Sähköautoileva motoristi

Sähköautoileva motoristi

Jaa sivu Sähköautoileva motoristi
Suodatettu avainsanalla zoe

Suloisen sähkökirpun uudistuminen on tervetullut sähköautojen markkinoille

torstai 15.08.2019 Avainsanat: BEV , Renault , sähköauto , Zoe

Koeajoin vuonna 2017 Rellun suloisen sähkökirpun eli Zoen ja ihastuin autoon monelta osin. Se olisi aivan riittävän kokoinen käyttööni, vaikka onkin selkeästi numeron verran Leafiani pienempi. Tuolloinen versio oli omaan nykyiseen ajatukseeni hiukan tehoton moottoriltaan ja toivoisin aavistuksen pidempää toimintamatkaa. Vielä enemmän toivoisin siihen ajanmukaisia ajoavustimia, kunnollisia LED-ajovaloja sekä aivan huikean kolmivaiheisen 22 kW:n tehoisen AC-latauksen rinnalle myös DC-latausta ja kattotaakkamahdollisuutta.

Nyt Renault on uudistanut Zoen ja vastannut suurimpaan osaan odotuksistani

Vielä vuoden 2019 loppupuolella Suomeenkin rantautuva uusittu Zoe on facelift aikaisempaan ja mitat ovat pysyneet ennallaan. Auto on siis edellen pikkuautoluokassa, mutta sisälle mahtuu erinomaisesti edelleen neljä henkilöä ja viides, eli kolmas takapenkkiläinen on syytä olla jo vähän pienempikokoinen. Tavaratilaa Zoessa on kokoonsa nähden runsaasti, mutta silti huomattavasti Leafia vähemmän. Ehkä saman verran kuin on Kona Electricissä. 

Akussa enemmän kapasiteettia ja energiatiheys jatkaa kehitystään

Uudessa Zoessa on 52 kWh:n verran energiaa sitova akku, kun aiemmin se oli 41 kWh. Uusi akku painaa 326 kg, kun edellinen painoi 305 kg. Ulkomitat ovat akussa ennallaan kasvaneesta kapasiteetista huolimatta. Akun energiatiheys on siis parantunut huomattavasti painoonsa sekä etenkin tilavuuteensa nähden. Akun kapasiteetti on kasvanut 27%, kun taasen paino on noussut vain alle 7% ja tilavuus siis ei ole kasvanut yhtään. Hyvä Rellu! 

Uudella akullaan Zoen kerrotaan pääsevän 390 kilometriä (WLTP) ja tuo on kyllä helppo uskoa toteutuvankin melko hyvin. Toimintamatkan osalta auto siis palvelisi omaa käyttöäni 298 km mökkimatkojenkin suhteen erinomaisesti. Epäilemättä Tampere - Helsinki - Tampere päivän työkeikat aiheuttaisivat yhden lataustarpeen joko perillä tai matkan aikana suurempien kesänopeusrajoitusten ollessa voimassa.

Parasta latausta tarjolla

Zoen erikoisuus on ollut sähköautomarkkinoilla jo aiemminkin kolmivaihevirtaa hyödyntävässä 22 kW:n tehoisessa AC-latauksessa. Tuo on oikeasti kova juttu. Tunnin kaupparessun aikana autoon virtaa energiaa siis tuon 22 kWh:n verran, eli noin 150 kilometrin ajomatkan verran. Vastaavasti sähköautoille hyvin tyypillisellä noin 7 kW:n tehoisella AC-laturilla saa vain noin 7 kWh samassa ajassa, eli noin 30-50 km matkan verran. Jopa vielä olennaisempi on useille kotilataamiseen tuolla kolmivaihevirran käyttämisellä. Esimerkiksi omassa kodissani pystyisin lataamaan Zoeta 3x10A tai jopa 3x16A latausvirroilla. Tuo 3x16A tarkoittaa 11 kW:n lataustehoa, jolloin neljässä tunnissa auton akkuun ehtisi noin 44 kWh:n verran energiaa, eli noin kolmen sadan kilometrin ajoa vastaava energiamäärä. Esimerkiksi omassa nykyisessä Leafissani on 1-vaihevirtaa hyödyntävä AC-laturi ja pystyn maksimissaan ottamaan kotona 3x25A -pääsulakkeisesta talostani 20A-latausvirtaa, joka tarkoittaa noin 4,7 kW:n lataustehoa. Sillä latausteholla samassa neljässä tunnissa ehdin ladata 18,4 kWh:n verran energiaa, eli vähän reilun sadan kilometrin verran.

Aiemmin Zoessa ei ole ollut suomi-versioissa tarjolla DC-latausta, mutta nyt uskoisin sen tulevan meillekin. Se on toteutettu CCS-standardilla ja sen luvaaan kykenevän maltilliseen 50 kW:n lataustehoon, mutta riittää mainiosti Zoelle.

Kaksi moottoritehoa tarjolle

Uuteen Zoeen tulee tarjolle kaksi moottoria: R110 ja R135. Näiden tehot ovat 80 tai 100 kW ja vääntöä tehokkaammassa versiossa on muikeat 245 Nm. Näillä eväillä Zoen luvataan kiihtyvän satasen nopeuteen 9,5 sekunnissa ja saavuttavan 140 km/h huippunopeuden. Ohituskiihtyvyys on 100 kW:n versiossa erinomainen.

Kaivattua varustelua kuljettajan iloksi

Zoen puutteisiin olen aiemmin laskenut vanhanaikaisen varustelun. Nyt uuteen on tarjolla perusmalleista alkaen LED-ajovaloa, joiden valotehon luvataan olevan merkittävästi paremmat. Hyvä niin, koska vanhassa halogeenit olivatkin kovin surkeat. Ajoavustimia on tulossa myös tarjolle. Kaistavahti, kaista-avustin ja pysäköintiautomatiikka esimerkiksi tulevat nyt tarjolle. Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä ja uusittu infotainment keskikonsolissa myös tarjovat juuri toivottua nykyaikaistusta Zoeen.

Hinta tulee ratkaisemaan kysynnän määrää etenkin Suomessa

Renault Zoe on ollut pitkään Euroopan suosituin sähköauto, mutta Suomessa tilanne on ollut aivan toinen. Suomen tuonti aloitettiin vasta vuoden 2016 lopussa ja koko aikana Suomeen on uutena ensirekisteröity vain 131 Zoe-sähköautoa. Tuo on todella vähän, Teslan Model kolmoselle yhden kuukauden määrä.

Uskoisin vähäisen määrän johtuneen Suomessa muutamasta seikasta. Suomessa autoilijoiden ajatusmalli tuntuu menevän niin vanhanaikaisesti, että auton hinnan pitää korreloida auton kokoa kovin suoraan. Zoe on kokoisekseen autoksi ollut aina arvokas ja varmasti tulee olemaan sitä tämän uutuudenkin saatua hinnat. Toinen seikka on se, että vanha Zoe oli kovin karusti varusteltu hintaansa ja muihin sähköautoihin nähden jo pidemmän aikaa. Kolmas seikka, joka poikkeaa olennaisesti Euroopasta on Suomen hinnoittelumallista akkuvuokrauksen mahdollisuuden puuttuminen. Esimerkiksi Saksassa voi nyt ostaa 41 kWh Zoen alle 22 000 eurolla ja 40 kWh akun voi maksaa vuokraamalla 69 euroa kuukaudessa hinnalla, tai sitten akun voi ostaa auton mukana, jolloin auton hinta on noin 30 000 euroa. Toivottavasti suomalainen autoverotus taipuisi sen verran, että tämä akkuvuokrausmalli saataisiin vihdoin tarjolle Suomeenkin, vaikka itse mieluummin ostaisin akun auton mukana.

Jotain jäin vielä kaipaamaankin

Tämä uusi Zoe voisi olla seuraava sähköautoni hyvinkin. Siinä on kuitenkin vielä pari seikkaa, jotka ovat minulle ratkaisevia autonvalinnassa. En löytänyt mistään tietoa saako siihen kiinnittää laillisesti kattotaakkaa. Tuo tai vetokoukku vetomassalla ovat minulle autossani ehdoton, koska kuljetan lähes päivittäin DH-pyörää autoni katolla tai sitten kärryssä, jos sellainen on sallittu autolle. Nyt pyörät kulkevat Leafini katolla erinomaisesti.

Jään mielenkiinnolla odottamaan kuitenkin uuden Zoen koeajomahdollisuutta ja loppujen tietojen päivittymistä.

Renault esitteli jo tuttuja sähköautoja Frankfurtin IAA2017 messuilla

sunnuntai 01.10.2017 Avainsanat: Autonäyttely , IAA2017 , Renault , Zoe

Renault Zoe on jo erityisen tuttu sähköauto, koska onhan se pitkään jo ollut Euroopan eniten myyty sähköuto. IAA2017 automessuille Frankfurtiin Renault oli tuonut näytille vain jo ennestään tutut Renault Zoen 40 kWh mallin sekä Twizyn. Itse olisin kaivannut erityisesti jo aiemmin esiteltyä konseptimallia, eli Renault Zoe RS:ää, mutta sitä ei siis nähtävillä ollut. Olisin kovasti toivonut Renaultin esittelevän myös Zoen yläpuolelle mallistossa sijoittuvaa, hieman kookkaampaa ja selkeästi virtaviivaisemmin muotoiltua sähköautomallia. No, eipä näkynyt sellaistakaan olevan tulossa.

Olen jo aiemmin kirjoittanut Zoesta koeajoraportin, joten en tähän lähde enempää sitä ruotimaan. Messuilla molemmat Rellut tuntuivat kiinnostavan niin kovasti, etten millään meinannut saada niistä kuvia ihmiten parveillessa niin runsain määrin ympärillä.

Hienoa on se, että Zoe vihdoin saatiin Suomeenkin ja että sitä myös tilatessaan on saatavilla.

