Sähköautoileva motoristi

Sähköautoileva motoristi

Jaa sivu Sähköautoileva motoristi

Vuosi Nissan Leaf 40 kWh sähköautolla

maanantai 01.04.2019 Avainsanat: BEVLeaf40kWhsähköautosähköautokokemus

Olen nyt ajanut reilun vuoden Nissan Leaf 40 kWh -sähköautollani. Tämä on jo toinen sähköautoni, joten kokemusta on kertynyt sähköautolla ainoana autonani yli 200 000 kilometrin matkalta. Kirjaan tähän muutamia käyttäjäkokemuksia Leaf 40 kWh:sta.

Arjen ajoissa ylivertaisen vaivaton sähköauto

Leaf on vaivattomin ja helpoin auto, mitä voi kuvitella, kunhan käyttäjällä on sujuva mahdollisuus kotonaan lataamiseen. Joillakin voi riittää myös töissä lataamisen mahdollisuus. Leafilla ajo on silloin yksinkertaisuudessaan seuravanlaista: Aamulla lähden täydellä akulla, ajan päivän ajot ja laitan illalla yöksi lataukseen. Eikä normaalissa arjessa muuta tarvita. Leafin akku riittää talvellakin jopa 200 kilometrin ajomatkoihin pahimpia pakkasia lukuunottamatta, joten suurimman osan ei tarvitse ladata autoaan koskaan päivän aikana.

Todellisuudessa käytän lähes päivittäin työpaikallani olevaa latausmahdollisuutta (nykyisin 30 euron verotusarvoinen). Omaa arkeani on siis enemmänkin se, että autossa on aamulla töihin lähtiessä akku täynnä tai lähes täynnä. Töissä akku täyttyy aina aamun aikana ja lyhyistä työpäivän keikoista huolimatta akku on täynnä kotiin lähtiessä. Ajan paljon myös iltaisin, joten toisinaan akku on illalla kotiin viimeiseltä ajolta saapuessa aika tyhjä. Kotonani on kiinteästi asennettuna autokatoksessa 8A:n latasvirralla varustettu latausmahdollisuus sekä aivan kiinteistöni oven edessä 20A:n latausvirtaan säädetty latauslaite. Käytän tyhjälläkin akulla myöhäänkin kotiin saavuttuani käytännössä aina autokatoksen 8A:n latausta, vaikka tiedän ettei akku ehdi aamuksi täyteen asti latautua. Tuolla kun ei ole mitään merkitystä, koska aamulla akussa on joka tapauksessa enemmän energiaa, kuin tarvitsen.

Leaf sopii erinomaisesti jopa noin 180 kilometrin/suunta työmatkaa kulkevalle päivittäiseen ajeluun, jos työpaikallakin saa latauksen. Ellei työpaikalla ole latausmahdollisuutta, niin en suositteleisi talven kovimpien pakkasten takia kovin paljon yli 80 kilometrin työmatkalaiselle, koska kylmällä autolla lähtö kuluttaa enemmän sähköä matkustamon lämmittämiseen. Näissä matkoissa on suurta vaihtelua riippuen siitä, kuinka suuret nopeusrajoitukset omalla työmatkareitillä on.

Matkailukäytössä toivomisen varaakin

Itse matka-ajelen Leafille useimmiten Kangasala - Viitasaari -väliä, eli noin 290 kilometrin mökkimatkaani sekä Tampere - Helsinki -väliä työkeikoilla. Näihin Leaf soveltuu minulle riittävän pienellä vaivalla. Toki lataustarpeet viivettä matkailuun aiheuttavat. Menomatkalla lataan useimmiten Jyväskylässä Kivääritehtaankadulla Virtapisteen pikalaturista ja paluumatkalla pysähdyn useimmiten Patalahden Teboilille syömään sekä lataamaan. Eli yhdellä noin 20 minuutin lataustauolla nuo mökkimatkani sujuvat.

Pidemmillä matkoilla 40 kWh Leafin haasteeksi nousee ennekaikkea kesäisin #rapidgate-ongelma. Tuo tarkoittaa akun ylikuumenemista kun autolla ajetaan niin, että tarvitaan useampia pikalatauksia ajomatkan aikana. Auton BMS (akuston hallinta) alkaa rajoittamaan lataustehoa todella voimakkaasti ja lataustauot venyvät huomattavasti pidemmiksi. Leafiin on tarjolla BMS-päivitys, joka sallii korkeammat lataustehot kuumaankin akkuun, mutta en ole päivitystä vielä teettänyt autooni.

Toinen matkailukäytössä lievemmin haittaava tekijä on Leafin korkea kulutus etenkin kun itsellä on kokemusta myös Hyundain Ioniqilla ja Konalla ajelusta. Olisihan se juhlaa ajella samalla akulla noin 20% pidempiä toimintamatkoja.

Kolmas aiempia tuntuvasti vähemmän matkailukäytössä minua haittaava tekijä on Leafin kilpailijoitaan heikompi ajettavuus ja istuinmukavuus. Näitä eri vertailuissa moititaan, mutta onneksi oma vartaloni sopii Leafin kuljettajan paikalle hyvin ja Leafin ajo-ominaisuuksiin olen tottunut.

Edellämainituista johtuen sanoisin, että 40 kWh Leaf on parhaimmillaan noin 300 kilometrin mittaisilla matkailureiteillä. Tosin kävin poikani kanssa sillä viime kesänä myös Lofooteilla asti kääntymässä. Ja Hossan luonnonpuistossa tuli myös käytyä.

 

Kulutus vaihtelee kelien ja vuodenajan mukaan

Leafillani on ajettu vuoden kaikkina kuukausina hyvin samankaltaista ajoa ja samantasoisia määriä. Kokonaiskulutusta minun ajoissani nostaa toistuva kattotaakan käyttäminen. Arviolta nopa 2/3 ajetuista kilometreistä katolla on ollut kattoteline, suksiboksi tai polkupyöriä. Siksi kenen tahansa on helppo päästä minun ajojani pienempiin kulutuslukemiin omalla Leafillaan.

Pieninen kulutus on ollut heinäkuussa 2018, jolloin koko kuukauden keskikulutus toteutui 15,2 kWh/100 km tasolla. Merkittävimpinä seikkoina pienempään kulutukseen olivat kesän kauniit kelit sekä muita kuukausia runsaampi matka-ajon määrä. Heinäkuun keskikulutuksella Leafilleni olisi toteutunut noin 250 kilometrin laskennallinen toimintamatka.

