ettei tuo tulos olekaan sama kuin kWh)
  • Seuraavana kuvassa on nyt 0 Wh. Siihen kertyy ajon tai latauksen aikainen kulutettu tai ladattu energiamäärä siinä ajassa, kun LeafSpy on ollut aktiivisena päällä. Luku nollautuu, jos LeafSpy suljetaan ja avataan uudelleen.
  • Seuravana alaspäin näyttöä katsellessa on akun lämmöt. Lämpötilan tarkastelun kohdetta voi vaihdella sormella harmaata laatikkoa tökkimällä. Nyt kuvassa näkyy keskilämpö 39,9 C. Näytettäväksi saa myös maksimilämmön tai minimilämmön.
  • Seuraava alaspäin näytöllä tullessa on LeafSpyn arvio siitä, kuinka monta kilometriä on rangea matalan akun varauksen ilmoitukseen. Kuvan ottohetkellä 13,7 kWh/100 km keskikulutuksella pääsisi vielä 65 kilometriä ennen low battery -ilmoitusta. Tuota kilometrimäärää voi itse kalkuloida muuttamalla keskikulutusta. Vasenta laatikkoa tökkimällä keskikulutus nousee ja oikeaa tökkimällä keskikulutus nousee. Kovin paljoa tuotakaan ei tule seurattua.
  • Seuraavana alaspäin tullessa on GIDs. Tämä on kuvaavin tieto akun todellisesta varaustilasta. Kuvan ottohetkellä akun varaus on 32,6%. Tämä lukema on Leaf 40 kWh:ssa huomattavasti luotettavampi kuin auton mitttariston prosenttinäyttö. Pahimmillaan 40 kWh Leafin mittariston akkuprosenttinäyttö väittää jopa 10 prosenttiyksikköä pienempää varausta, kuin todellisuudessa akussa on. Ja kun auton mittaristo väittää olevan 0%, niin LeafSpy tietää tässä kertoa, että akussa on vielä 8% ja se on siis oikeasti käytettävissäkin. Testasin sen ja nyt tiedän, että meno loppuu oikeasti 1,2% GIDs kohdalla, kun akussa oli 500 Wh energiaa jäljelllä.
  • Alimpana vielä näkyy lämmityksen/ilmastoinin käyttämä teho ja puhallussuunnat.

 

Tämän kolmosnäytön saa myös mukautettua pyyhkäisemällä alhaalta ylöspäin näytöllä sormellaan.

4. näyttö

Neljäs näytö kertoo paljon tietoa ajon aikana. Tiedän, että joillekin Leafisteille tämä on se seuratuin näyttä. Minun seurattua tätä tulee yllättävän harvoin seurattua ajaessani. Ilmeisesti siinä on minun putkiavoilleni jo "Too much information".

  • Kuvassa kohdasta, jossa nyt lukee Chrg 185 km sormella tökkimällä saa paljon tietoa. Esimerkiksi hetkellisen moottoritehon. Näistä kuitenkin hetkellisen moottorin kierroslukumäärän ja moottorin lämpötilan seuraaminen on ollut joskus kovassa moottoritieajossa ihan hauskaa tietoa. 
  • Energian kulutuksen kuvaajat ovat joskus ihan mielenkiintoisia katsottavia. Paljonko akusta otetaan/regenergoidaan/ladataan, muut sähkölaitteet eli Aux, sähkövastuslämmitys Hetr ja A/C eli ilmalämpöpumpun ottama teho. Tiedän, että vastuksen ja ilmalämpöpumpun ottaman tehon seuraaminen on ollut joillekin Leafisteille tärkeää rangen maksimoinnissa ja he ovatkin tehneet ansiokkaita ILPin lämpöeristyksiä ja saaneet selkeitä säästöjä lämmityksen energiatarpeeseen.
  • Alempana näkyy vaihdellen akun lämmöt tai rengaspaineet. Jostain syystä Leaf40 kWh:ssa rengaspaineet eivät ole enää päivittyneet LeafSpyhin, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, koska nyt ne näkyvät selkeästi auton ajotietokoneen näytöltä, enkä siksi ole jaksanut selvitellä asialle korjausta.

5. näyttö

Viides näyttö on huoltoikkuna. Sen saa aktivoitua näkymään, kun painaa aivan oikeassa yläkulmassa olevaa valikkonappia ja sen jälkeen alhaalta keskeltä asetukset-ratasta sekä tämän jälkeen avatuvasta asetukset valikosta asettaa Service Screen Enabled.

Huoltoikkunasta itse olen esimerkiksi asettanut ovien automaattilukituksen liikkelle lähtiessä ja avautumisen P-napista. Sieltä pystyy myös katsomaan vikailmoitukset ja taitaapa pystyä jopa nollaamaankin niitä, mutta siitä minulla ei ole omakohtaista kokemusta, koska olen ajanut vasta noin 150000 kilometriää reilun kolmen vuoden aikana kahdella eri Leafillani, joten yhtään vikaa ei ole ollut nollattavna :-) . Vaikka valikosta löytyy myös headlight settigsin alta mahdollisuus säätää automaattivalojen toimintaa, en ole saanut toimimaan valintojeni mukaan siten, että ajovalot kytkeytyisivät kun sadetunnistin alkaa pyyhkiä vettä tuulilasilta.