Vihdoin sähköautovertailu suomalaisessa lehdessä

keskiviikko 30.08.2017 Avainsanat: BEV , eGolf , Hyundai , Ioniq Electric , Leaf , sähköauto , Zoe

Tekniikan Maailma julkaisi lehdessä 15/2017 historiansa ensimmäisen sähköautovertailun ja mielestäni hyvää työtä olivat tehneetkin. Olen aika hyvin perehtynyt sähköautoihin, mutta tuota vertailua oli silti mielenkiintoista lukea ja se tarjosi jopa hieman lisätietoakin. Nimittäin en ollut koskaan edes ajatellutkaan, mitä kaikkea Leafissani tapahtuu, kun painan jarrupoljin painettuna virtanappia, eli käynnistän autoni. Nyt tiedän sitten tuonkin, kiitos TM:n. 

Nämä vertailut tarjoavat varmasti monille lukijoille hyvää pohjaa oman seuraavan autonsa valinnan tueksi, kunhan näitä osaa tulkita omat henkilökohtaiset painotuksensa huomioiden myös rivien välistä, kuten varmasti TM:kin haluaakin. Tämän blogitarinan tarkoitus ei ole millään tavalla kyseenalaistaa TM:n vertailua tai sen tuloksia, vaan haluan vain kirjoittaa omat kokemukseni näistä autoista.

Volkswagen e-Golf ansaitusti vertailuvoittoon

Hyvin odotetusti VW eGolf voitti vertailun. Yhdyn mielelläni kaikkiin kehuihin sen ajo-ominaisuuksista sekä saksalaisuuden mukanaan tuomasta positiivisesta jämäkkyydestä. Toki omassa arvioinnissani se jää hännille yksinkertaisesti varusteltuna korkeaksi nousevan hintansa johdosta. Toinen lievästi itseäni eGolfissa häiritsevä seikka, joka ei vertailussa tullut vertailussa ilmi, on sen liian vähäinen sähköautomaisuus. Tarkoitan tällä sitä, että siitä ei mitenkään kovin järkevästi nähnyt pikavilkaisulla esimerkiksi latauksen tilannetta tai akun varausta prosentteina ajon aikana. Olen itse koeajanut täsmälleen saman autoyksilön toukokuussa 2017 ja kirjoittanut siitä oman raporttini. (e-Golf koeajoraportti) Kulutuksissa en päässyt eGolfilla kovin lähelle TM:n mittaamia kulutuksia, vaan minulla sen keskikulutus asettui 13,9 kWh/100 km tasolle lähes 800 km matkan ajalta.

Hyundai Ioniq Electricin siis nostaisin itse lähelle kärkisijaa vertailussa. Etenkin sen pienen kulutuksen johdosta. Koeajoin itse vertailussa ollutta kyseistä autoyksilöä (Ioniq Electric koeajoraportti) jo maaliskuussa 2017, eli merkittävästi kylmemmissä olosuhteissa. Ajoin Ioniqilla yli 1000 km talvisissa olosuhteissa ja moottoritienopeuksiakin käyttäen. Silti kulutus jäi vertailussa e-Golfin saadun tasolle. Vertailussakin todetuista seikoista kuitenkin yksi on sellainen, joka kokeneelle sähköautoiijalle on isompi ärsytys. Ainakaan toistaiseksi sen lämmitystä ja ilmastointia  ei nimittäin voi Euroopassa etäohjata kännykkäsovelluksella ja tuota seikkaa on jo oppinut Leafissakin arvostamaan korkealle. Nimittäin auto on aina liikenteeseen lähtiessä mukavan lämmin tai viileä. Yllättävän usein on myös tilanteita, että olen jättänyt Leafin johonkin hieman pidemmälle latautumaan hitaasti ja haluan kännykän sovelluksella katsoa akun varaustason. Tätäkään ei siis Ioniq tue.

Renault Zoe on vertailun autoista pienin kooltaan, mutta akkunsa kapasiteetilta suurin. Myös omassa koeajossani Zoen kulutus oli korkeampaa tasoa suhtessa Ioniqiin, jopa lähempänä omaa Leafiani, kuin mihin TM oli päässyt. Kuten vertailussakin todetaan, tämä rajoittaa hieman jopa 40 kWh akun mahdollistamaan toimintamatkaa suhteessa Ionioqiin tai e-Golfiin. Hintansa ja sähköautona käytettävyytensä asiosta siis Zoe kamppailee omassa arvioinnissani hyvin tasaväkisesti Ioniqin kanssa kärkisijoista.

Nissan Leafin malli-ikä näkyy ja mielestäni ansaitusti se jää vertailussa useissa kohdissa muiden jälkeen. Tilanne korjautunee kuitenkin pian, sillä 6.9.2017 esitellään täysin uusi Leaf, jonka on ennakoitu omaavan 40 kWh akun ja pienentyneen kulutuksen kautta runsaasti kasvaneen toimintamatkan. Nissan Leaf 30 kWh koeajoraporttini

Hieman harmillisena pidän, että vertailusta puuttui BMW i3 sekä uusin tulokas Kia Soul EV. Näistä olen Bemarin ajanut ja kirjoittanut koeajoraporttini http://www.autotie.fi/tien-sivusta/sahkoautoileva-motoristi/bmw-i3-koeajoraportti

Kaikkien autojen ajo-ominaisuudet riittävät ainakin minulle

Itselläni on sellainen käytännön kokemus näistä kaikista autoista, että näiden vertailun autojen ajo-ominaisuudet ovat omaan käyttööni täysin riittävät. Toki allekirjoitan TM:n havainnoiman VW:n alustan erinomaisuuden, mutta en koe VW:n paremman alustan tuovan omaan käyttööni mitään lisäarvoa.

Sisätilojen riittävyys on henkilökohtaista

Kaikkien autojen sisätilat ovat omaan käyttööni täysin riittävät tai jopa ruhtinaalliset huomioiden myös tavaratilat. Toki tämä on seikka, joka jokaisen on helppo todeta omalla koeajollaan. Mahtuvatko perheen jäsenet mahdollisine lastenistuimineen ja rattaineen kyytiin? Sen verran on pakko todeta omasta käytöstä, että Leafin tavaratila on käytännössä yllättävän tilava.

Latausajoissa eroja

Vertailu ei suuresti käsitellyt sähköautojen latausaikoja. Näistä kaksi nousee omilla tavoillaan korkealle. Ioniqin CCS-liittimellä tapahtuva DC-pikalataus on jopa 100 kW:n tehoista, kunhan kohdalle sattuu sellainen pikalaturi. Volkswagen ja Nissan saavat DC-latureista enimmillään 40-50 kW:n tehoista latausta. Zoesta DC-lataus puuttuu kokonaan. DC-latauksessa on myös sellainen piirre, että se hidastuu akun täyttymisen myötä jonkin verran. Vertailun autoista kuitenkin kaikki lataavat kokemusteni mukaan noin esimerkiksi 80% varaustasoon asti vielä vahvalla nopeudella.

TM:n vertailussa saavuttamilla maantieajon kulutuksilla nämä tarkoittavat esimerkiksi latausaikoina seuraavaa kuvitteellisella 400 km ajomatkalla. Ioniq tarvitsee tuolla matkalla vain 13 minuutin lataustauon olettaen, että reitille sattuu 100 kW tehoinen CCS-pikalaturi. VW e-Golf tarvitsee toiseksi lyhyimmän lataustauon, noin 19 minuuttia. Leaf ja Zoe kamppaillevat pidemmästä lataustarpeesta. Todellisuudessa Leaf jää merkittävästi heikommaksi, koska olen laskenut nämä käyttäen TM-vertailussa käytettyjä akkukapasiteetteja. Leafin 30 kWh akusta on todellisuudessa käytettävissä vain 28 kWh, kun väittäisin kokemuksellani muissa olevan täydet kapasiteetit myös todellisuudessa käytettävissä. Lisäksi Leafia joudutaan lataamaan ainoana kahdesti tuolla matkalla, ja lataamisajan lisäksi kertyy siis kaksinkertainen siirtymäosuus aikaan lisää.

 

Tuo oli siis teoreettinen lähestyminen matka-ajon tarvitsemiin pikalatauksiin TM:n saamien kulutuslukemien perusteella. Käytännössä asiassa on kuitenkin useampia muuttujia. Jos näillä kaikilla autoilla lähdettäisiin Helsinki-Vantaan lentoasemalta täydellä akulla kohti pohjoista, vaikka Pihtiputaalle (n. 400km), niin latauspaikkojen sijainnit muuttaisivat jo hieman kuviota. Autoista TM:n kulutuksen perusteella VW e-Golf ja Zoe pääsisivät Jyväskylän Kivääritehtaankadun pikalaturille ensimmäiseen ja ainoaan tarpeelliseen pikalataukseen. Leaf ja Ioniq pitäisi ladata jo Hartolan Nesteellä ja siitä on vielä 221 km Pihtiputaalle. Ioniq pääsisi tuon ilman toista välilatausta, jos sen lataisi 100% täyteen Hartolassa. Leaf siis tarvitsee joka tapauksessa Jyväskylästä sen toisen latauksen. 

Ja vielä käytännön kokemuksen sanelema rehellinen toteamus. Nämä TM:n mittaamat kulutukset tulevat ylittymään todella helposti matka-ajossa. Vantaalta lähtiessä on moottoritietä, jossa nopeusrajoitus on 120 km/h kesällä, eikä näistä yksikään auto kulje moottoritienopeutta läheskään noin pienellä kulutuksella. Sade ja talven kylmyys myös nostavat kulutusta merkittävästi. 

Zoe taasen erottuu edukseen 22 kW:n tehoisella AC-laturilla. Lataamisen helppous ja nopeus kääntyy toisin päin, jos auton käyttö on pääosin sellaista, että päivittäiset ajot jäävät alle 300 km. Zoen saa ylivertaisen nopeaa AC-latausta minkä tahansa marketin laturista vaikka kaupassa käynnin aikana ja sen akku on erittäin nopeasti aina uudelleen täynnä ihan normaalien asiointilatausten kautta.

Pieniä asiavirheitä vertailussa

Sähköautovertailuun oli lipsahtanut myös yksi pieni asiavirhe sivun 38 kuvatekstiin. Toisin kuin kuvatekstissä kerrotaan, niin kyllä Suomessakin jo saisi yli 40 kW-teholla AC-pikaladattua Zoe-sähköautoa. kyse on siitä, että Suomen maahantuoja ei tuo tällä tehokkaammalla sisäisellä laturilla varustettua versiosta Zoesta Suomeen. Kysyessäni sain perustelun, että tässä mallissa on kuluttavampi moottori, eikä siinä ole kylmiin olosuhteisiimme vaadittuja varusteluita.