Suurimman kulutuksen kuukausi on ollut tammikuu 2019, jolloin toteutui 21,3 kWh/100 km lukema. Tuolloin taasen tammipakkaset ja jatkuva kattotaakan kuljettaminen nostivat runsaasti kulutusta. Joulukuun kulutuksella olisi toteutunut hieman alle 180 km laskennallinen toimintamatka.

Akun kunto vuoden ajettuna

Sähköautoa harkitsevaa kiinnostaa riittävän toimintamatkan lisäksi myös akun kesto. Minulla on nyt kokemusta Leaf 40 kWh:sta yhden vuoden ja noin 50 000 kilometrin ajalta. Tämän ja edellisen Leafin kokemuksen perusteella olen sitä mieltä, että Leafin akku pitää tasaisesta rasituksesta eniten. Kun olen vertaillut toisten 40 kWh Leafien akun kuntoa osoittaviin SOH (State Of Health) lukemiin, niin omani ovat hyvällä tasolla.

Vuoden ikäisessä ja noin 50 tkm ajetusta autossani akun kuntoisuutta osoittava SOH-lukema oli 96,95%. Eli akku oli siinä vaiheessa Nissanin oman BMS:n laskennan mukaan lähes uuden veroinen. Jos tuosta nyt yrittäisi tehdä jotain johtopäätöstä, niin voisi olettaa lineaarisella kaavalla, että 4 vuotta ja 200 000 kilometriä ajettuna auton akun kunto olisi laskenut 12,2%, eli SOH olisi 87,8.

Nyt alkava kesä tosin vasta näyttää miten SOH:n lasku jatkuu. Viime kesänä oli akun kuntoisuudessa voimakas lasku, joka antaisi olettaa kuuman kelin sulattavan akun kuntoa nopeammin. Toisaalta voi olla myös niin, että SOH:n lasku on alussa nopeampaa ja on nyt tasoittunut loivemmalle tasolle, kuten kuvaajasta myös näkyy.

Luotettavaa ajamista

Leaf on erittäin luotettava auto. Sillä vain ajetaan, ladataan ja ajetaan. Huollot tehdään 30 000 kilometrin välein tai kerran vuodessa. Itse olen sitä mieltä, että 60 000 kilometriä tai kerran vuodessa olisi sopivampi Leafille huoltovälinä. Tai vielä parempi olisi Teslan melko tuoreen ilmoituksen mukainen koko pakollisen huolto-ohjelman poistaminen.

Huolloille on kertynyt merkkiliikeessä tehtynä hintaa 200 - 280 euron välille huoltoa kohden. Tuo hintataso toteutui jo edelliselläkin Leafillani. Edullisemminkin Leafin saisi huollettua, koska ei siinä juuri nimeksikään ole merkityksellistä huollettavaa. Raitisilmasuodattimen vaihto vuosittain ja perässä olevan noin litran öljymäärä olisi varmasti hyvä vaihtaa jossain vaiheessa sisäänajon jälkeen. Jarrunesteet kannattaa tarkistaa ja vaihtaa tarvittaessa. Toki Nissan tekee huolto-ohjelman mukaisesti paljon muutakin samalla kertaa.

Omassa Leafissani ei ole ollut yhtään korjattavaa vikaa.

(kuva alla Kirsi Immonen, Sähköautoilijoiden ratapäivältä Alastarolta)

Pari harmillista tyyppivikaa

Leaf 40 kWh:ssa on luotettavuudestaan huolimatta muutama harmillinen tyyppivika. #rapidgate-nimellä tunnettu ongelma aiheuttaa akun ylikuumenemista etenkin kesän kuumilla keleillä moottoritieajossa tai toistuvissa peräkkäisissä pikalatauksissa. Akun ylikuumentuessa akuston hallinta (BMS) rajaa lataustehoa. Nyt on kuitenkin jo olemassa päivitys BMS:ään, joka antaa merkityksellisen helpotuksen lataustehon rajaukseen.

Akun varaustilan laskenta prosenteina sekä toimintamatka-arvio lasketaan Leafissa väärin. Laskuvirhe ei ole edes lineaarinen, vaan se se on hyvin vaikeasti hahmotettavissa. Suurimmillaan akun prosenttinäyttö autossa väittää akun varausta jopa 11 prosenttiyksikköä todellista käytettävissä olevaa alhaisemmaksi. Tuo vaikeuttaa tarpettomasti muutoinkin hieman rajoituneen toimintamatkan autossa matkan tekoa. Itse olen tosin tottunut ulosmittaamaan virheen käyttämällä LeafSpy-sovellusta OBD-lukijan kautta.

 

Teknologisten avustimien toimivuutta ja epätoimivuutta

Oma Leafini on 2.Zero limited edition, eli ennakkotilattua erikoisvarusteltua sarjaa. Siinä tuli varusteluun mukaan mm automaattisesti toimivat LED-kaukovalot LED-lähivalojen rinnalle. Kuten myös ProPilot-niminen ajoavustin, joka ohjailee autoa kaistaviivojen mukaisesti. Varusteisiin kuuluu myös adaptiivinen vakionopeussäädin. Toki paljon muutakin varustelua autosta löytyy, mutta nämä nyt luettelen, koska niissä kaikissa on sama riemu sekä vaiva. Ne ovat mukavia avustimia kunhan ne toimivat. Talvella ja kurakelissä ne kaikki kuitenkin harmillisen helposti lakkaavat toimimasta. Haitta on tosin käsittääkseni kovin tyypillinen ko varusteilla olevissa autoissa. 

Useimmiten näistä vaivoista on päässyt putsaamalla auton keulan kurasta tai loskasta. Leafissa kuitenkin etututkien edessä oleviin maskin kerroksiin kertyy pölyä ja likaa niin paljon, että aion pyytää 60 tkm huollossa putsaamaan nuo maskin muovit tutkien edestä.

Sisusta, alusta ja renkaat

Leafini penkit ovat mustaa kangasta. Minulla on sellainen tuntuma, että ne keräävät hiukan aiempien autojeni mustia penkkejä hanakammin likaa itseensä. Myös kojelauta kerää mielestäni kovin herkästi pölyä ja likaa, vaikka autossa on tietenkin raitisilmasuodatin. Autoni sisustus näyttää nyt siltä, että taidan teettää sille alkukesästä jossain pesupaikassa ulko- sekä sisäpesun.

Alusta on 40 kWh Leafissa pehmeämpi kuin oli 24 kWh:ssani, vaikka TM moittikin sitä jäykäksi. Tämän Leafin jousitus pohjaa helposti esimerkiksi hidastetöyssyssä, jos siihen sattui ajamaan vähän liian lujaa. Näitä pohjaamisia on joitain kertoja tullut aika lujan tuntuisesti. Silti alusta tuntuu olevan uuden veroinen ajossa. Mitään ylimääräisiä kolinoita ei kuulu.