Huoltoikkunasta pystyy myös vaimentamaan uloskuuluvat surinat ja peruutuspiipitykset VSP Settings-kohdan alta. Leaf muistaa nämä valinnat, kunnes ne käy uudestaan muuttamassa huoltoikkunasta.

Aina näkyvissä

Oikeassa alakulmassa on aina näkyvissä (ellei ole poistettu asetusissa) yhteyden tila. Vihreä kertoo, että yhteys OBD-lukijan ja sovelluksen välillä toimii kuten pitää. Keltainen kertoo, että yhteyttä valmistellaan. Sininen on ainakin minulla ollut merkki siitä, että yhteys ei tule onnistumaan. Tähän on yleensä auttanut, kun suosiolla tekee virtakatkon saman tien OBC-lukijalle sekä koko puhelimelle. Jostain syystä nyt kesällä jouduin vuosiin ensimmäisen kerran määrittelemään uusiksi kiinteän IP-osoitteen puhelimeni WiFi-asetuksissa.

Vielä tarkempaa tietoa saatavissa nettiin analysoitavaksi

Kun LeafSpyn asetuksista laittaa päälle Dropboxiin lähettämisen, saa Dropboxiin todella tarkkaa tietoa analysoitavaksi. Tiedosti pitää sisällään mm:

  • ajohetken ja paikan (latitude, longitude) sekä ajonopeuden
  • GIDs, SOH, AHr, Volts, Amps
  • Kennojen maksimi, minimi ja keskiarvo mV sekä erot
  • Jokaisesta kennoparista jonkun lukeman, jonka merkitys ei minulle ole auennut
  • Hx:n eli sisäisen vastuksen
  • 12V akun voltit
  • matkamittarilukeman
  • Pikalatausten (QC) ja L1/L2-latausten määrän
  • SOH-lukeman
  • Moottorin ottaman tehon W
  • Moottorin lämpötilan
  • Ja tosi paljon muutakin.

Tietojen kertymistiheyden voi myös määrittää asetuksista. Tätä tietojen Dropboxiin lähetystä olen pari kertaa käyttänyt ihan mielenkiinnosta. Tämän lisäksi LeafSpy voi lähettää tietoja jollekin serverille, mutta tämän käytö on minulta täysin selvittämättä.

Hyvä Leafistit ja LeafSpyn käyttäjät: Antakaa vain rohkeasti kokemuksia ja kommentteja, mitä muuta tässä pitäisi LeafSpysta kertoa. Miten te sitä olette vielä muutoin käyttäneet.

Nissan Leaf matka-ajon 24/7 ajotesti 1423 km Lofooteilta Jyväskylään

perjantai 03.08.2018 Avainsanat: BEV , Leaf40kWh , Lofootit , Nissan , sähköautomatkailu

Lofooteilta paluumatkan strategiaksi valitsin kaiken järjen vastaisesti ajaa 24/7, eli yhtä putkea Jyväskylään asti Kilpisjärven kautta. Matkaa reitille kertyisi yli 1400 kilometriä, koska meidän piti tehdä mökille vielä poikkeama noutamaan tavararoita. Tämä testi kuitenkin päättyisi jo ennen kotia Jyväskylään Neste Rallin tunnelmiin.

Jo ennalta siis oli tiedossa, että Nissan Leaf 40 kWh:n #rapidgaten takia tässä valitussa ajotavassa ei ole mitään järkeä, halusin kuitenkin sen todentaa kokeilemalla.

Lofooteille menomatka oli huomattavasti mielekkäämpi tapa ja jatkossa lisäisin siihen vielä meno- sekä paluumatkalle parin yön ja yhden päivän stopin Levillä alamäkipyöräilyä harrastaen.

Kirjoitan tähän tarinaan varsin lyhytsanaisesti kuvauksen paluumatkasta. Nukuin itse latausten aikana, joten lukijan ei tarvitse huolestua liikenneturvallisuudestani.

Kello 9.00 Norjan aikaa matka Norjan Kabelvågista alkaa

Aamupalan jälkeen pakkasimme auton ja lähdimme täydellä akulla luovuttamaan avaimet Kabelvågin keskustassa olevaan respaan ja siitä kotimatkamme jatkui kohti Kilpisjärveä. Matkamittarissa oli lukema 19007 km.

Ensimmäinen pikalataus tehtiin 208 km päässä Brejvikissä, Hotelli Brejvikin takapihalla olevasta Grøn kontaktin laturista. Akku oli vielä suopea Norjan viileästä kelistä ja matalista matkanopeuksista johtuen ja saimme täyttä 43-45 kW:n tehoista latausta.

Matkan toinen lataus tehtiin viimeisellä pikalaturilla Norjan puolella ennen nousutaivalta kohti Kilpisjärveä, eli Nordkjosbotnissa, kun matkaa oli taitettu 352 kilometrin verran. Jo nyt #rapidkate alkoi hidastaa matkantekoa, kun akku oli lämmennyt yli +42C. Saimme vain 24 kW:n tehoista latausta.

Toki tämä lataus ajoittui sopivasti kello 15.00 paikkeille ja aikaa kului sopivasti miehistön ruokaillessa.