Toinen todennäiköinen sisältövirhe on sivun 29 toimintamatkakuvaajassa. Siinä Nissan Leafille on esitetty vain kahden kilometrin ero toimintamatkaan taajamassa ja maantiellä. Tämä ei ole kokemukseni mukaan lainkaan Linjassa Leafin kulutuksen kanssa, kuten tämän toimintamatkakuvaajan yläpuolella oleva kulutuskuvaajakin osoittaa. Siinä ylemmässä kuvaajassa on uskottavat kulutukset Leafille.

Kolmas virhe on sivun 25 tekniikkaa-taulukossa. Siinä on vapaan autoedun verotusarvot laskettu huomoimatta Vero.fi sivulla näkyvää kohdan 7.5.4 Sähköauto käyttökustannukset kohtaa. "käyttökustannusten osuudesta vähennetään 0,08 euroa kilometriltä tai 120 euroa kuukaudessa, jos auton ainoa mahdollinen käyttövoima on sähkö (luontoisetupäätös 17 § 3 momentti)." Edelle kopioimani teksti koskee täyssähköautoja. Esimerkiksi Ioniq Electricille Vero.fi sivun autoetulaskuri antaa vapaan autoedun verotusarvoksi 605 euroa 500 euron lisävarusteilla. TM:ssä on ilmoitettu 745 euroa.

Yhteenveto

TM:n vertailu oli kaikin puolin kirjoitettu mielestäni taitavasti ja sähköautojen erityisominaisuuksiakin huomioiden sortumatta kuitenkaan aliarvioimaan niiden käytettävyyttä.

Hienoa, että TM on nyt siis siirtynyt myös sähköautoaikaan. Ehkä nämä pian eivät enää ole useimmille kummajaisia, joita pitää monien esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa henkeen ja vereen vastustaa.

Renault Zoe 40 z.e Intens -suloisen sähkökirpun koeajoraportti

tiistai 04.04.2017 Avainsanat: Akku , akun koko , BEV , koeajoraportti , Renault , Renault , sähköauto , Zoe , Zoe

Renault Zoe 40 Z.E. Intens -sähköauto tarjoaa mahdollisuuksia myös uusille potentiaalisille sähköautoilijoille

Renault teki Zoelle merkityksellisen päivityksen vuonna 2016. Akkukapasiteetti lähes tuplattiin, vaikka fyysinen koko ja paino pysyivät lähes entisellään. Nyt Zoen isompiakkuista sähköautoa saa myös Suomesta ja minäkin sain maahantuojalta sellaisen koeajoon raporttiani varten.

Lähestyn tässä blogitarinassa Zoe-sähköautoa ensin kahdella käyttäjä-casella ja sen jälkeen vielä itselleni tyypillisemmällä yleisellä esittelyllä. Julkaisen myöhemmin myös esittelyvideon osana tätä tarinaa.

1.0 Zoe käyttäjä case 1: Lähiössä asuvalle keskivertoautoilijalle erityisen vaivatonta ajoa luvassa

Otan Renault Zoen esittelyn ensimmäiseksi tulokulmaksi hyvin keskivertoisen Suomalaisen kolmen hengen talouden, joka asuu kaupungin lähellä olevassa lähiössä kerrostalossa. Autolla ajetaan päivittäin 17 kilometrin työmatkaa, eli 34 kilometriä päivässä. Lisäksi muista talouden ajoista muodostuu noin 70 kilometriä viikoittain. Näissä kaupunki- ja taajama-ajoissa Zoen keskikulutus painuu helposti jopa alle 15 kWh/100 km tasolle.

Suvun yhteiselle, kaikkien nykyajan mukavuuksien kesämökille on matkaa 150 kilometriä ja siellä käydään suunnilleen parin viikon välein.

Tässä esimerkkiperheessä Zoen akku riittää koko viikon työmatkojen ja kauppareissujen sekä muiden harrastuksiin ajojen suorituksiin. Siis koko viikon ajan ilman yhtään pakollista välilatausta! Mutta eihän sähköautoa kukaan niin käytä, vaan autoa ladataan säännöllisemmin.

1.1 Nopeaa latausta vaikka markettien pihoista -ilmaiseksi!

Esimerkkini perhe ajaa muutaman päivän välein muutaman kilometrin päässä olevaan hypermarkettiin ruokaostoksille. Joka kerta tuo kauppareissu tuppaa viemään 30 - 60 minuuttia. Tavaksi on muodostunut laittaa Zoen aina samalla marketin pihassa olevaan ilmaiseen Type2-latauslaitteeseen saamaan liikenne-energiaansa. 

Yksi Zoen vahvuuksista on sen sisäisen laturin tehokkuus. Zoessa on nimittäin peräti 22 kW:n tehoinen AC-laturi, jota käytetään Type2-liittimen kautta. Yhtä nopeaa sisäistä laturia on lähinnä yli 100 000 euron hintaisissa Tesloissa. Käytännössä tämä latauksen nopeus tarkoittaa esimerkkiperheelleni noin 150 kilometrin lisämatkaa jokaisen kauppatunnin aikana! (jos akku vain sattui olemaan 50% tasolla tai tyhjempi)

Tämähän tarkoittaa sitä, että esimerkkini taloudessa Zoen akku pysyy aina hyvin täynnä pelkästään kaupassa käynnin yhteydessä tapahtuvilla latauksilla. Ilmaiseksi ja erityisen vaivattomasti. Tämähän tarkoittaa sitä, että ei ole aivan välttämätön pakko odottaa Zoen ostossa edes taloyhtiön venyvää päätöstä pihalataamisen mahdollistamisesta.

1.2 Kotilataaminen mahdollista normaalista lämpötolpan pistorasiasta -lisävarusteisella latauskaapelilla

Esimerkkitaloudelleni Zoen lataaminen on mahdollista myös normaalista kerrostalonsa parkkipaikan auton lämmitystolpan pistorasiasta, kunhan asiasta sopii ensin taloyhtiön kanssa ja rasiaan tehdään pieni tarkistus sekä muokkaus. Aiheellista on tarkistuttaa, että kaikki on riittävässä kunnossa, ettei synny tulipalo- tai muita riskejä. Lisäksi kannattaa muuttaa yleinen kellokytkin jatkuvalle syötölle sekä energian mittaukselle sopivaksi. Näin saa jatkuvaa keskeytyksetöntä latausta ja pystyy maksamaan lataussähköt taloyhtiölle. Näitä asennuksia on tehty jo paljon Suomessa.

Zoen mukana ei kuitenkaan vakiona tule kuin Type2-kaapeli, joten pistorasialataamiseen tulee ostaa lisävarusteinen latauskaapeli. Silloin uuden sähköautoilijan kannattaa miettiä jo ennen ostopäätöstä, minkälaisen kaapelin ostaa. Itse ostaisin esimerkiksi Punaiseen voimavirtapistorasiaan sopivan 3x16A -latauskaapelin, jolla voi saada jopa 11 kW:n tehoista latausta. Tuon saa edullisella sovittimella käymään myös normaaliin pistorasiaan, mutta mieluummin pyrkisin sopimaan latausta varten asennettavaksi kolmivaihepistorasian sähkötolppaan.

Schuko-rasiasta, eli ns normaalista pistorasiasta voi lisävarusteisella kaapelilla ladata vain 10A latausvirtaa, joka tarkoittaa noin 2 kW:n lataustehoa. Sillä akun lataaminen tyhjästä täyteen kestää yli 20 tuntia. 

1.3 Zoe-sähköauto soveltuu myös mökkimatkailuun

Esimerkkitalouteni mökkimatka oli siis noin 150 kilometriä. Zoe pystyy tuon matkan tekemään ilman välilatausta ja perillä mökillä perhe lataa auton mökin voimavirtapistorasiasta 3x8A virralle säädettynä, joten akku latautuu täysin tyhjästä täyteen noin kahdeksassa tunnissa.

2.0  Zoe käyttäjä case 2: Maaseudulla asuva myös työkseen ajava

Tämä toinen esimerkki olen minä itse. Työmatkani on noin 40 km aamuin ja uudelleen sitten iltapäivisin. Lisäksi ajan työkseni jonkin verran. Pisimmät työkeikat ovat tyypillisesti noin 150 km luokkaa, tosin pääsääntöisesti lyhyempiä. Maaseudulla sijaitsevassa omakotitalossani itseni lisäksi kolme lastani. Ajan noin 40 000 km vuosittain jo nykyisellä sähköautollani ja mökkimatkamme on 280 km pikalatausähköttömän mustaan Keski-Suomeen. Siellähän on vain yksi ainoa pikalaturi Jyväskylässä.

2.1 Lataaminen kotona ja töissä on nopeaa

Saan kotiini järjestettyä helposti 3x10A latauslaitteen, vaikka pääsulakkeet ovat talossani vain normaalit 3x25A. Tämä tarkoittaa sitä, että saan kotona noin 6 kW:n tehoista latausta ja Zoen akku täyttyy siis hiukan alle 7 tunnissa. Tuo ei kuitenkaan ole koskaan ongelma, koska akku on esimerkiksi töistä kotiin tullessa kulunut vain 6,6 kWh:a täydestä ja pääsen aina lähtemään vaikka heti mihin tahansa arjen ajoihini. Kuitenkin tuo ehtii käytännössä täyttyä jo alle tunnissa päivällistämisen ja jälkiruokakahvin aikana.

(Saattaa olla, että suurehkossa omakotitalossani, jossa on maalämpö ja puukiuas, kestäisivät pääsulakkeet jopa 3x16A latausvirran, mutta silloin jäisi vain 9A jokaisesta vaiheesta latauksen aikana muuhun käyttöön, ja riski ainakin jonkin vaiheen ylikuormittamiselle kasvaisi aika suureksi, sekä sen kautta pääsulakkeen palamisen riski kasvaisi.)

Töissä on käytössä asiallista maksua vastaan 3x32A latauslaite, eli sieltä saan täyttä 22 kW:in tehoista latausta. Siinähän Zoen akku täyttyy käytännössä noin kahdessa tunnissa. Vielä konkreettisemmin käytännössä tuo aamun työmatkan 6,6 kWh:a kulunut sähköenergia latautuu alle 20 minuutissa täyteen. Siis sillä aikaa, kun käyn töissä lyhyesti keräämässä päivän tarvikkeita mukaan. Sen jälkeen taasen pääseekin Zoella helposti yli 200 km työkeikat ilman välilatauksia.