Auton toimitukseen mukaan ostamani Nokian kitkarenkaat ovat nyt tänä keväänä vaihtokunnossa. Kesärenkaat ovat vielä hyvässä pinnassa. Voin uskoa, että sähköauton renkaat kuluvat hiuman polttomoottorisia autoja nopeammin, koska sähköauto painaa hieman enemmän ja siinä on todella paljon nopeasti tulevaa vääntöä käytettävissä.

Edullista ajamista

Tarkistin juuri että maksan sähköstäni siirtokuluineen ja kaikkine veroineen 11,2 senttiä / kWh. Olen ajanut vuoden aikana melko tarkkaan 50 000 kilometrä, mutta Nissanin verkkopalveluun siitä on kirjautunut vain 45 423,4 kilometrin ajot. Erotus johtuu siitä, että Nissan kysyy joka kerta luvan lähettää ajodatat verkkopalveluun ja muutamia kertoja tuon luvan kuittaaminen on jäänyt tekemättä. Tarkastelen kuluja ja kulutusta siis vain näiden verkkopalveluun kirjautuneiden ajojen osalta. 

Sähköä tuon 45 423 kilometrin aikana on kulunut yhteensä 7739,2 kWh:n verran. Jos olettaisin, että olisin kaiken tuon ladannut kotona, niin sähköön olisi kulunut rahaa 866,79 euroa. Arviolta puolet tuosta olen todellisuudessa ladannut kotona. Kotona ladattuun sähköön ja sen kuluihin olisi hyvä huomioida myös lataamisen hävikki, mutta se hukkuu kohinaan, kun yhtälöön lisätään maksuttomat lataukset sekä vastaavasti arvokkaammat julkiset maksulliset lataukset. Siis tuo 866 euroa on riittävän oikea summa. 

Kuluneesta sähköstä ja sen hinnasta sekä ajomäärästä saadaa laskettua jälleen saman tasoinen ajamiseen kuluneen liikenne-energian hinta, joka on ollut aiemminkin sähköautolullani eli 1,90 euroa/100km. Jokainen voi itse laskea omilla ajoillaan, millaiseen sähkautoon on halukas investoimaan, kun vertailee omiin ajamisen kuluihinsa. Jos olisin ajanut tuon matkan 6 litraa sataselle kuluttavalla bensa-autolla, niin hintaa olisi kertynyt noin 9 euroa/100km, joten vuoden ajojen liikenne-energiaan olisi kulunut yli 4000 euroa rahaa. Eroa on siis vuodessa kertynyt yli 3000 euroa, joka tarkoittaa osamaksussa mahdollisuutta huomioida yli 250 euron ero niin halutessaan.

Tuo laskelma ei poista sitä tosiseikkaa, että Leaf on kallis ostaa suhteessa saman koko luokan samanteholuokan perheautoihin, mutta ajamiseen kuluvalla rahamaarällä voi halutessaan kompensoida helposti hankintahintaeroa.

Tyytyväisyyteni Leafiin?

Olenko itse tyytyväinen Leafiini vuoden ajon jälkeen? Kyllä ja ei. Ohessa muutamia plussia:

  • luotettava sähköauto
  • 30 tkm huoltoväli (vs Ioniq 15tkm)
  • edullista ajoa (noin 1,9 e/100km liikenne-energiakulut)
  • LED-valot automatiikalla
  • kattotaakkamahdollisuus
  • riittävät sisätilat ja erittäin suuri tavaratila
  • sähköauton mukavuus voimalinjan toimivuuden osalta
  • välitön tasaisesti vääntävä moottori ja riittävä suorituskyky arjen ajoihin
  • ProPilot kaista-avustin ja adaptiivinen vakionopeussäädin

Ja tässä muutamia miinuksia:

  • iso kulutus (vs Hyundain sähköautot)
  • omaan käyttöön vieläkin hiukan liian pieni toimintamatka (60 kWh on optimi omiin ajoihin)
  • #rapidgate (haittaa kesäisin pitkillä matkoilla)
  • kilpailevia sähköautoja heikompi ajettavuus (autovertailujen perusteella)
  • ei koukkua (haluaisin seuraavaan sähköautooni koukun)
  • muutamia kilpailijoita hitaampi AC- sekä DC-lataus

Mitä sähköautoilun kokemuksia sinä haluaisit kuulla käyttäjältä? Kysy rohkeasti tässä blogissa kommentoimalla, Facebook-tililläni tai vaikka Twitterissä https://twitter.com/sahkoautmotoris.

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Keskustelu

  • Marko - 11.4.2019 klo 20:32

    Vieläkö valitsisit Leafin vai jonkun muun ~saman hintaluokan sähköauton kokemustesi perusteella?

  • Sähköautoileva motor - 12.4.2019 klo 6:36

    Moro Marko,
    kiitos hyvästä kysymyksestä.

    Juuri nyt ostaisin mieluiten Teslan Model3, mutta tällä hetkellä Suomessa myynnissä olevat ovat minulle liian kalliita. Onneksi ostaminen ei ole nyt ajankohtainen, joten ennättänee tulla Suomeenkin edullisemmat takatuuppariversiot.

    Jos just nyt olisi ostaminen ajankohtainen, niin ostaisin edellämainitusta syystä Konan. Sen range riittäisi kaikkiin ajoihini ilman koskaan tarvetta ladata kesken päivän. Mutta sen toimitusaika on minun mielestä kohtuuton.

    Niinpä todennäköinen käytännön valinta olisi Leaf 62 kWh, koska epäilen sen tulevan nopeammin käsiini kuin Konan saati Kian ja Teslan edullisempien takavetoversioiden.

    Mikä on tilanne noin 1,5 vuoden päästä kun ostaminen on ajankohtainen? Silloin onkin jo taasen paljon enemmän valinnavaraa :-)

  • Mikko - 3.5.2019 klo 16:23

    Hei!
    Sellainen kysymys akusta, eli kuinka monta latausta mahtaa kestää ennen kuin se on vaihtokunnossa, tälläisiä olen itse miettinyt, akustohan on todella kallis?

  • Kalle - 3.5.2019 klo 17:24

    Keskinopeudet ja latausajat puuttuvat.

    "Itse matka-ajelen Leafille useimmiten Kangasala - Viitasaari -väliä, eli noin 290 kilometrin mökkimatkaani sekä Tampere - Helsinki -väliä työkeikoilla. Näihin Leaf soveltuu minulle riittävän pienellä vaivalla. Toki lataustarpeet viivettä matkailuun aiheuttavat." Mikä on latausaika ja keskinopeus?