Tästä alkoi matkaosuus, jossa tapahtui voimakas maaston nousu. Käytännössä merenpinnasta yli 500 metrin korkeuteen vain 94 kilometrin matkalla. Perillä Kilpishallissa matkaa oli siis kertynyt yhteensä 446 kilometriä. Akun lämmöillä ei nyt ollut väliä, koska tarjolla olisi ennen Levin Hullu Poroa vain Type2-latausta. Jätimme auton saamaan hetkeksi siis 6,6 kW:n tehoista latausta ja menimme kauppaan ostamaan lisää evästä ja aloimme tekemään tarkistuksia, miten jatkaisimme matkaa. Päätimme palastella aikamme kuluksi ja nähdäksemme useamman latauspaikan Type2-lataustarpeen. Otimme siis seuraavaksi suunnan kohti Rajabaarin Nestettä sekä Sannan putiikkia, joissa molemmissa löytyy julkista Type2-latausta.

Näiden jälkeen suuntasimme kohti Levin Hullu Poron CHAdeMOa, jossa olimme noin kello 00.55 (Suomen aikaa siis). Type2-latausten osuus ja kylmä pohjoisen yö olivat olleet armollisia Leafin akuille ja saimme 28 kW:n tehoista latausta. Matkamittari näytti 19705 km lukemaa, joten matkaa olimme taittaneet 697 kilometriä tähän mennessä.

Hotelli Hullun poron respasta kävin täyttämässä myös vesipullot ja ostamassa kupin kahvia.

Hullusta Porosta matka jatkui kohti Rovaniemen keskustassa olevaa pikalaturia. Siellä olimme noin kello 4.20 ja matkamittariin oli kertynyt lähdön jälkeen jo 866 kilometriä. Ei auttanut edes matkan varrella tekemäni hidasajo eikä +6..+9C:n viileä yön keli jäähdyttämään akkuja tarpeeksi. Latausteho putosi Rovaniemellä alle, eli 25 kW:n tasolle. Mainittakoon, että esimerkiksi Ioniq Electric olisi tässä pikalaturissa suoriutunut puolessa Leafin latausajasta.

Rovaniemeltä otin Google Mapsin avulla maisemareitin kohti Keminmaan Nelosparkin pikalaturia. Ajatus oli, että reitti oli muutaman kilometrin lyhyempi, mutta ennen kaikkea, että vähän pienemmällä tiellä ei olisi painetta ajaa kovin lujaa, vaan voisin vielä toisen etapin pyrkiä hidasajolla pitämään akkujen lämpöjä alhaalla.

Perillä Nelosparkissa, kun matkaa oli taitettu 1002 kilometriä ja 22 tuntia totesin, ettei taaskaan hidastelu kovinkaan hyvin akkuja jäähdyttänyt, vaikka yö oli edelleen viileä. Perillä akut olivat lämmenneet lisää ja sain vain 21 kW:n tehoista latausta. No, onneksi meillä oli aamupalan nälkä ja auto sai latautuilla rauhassa. Mainittakoon, että Renault Zoen AC-latauskin olisi jo tässä vaiheessa nopeampaa matkailua. Keminmaalta matka jatkui kohti Kärsämäen Juustoporttia.

Juustoportissa matkaa oli taitettu 1194 kilometrin verran ja kelikin alkoi etelään päin ajaellessa muistuttaa tämän kesän helteistä jälleen. +24C keli ja nousseet liikennenopeudet nostivat akkujen lämnöt entisestään. Nyt jo yli 49C lämpöiseen akkuun sai lataustehoksi enää 18kW. Päätimme ottaa vain sen verran, että pääsemme Niemenharjulle, päivän viimeiseen pikalataukseen.

25 tuntia ja 1287 kilometriä myöhemmin Niemenharjun pikalaturilla

Niemenharjulla olimme kello 11.03 ja matkaa oli taitettu 1287 kilometrin verran 25 tunnin aikana (huomioitu aikaero). Saimme nyt vain 18 kW:n tehoista latausta ja nyt sitä tarvittaisiin paljon päästäksemme mökin kautta Jyväskylään asti. Täällä kävi todella harmillinen tilanne. Meillä olisi siis noin kaksi tuntia varattuna ainoa pikalaturi Juustoportin ja Jyväskylän väliltä ja aivan heti peräämme paikalle saapui 24 kWh Leafilla seurue. Kyllä siinä hävetti odotella hidasta prosenttien nousua, vaikka lounaan jälkeen aika kuluikin siivillä toisen sähköautoilijan kanssa jutustellessa.

Olisin antanut vaikka heti toiselle Leafille välissä pikalatauksen ja ottanut itse Type2 siinä välissä, mutta kun akkujen lämmöt olivat jo nousseet yli 50C, joten olisin saanut enää noin 11 kW:n tai vielä hitaampaa latausta, jos olisin katkaissut ja käynnistänyt latauksen. #rapidgate ei siis ole vain meidän 40 kWh Leafeilla ajavien ongelma, vaan se on harmillinen haitta myös muille sähköautoilijoille, jotka jäävät odottamaan laturin vapautumista.