Yhteensä nämä koti- ja työpaikkalataaminen tekevät sen, että minun ei koskaan normaalissa arjessa tarvitse ladata Zoe-sähköautoa missään muualla jos en halua. Tokihan voin ottaa myös markettien ilmaisista latauslaitteista lisää sähköä, jolloin kotona akku on vielä nopeammin täynnä. 

2.2 Mökkimatkani 280 km reitille Zoen akku ei talvella riitä

Oma mökkimatkani Viitasaarelle on siis 280 km, eikä Zoe pysty tuohon matkaan normaaleita matka-ajonopeuksia käyttäen kuin kesän optimaalisimmalla kelillä.

Ajoin koeajoviikollani Zoella noin 2000 kilometriä. Tuolla koejomäärällä sekä yli 80 000 km Nissan Leaf -kokemuksen perusteella voin sanoa, että Zoen kulutusrakenne on erityisen lähellä oman vuoden 2015 mallisen 24 kWh Leafini kulutuslukemia. Pystyn arvioimaan, että minun käytössäni ympärivuotinen keskikulutus asettuisi noin 16,5 kWh/100 km lukeman tasolle. Kannattaa myös huomioida, että Renaultin nettisivuilla oleva toimintamatkalaskuri on erityisen paikkaansa pitävä. Zoe toimintamatkalaskuri

Kun laitan laskuriin nopeudeksi 80 km/h ja lämpötilan nollaan, niin päädyn täsmälleen samaan toimintamatkaan, joka näytti käytännössäkin toteutuvan. Hienoa ja rehellistä työtä Renaultilta! 

Eli oman mökkimatkan 280 km matka-ajossa Zoe pääsee noin 248 km toimintamatkaan ja tarve yhdelle välilataukselle siis säilyy edelleen. Puuttuvan noin 50 kilometrin ajamiseen tarvitaan noin 8 kWh lisää energiaa. Tämä lataustarve hoituu helposti noin puolen tunnin lounaan aikana matkan varrella olevan Prisman ravintolassa syömisen aikana. Ja taaskin ilmaiseksi.

Mökillä taasen saan Zoen helposti latautumaan suoraan sähköpääkeskuksessa olevasta kolmivaihepistorasiasta esimerkiksi 3x10A latausvirralla ja taas on pian Zoe valmis uusia ajoja varten.

2.3 Parin viikon välein pääkaupunkiseudulla käynti sujuu Zoella vaivatta

Minulla on erilaisista syistä johtuen noin parin viikon välein ympäri vuoden autolla käyntiä pääkaupunkiseudulla. Kotoani tulee pääkaupunkiseudun kohteisiin matkaa noin 165 - 180 km. Zoe ei taita tuota matkaa talvella pakkasen takia eikä kesällä 120 km/h nopeuden kulutusta kasvattavien vaikutusten takia ilman välilatausta. Tai olisi esimerkiksi Zoeta koeajoon hakiessa ja palauttaessa suoriutunutkin ilman välilatausta, mutta miksi ottaa turhaa range anxietyä, kun voi niin lyhyellä tauolla sen poistaa.

Zoen vahvuuksista yksi korostui näillä pääkaupunkiseutu - Pirkanmaa matkoilla. Zoelle nopeita latauspisteitä on tarjolla huomattavasti enemmän, kuin Leafin CHAdeMO tai Ioniqin CCS DC-pilalatureita. Lisäksi nämä Type2-rasialliset latauslaitteet yleisemmin toimivat varmemmin ja ovat parhaimmillaan ilmaisia. Kyllähän Zoen 22 kW AC-latauksen teho häviää Leafin CHAdeMOsta saamaan noin 45 kW:in tehoon saati sitten, kun 100 kW-tehoiset CCS-laturit alkavat yleistyä ja Ioniqhan niitä osaa hyödyntää. Nyt tässä vaiheessa sähköisen liikenteen kehitysastetta kuitenkin Zoen vahvuuksiin kuuluu suurempi valinnan vapaus missä ladata.

Itse latasin autoa hakiessani erittäin nopean hamppari-lounaan aikana Ideaparkin ilmaisesta latauspisteestä. Autoa palauttaessani latasin aamukahvihetken ajan Ullan Pakarin ilmaisesta latauspisteestä.

3.0 Muita havaintoja Zoesta

Pureudutaan seuraavaksi tässä blogitarinassa muihin havaintoihini Zoesta yleisemmin. 

3.1 Uusi hintaluokka akun kilowattitunnille -41 kWh akkua alle 35000 euron hintaan

Renault löi uudet lukemat pöytään täällä alle 40 000 euron sähköautojen hintaluokassa akkukapasiteetin suhteen esittelemällä 41 kWh akun Zoessaan. Erityislaatuisinta oli se, että akuston koko ja paino säilyivät lähes ennallaan lähes tuplatusta energiavarastointikyvystä huolimatta.

Lähimmäksi Zoen akkua tässä hintaluokassa pääsee tällä hetkellä BMW:n i3:sen 94 Ah -malli, mutta se on sitten tuntuvsti kalliimpi auto. Nissan Leaf 30 kWh -mallin akussa on käytettävissä samat 28 kWh:a, kuin on Hyundai Ioniqissakin.

Useille meistä sähköautoilijoista akkukapasiteetin kasvattaminen on tärkeä asia, koska on yleisesti tiedossa oleva asia, että näissä Teslaa halvemmissa sähköautoissa toimintamatkat jäävät melkoisen rajallisiksi etenkin pakkasilla.

Zoessa on myös Suomen olosuhteissa mielestäni olennainen akun lämmönhallinta kunnossa. Auto osaa tarpeen mukaan esilmmittää sisätilojen lisäksi myös akuston ja tällä on myös vaikutusta toimintamatkaankin kovemmilla pakkasilla, kun päästään lähtemään latauskaapelin pääästä.

3.2 Kompaktin auton ulkonäkö ei jättänyt kylmäksi

Zoen ulkonäkö ja koko on kirvoittanut kanssaihmisiltä enemmän kommentteja, kuin mikään muu koeajamani sähköauto. ”Suloinen pikkukirppu”, Söpö sähkis” ovat olleet niitä positiivisia kommentteja. Toisaalta myös täysin toisenlaisia on ollut vähintään yhtä paljon. ”Onpa ruma”, ”oudot mittasuhteet”, ”onpa se pieni”. Ulkoavulliset seikat ovat tietenkin mielipidekysymys, mutta virtaviivaisen urheilulliseksihan tätä ei voi varmasti sanoa. Toisaalta oma Leafini on Zoeen verrattuna edelleen se ruma ankanpoikanen. 

Kompaktihan Zoen on mitoiltaan. Pituutta on noin 40 cm vähemmän kuin Leafissa tai eGolfissa ja sen lisäksi Zoen on silmiinpistävän kapea ja korkea.

 

3.3 Sisätilat riittävät erinomaisesti neljälle henkilölle

Minun 176 cm vartaloni jätti niin paljon tilaa ja säätövaroja, että on helppo uskoa Zoeen mahtuvan myös yli 180 cm kuljettajan ja matkustajan etupenkeille. Kun olin säätänyt kuljettajan istuimen itselleni sopivaksi, niin takapenkillä oli jopa runsaasti polvitilaa vielä itselleni. Neljä aikuista siis matkustaa väljästi Zoessa. Kolmannen takapenkkiläisen on sitten kapeudesta johtuen syytä olla hyvin pieni ihminen, muutoin alkaa olla pian tukalat oltavat takapenkillä.

 

Tavaratila riittää esimerkiksi neljän henkilön yleisimpiin viikonloppu- ja mökkimatkoihin. Mutta aika pian sen rajat kyllä vastaan tulevat. Tavaratilan laajennettavuutta haittaavat varmasti joissain tilanteissa yhtenä kappaleena kaatuva selkänoja sekä muodostuneet tilan epätasaisuus. Eihän Zoe selvästikään mitään rahtiauto olekaan.

3.4 Kuljettajalla perussäädöt ja mukavuusvarusteet

Kuljettajan istuimessa on pitkä pituussuuntainen säätövara sekä selkänojan kallistuksen säätö. Muita säätöjä ei istuimessa sitten olekaan. Itse jäin kaipaamaan voimakkaampaa ristiseläntuen säätöä ja korkeussäätöäkin.

Ohjauspyörän säädöt ovat riittävän runsaat pituus ja korkeussuunnassa hyvän ajoasennon löytämiseksi. Rattiin jäin kaipaamaan Nissanin ja Ioniqin jäljiltä lämmitystä. Lämmitystä ei ole Zoessa myöskään takaistuimella.

Autossa on perustason vakionopeussäädin, eli adaptiivisia ominaisuuksia siinä ei ole, kuten ei myöskään kaista-avustimia.

Zoen varusteista hyvä yksityiskohta on pääosin hyvin toimiva mobiiliapplikaatio, jolla voi ohjata auton lämmitystä sekä latauksia. Ioniqiin verratuna tuo on merkittävä valtti. Leafia paremmaksi Zoe laittaa siinä, että Zoen lämmityksen voi käynnistää helposti myös auton avaimen napista.

Sähköautoiluun liittyvää dataa ajotietokone tarjoilee kohtuullisesti. Ehkä yksi itselle mielenkiintoisimmista saattaisi olla ajojen tallentaminen luokittain muistiin ja sitten myöhemmin kulutusten seuranta eriteltynä esimerkiksi työmatka-ajojen ja mökkimatkojen välillä.

Zoessa on TomTomin navigaattori ja ajotietokoneeseen voi ostaa Z.E-storesta myös lisää sovelluksia.

3.5 Mukava ajaa maantielläkin ja suorityskyvyllä pärjää

Zoen kompakti ulkomuoto aiheutti itsellekin pientä ennakkoluuloa auton ajettavuuteen matka-ajossa. Tämä osoittautui kuitenkin nopeasti turhaksi. Zoe ei matka-ajossa tosiaan yhtään häpeä isompiaan ajo-ominaisuuksillaan. Ohjaus on riittävän tunnokas ja suuntavavuus on hyvällä tasolla. Jousitus nielee epätasaisuuksia hyvin. Leafiin verrattuna ajotuntuma on muutoin hyvin samankaltainen, mutta Zoen jousitus on hieman pehmeämpi.