    Voiko ajaa 80 km/h ja 180 km. Kuinka paljon olet viettänyt latauksessa istumassa vuoden aikana?

  • Rotuaarin tallaaja - 3.5.2019 klo 17:28

    Onneksi on ikää jo sen verran että ei tarvitse lähteä sotkemaan omalta osaltani maapalloa enää sähköautoilla niiden kanssa mennään ns. metsään ja lujaa kun yritetään pelastaa maapallo.

  • Juha Räisänen - 3.5.2019 klo 17:56

    Mielenkiintoinen ja valaiseva raportti.

  • Esko T. Kokko - 3.5.2019 klo 18:06

    Hankaluuksia on vielä paljon! Omakotitaloon tai rivitaloon, jossa on kelloton ulkopistorasia.
    Mutta tuo akun ylikuumentuminen lämpimällä on huono asia. Jos ladataan nopeasti, niin akku lämpiää jo ladattaessa. Onko autossa käyttömaksu?

  • Johannes - 3.5.2019 klo 18:36

    Moi Marko

    Tarkastelit sähköauton käyttöä kuluttajan näkökulmasta. Ajatetut kilometri määrät kuukausittain ovat jopa enemmän kuin moni Diesel autolija laskee kannattavuus rajaksi. Auton kustannus säästö polttoaine taloudessa ovat noin 3000/€ vuosi, miten arvioit, tämä säästö tulee suureksi paljo ajavalle, säästö kasvaa ilmeisesti myös suhteessa ajettuhin kilometreihin, lineaarisesti oletan. Säästö riippuu myös sähkön hinnasta. Koetko oman ajokäyttäytymisesi, ajan käyttösi / autoon tai suhtautumisesi muihin liikenteessä oleviin muutuneen sähköautoiluun siirtyessäsi?

  • Sähköautoileva motor - 3.5.2019 klo 18:45

    Hei Mikko,
    kiitos kysymyksestäsi akun kestosta.
    Siihen ei ole vielä kovinkaan kattavia kokemuspohjaisia vastauksia olemassa.

    Pidän uskottavana, että jonkun 300 000 - 500 000 km on akun kestoikä normaalikäytössä ennen kuin käyttäjä kokee sen olevan vaihtokunnossa. Loppuhan se akku ei toki ole vielä silloinkaan, vaan sillä voi olla esimerkiksi kiinteistökäyttöä tasaamaan aurinkosähkön vuorokausituottoja/kulutusta.

    Taitaa Leafin akun vaihto kustantaa tällä hetkellä jonkun 5000 - 6500 euron luokkaa maahantuojalla. Nythän on toki jo tullutkin ja varmuudella tulee lisää yksityisiä toimijoita, jotka voivat vaihtaa vaikka yksittäisen hajonneen kennon sähköauton akustoon ja silloin puhutaan jo huomattavasti tuota pienemmistä summista.

  • Bensalla - 3.5.2019 klo 18:51

    Latausta, latausta ja latausta. Kuullostaa kovin vaivanloiselta, ei kiitos. Bensalla mennään, 2 tankkausta kuukaudessa.

  • Sähköautoileva motor - 3.5.2019 klo 18:52

    Hei Kalle,
    kiitos kysymyksestä.
    Kyllä pääsen 40 kWh Leafilla helposti 80 km/h nopeusrajoitusalueilla ja vielä 100 km/h nopeusrajoitusalueillakin 180 km matkan.

  • Sähköautoileva motor - 3.5.2019 klo 18:53

    Hei Juha Räisänen,
    kiitos palautteesta.
    Positiivinen palaute lämmittää aina mieltä.

  • Sähköautoileva motor - 3.5.2019 klo 18:56

    Hei Esko T Kokko,
    kiitos kommentistasi.
    Joo kyllä ongelmia vielä on, mutta omatkotitalo on helpoin.
    Kaikki taloyhtiötkin olisivat helppoja, jos taloyhtiölainsäädäntöön tehtäisiin muutos, että yksittäinen osakas saa omalla kustannuksellaan tehdä tarvittavat muutokset ns lohkolämmitintolppaan ja käyttäjä maksaa sähkön.

  • Sähköautoileva motor - 3.5.2019 klo 18:59

    Hei Johanne,
    kiitos kysymyksistä ja kommenteista.
    Oma ajoni ei ole muuttunut sähköautoon siirtymisen jälkeen. Haaveeni on onnistua vähentämään kokonaisajojen määrää jollain aikaikkunalla ja se aika kyllä tulee muutaman vuoden kuluessa.

    Kyllähän sähköautolla ajamisen kokonaiskulua voi laskea sen mukaan, että esim minä maksan alle 2 euroa/100 km liikenneenergiakuluista, jos lataisin kaiken kotona (sis siirto, alv, sähkövero ja sähkön ostohinta). Sitten jokaisen pitää peilata omaan autoonsa ja sen kulutukseen sekä omiin ajosuoritteisiinsa miten paljon voisi säästää. Ja tietenkin pyrkiä laskemaan sähköauton lataamisen hinta omalla sähkölaskunsa hinnalla.

    Todellisuudessahan tuon lataaminen on vieläkin halvempaa toistaiseksi, koska maksutonta latausta on toistaiseksi niin paljon tarjolla.

  • Sähköautoileva motor - 3.5.2019 klo 19:03

    Hei nimi Bensalla,
    ei se nyt niin kovin vaivalloista ole. Kokeile :-)
    Itseäni ärsytti suunnattomasti autolla pari kertaa viikossa ja prätkällä jopa pari kertaa päivässä tankilla käynti (ajan vähän keskivertoa enemmän). Latauskaapelin kiinnittäminen kestää muutaman sekunnin/kerta.

  • Leekari - 3.5.2019 klo 21:06

    Kirjoitit ”Viime kesänä oli akun kuntoisuudessa voimakas lasku, joka antaisi olettaa kuuman kelin sulattavan akun kuntoa nopeammin.”
    Pystyisikö kuvaajaan lisäämään vielä lämpötilan, josko vaikka tukisi huomiotasi? Tuskin sitä takautuvasti kovin helppoa on kaivaa (vaikka itse näen tuon sähköyhtiöni verkkopalvelusta).
    Ja kunhan saat rapidgate-päivityksen tulee olemaan mielenkiintoista seurata onko sillä vaikutusta.