Latasin akkuun sen verran, että laskin viimeisen tunnin Type2 ja lyhyen mökiltä otetun 16A-latauksen riittävän Jyväskylään asti pyörä katolla ajaen mökin kautta ja vapautin näin vähän edes aikaisemmin CHAdeMOn toiselle Leafille. Jatkoimme matkaa samaan aikaan Niemenharjulta eteenpäin.

Mökillä käynti hidasti matkaamme muista kuin auton tarpeista johtuen meidän kuluttaessamme pienen hetken mökillä uidessa, joten tästä eteenpäin matka-aika ei ole kovinkaan realistinen seikka. 

Perillä Jyväskylässä olimme joka tapauksessa riittävän ajoissa ehtiäksemme nauttimaan Neste Rallin tunnelmista. Harjulle emme tosin tavoitteistamme huolimatta jaksaneet lähteä, vaikka hyvin olisimme ehtineetkin vielä parhaita paikkojakin varaamaan.

Jyväskylään saapuessa matkaa oli kertynyt 1423 kilometriä.

Jonkinlaisen vertailukelpoisen matka-ajan ja matkan pituuden saa, kun vertaa matkaa Lofooteilta Niemenharjulle. Teimme sillä välillä 25 tunnissa 1287 kilometrin matkan. Uskallan sanoa, että Ioniq Electric olisi tehnyt tuon saman matkan samalla reitillä vähintään kuusi tuntia nopeammin, eli alle 20 tunnissa.

Totean ääneen ja julkisesti, että näin toteutettuna Leafilla ei pitkän matkan taittamisessa ole mitään järkeä, kuten jo ennen lähtöä oikeastaan tiesinkin. Paitsi että #rapdigate haittaa matkan sujuvuutta ja alkaa varmasti ärsyttää kuljettajaa sekä matkustajia, niin näin toteutettuna aikahinnoitellut pikalataukset käyvät suhteettoman kalliiksi.

 

Tietoa blogista

Kirjoittelen tähän blogiin ihan tavallisen sähköautoilijan kokemuksia, uusien sähköautojen koeajoja sekä muuta yleistä sähköisestä liikenteestä.