Zoe liikkuu kaupungissa ja taajamissa kevyen tuntuisesti, kuten sähköautot yleensäkin sähkömoottorin tasaisen voiman ja nopean reagoinnin ansiosta. Zoen 68 kW:in huipputeho kuitenkin tuntuu Leafinkin jäljiltä hiukan vaisulta. Tämä ilmenee kiihdytyksissä kohta paikaltaan lähdön jälkeen sekä ohitustilanteissa. Kyllä Zoellakin silti aivan riittävästi ehtii Suomalaisen liikenteen mukana ja vahva tasainen vääntö 220 Nm:n tekee mäkiselläkin maantiellä ajosta nautinnollisen vaivatonta.

Zoen melutaso tuntui Ioniqin ja Leafin jäljiltä jopa miellyttävämmältä vielä maantienopeuksissakin. Pääsääntöinen melun lähde Zoessakin on renkaat. Mitään häiritseviä ääniä sisustuksesta tai alustasta ei koeajon aikana kuulunut.

4.0 Yhteenveto Zoesta

Zoe ei noussut ennakko-odotuksistani huolimatta minun seuraavan oman sähköautohankintani ykköskohteeksi. Ioniqin pieni kulutus ja nopea CCS lataus vievät niukan voiton tässä vaiheessa minun käytössäni. Silti Zoe on varmasti monille sähköauto suunnitelleille uusi ja juuri se oikea tarjonnan laajennus. 

40 kWh akku ja kaupunki- ja taajama-ajossa alhainen kulutus yhdessä 22 kW -tehoisen sisäisen AC-laturin kanssa tekevät siitä useille selkeän ykkösvalinnan sähköautotarjoomassa. Tilat riittävät erinomaisesti ainakin neljän henkilön ja matkatavaroiden kuljettamiseen ja toimintmatka riittää erinomaisesti jopa noin 240 kilometrin mökkimatkoille ilman välilatauksia. Moottoritienopeus kutistaa toimintamatkan alle 200 km tasolle.

Sanotaan vielä tarinan loppuun suoraan, että ei sähköauto vielä vuonna 2017 sovi kaikille, eikä kaikkiin tilanteisiin ja sama koskee myös tätä Rellua. Peräkärryä ei tälläkään voi vetää, enkä yrittäisi ajaa lappiin ilman vessataukoa :-) Lisäksi onhan Zoe huomattavasti kalliimpi ostaa, kuin lähimmät polttomoottoriset verrokkinsa. Itse pitäisin lähimpänä verrokkina kohtuullisten päästöjen sekä automaattivaihteiston johdosta Toyota Yaris Hybridiä, joka maksaa noin 23 000 euroa ja tämän Zoen hinta on noin 34 000 euroa. Hintaero tietenkin vielä korostuu, jos jollain autoa hankkivalla on vaihtehtoina esimerkiksi Renaulta Clio tai Zoe. Jokainen joutuu itse tietenkin arvottamaan omat ajoneuvon ostopäätöksensä, mutta joilekin meistä autoiijoista valintaperusteet ovat nyt myös muita, kuin hintaeroa tai auton kokoluokkaa huomioivia ja Zoe on jo löytänyt tiensä useisiin Suomalaisiinkin koteihin. 

Oman mielenkiintoisen mausteensa saattavat tuoda jossain vaiheessa Suomalaisille sähköautomarkkinoille, jos tänne avautuvat vuokra-akkuisten Zoe-sähköautojen markkinat. Nimittäin Renault tarjoaa vanhoille pienemmällä akulla varustettuihin Zoeihin akun päivitystä tähän 41 kWh:in akkuun. Ja niitä saa jo merkittävästi edullisemmalla Euroopasta, eikä tuodessa verotkaan rasita monia satasia, koska vero määräytyy päästöpohjaisesti.

Alla olevassa taulukossa olen pyrkinyt aivan puhtaasti omista lähtökohdistani vertailemaan Ionigia ensin Leafiin sekä sitten vielä Zoea Ioniqiin. Huomioitavaa on, että hintavertailukohdassa on sellaisten varustelutasojen hinnat, joilla itse ostainsin ko. ajoneuvot, jos nyt ostaisin. Eli Ioniqista on hinnat alkaen malli, kun taasen Zoesta on varustellumpi mali.

 

Kiitos maahantuojalle koeajoauton ja kokemuksen saamisesta.

Kuvat itse otettuja.

Sähköautoilun kannalta mielenkiintoinen vuosi 2017 alkanut jo

sunnuntai 19.02.2017 Avainsanat: BEV , BMW , Hyundai , i3 , Ioniq Electric , Leaf , Nissan , Rekisteröintitilasto , sähköauto , Zoe

Vuodesta 2017 tulee mielenkiintoinen sähköisen liikenteen kehittymisen kannalta Suomessa ja muualla maailmassa

Vuodelle 2017 on luvattu ja jo esitelty sekä osittain Suomenkin markkinoille saatu uusia houkuttelevampia sähköautoja. Sähköautojen myynnin jarruna on ollut ennenkaikkea olematon tarjooma. Toki haittana on edelleen myös hyvin rajoittunut pikalatausverkosto pääteillämme sekä latausverkoston toimintavarmuuskin.
 

Huyndai Ioniq Electric jo räväytti lukemat tammikuun rekisteröintitilastoon

Kuvasin Ioniq Electricin Helsingin Esterinportin latausparkissa MP2017 messuilta palatessani
 
Vuosi 2017 alkoi sähköautojen menekin räjäyttävällä tammikuulla. Myyntitilastojen nousevaksi tähdeksi tuli Huyndai Ioniq Electric. Vaikka siinä on vain 28 kWh akku, niin sen houkuttelevuus tuntuu nyt olevan aivan uudenlaisella tasolla. Ioniq houkuttelee sähköautoihin autoilijoita normaalimmalla ulkonäöllään ollen kuitenkin hyvin virtaviivinen. Muodot tuovat vahvasti mieleen vanhan Opel Amperan ja se ei ole lainkaan huono asia. Toinen seikka jolla Ioniq houkkuttelee vieläkin enemmän, on sen alhaiseksi toistuvasti kerrottu kulutus ja sen myötä kilpailijoihin nähden parempi toimintamatka. 
 
Ioniqia rekisteröitiinkin tammikuussa 13 kpl. Vaikka määrä on edelleen kovin pieni, niin on se Suomen sähköautomarkkinoilla jo merkittävä määrä. Niin, edelleen sähköautot ovat Suomessa pienen  markkinan toimintaa. Helmi- ja maaliskuu näyttävät myös suuntaa Ioniqin jatkuvuudelle Suomessa. Toki siinä on pari ristikkäistä vaikutusta huomioitava. Tammikuun rekisteröintimäärissä on ollut varmasti jälleenmyyntiverkoston täyttämisen tuoma rekisteröintipiikki. Toisaalta ostajat kirjoittelevat nyt toistuvasti jopa puolen vuoden jonoista toimituksiin, joten ihan heti eivät tammikuun ostopäätkset tule näkymään tilastoissa.
 

Renault Zoe 40 menestyy maailmalla. Tulisiko jo maaliskuussa Suomeen?

Renault Zoe Auto 2016 tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa
 
Renault esitteli jo vuoden 2016 loppupuolella Zoesta uuden 41 kWh akulla varustetun mallin ja sitä on nyt odoteltu Suomeen. Zoe tulee olemaan hyvin kiinnostava sähköauto Suomeenkin rantautuessaan, koska sen 41 kWh akku tarjoaa aivan uudenlaista toimintamatkaa etenkin meillä, joiden ajoista suurin osa on muualla kuin moottoritienopeuksissa. Rajoittavana tekijänä Zoessa monille saattavat olla pienempi kokoluokka sekä pikalatauksen puuttuminen.
 
Euroopassa Zoe on jo osoittanut menestystään markkinoilla. group.renault.com/ -sivustolta löytyvästä tammikuun 2017 menekkitilastosta ilmenee, että jo tammikuussa Zoeta myytiin 2602 kpl, (edellisvuonna 1418 kpl). Eli Zoe lähes kaksinkertaisti myyntinsä, vaikka sitä on myyty vasta rajallisille markkinoille. 
 
Meille Suomeen siis sitä on lupailtu maaliskuulle. Pian siis nähdään meilläkin näitä.
 

Opel Ampera-e ja Tesla Model 3 edelleen vain markkinahäiriköinä

Opel Ampera-e ja Tesla Model 3 ovat sähköautoista kiinnostuneiden mielessä erittäin laajalti tiedostettuja ominaisuuksillaan, jotka tulevat lyömään kaikki nykyiset mallit laudalta. On puhuttu 60 kWh akuista ja jopa 500 km toimintamatkoista ja ehkä 40 000 euron hintaluokassa.
 
Tämän on hieno asia. Yksi ongelma siinä kuitenkin on: ne eivät ole vielä Suomessa totta. Totta ovat vain ne autot, joita voi nyt kaupoissa nähdä, koeajaa sekä kohtuullisella toimitusajalla saatavaksi tilata.
 
Näiden odotusarvo vaikuttaa aivan varmasti useiden sähköautoista kiinnostuneiden päätöstä pitkittävästi. 
 

Nissanin Leafin uusi malli tai korvaa malli voi olla melkoinen jokeri

Nissan on jo reilu vuosi sitten esitellyt konseptia uudesta sähköautosta. Nyt on nähty myös vahvasti naamioitua autoa liikenneajossa. On ollut puheissa 60 kWh akkua ja muuta hienoa. Lisäksi on ollut huhuissa Leafia edullisempi ja pienempi sähköauto, ehkä Zoen alustalta tehty Nissan.
 
Itse uskon, että Nissan ei paljon etukäteen varoittele mallin julkaisua, vaan tekee sen kuten Renault esitteli Zoe40-mallin ja yllätti varmasti lähes kaikki sähköautoilijat. Relluhan esiteltiin syyskuussa 2016 Pariisin autonäyttelyssä ja myynti alkoi heti.
 