    Itse en ole ihan noin pro, 31tkm ja 95.30% SOH. BMS-päivityksen sain juuri, vaan en ole pahemmin mitään kuvaajaa piirrellyt. Toki sen voisi kaivaa näin jälkikäteen LeafSpy-screenshoteista.

  • Ruudolf - 3.5.2019 klo 22:38

    Kiitoksia. Kerrankin Todellinen ,Täydelliseen Tietoon perustuva Tietopaketti.
    Omalle kohdalle paras ominaisuus olisi luotettavuus. Noissa vanhahkoissa
    bensa koneissa , autoissa, on aina "jotakin". Vaikkakin nykisin tulee niin vähän
    vuoteen ajettua , että tuon kirpun, pösö 107 pitäminen ei paljon maksa.

  • Vempula - 3.5.2019 klo 22:54

    Oman sähkötolpan saa pinellä kikkailulla toimimaan 22 h putkeen, eikä tarvitse rikkoa mitään ajastinkellosta. Olen tosin törmännyt useisiin sähkötolppiin joista on leikattu ajastimen kytkentäkynnet pois, elikkä sähköä tulee jatkuvasti, eikä kukaan huomaa mitään. Jotkut kun haluavat lohkolämmittimen ja sisätilanlämmittimen olevan päällä jatkuvasti. Tämä kikkailu varmaankin häviää sähköautojen yleistymisen myötä, mutta tällä hetkellä toimiva ratkaisu sähköauton lataamiseen, varsinkin taloyhtiöissä joissa on kiinteä autopaikkamaksu. 4 € kuukausimaksu on edullista lataamista.

  • Ylermi Kalevi - 4.5.2019 klo 10:51

    Lelulta kuulostaa edelleen. Pikku ajeluihin, ei sovi koko kansan autoksi. Ja akkujen kehitys on aivan alkupäässä, tulevaisuus täysyn avoin. Suuri osa kansasta tarvitsee pitemmät päivittäiset matka-ajat, eikä ole aikaa istuskella kahviloissa akkujen latausta odottelemassa. Toisaalta myös matkan hintaa ei viellä kukaan tiedä, sitten se alkaa valjeta kunhan näihinkin tieverot saadaan ja toivottavasti pian, että loppuu tuo halpuudella kehuskelu. autohan sinänsä on jo perinteistä kalliimpi ja akkujen lyhyet kestoajat lisäävät kustannuksia. Onpa onni, että olen jo ehtoo puolella maallisella vaelluksellani, niin että vältyn näiltä ajokeilta.

  • Sähköautoileva motor - 4.5.2019 klo 11:00

    Hei Ylermi Kalevi,
    kiitos kommentista. Onneksi sinun ei tarvitse ostaa koskaan sähköautoa :-)

  • Kossu - 4.5.2019 klo 12:49

    Todella asiallinen läpileikkaus arjen toiminnasta, kiitos. :)

    Oletko kokeillut tai harkinnut latauskaapeleita joissa latausvirran voi valita kaapelista? Jos olet niin kuinka ne käytännössä toimivat?

  • kuski57 - 4.5.2019 klo 13:48

    Hei
    Entä sitten kun sähköautoja on vaikka 5 kertainen määrä niin joutuuko odottamaan latausta asemilla parikin tuntia jonossa , miten latauspisteet riittää ?

  • Kulkuri - 4.5.2019 klo 14:05

    Pari kysymystä .Ajoiko autolla -25-45 pakkasessa .Paljonko sähköauton hiilenjälki onkaan kun se valmistetaan .Paljonko esim 25 vuotta vanha sähköauto tekikään sitä hiili jälkee .

  • Julius - 4.5.2019 klo 14:21

    Kyllä tällä hetkellä paras voimalinja on Toyotan tapaan itselatautuva Hybrid.

  • Sähköautoileva motor - 4.5.2019 klo 14:35

    Hei Kossu,
    kiitos positiivisesta palautteesta :-)

    Minulla on tuollainen Ratio Electricin säädettävä matkalatauskaapeli. On muutoin todella hyvä, mutta turhan painava ja iso on se mötikkä. Kätevämpiäkin on kaupan.

    http://blogi.autotie.fi/tien-sivusta/esittelyssa-ratio-electric-16a(11kw)-3-vaihe-matkalatausjohto

  • Sähköautoileva motor - 4.5.2019 klo 14:37

    Hei Kuski57,
    kiitos hyvästä kysymyksestä.

    En usko tuosta tulevan ongelmaa. Pari seikkaa tukevat tätä.
    1. Norjan latausverkoston kehittyminen
    2. Tosiasia, että akkukoot ja siten toimintamatkat kasvavat. Tähän liittyen esimerkiksi oma seuraava sähköautoni, joka tulee olemaan min 60kWh akulla omaa sellaisen toimintamatkan, ettei minun tarvitse koskaan kesken päivän tai edes mökkimatkoillani ladata kuin kotona ja perillä.

  • Sähköautoileva motor - 4.5.2019 klo 14:41

    Hei Kulkuri,
    hienoa että sähköautoilu kiinnostaa sinua niin paljon että haluat kuulla lisää.
    Sähköauton valmistuksen ja Suomen sähköntuotannon päästöillä ladatulla sähköllä ajamisen on arvioitu vaativan noin 40 tkm ajon, ennen kuin valmistuksen aikaiset päästöt ovat bensiiniautoa alhaisemmat.

    Olen toki ajanut kaikissa Pihtipudasta eteläisemmissä keliolosuhteissa sähköautoilani. Kylmimmillään on tainnut olla- 28°C. Kokemus on osoittanut, että sähköauto on kaikkien aikojen mukavin auto juuri kylmillä keleillä.

  • Sähköautoileva motor - 4.5.2019 klo 14:42

    Hei Julius,
    saat toki pitää tuon mielipiteesi :-)
    Itse en tule vaihtamaan vapaaehtoisesti pois sähkömoottorin mukavasta ja tasaisesta voimasta ja akkuenergian vaivattomuudesta.