Arkistot
2019 (38)
elokuu (5)
Suloisen sähkökirpun uudistuminen on tervetullut sähköautojen markkinoille
Kun sähköautoilijan matka hinurin avulla jatkui
Sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat valtaisalla kehityksellä heinäkuussa 2019
Kia e-Niro koeajo
Tesla Model3 koeajo
heinäkuu (9)
Onko latausautojen määrän nopea kasvu aiheuttamassa ruuhkaa latauspaikoille?
Latausautoja jo yli 20 000 kappaletta liikenteessä
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol4
Nissan Leaf 40 kWh akun kuntoisuuden kehitys 15 kuukauden ja 65000 kilometrin aikana
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol3
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol2
Uudet sähköautot rynnivät teillemme ennätystahdilla jälleen kesäkuussa 2019
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019
Edes hidastelu ei pelasta Leaf 40 kWh:ta #rapdigate-ongelmalta moottoritieajossa
kesäkuu (3)
Nissan Leaf 40 kWh ei sovellu #rapidgaten takia Tampere-Helsinki -välin ajamiseen päiväreissuina
BMS-päivitys helpotti #rapdigate haittaa, mutta ei poistanut ongelmaa 40 kWh Leafissa
Menikö lataushybridien aika jo ohi Suomessa - uusien sähköautojen ensirekisteröintien määrät vahvassa kasvussa
toukokuu (5)
ABB FIA Formula E ja Berliinin E-Prix esittelyssä
ABB FIA Formula E Berliinin osakilpailua seuraamassa 24. ja 25.5.2019
Volkswagenin edullisen ID3 First Edition -sähköauton varauskirja on nyt auki
Tätä sähköautoihin on odotettu -vetokoukku edullisempaan hintaluokkaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit räjähdysmäisellä kehityksellä huhtikuussa 2019 -muiden autojen määrät laskussa
huhtikuu (6)
Sähköautojen yleistymisen todelliset hidastajat
Onko Leaf 40 kWh:n akun kuntoisuuden jatkuvasta laskemisesta haittaa käyttäjälle?
Sähköautojen kanta kehittyi 78 % edellisestä vuodesta Q1/2019
Yksi pieni esimerkki sähköautoilijan arjesta
Maaliskuussa jälleen kaikkien aikojen ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Vuosi Nissan Leaf 40 kWh sähköautolla
maaliskuu (6)
Ensimmäinen sähköautojen talvitesti TM-lehdessä
S 3 X Y -automallisto on valmis, kun Tesla esitteli uuden Model Y:n
Vaihtoehtoisia energiamuotoja käyttävien henkilöautojen rekisteröintimäärät nousevat
Helmikuussa 2019 ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Sähköauto Nissan Leaf hääautona
Millainen on Nissan Leaf 40 kWh talviautona?
helmikuu (2)
Hiihtolomailemaan mökille 330 km päähän Viitasaarelle 40 kWh Leafilla
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä tammikuussa 2019
tammikuu (2)
Kulutustesti Nissan Leaf 40 kWh -sähköautolla -28°C kelissä
Sähköautoilun vuosi 2018 Suomessa
2018 (67)
joulukuu (9)
Käytettyä 30 kWh Leafia suunnitteleva -ole tarkkana akun kunnon kanssa
Miten sujuisivat arjen ajoni Hyundai Kona sähköautolla?
Sähköauto Konalla työkeikka Kangasala-Helsinki-Kangasala 340 km -ilman yhtään latausta
Marraskuussa 2018 sähköautoja ensirekisteröitiin yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen nähden
Hyundai Kona Electricillä oli lataushaasteita tuiskussa ajon jälkeen
Sähköauto Kona Electricillä 285 kilometriä mökiltä kotiin tuiskussa ja sohjossa
Hyundai Kona Electric 64kWh:lla 408 km mökkimatka Vantaalta Viitasaarelle
Päivän työkeikka Helsingissä -sähköautolla liityntäparkkiin
Audi e-tron GT -sähköauton konsepti
marraskuu (8)
Sähköauton työpaikkalataamiselle on määritelty verotusarvo 30 euroa kuukaudessa 1.1.2019 alkaen
Tesla Model 3 kylmätyypit Vetokujalla
Sähköautoiluni CO2-päästöt syys- ja lokakuussa 2018 olivat alle 18g/km
Auto 2018 oli sähköautojen läpimurtoa
Auto 2018 -Audi e-tron sekä Elaine -sähköautot
Auto 2018 -Hyundai Kona Electric
Sähköautojen ensirekisteröinnit yli kaksinkertaistuivat lokakuussa 2018
Sähköautoiluun liittyviä blogeja ja internetsivustoja
lokakuu (4)
Omalta katolta aurinkoenergiaa sähköautolleni
Suomen yleisin sähköauto on Tesla
Sähköauto Nissan Leafilla Alastaron moottoriradalla
Todellinen sähköautojen Kona on saapunut Suomeen!
syyskuu (8)
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 4-10
Sähköautoiluni CO2-päästöt nousivat hieman heinä- ja elokuussa 2018
Sähköautoilu perustuu parhaimmillaan sujuvaan kotilataamiseen
Suurempi akku sähköautossa -pienempi latausteho kotona riittää!
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 2 ja 3
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunti 1
Ajo-opetusta sähköautolla
Elokuussa sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat vahvaa kehitystään
elokuu (7)
Testi: näin paljon sähköauton kulutus kasvaa kattotaakan takia
Sähköautoiluni CO2-päästöt kesäkuussa 2018 olivat alle 12g/km
Sähköautojen ensirekisteröinnit pienellä kehityksellä heinäkuussa 2018
LeafSpy on Leafistin paras ystävä
Nissan Leaf matka-ajon 24/7 ajotesti 1423 km Lofooteilta Jyväskylään
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen Lofooteilla seikkailemiseen