Ford Focus Electric 33 kWh akulla

Ford on nyt myös esitellyt uuden isommalla, 33 kWh akulla ja pikalatausominaisuudella varustellun Focus Electricin ja sen myynnin on sanottu alkavan pian Suomessakin. Vaikka Focus on Zoeen, Ionigiin, Leafiin ja i3:seen verrattuna konversio polttomoottoriautosta, on silläkin aivan varmasti omat vahvuutensa. Aiemman mallin menekki taisi tyssätä Suomessa kalliiseen hintaan, pikalatauksen puutteeseen, pieneen toimintamatkaan sekä ehkä myyntiverkoston innokkuuden puutteeseenkin.

Volkswagen eGolfistakin isompi akkuinen malli

Volkswagenin eGolfistakin on tulossa uusi isompi akkuinen malli. En ole vielä löytänyt Suomen maahantuojalta tietoa sen Suomeen tulosta, mutta edellistä eGolfia kuitenkin jo jokunen myytiin ja onhan Golfi erityisen jämäkkä auto myös sähköisenä. Jos isompaa akkua alkaa Suomestakin saada, niin toivottavasti jälleenmyyntiverkosto olisi aktiivinen sen myynnissä.

lisäys 20.2.2017: Volkswagen julkisti kansainvälisillä nettisivuillaan, että uusi isommalla akulla varustettu eGolf on jo tilattavissa. Maahantuojan nettisivujen chattipalvelu toimi hienosti ja sieltä vahvistettiin auton olevan tulossa hetimiten polttisten jälkeen Suomeenkin. Lupasivat olla yhteydessä minuun koeajosta sopiaksemme. Taas siis on jotain hienoa odotettavaa :-)


BMW i3 (94Ah) pystyisi suurempiinkin menekkeihin

i3:sen uusi isompi akku tarjoaa 27,2 kWh kapasiteetin ja auton pieni kulutus tekee sille kohtuullisempaa toimintamatkaa. Itse pidin kovasti i3:sta, mutta reksiteröintitilastoissa se ei ole loistanut. Syinä saattavat olla monien mieleen jo liian erikoinen ulkonakö ja nelipaikkaisuus sekä varusteltuna hiukan korkeahkoksi nouseva hintataso. 
 

TEM tukee latausverkoston investointeja 5 miljoonalla eurolla

BMW i3 latautumassa koeajollani vuonna 2016

Saa nähdä, miten tuo raha tulee näkymään sähköautojen latausverkostossa. Itse olisin kovasti toivonut, että rahan jakaminen olisi tehty suunnitelmallisemmin erityisesti pikalatausverkostoon korvamerkatun rahan osalta. Nyt sen saavat käytännössä nopeimmat hakijat, eikä ole käsittääkseni mitään ohjausta liikenteellisesti vaativimmille paikoille. 
 
Hyvin varmaa kuitenkin on, että raha tulee lisäämään latauspaikkoja. Lisää tulee runsaasti asioinnin aikaisia latauspaikkoja sekä joitakin pikalatureitakin. Näillä on aina pieni sähköautojen houkuttelevuutta lisäävä vaikutus, kun uusia alueita Suomesta alkaa olla sähköisen liikenteen ulottuvilla muillakin kuin Tesloilla.
 

"Bernerin mallin" esittely ja jäädyttäminen

Jo vuonna 2015 kirjoitin että sähköautoilijakin maksaa veroja, mutta vähemmän. Tuolloin jo pidin itsestään selvänä, että sähköautojen vääjäämätön tuleminen ajaa Suomen ajoneuvokannan verotuksen uudistukseen. Ministeri Anne Berner sitten sai tehtäväkseen valmistella esityksen kokonaisvaltaiseksi uudistukseksi ja hän sen teki. Sitten vain tuli ongelma esittelyn jälkeen, kun se näytti pysäyttävän välittömästi koko autokaupan sekä sen myötä esimerkiksi pysäyttää verotulotkin. Ja ajaa autokauppiaat joukkotuhoon. Niinpä tapahtui se, mitä vain tuossa tilanteessa voi tapahtua. Kansa saatiin vakuuttumaan, että malli on vedetty pois. No, enpä tule yllättymään, että eräänä päivänä se sitten esitellään hyvin nopeasti käyttöön otettavaksi. Kehiteltynä tietenkin. 
 
Kokonaisuudessaan tulee oleman mielenkiintoista nähdä myös, vaikuttaako tuo jotenkin ajoneuvojen rekisterintimääriin ylipäätään ja onko jotain vaikutusta sähköautoihin.
 

Gigafactoryn haluaminen Suomeen herättelee sähköisen liikenteen kehittämiseen

Tesla on ilmoittanut etsivänsä Euroopasta paikkaa tehtaalleen. Suomeenkin sitä haluttaisiin ja Vaasan-seutu taitaa olla vahvimmilla. Toivon parasta. Ei ole sattumaa, että samaan aikaan, kun tämän tehtaan saamisen pienikin toivon kipinä on tajuttu, niin media on alkanut uutisoimaan entistä positiivisemmin sähköisestä liikenteestä. 
 
Sähköautoista puhutaan ja kirjoitetaan paljon ja nyt siis myös enemmän positiivisena mahdollisuutena. Toki edelleen henkeen ja vereen vastustajiakin löytyy ja Suomessa on edelleen vahva usko biopolttoaineiden tulevaisuuteen. Itse en edes halua ajatella vain yhden liikenne-energian tulevaisuuden kuvaa, vaan mieluiten erilaisia vaihtoehtoja.
 
Myönteinen puhe ja ylipäätään puhe sähköautoista vaikuttaa jatkuvasti kiinnostusta ylläpitävästi ja kasvattavasti. Kun sähköautoista kiinnostusta on, niin aina on todennäköisempää myös niiden myynnin kehittymisen mahdollisuuksille.
 

Kiinnostava sähköautoilun vuosi siis tulossa

Tulevien kuukausien ensirekisteröintien määrät tulevat siis olemaan mielenkiintoista nähtävää näin sähköautoista kiinnostuneen silmin.

Tulen tekemään kuukausittain jatkossakin sähköautojen rekisterööintimääristä tilastoa. Minun tekemässä tilastossa on tarkka rajaus. Otan tilastoihin mukaan vain sähköhenkilöautot. Pidätän itselläni oikeuden tässä rajauksen määrittelyssä ja otan mukaan REX-autot, jos ne ovat selkeästi ensisijaisesti täyssähkautoja ja polttomoottori on vain toimintamatkaa avustava lisälaite. Siis tällä hetkellä sellainen on tarjolla vain i3:sta.

 
 
 
Tietoa blogista

Kirjoittelen tähän blogiin ihan tavallisen sähköautoilijan kokemuksia, uusien sähköautojen koeajoja sekä muuta yleistä sähköisestä liikenteestä.