  • SoH - 5.5.2019 klo 19:46

    Kiitos blogistasi ja käyttökokemuksistasi.
    Itse asun PK seudulla ja ajosuorite on n. 90 km vuorokaudessa. Latauspisteitä (45 km) työmatkani varella on vajaa 30kpl jos tulee pakottava tarve ladata autoa (jota siis tuskin koskaan tulee).
    Leaf on meillä ainoana käyttiksenä.
    Julkinen liikenne ei toimi täälläkään poikittaissuunnassa, joten ajallisesti säästän omalla autolla ajaen 3-4 tuntia päivässä tuolla alle 100km ajosuoritteella.
    Kokemusteni mukaan itselläni ei ole kyllä enää koskaan paluuta ”perinnemoottoriin” päivittäisessä ajossa. Kyseessä ei ole mikään ideologinen liikkumistapa, vaan ikuinen autoharrastus ja kiinnostus uutta tegnologiaa kohtaan.
    Edellinen käytetty 24kWh malli (vajaa 90% SOH) riitti itselläni yhden päivän edestakaiseen työmatkaan, jos etäisyys kodin ja työpaikan välillä on alle 45km ja talvella mahdollisuus ladata akkua pari tuntia työpäivän aikana. Sillä pääsi maaliskuun lopun pikkupakkasilla jo 13 kWh keskikulutukseen 100km:llä jos piti kattonopeuden 90kmh, ei käyttänyt vakkaria ja esilämmitti sen valmiiksi ennen töihinlähtöä.
    Autolla oli kuitenkin jo ikää 6 vuotta valmistumisesta ja toimintasäde alkoi olemaan riittämätön 90km ajoihin kovemmilla pakkasilla, vaikka auto olikin varustettu ilmalämpöpumpulla, lisänä työpäivän aikaisen latausmahdollisuuden poistuminen ensi talveksi.

    1kk sitten tuo 1gen 24kWh Leaf sitten vaihtui tuollaiseen samanlaiseen 2gen 40kWh Tekna ProPilot malliin.
    Tämän auton ostin 1v vanhana ja vajaa 20tkm ajettuna, eikä se kunnoltaan ja ajoltaan uutta häpeä.
    Työmatkastani n. puolet on moottoritietä ja tekemieni päivittäisten kulutusmittausten mukaan akkua alkaa menemään reilummin yli 90kmh nopeudessa, mutta nollakeleilläkin kulutus jää tuonne 16kWh kieppeille ihan rajoitusten mukaan, jopa yläkantissakin, koko matka ajellen (myös mittarivirhe huomioitu), vaikka vakkari ja autopilotti on pääosan matkaa päällä ja normaalit kabiinin lämmitykset myös.
    Tällä ei tarvi ajonopeudessa säästellä ja pärjään kesät-talvet, eikä ladata tarvitsisi kuin joka toinen päivä, vaikka kaupassakäyntiä ja kesäisin muuta nurkka-ajoa tulisikin siihen lisäksi. Talvellakin toimintasäde riittää kahdeksi vuorokaudeksi työmatkojen osalta kovallakin pakkasella. Toimintasädettä minun reippaalla ajotyylillä tuo auto antaa sellaiset 270-280km, josta todellisuudessa jää kuukauden käyttökokemuksella ja mukavuuslaitteiden jälkeen käyttöön 240-250km.
    Tällä ei todellakaan jää jalkoihin tuolla liikenteessä, lähinnä tarkkana saa olla kaasun kanssa, koska tarvittaessa sähköauton nopeus ja todella nopea ja raju reagointi kaasuun tulee pääosalle muista autoiljoista melkoisena yllätyksenä.
    Itselläni ainoa päivittäistä ajosuoritetta määrittävä rajoite on tuo oma kotilataus, missä pysyttelen jatkossakin hitaassa 8A schukolatauksessa, minkä takia laitan tämän uudemman autonkin aina töpseliin töistä kotiin saavuttuani, ihan kuten sen gen1 Leafinkin.
    Tuo n.90km ajosuorite kuittaantuu 7-8 tunnin hitaalla latauksella ja auton akku on aina täysi jo klo 2 yöllä.
    Kun pääsen kotipihaan, tökkää auton töpseliin autosta noustuani ja siinä se. Mulla on kaksi matkalaturia joista toinen on kiinteästi sijoitettuna kodin latauspisteeseen. Kerran on kuukauden käytön aikana akku valahtanut alle 50% pelkällä yöaikaisella latauksella, kun töistä palatessa ajoin lisäksi ylimääräiset 45 km Vantaallakäynnit töistä palatessa.
    Pakkasaamuina auto on ajastimella esilämmitettynä, muutoin kolealla säällä laitan lämmityksen päälle kännykällä herättyäni.
    Latauskaappi säähkökaapeleineen kustansi n.200€ ja siinä on 16A supershukot sulakkeineen ja 32A kapelointi valmiina päätaululta, jos tulevaisuus aiheuttaa lisäkapasiteetin tarvetta.
    Tämä uudempi auto on maksanut ostohintansa ”nolliin” 5-6v aikana saaduilla polttoainesäästöillä ja työmatkavähennyksillä, jolloin akkutakuutakin on vielä mukavasti jäljellä.
    Lähinnä näkisin asian niin, että näissä autoissa kustannus on suurempi ostovaiheessa, mutta tulee ainakin itselläni kuitattua melko nopeasti, jos ajosuorite on yli 20tkm vuodessa.
    Jos töissä on mahdollista ladata hieman auton akkua, menee käytetty gen1 Leaf karkeasti laskien jopa 100km päivittäisessä työmatka-ajossa pelkällä schuko laturilla.
    Uudempi sitten vuorostaan jo kaksi kertaa tuon matkan. Pidemmät rupemat vaatii jo sitten suurempaa lataustehoa varsinkin yöaikaan, jotta akkua ei tule jatkuvasti riivattua ”äärirajoille”.
    Näissä työ- ja kotilatausmahdollisuus ja tarvittava latuskapasiteetti suhteutettuna vuorokautiseen ajosuoritteeseen pitää ehdottomasti selvittää ennen auton hankintaa.

  • Reijo Järvinen - 5.5.2019 klo 22:09

    Kuinka moni on ajanut Leaf kokoluokan autolla 300-400tkm ennen paalausta? Aika harva. Katsoessa myytävänä olevia 20-30 vuotta vanhoja vastaavia perinteisen tekniikan autoja.
    Lyhykäisyydessä voi todeta, että ajoakku kestää koko auton käyttöiän.
    Kustannusvertailua itselläni olevasta Toyota Auris HSD eli hybrid -11 (kolmannen sukupolven Prius tekniikka) Uutena siis meidän käyttöön hankittu.
    Ajettu nyt 170000km, jonka koko ajohistorian keskikulutus on 4,9l/100km E95 bensa.
    Lyhyellä laskuopilla 1,5€ litrahinnalla 1560€ vuosi + käyttömaksu 2020 vuodesta 113€.
    Nissan Leaf vastaavat kulut olis siis suurinpiirtein kokeintaan puolet. Huoltokulut suurinpiirtein +50% Toyotaan ei yleensä, joita ei tähänkään ole tullut vielä lainkaan.