Sähköauto Nissan Leafilla Norjan Lofooteille menomatkan matkatarina
heinäkuu (4)
Sähköauto Nissan Leafilla Hossan kansallispuistoon sähköttömälle leirille
Kia Soul EV koeajoraportti
Sähköautojen ensirekisteröinnit 31% kehityksellä alkuvuonna 2018
Jaguar I-PACE -sähköauton koeajoraportti
kesäkuu (7)
Kun sähköautoilija kaasuautoa tankkasi
Avoin asiakastoive sähköautoilijalta Nokian renkaille
CO2-päästöt sähköautollani olivat huhtikuussa alle 16,5g/km
Miten minusta tuli sähköautoilija ja bloggaaja?
Mistä sähköautoa saa ladata? Entä mistä ei pidä ladata?
Toukokuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit alamaissa
Sähköautoilija tutustuu kaasu-Seattiin
toukokuu (4)
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 10000 km käyttäjäkokemus
Huhtikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit edelleen hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen kesäisten harrastusvälineiden kuljettamiseen
Nissan Leaf 40 kWh 2018 -koeajoraportti
huhtikuu (5)
Sähköauto Nissan Leaf 40kWh mukana EcoRun-kilpailussa
Esittelyssä Ratio Electric 16A(11kW) 3-vaihe -matkalatausjohto
Testattua: Nissan Leaf 40kWh:n akusta on todellisuudessa käytettävissä 37,6 kWh
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä Q1 2018
Uusin Nissan Leaf 40kWh on toimiva sähköauto jo yllättävän monelle taloudelle
maaliskuu (4)
Talvella mökkeilemään sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 280 km päähän
Nissan Leaf 40 kWh tarjoaa sähköautoilun iloa myös talviurheilun harrastajille
Ensikokemuksia uudesta Nissan Leaf 40 kWh sähköautosta
Helmikuussa 2018 edelleen niukkuutta sähköautojen ensirekisteröinneissä
helmikuu (4)
24 kWh Leafilla talvilomalla mökkeilemään Viitasaarelle vuonna 2018
Moto GP:n rinnalle tulevaan Moto-e -luokkaan Energican sähkömoottoripyörät
Tammikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit vain pienellä laskulla edellisvuodesta
Nissan Leafin akku latautuu kylmänä nopeammin AC-laturista
tammikuu (3)
Liikennekäytössä olevien sähköautojen kanta kasvoi vuodessa 72%
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä yli kaksinkertaistui vuonna 2017
Sähköautoilun vuosi 2017 historiankirjoihin
2017 (63)
joulukuu (1)
Sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat marraskuussa vahvaa nousua
marraskuu (5)
Toiveena autokauppa-alustoille hakukriteerien ajankohtaistamista
Uusi Tesla Roadster lyö maailmanennätys lukemat sähköautoille
Tesla Semi on mullistava kokonaisuus
Sähköautotie Tampereelta Jyväskylään on vihdoin avattu!
Lokakuussa 2017 uusien sähköautojen ensirekisteröinneissä niukkuutta
lokakuu (9)
100000 km ajetun sähköauto Nissan Leafin akku uuden veroinen
Tesla on yleisin sähköauto
Uusi Nissan Leaf 40kWh ennakoi sähköautoille kiihtyvää yleistymistä
Tesla ylivoimaisesti suosituin sähköauto Suomessa Q1-3/2017
Frankfurt IAA2017 Sähköautoilevan motoristin silmin (yhteenveto)
Boom e-Cruiser esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Citroen esitteli IAA2017 automessuilla E-Meharia
Kiinalaiset automerkit esittelivät Frankfurtin IAA2017 messuilla Eurooppaan pian tulossa olevia sähköautoja
Renault esitteli jo tuttuja sähköautoja Frankfurtin IAA2017 messuilla
syyskuu (12)
Jaguar I-PACE oli esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Opel Ampera-e oli esillä Frankfurtin autonäyttelyssä
Aspark OWL sähköinen urheiluauto Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Honda Urban EV concept esiteltiin Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Audi mukaan Formula E -sarjaan e-tron autollaan
Hyundai Motor Groupin Kialla ja Hyundailla Frankfurtissa 2017 esillä vanhat sähköautomallit
Borgward tekee sähköautoillaan paluuta markkinoille Frankfurtin automessuilla 2017
BMW:llä oli Frankfurtissa 2017 kaksi sähköauton prototyyppiä näytillä
Volkswagen Group esitteli useita kiinnostavia sähköautoja Frankfurtissa 2017
Daimler esitteli Frankfurtissa 2017 useita sähköautoja
Sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit jatkoivat elokuussa vahvaa kehitystä
Parkkisähkö Oy tuo hyvää pöhinää sähköautojen lataamiseen
elokuu (6)
Vihdoin sähköautovertailu suomalaisessa lehdessä
Käytettyinä tuodaan edelleen vähän sähköautoja maahan
Electric GT -rata-autoilun sähköisempi aikakausi on tulossa pian
Sähköautomatkailua Itä-Suomessa sähköauto Nissan Leafilla
Heinäkuussa 2017 sähköautojen ensirekisteröinnit jatkavat hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 90000 km kokemuksia
heinäkuu (3)
Sähköautoja (BEV) on rekisteröity puolessa vuodessa jo tuntuvasti enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä!
Tesla Model 3 tuotanto alkaa tällä viikolla
Opel Ampera-e tilauskirjat avattu myös Saksassa
kesäkuu (4)
Kuka sähköistäisi vilkkaan pääväylän Tampereen ja Jyväskylän välillä?
Sähköautot ovat olleet lähes kahden kauppaa Suomessa