Arkistot
2019 (38)
elokuu (5)
Suloisen sähkökirpun uudistuminen on tervetullut sähköautojen markkinoille
Kun sähköautoilijan matka hinurin avulla jatkui
Sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat valtaisalla kehityksellä heinäkuussa 2019
Kia e-Niro koeajo
Tesla Model3 koeajo
heinäkuu (9)
Onko latausautojen määrän nopea kasvu aiheuttamassa ruuhkaa latauspaikoille?
Latausautoja jo yli 20 000 kappaletta liikenteessä
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol4
Nissan Leaf 40 kWh akun kuntoisuuden kehitys 15 kuukauden ja 65000 kilometrin aikana
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol3
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol2
Uudet sähköautot rynnivät teillemme ennätystahdilla jälleen kesäkuussa 2019
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019
Edes hidastelu ei pelasta Leaf 40 kWh:ta #rapdigate-ongelmalta moottoritieajossa
kesäkuu (3)
Nissan Leaf 40 kWh ei sovellu #rapidgaten takia Tampere-Helsinki -välin ajamiseen päiväreissuina
BMS-päivitys helpotti #rapdigate haittaa, mutta ei poistanut ongelmaa 40 kWh Leafissa
Menikö lataushybridien aika jo ohi Suomessa - uusien sähköautojen ensirekisteröintien määrät vahvassa kasvussa
toukokuu (5)
ABB FIA Formula E ja Berliinin E-Prix esittelyssä
ABB FIA Formula E Berliinin osakilpailua seuraamassa 24. ja 25.5.2019
Volkswagenin edullisen ID3 First Edition -sähköauton varauskirja on nyt auki
Tätä sähköautoihin on odotettu -vetokoukku edullisempaan hintaluokkaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit räjähdysmäisellä kehityksellä huhtikuussa 2019 -muiden autojen määrät laskussa
huhtikuu (6)
Sähköautojen yleistymisen todelliset hidastajat
Onko Leaf 40 kWh:n akun kuntoisuuden jatkuvasta laskemisesta haittaa käyttäjälle?
Sähköautojen kanta kehittyi 78 % edellisestä vuodesta Q1/2019
Yksi pieni esimerkki sähköautoilijan arjesta
Maaliskuussa jälleen kaikkien aikojen ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Vuosi Nissan Leaf 40 kWh sähköautolla
maaliskuu (6)
Ensimmäinen sähköautojen talvitesti TM-lehdessä
S 3 X Y -automallisto on valmis, kun Tesla esitteli uuden Model Y:n
Vaihtoehtoisia energiamuotoja käyttävien henkilöautojen rekisteröintimäärät nousevat
Helmikuussa 2019 ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Sähköauto Nissan Leaf hääautona
Millainen on Nissan Leaf 40 kWh talviautona?
helmikuu (2)
Hiihtolomailemaan mökille 330 km päähän Viitasaarelle 40 kWh Leafilla
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä tammikuussa 2019
tammikuu (2)
Kulutustesti Nissan Leaf 40 kWh -sähköautolla -28°C kelissä
Sähköautoilun vuosi 2018 Suomessa
2018 (67)
joulukuu (9)
Käytettyä 30 kWh Leafia suunnitteleva -ole tarkkana akun kunnon kanssa
Miten sujuisivat arjen ajoni Hyundai Kona sähköautolla?
Sähköauto Konalla työkeikka Kangasala-Helsinki-Kangasala 340 km -ilman yhtään latausta
Marraskuussa 2018 sähköautoja ensirekisteröitiin yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen nähden
Hyundai Kona Electricillä oli lataushaasteita tuiskussa ajon jälkeen
Sähköauto Kona Electricillä 285 kilometriä mökiltä kotiin tuiskussa ja sohjossa
Hyundai Kona Electric 64kWh:lla 408 km mökkimatka Vantaalta Viitasaarelle
Päivän työkeikka Helsingissä -sähköautolla liityntäparkkiin
Audi e-tron GT -sähköauton konsepti
marraskuu (8)
Sähköauton työpaikkalataamiselle on määritelty verotusarvo 30 euroa kuukaudessa 1.1.2019 alkaen
Tesla Model 3 kylmätyypit Vetokujalla
Sähköautoiluni CO2-päästöt syys- ja lokakuussa 2018 olivat alle 18g/km
Auto 2018 oli sähköautojen läpimurtoa
Auto 2018 -Audi e-tron sekä Elaine -sähköautot
Auto 2018 -Hyundai Kona Electric
Sähköautojen ensirekisteröinnit yli kaksinkertaistuivat lokakuussa 2018
Sähköautoiluun liittyviä blogeja ja internetsivustoja
lokakuu (4)
Omalta katolta aurinkoenergiaa sähköautolleni
Suomen yleisin sähköauto on Tesla
Sähköauto Nissan Leafilla Alastaron moottoriradalla
Todellinen sähköautojen Kona on saapunut Suomeen!
syyskuu (8)
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 4-10
Sähköautoiluni CO2-päästöt nousivat hieman heinä- ja elokuussa 2018
Sähköautoilu perustuu parhaimmillaan sujuvaan kotilataamiseen
Suurempi akku sähköautossa -pienempi latausteho kotona riittää!
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 2 ja 3
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunti 1
Ajo-opetusta sähköautolla
Elokuussa sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat vahvaa kehitystään
elokuu (7)
Testi: näin paljon sähköauton kulutus kasvaa kattotaakan takia
Sähköautoiluni CO2-päästöt kesäkuussa 2018 olivat alle 12g/km
Sähköautojen ensirekisteröinnit pienellä kehityksellä heinäkuussa 2018
LeafSpy on Leafistin paras ystävä
Nissan Leaf matka-ajon 24/7 ajotesti 1423 km Lofooteilta Jyväskylään
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen Lofooteilla seikkailemiseen
Sähköauto Nissan Leafilla Norjan Lofooteille menomatkan matkatarina
heinäkuu (4)
Sähköauto Nissan Leafilla Hossan kansallispuistoon sähköttömälle leirille
Kia Soul EV koeajoraportti
Sähköautojen ensirekisteröinnit 31% kehityksellä alkuvuonna 2018
Jaguar I-PACE -sähköauton koeajoraportti
kesäkuu (7)
Kun sähköautoilija kaasuautoa tankkasi
Avoin asiakastoive sähköautoilijalta Nokian renkaille
CO2-päästöt sähköautollani olivat huhtikuussa alle 16,5g/km
Miten minusta tuli sähköautoilija ja bloggaaja?
Mistä sähköautoa saa ladata? Entä mistä ei pidä ladata?
Toukokuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit alamaissa
Sähköautoilija tutustuu kaasu-Seattiin
toukokuu (4)
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 10000 km käyttäjäkokemus
Huhtikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit edelleen hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen kesäisten harrastusvälineiden kuljettamiseen
Nissan Leaf 40 kWh 2018 -koeajoraportti
huhtikuu (5)
Sähköauto Nissan Leaf 40kWh mukana EcoRun-kilpailussa
Esittelyssä Ratio Electric 16A(11kW) 3-vaihe -matkalatausjohto
Testattua: Nissan Leaf 40kWh:n akusta on todellisuudessa käytettävissä 37,6 kWh
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä Q1 2018
Uusin Nissan Leaf 40kWh on toimiva sähköauto jo yllättävän monelle taloudelle
maaliskuu (4)
Talvella mökkeilemään sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 280 km päähän
Nissan Leaf 40 kWh tarjoaa sähköautoilun iloa myös talviurheilun harrastajille
Ensikokemuksia uudesta Nissan Leaf 40 kWh sähköautosta
Helmikuussa 2018 edelleen niukkuutta sähköautojen ensirekisteröinneissä
helmikuu (4)
24 kWh Leafilla talvilomalla mökkeilemään Viitasaarelle vuonna 2018
Moto GP:n rinnalle tulevaan Moto-e -luokkaan Energican sähkömoottoripyörät
Tammikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit vain pienellä laskulla edellisvuodesta
Nissan Leafin akku latautuu kylmänä nopeammin AC-laturista
tammikuu (3)
Liikennekäytössä olevien sähköautojen kanta kasvoi vuodessa 72%
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä yli kaksinkertaistui vuonna 2017
Sähköautoilun vuosi 2017 historiankirjoihin
2017 (63)
joulukuu (1)
Sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat marraskuussa vahvaa nousua
marraskuu (5)
Toiveena autokauppa-alustoille hakukriteerien ajankohtaistamista
Uusi Tesla Roadster lyö maailmanennätys lukemat sähköautoille
Tesla Semi on mullistava kokonaisuus
Sähköautotie Tampereelta Jyväskylään on vihdoin avattu!
Lokakuussa 2017 uusien sähköautojen ensirekisteröinneissä niukkuutta
lokakuu (9)
100000 km ajetun sähköauto Nissan Leafin akku uuden veroinen
Tesla on yleisin sähköauto
Uusi Nissan Leaf 40kWh ennakoi sähköautoille kiihtyvää yleistymistä
Tesla ylivoimaisesti suosituin sähköauto Suomessa Q1-3/2017
Frankfurt IAA2017 Sähköautoilevan motoristin silmin (yhteenveto)
Boom e-Cruiser esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Citroen esitteli IAA2017 automessuilla E-Meharia
Kiinalaiset automerkit esittelivät Frankfurtin IAA2017 messuilla Eurooppaan pian tulossa olevia sähköautoja
Renault esitteli jo tuttuja sähköautoja Frankfurtin IAA2017 messuilla
syyskuu (12)
Jaguar I-PACE oli esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Opel Ampera-e oli esillä Frankfurtin autonäyttelyssä
Aspark OWL sähköinen urheiluauto Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Honda Urban EV concept esiteltiin Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Audi mukaan Formula E -sarjaan e-tron autollaan
Hyundai Motor Groupin Kialla ja Hyundailla Frankfurtissa 2017 esillä vanhat sähköautomallit
Borgward tekee sähköautoillaan paluuta markkinoille Frankfurtin automessuilla 2017
BMW:llä oli Frankfurtissa 2017 kaksi sähköauton prototyyppiä näytillä
Volkswagen Group esitteli useita kiinnostavia sähköautoja Frankfurtissa 2017
Daimler esitteli Frankfurtissa 2017 useita sähköautoja
Sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit jatkoivat elokuussa vahvaa kehitystä
Parkkisähkö Oy tuo hyvää pöhinää sähköautojen lataamiseen
elokuu (6)
Vihdoin sähköautovertailu suomalaisessa lehdessä
Käytettyinä tuodaan edelleen vähän sähköautoja maahan
Electric GT -rata-autoilun sähköisempi aikakausi on tulossa pian
Sähköautomatkailua Itä-Suomessa sähköauto Nissan Leafilla
Heinäkuussa 2017 sähköautojen ensirekisteröinnit jatkavat hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 90000 km kokemuksia
heinäkuu (3)
Sähköautoja (BEV) on rekisteröity puolessa vuodessa jo tuntuvasti enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä!
Tesla Model 3 tuotanto alkaa tällä viikolla
Opel Ampera-e tilauskirjat avattu myös Saksassa
kesäkuu (4)
Kuka sähköistäisi vilkkaan pääväylän Tampereen ja Jyväskylän välillä?
Sähköautot ovat olleet lähes kahden kauppaa Suomessa