  • Oppimaan_Innostunut - 17.5.2019 klo 9:42

    Täytyy todella kiittää Kirjoittajaa ja Kommentoijia siitä, että asiasta saa reaalista tietoa...
    Ihan tavallisen Ihmisen tietoa, jotta saisi ihan oikeita käytännön kokemuksia näistä asioista.

    Suuret kiitokset - ja seuraan Innostuksella tämän käytännön tiedon jakamista!

  • Aku - 31.5.2019 klo 16:23

    Jutusta näkee että kyse ei missään nimessä ole "normikäyttäjän" sähkölelu kommentointi..vaan selvästi sähköauto uskovaisen paatoksella kirjoitettu markkinointi tarina.

  • TDIkuski - 31.5.2019 klo 16:47

    ". Itseäni ärsytti suunnattomasti autolla pari kertaa viikossa ja prätkällä jopa pari kertaa päivässä tankilla käynti (ajan vähän keskivertoa enemmän). "
    Kova kuski olet jos 1600km ajelet kolmessa-neljässä päivässä. Varsinkin jos teet samaa patterikulkuneuvollasi jossa kaffetta kuluu lataustauoilla.
    Itse nautin kun ajan yhdellä tankilla lappiin ja siellä viikon ajelujen jälkeen vielä melkein kotiinkin.
    Biodiiselillä ajaessa ilmastokin säästyy, ehkä jopa paremmin kuin sähköautoillen?

  • Sähköautoileva motor - 31.5.2019 klo 17:27

    Hei Aku
    hmm... ei kovin rakentava kommentti sinulta.
    Ei ole sähköautomarkkinointia vaan rehellistä kerrontaa.
    Olen kyllä aina avoimesti edustanut mielipidettä, että sähköauto ei sovi kaikille, eikä onneksi tarvitsekaan sopia.

  • Sähköautoileva motor - 31.5.2019 klo 17:29

    Moro TDIkuskille
    toiset meistä ärsyyntyy erilaisista asioista ja jotkut kovin olemattomista syistä.
    Eihän siinä mitään. :-)

    Mutta noihin ajomääriin täytyy sanoa, että meillä on erilaisia työtehtäviä ja joissain tulee paljon ajamista. Tiedätkö muuten mistä biodiesel on tehty ja kuinka paljon se kokonaisuudessaan todellisuudessa aiheuttaa päästöjä? Entä kuinka paljon sitä riittää? Entä muut pakokaasujen myrkkypäästöt? Itse tunnustan etten tiedä, koska biopolttonesteet eivät minua suurestikaan kiinnosta.

  • JM - 31.5.2019 klo 23:38

    Hei, kiitos artikkelista. Auto, tuo pyhä lehmä, jonka valintaa pitää jotenkin perustella muille. Autoilu tuntuu olevan tunteisiin menevää ja mielipide vahvasti vanhan tutun puolella, kuten aikanaan, kun lyijy poistettiin polttoaineista. Samalla kuitenkin sivulauseissa valitetaan kuinka kallista polttoaine on , vaikka edullisempikin vaihtoehto on. Ajan itse Opel Ampera phev llä, ja pääsääntöisesti sähköllä. Ostin aikoinaan auton käytettynä Belgiasta. Nyt kolmen Suomessa ajetun vuoden aikana kilometrit yht 66t ja lataukset koti 16A schuko/työpaikalla maksullinen lataus/ satunnaiset kauppakeskus lataukset. Autoilun kustannusten lasku sähköllä ajon myötä myös henkilökohtaisesti todettu. Tosin tarvitsen autoa vain n 60-80 km /pvä. Sähköllä ajamisen kustannus noin 12kWh/100 km (n 1,2€). PHEV kuitenkin käyttää myös fos. polttoainetta,mutta sen määrää 3 vuodessa vain n 500l . Kotilatauksen kustannus n 30-40€/kk ja talvella töissä n 25.(5kk) Reilusti alle kuitenkin vanhan polttomoottoriauton ,joka ei todellakaan kulkenut ruuhkassa alle 12l/100km. Sähköautoilu ei ehkä vielä sovi paljon ajaville kuten mainitset, mutta heidänkään ei pitäisi sulkea mieltään vaihtoehdoilta. Kannattaa kuitenkin katsoa omaa päivittäistä tarvetta, eikä vedota siihen ehkä yhteen vuosittaiseen pidempään ajoretkeen. Suuri osa kuitenkin ajaa vähemmän ja lyhyempiä ajoja kuin näissä keskusteluissa kerrotaan ja puolustetaaan omaa aikoinaan tehtyä auto valintaa. Auto on valittu harkiten silloisesta valikoimasta, sen hetkiseen tarpeeseen. Maailma muuttuu, myös autoilu. Muutos autoiluasenteissa on aina hidas , mutta varma. Mukavaa autoilukesää kaikille.

  • Sähköautoileva motor - 1.6.2019 klo 6:47

    Hei JM,
    kiitos kirjoituksestasi ja siinä olevasta hyvästä Ampera kokemuksestasi. Ampera on kyllä erinomainen auto. Se oli aikanaan huomattavasti aikaansa edellä ja on nytkin varmaan paras plugari. On todella harmi, ettei mitään uutta vastaavaa ole myynnissä.

  • Betteri - 3.6.2019 klo 12:02

    kiitos hyvästä jutusta ja uskomattoman kärsivällisestä toiminnasta kommenttipalstalla!
    Minusta pitäsi ymmärtää että sähköauto ei ole ainakaan vielä ratkaisu kaikkeen mahdolliseen kulkemiseen, mutta normaaliin päivittäiseen liikkumiseen se näyttäisi olevan aika valmis jo nyt, ainakin jos latauspiste löytyy omasta tallista. Hölmöä on valittaa että ei sillä pääse 1200km niinkuin dieselillä ilman että käy pissalla.

    Sinällään minua kiinnostaa ekologisuus- ja kokonaiskustannusvertailu Neste MY.n ja sähköauton välillä, mutta kuten sanoit et ole perehtynyt muihin energiamuotoihin, se sinulle suotakoon :)

  • Sähköautoileva motor - 4.6.2019 klo 16:44

    Moro Betteri,
    kiitos viestistäsi ja positiivisesta palautteesta. Se lämmittää aina yhtä paljon.

    Minuakin kiinnostaisi kyllä nähdä puolueeton vertailu esim. Neste MY -dieselillä ajettuna ekologisuuden näkökulmasta vs sähköauto huomioituna kaikki pakokaasut putkesta ja polttonesteen tuotannosta oikein jyvitettynä ja verraten 100% uusiutuvalla sähköllä ajoon sekä Suomen keskiarvosähkön tuotannon päästöillä tuotetulla sähköllä ajoon.