Sähköautojen (BEV) rekisteröinnit 1-5/2017 reilusti yli kaksinkertaistuneet!
Sähköauton kulutus korreloi lämpötiloja
toukokuu (2)
VW e-Golf 35,8 kWh koeajoraportti
Huhtikuun 2017 sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit yli 100% kehityksellä
huhtikuu (3)
Sähköautoille tarvitaan taloyhtiöihin myös vieraslatauspaikkoja
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä räjähdysmäisessä kasvussa Q1/2017
Renault Zoe 40 z.e Intens -suloisen sähkökirpun koeajoraportti
maaliskuu (5)
Talvella mökkeilemään sähköauto Hyundai Ioniqilla, 280 km matkatarina
Hyundai Ioniq Electric -koeajoraportti
Suomesta löytyy huipputason sähköauto-osaamista sekä koulutusta -sähköautoileva motoristi menossa tutustumaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit hyvällä kehityksellä edelleen tammi-helmikuussa 2017
Nissan Leaf -sähköauton kulutus helmikuussa 2017
tammikuu (7)
Opas käytetyn Nissan Leaf -sähköauton ostamiseen
Energica Eva ja Ego -sähkömoottoripyörät: TAHDON
Tulevaa ennakoidessa ei aina voi osua oikeaan -sähköautojen rekisteröintimäärä ei kehittynytkään vuonna 2016
Sähkö-Nysseä koematkustamassa
Tampereen keskusta on saanut vihdoin sähköautojen pikalaturin
Joulukuussa 2016 uusien täyssähköisten henkilöautojen ensirekisteröintien määrä jopa nelinkertaistui!
Nissan Leaf sähköauton kulutus ja toimintamatka kuukausittain vuonna 2016
helmikuu (6)
Onko nyt liikennemyymälän muutoksen aika?
Sähköautoilun kannalta mielenkiintoinen vuosi 2017 alkanut jo
Käytetyn Tesla Model S -sähköauton ostajan opas
MP 17 -sähkö tekee tuloaan prätkiinkin
Sähköautojen suosio tammikuussa 2017 suorastaan räjähti viime vuodesta
Lämmin tammikuu laski sähköauton keskikulutusta tuntuvasti
2015 (58)
kesäkuu (6)
Kodin energiavarastot: miksi ei myös siis range-extender
Leafilla mökille Viitasaarelle 272 km
Juhannuksen viettoon Viitasaaren mökille Leafilla
Sähköautoilija kaipaa helposti käytettäviä yksinkertaisia latauspaikkoja palveluiden yhteyteen
Kiitos ABC-ketjulle sähköisen liikenteen kehittymisen eturintamassa olemisesta
Toukokuussa aiheutin 449 kg vähemmän CO2-päästöjä käyttämällä sähköautoa
elokuu (5)
Tieto- ja liikennemuseossa 2035
Energiatehokkuustilastoja Carwingsista
CHAdeMo Suomen Moottoripyörämuseossa
Kenelle en halua suositella sähköautoa 2015-vuonna
Viitasaaren Seutu 6.8.2015: mökkimatka onnistuu sähköllä
syyskuu (4)
Pikalatausverkoston tarve sähköauton matka-ajossa
Sanomalehti Keskisuomalainen: Täältäkin saa jo sähköä
Jyväskylään asti Suomen suosituimmalla sähköautolla
Kiitos Neste JämsänPortti, sähköautoilijan toivetta on kuultu!
joulukuu (5)
Sähköautoilijakin maksaa ajostaan veroja, mutta vähemmän
Mitä sähköautoilu on opettanut vuonna 2015
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän skenaarointia 2017-2020 Suomessa
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän ennakointia 2016-vuodelle Suomessa
Sähköautoilla on imua!
heinäkuu (4)
Perheen rantalomalle, lentoasemalle Hki-Vantaalle meno ja paluu Leafilla
10000 km Nissan Leaf sähköautolla, mitä se on opettanut?
Kangasalan Sanomat 28.7.2015: Prisma Kangasala sähköauton latauspiste avattu
Kiitos sähköautoilevan kaupan asiakkaan toiveen kuuntelemisesta!
marraskuu (6)
Sähköautojen läpimurto on lähellä
Leafin kulutus kasvaa sateella enemmän kuin kuivalla pikkupakkasella
Vihreällä kaistalla blogivierailu
Kun sähköautoilijalta loppui sähkö
Sähköauto kulkee ja murtaa uskomuksia: Kangasalan Sanomat 6.11.2015
Sähköisen liikenteen kehittymiseen liittyvät mahtivoimat
lokakuu (1)
Leaf sähköauto toimii hyvin pikkupakkasella -5c
toukokuu (8)
Sähköauton latausta Prisma Kangasalan asiakkaille tulossa
Matka-ajoa Kangasala - Helsinki - Kangasala 365 km päivässä
Kiitos Suomen valtion huonon tuen: menetetyt CO2-säästöt
Matka-ajoa Vierumäki - Sahalahti 185km 2:lla pikalatauksella
Matka ABC Lahdesjärveltä Vierumäelle
FAQ Sähköautoilijalle toistuvasti tehdyt kysymykset
Ympäristövaikutuksia
Lukuisia iPhone Appseja Nissan Leafin käyttäjälle
huhtikuu (19)
Olen hyvin hämmentynyt, positiivisesti
Energian kulutus työmatkalla, reitti 2: nopein
Matka Kangasala - Jyväskylä Kangasala 135km Nissan Leafilla
Energian kulutus työmatkalla, reitti 1: lyhyin
Rengaspaineilla toimintasädettä lisää?
Leaf Link App iPhonessa
Matka-ajoa Kangasala - Jämsän Himos
Nissan Carwings - ajoneuvon multimedialaitteen opettelua
Akun max latausasteen nostaminen 80% oletuksesta 100%
P-hämppi tarjoaa ilmaista latausta
Kotilatauspisteellä lataaminen
Ensimmäiset pikalataukset ABC Kivimaa ja ABC Tiiriö olivat hämmentävän nopeita!
Ensimmäinen maantieajo Kouvola - Lahti - Hämeenlinna - Kangasala
Muutoksen aika on nyt. Uusi päästötön autoiluni alkaa tänään!
Leafin lataaminen ABC:ltä ihmetyttää tulevaa sähköautoilijaa
Sähköauton lataus liityntäpysäköintipaikkoilla?
Omnikanavaista autoilua
Juhlava julistus työpaikan sähköpostissa
Pikalatausverkoston kummastelua