Sähköautojen (BEV) rekisteröinnit 1-5/2017 reilusti yli kaksinkertaistuneet!
Sähköauton kulutus korreloi lämpötiloja
toukokuu (2)
VW e-Golf 35,8 kWh koeajoraportti
Huhtikuun 2017 sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit yli 100% kehityksellä
huhtikuu (3)
Sähköautoille tarvitaan taloyhtiöihin myös vieraslatauspaikkoja
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä räjähdysmäisessä kasvussa Q1/2017
Renault Zoe 40 z.e Intens -suloisen sähkökirpun koeajoraportti
maaliskuu (5)
Talvella mökkeilemään sähköauto Hyundai Ioniqilla, 280 km matkatarina
Hyundai Ioniq Electric -koeajoraportti
Suomesta löytyy huipputason sähköauto-osaamista sekä koulutusta -sähköautoileva motoristi menossa tutustumaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit hyvällä kehityksellä edelleen tammi-helmikuussa 2017
Nissan Leaf -sähköauton kulutus helmikuussa 2017
tammikuu (7)
Opas käytetyn Nissan Leaf -sähköauton ostamiseen
Energica Eva ja Ego -sähkömoottoripyörät: TAHDON
Tulevaa ennakoidessa ei aina voi osua oikeaan -sähköautojen rekisteröintimäärä ei kehittynytkään vuonna 2016
Sähkö-Nysseä koematkustamassa
Tampereen keskusta on saanut vihdoin sähköautojen pikalaturin
Joulukuussa 2016 uusien täyssähköisten henkilöautojen ensirekisteröintien määrä jopa nelinkertaistui!
Nissan Leaf sähköauton kulutus ja toimintamatka kuukausittain vuonna 2016
helmikuu (6)
Onko nyt liikennemyymälän muutoksen aika?
Sähköautoilun kannalta mielenkiintoinen vuosi 2017 alkanut jo
Käytetyn Tesla Model S -sähköauton ostajan opas
MP 17 -sähkö tekee tuloaan prätkiinkin
Sähköautojen suosio tammikuussa 2017 suorastaan räjähti viime vuodesta
Lämmin tammikuu laski sähköauton keskikulutusta tuntuvasti
2015 (58)
kesäkuu (6)
Kodin energiavarastot: miksi ei myös siis range-extender
Leafilla mökille Viitasaarelle 272 km
Juhannuksen viettoon Viitasaaren mökille Leafilla
Sähköautoilija kaipaa helposti käytettäviä yksinkertaisia latauspaikkoja palveluiden yhteyteen
Kiitos ABC-ketjulle sähköisen liikenteen kehittymisen eturintamassa olemisesta
Toukokuussa aiheutin 449 kg vähemmän CO2-päästöjä käyttämällä sähköautoa
elokuu (5)
Tieto- ja liikennemuseossa 2035
Energiatehokkuustilastoja Carwingsista
CHAdeMo Suomen Moottoripyörämuseossa
Kenelle en halua suositella sähköautoa 2015-vuonna
Viitasaaren Seutu 6.8.2015: mökkimatka onnistuu sähköllä
syyskuu (4)
Pikalatausverkoston tarve sähköauton matka-ajossa
Sanomalehti Keskisuomalainen: Täältäkin saa jo sähköä
Jyväskylään asti Suomen suosituimmalla sähköautolla
Kiitos Neste JämsänPortti, sähköautoilijan toivetta on kuultu!
joulukuu (5)
Sähköautoilijakin maksaa ajostaan veroja, mutta vähemmän
Mitä sähköautoilu on opettanut vuonna 2015
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän skenaarointia 2017-2020 Suomessa
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän ennakointia 2016-vuodelle Suomessa
Sähköautoilla on imua!
heinäkuu (4)
Perheen rantalomalle, lentoasemalle Hki-Vantaalle meno ja paluu Leafilla
10000 km Nissan Leaf sähköautolla, mitä se on opettanut?
Kangasalan Sanomat 28.7.2015: Prisma Kangasala sähköauton latauspiste avattu
Kiitos sähköautoilevan kaupan asiakkaan toiveen kuuntelemisesta!
marraskuu (6)
Sähköautojen läpimurto on lähellä
Leafin kulutus kasvaa sateella enemmän kuin kuivalla pikkupakkasella
Vihreällä kaistalla blogivierailu
Kun sähköautoilijalta loppui sähkö
Sähköauto kulkee ja murtaa uskomuksia: Kangasalan Sanomat 6.11.2015
Sähköisen liikenteen kehittymiseen liittyvät mahtivoimat
lokakuu (1)
Leaf sähköauto toimii hyvin pikkupakkasella -5c
toukokuu (8)
Sähköauton latausta Prisma Kangasalan asiakkaille tulossa
Matka-ajoa Kangasala - Helsinki - Kangasala 365 km päivässä
Kiitos Suomen valtion huonon tuen: menetetyt CO2-säästöt
Matka-ajoa Vierumäki - Sahalahti 185km 2:lla pikalatauksella
Matka ABC Lahdesjärveltä Vierumäelle
FAQ Sähköautoilijalle toistuvasti tehdyt kysymykset
Ympäristövaikutuksia
Lukuisia iPhone Appseja Nissan Leafin käyttäjälle
huhtikuu (19)
Olen hyvin hämmentynyt, positiivisesti
Energian kulutus työmatkalla, reitti 2: nopein
Matka Kangasala - Jyväskylä Kangasala 135km Nissan Leafilla
Energian kulutus työmatkalla, reitti 1: lyhyin
Rengaspaineilla toimintasädettä lisää?
Leaf Link App iPhonessa
Matka-ajoa Kangasala - Jämsän Himos
Nissan Carwings - ajoneuvon multimedialaitteen opettelua
Akun max latausasteen nostaminen 80% oletuksesta 100%
P-hämppi tarjoaa ilmaista latausta
Kotilatauspisteellä lataaminen
Ensimmäiset pikalataukset ABC Kivimaa ja ABC Tiiriö olivat hämmentävän nopeita!
Ensimmäinen maantieajo Kouvola - Lahti - Hämeenlinna - Kangasala
Muutoksen aika on nyt. Uusi päästötön autoiluni alkaa tänään!
Leafin lataaminen ABC:ltä ihmetyttää tulevaa sähköautoilijaa
Sähköauton lataus liityntäpysäköintipaikkoilla?
Omnikanavaista autoilua
Juhlava julistus työpaikan sähköpostissa
Pikalatausverkoston kummastelua
2016 (80)
helmikuu (7)
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä nousi tammikuussa 2016
Kuinka pitkälle Espoosta pohjoiseen päin pääsee Nissan Leaf 30kWh -sähköautolla talvella?
Nissan Leaf -sähköautolla Kangasalta hiihtoloman viettoonViitasaarelle:matkatarina
Sähköautosanastoa
Sähköauton latauslaitteen valinta
Sähköautoa ei voi unohtaa laittaa lataukseen -vai voiko sittenkin?
Ullan Pakari, Riihimäki: sähköautoilija kiittää latauspisteestä
maaliskuu (4)
Käänteentekevän Tesla Model 3 -auton varaukset alkavat 31.3.2016: Tekisinkö varauksen?
Minkälainen vaikutus olisi 40 kWh akulla sähköauton käytettävyyteen?
Nissan Leaf 30 kWh 2016 -koeajoraportti
Sähköautojen myynti yli tuplaantui helmikuussa 2016!
huhtikuu (5)
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit Q1/2016 hyvällä kehityksellä!
Nissan Leaf on toimiva talviauto muutamalla varauksella
Sähköauto hyödyntää moottorijarrutuksen energiaa ylivertaisen moottorin hyötysuhteen lisäksi
Karmeimmat sähköautokonseptit ja tuotantoonkin päässeitä
Teslalla nyt vaan on automallisarja, joka on S=X
toukokuu (4)
Sähköautojen ensirekisteröinnit 1-4/2016 hyvällä 13% kehityksellä
Nissan Leaf sähköauton kulutus kesällä vs talvella
Vuosi sähköauto Nissan Leafilla: kokemuksia
Zero S 9,8 kWh -sähkömoottoripyörän koeajoraportti
kesäkuu (12)
Uusien sähköautojen myynti sakkasi toukokuussa
2016 Juhannuksen viettoon Viitasaarelle sähköauto Nissan Leafilla
Sähkömoottoripyörien koeajoraportteja
Nissan Leaf aiheisia videoita
Blogikirjoitus blogin kirjoittamisesta
Sähköauton hintakehitys e/kWh ennakoi yleistymistä
Sähköautoilijat ry ja sen puheenjohtaja Teollisuusneuvos Kari Kallonen
Tesla Model S 85+ koeajo
Sähköautoilevan motoristin superperjantai 10.6.2016
Brammo Empulse R -sähkömoottoripyörän koeajo
Nissan Leaf kulutus moottoritiellä 120 km/h nopeudessa kesäkelissä
Savuton alue, miete Lontoon matkalta
heinäkuu (9)
Uusien sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit edelleen alamaissa kesäkuussa 2016
Nissan Leafin akku kestää käyttöä
Leaf-kuljettajan vierailu Tesla Club Finlandin kokoontumisessa
Nissan Leafiin uudet kesärenkaat alle
Sähköautoilun historiaa
BMW i3 koeajoraportti
Koska koittaa Kreikan saarten vihreämpi aika?
Suomessa myytävien sähköautojen hinta/toimintamatka km (EPA)
Jonossa tulossa houkuttelevia sähköautouutuuksia
elokuu (9)
Nissan Leaf kulutukset kuukausittain: lämpötila ja keskinopeus vaikuttavat toimintamatkaan
Heinäkuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröinnit lähes täysin pysähdyksissä
Nissan Leaf 30 kWh ja BMW i3 33 kWh ovat erinomaisia valintoja useille autoilijoille
Sähköautojen koeajoraportteja
Tulossa olevia sähkömoottoripyöriä
Sähköisen liikenteen tietopankki
Tesla Roadster Sport -koeajoraportti
Tesla Showroom Oxford Street, London -ensimmäinen vierailuni Teslan showroomissa
Sähköautolla ajaminen on halpaa, paitsi pieni akkuisella Nissan Leafilla matkailu julkisia latauspisteitä käyttäen
syyskuu (8)
Sähköautolla Espoosta lappiin ja samantien monin verroin pidemmästikin!
Renault Zoe 41 kWh tulee olemaan erittäin houkutteleva sähköauto!
Pariisin autonäyttelystä 2016 on tulossa sähköautoilulle uutuuksien juhlaa
Sähköautoilija kiittää Ikeaa latauspisteistä
Nissan Leaf 60000 km kokemuksia
Järkevää sähköautotarjonnan monipuolistamista: SOLO Electra Meccanica
Täyssähköautojen ensirekisteröinnit edelleen 2016 elokuussa alhaisella tasolla
Nissan Leaf ajot kuukausittain elokuun 2016 loppuun asti
tammikuu (8)
Nissan Leaf pakkastesti -12..-15 asteessa
30000 km Nissan Leaf sähköautolla
Sähköauton valintaopas
Tulossa olevia sähköautoja
Sähköinen liikenne myötätuulessa Tampereella!
Sähköauton pikalataus Jyväskylässä, kiitos Jyväskylän Energia ja Virtapiste
LeafSpy on Leaf-kuljettajan hyvä ystävä
Leafilla pelastamaan polttomoottoriautoa -22 asteen kelissä
joulukuu (3)
Sähköauton latauslaitteet toimivat hyvin
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit marraskuussa 2016 odotetusti vähissä
40 kWh akku olisi riittänyt marraskuussa erittäin hyvin kaikkien päivien ajoon
marraskuu (5)
Onko sähköauton paino ongelma?
Auto 2016 -tapahtuma sähköautoilijan kokemana
Lokakuussa 2016 hiljaista uusien sähköautojen rekisteröinneissä, silti enemmän kuin viime vuonna
Leafin kulutus kuukausittain 18 kk ajalta
Perspektiiviä saasteongelmaan: 300 miljoonaa lasta elää alueilla, joissa on erityisen saastunut ilma
lokakuu (6)
Sähköajoneuvot rynnivät pian myös autourheilun kuninkuusluokkien reviireille
Talvi ei yllättänyt taaskaan sähköautoilijaa
Tesla on ylivoimaisesti Suomen yleisin sähköauto
Akkutesti Nissan Leafille 100% latauksesta tyhjäksi asti
Syyskuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröintitilastolle uusi kuningas: Tesla Model X
41 kWh Zoe on jo useille erinomainen sähköauto

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!