2016 (80)
helmikuu (7)
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä nousi tammikuussa 2016
Kuinka pitkälle Espoosta pohjoiseen päin pääsee Nissan Leaf 30kWh -sähköautolla talvella?
Nissan Leaf -sähköautolla Kangasalta hiihtoloman viettoonViitasaarelle:matkatarina
Sähköautosanastoa
Sähköauton latauslaitteen valinta
Sähköautoa ei voi unohtaa laittaa lataukseen -vai voiko sittenkin?
Ullan Pakari, Riihimäki: sähköautoilija kiittää latauspisteestä
maaliskuu (4)
Käänteentekevän Tesla Model 3 -auton varaukset alkavat 31.3.2016: Tekisinkö varauksen?
Minkälainen vaikutus olisi 40 kWh akulla sähköauton käytettävyyteen?
Nissan Leaf 30 kWh 2016 -koeajoraportti
Sähköautojen myynti yli tuplaantui helmikuussa 2016!
huhtikuu (5)
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit Q1/2016 hyvällä kehityksellä!
Nissan Leaf on toimiva talviauto muutamalla varauksella
Sähköauto hyödyntää moottorijarrutuksen energiaa ylivertaisen moottorin hyötysuhteen lisäksi
Karmeimmat sähköautokonseptit ja tuotantoonkin päässeitä
Teslalla nyt vaan on automallisarja, joka on S=X
toukokuu (4)
Sähköautojen ensirekisteröinnit 1-4/2016 hyvällä 13% kehityksellä
Nissan Leaf sähköauton kulutus kesällä vs talvella
Vuosi sähköauto Nissan Leafilla: kokemuksia
Zero S 9,8 kWh -sähkömoottoripyörän koeajoraportti
kesäkuu (12)
Uusien sähköautojen myynti sakkasi toukokuussa
2016 Juhannuksen viettoon Viitasaarelle sähköauto Nissan Leafilla
Sähkömoottoripyörien koeajoraportteja
Nissan Leaf aiheisia videoita
Blogikirjoitus blogin kirjoittamisesta
Sähköauton hintakehitys e/kWh ennakoi yleistymistä
Sähköautoilijat ry ja sen puheenjohtaja Teollisuusneuvos Kari Kallonen
Tesla Model S 85+ koeajo
Sähköautoilevan motoristin superperjantai 10.6.2016
Brammo Empulse R -sähkömoottoripyörän koeajo
Nissan Leaf kulutus moottoritiellä 120 km/h nopeudessa kesäkelissä
Savuton alue, miete Lontoon matkalta
heinäkuu (9)
Uusien sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit edelleen alamaissa kesäkuussa 2016
Nissan Leafin akku kestää käyttöä
Leaf-kuljettajan vierailu Tesla Club Finlandin kokoontumisessa
Nissan Leafiin uudet kesärenkaat alle
Sähköautoilun historiaa
BMW i3 koeajoraportti
Koska koittaa Kreikan saarten vihreämpi aika?
Suomessa myytävien sähköautojen hinta/toimintamatka km (EPA)
Jonossa tulossa houkuttelevia sähköautouutuuksia
elokuu (9)
Nissan Leaf kulutukset kuukausittain: lämpötila ja keskinopeus vaikuttavat toimintamatkaan
Heinäkuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröinnit lähes täysin pysähdyksissä
Nissan Leaf 30 kWh ja BMW i3 33 kWh ovat erinomaisia valintoja useille autoilijoille
Sähköautojen koeajoraportteja
Tulossa olevia sähkömoottoripyöriä
Sähköisen liikenteen tietopankki
Tesla Roadster Sport -koeajoraportti
Tesla Showroom Oxford Street, London -ensimmäinen vierailuni Teslan showroomissa
Sähköautolla ajaminen on halpaa, paitsi pieni akkuisella Nissan Leafilla matkailu julkisia latauspisteitä käyttäen
syyskuu (8)
Sähköautolla Espoosta lappiin ja samantien monin verroin pidemmästikin!
Renault Zoe 41 kWh tulee olemaan erittäin houkutteleva sähköauto!
Pariisin autonäyttelystä 2016 on tulossa sähköautoilulle uutuuksien juhlaa
Sähköautoilija kiittää Ikeaa latauspisteistä
Nissan Leaf 60000 km kokemuksia
Järkevää sähköautotarjonnan monipuolistamista: SOLO Electra Meccanica
Täyssähköautojen ensirekisteröinnit edelleen 2016 elokuussa alhaisella tasolla
Nissan Leaf ajot kuukausittain elokuun 2016 loppuun asti
tammikuu (8)
Nissan Leaf pakkastesti -12..-15 asteessa
30000 km Nissan Leaf sähköautolla
Sähköauton valintaopas
Tulossa olevia sähköautoja
Sähköinen liikenne myötätuulessa Tampereella!
Sähköauton pikalataus Jyväskylässä, kiitos Jyväskylän Energia ja Virtapiste
LeafSpy on Leaf-kuljettajan hyvä ystävä
Leafilla pelastamaan polttomoottoriautoa -22 asteen kelissä
joulukuu (3)
Sähköauton latauslaitteet toimivat hyvin
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit marraskuussa 2016 odotetusti vähissä
40 kWh akku olisi riittänyt marraskuussa erittäin hyvin kaikkien päivien ajoon
marraskuu (5)
Onko sähköauton paino ongelma?
Auto 2016 -tapahtuma sähköautoilijan kokemana
Lokakuussa 2016 hiljaista uusien sähköautojen rekisteröinneissä, silti enemmän kuin viime vuonna
Leafin kulutus kuukausittain 18 kk ajalta
Perspektiiviä saasteongelmaan: 300 miljoonaa lasta elää alueilla, joissa on erityisen saastunut ilma
lokakuu (6)
Sähköajoneuvot rynnivät pian myös autourheilun kuninkuusluokkien reviireille
Talvi ei yllättänyt taaskaan sähköautoilijaa
Tesla on ylivoimaisesti Suomen yleisin sähköauto
Akkutesti Nissan Leafille 100% latauksesta tyhjäksi asti
Syyskuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröintitilastolle uusi kuningas: Tesla Model X
41 kWh Zoe on jo useille erinomainen sähköauto

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!