    Kustannusvertailu on mielestäni aina niin henkilökohtainen, että siihen voi antaa vain rehellisiä ja realistisia tietoja, joiden perusteella jokainen voi laskea oman kustannusrakenteensa vaihtoehdoille. Esimerkiksi oma suhtautumiseni on ehkä kovin harvinainen, mutta minulle 40.000 euron sähköauto maksaa saman kuin 40.000 euron diesel- tai bensiiniauto. Sähkis vain on ehkä vähän pienempi, vähän vähemmän varusteltu, vähän vähemmän ns laatuvaikutelmaa omaava ja ei ehkä niin ns premiummerkkinen. Kyse on arvostuksesta. Itse arvostan enemmän sähköauton käytön mukavuutta ja ympäristöä.

  • Markku - 20.6.2019 klo 16:36

    Olen jo vuoden verran seurannut blogiasi ja hyvää infoa olen löytänyt joka kerta. Vaihdoin vuosi sitten Volvo V60 pluggariin ja valinta oli oikea. Ajan muutaman tunnin ajoja (300 - 400 km) viikoittain ja sähköauto ei sovellu käyttööni. Osa päivistä taas menee sähköllä eli 30 - 40 km. Sähkö vai kaasu? Sitä mietin seuraavaan autoon? Eikös leafin akkuihin saa vaihdettua kennoja ja se tehdään huollossa?

  • Sähköautoileva motor - 21.6.2019 klo 8:26

    Hei Markku ja kiitos positiivisesta palautteesta :-)
    Ja onnea vielä vuosi sitten tekemällesi hyvälle autovalinnalle. Tuohon käyttöön plugari onkin erinomainen. Varmaan seuraavaksi voisi olla hyvä vaihtoehto jos ehtisi tulla plugareita vähän isommalla akulla ja sähköisellä toimintamatkalla. Kyllähän kaasukin on edullinen valinta, vaikka Gasumin uusi kiinteähintainen kampanja aika paljon kaasun määrää sille vuodelle alensikin.

    Tosin itse lähtisin kyllä kokeilemaan Kona 64kWh tai Model3 täyssähköjä noille kuvaamillesi ajoille. Tein Konalla talvella koeajon ajamalla Kangasala - Helsinki - Kangasala päiväreissun ilman yhtään latausta reitillä tai kohteessa. Kokemus oli niin hyvä, että tosiaan itse kallistuisin siihen suuntaan tai kolmoseen.
    http://blogi.autotie.fi/tien-sivusta/sahkoautoileva-motoristi/sahkoauto-konalla-tyokeikka-kangasala-helsinki-kangasala-340-km-ilman-yhtaan-latausta

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Tietoa blogista

Kirjoittelen tähän blogiin ihan tavallisen sähköautoilijan kokemuksia, uusien sähköautojen koeajoja sekä muuta yleistä sähköisestä liikenteestä.

Arkistot
2019 (38)
elokuu (5)
Suloisen sähkökirpun uudistuminen on tervetullut sähköautojen markkinoille
Kun sähköautoilijan matka hinurin avulla jatkui
Sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat valtaisalla kehityksellä heinäkuussa 2019
Kia e-Niro koeajo
Tesla Model3 koeajo
heinäkuu (9)
Onko latausautojen määrän nopea kasvu aiheuttamassa ruuhkaa latauspaikoille?
Latausautoja jo yli 20 000 kappaletta liikenteessä
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol4
Nissan Leaf 40 kWh akun kuntoisuuden kehitys 15 kuukauden ja 65000 kilometrin aikana
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol3
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol2
Uudet sähköautot rynnivät teillemme ennätystahdilla jälleen kesäkuussa 2019
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019
Edes hidastelu ei pelasta Leaf 40 kWh:ta #rapdigate-ongelmalta moottoritieajossa
kesäkuu (3)
Nissan Leaf 40 kWh ei sovellu #rapidgaten takia Tampere-Helsinki -välin ajamiseen päiväreissuina
BMS-päivitys helpotti #rapdigate haittaa, mutta ei poistanut ongelmaa 40 kWh Leafissa
Menikö lataushybridien aika jo ohi Suomessa - uusien sähköautojen ensirekisteröintien määrät vahvassa kasvussa
toukokuu (5)
ABB FIA Formula E ja Berliinin E-Prix esittelyssä
ABB FIA Formula E Berliinin osakilpailua seuraamassa 24. ja 25.5.2019
Volkswagenin edullisen ID3 First Edition -sähköauton varauskirja on nyt auki
Tätä sähköautoihin on odotettu -vetokoukku edullisempaan hintaluokkaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit räjähdysmäisellä kehityksellä huhtikuussa 2019 -muiden autojen määrät laskussa
huhtikuu (6)
Sähköautojen yleistymisen todelliset hidastajat
Onko Leaf 40 kWh:n akun kuntoisuuden jatkuvasta laskemisesta haittaa käyttäjälle?
Sähköautojen kanta kehittyi 78 % edellisestä vuodesta Q1/2019
Yksi pieni esimerkki sähköautoilijan arjesta
Maaliskuussa jälleen kaikkien aikojen ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Vuosi Nissan Leaf 40 kWh sähköautolla
maaliskuu (6)
Ensimmäinen sähköautojen talvitesti TM-lehdessä
S 3 X Y -automallisto on valmis, kun Tesla esitteli uuden Model Y:n
Vaihtoehtoisia energiamuotoja käyttävien henkilöautojen rekisteröintimäärät nousevat
Helmikuussa 2019 ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Sähköauto Nissan Leaf hääautona
Millainen on Nissan Leaf 40 kWh talviautona?
helmikuu (2)
Hiihtolomailemaan mökille 330 km päähän Viitasaarelle 40 kWh Leafilla
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä tammikuussa 2019
tammikuu (2)
Kulutustesti Nissan Leaf 40 kWh -sähköautolla -28°C kelissä
Sähköautoilun vuosi 2018 Suomessa
2018 (67)
joulukuu (9)
Käytettyä 30 kWh Leafia suunnitteleva -ole tarkkana akun kunnon kanssa
Miten sujuisivat arjen ajoni Hyundai Kona sähköautolla?
Sähköauto Konalla työkeikka Kangasala-Helsinki-Kangasala 340 km -ilman yhtään latausta
Marraskuussa 2018 sähköautoja ensirekisteröitiin yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen nähden
Hyundai Kona Electricillä oli lataushaasteita tuiskussa ajon jälkeen
Sähköauto Kona Electricillä 285 kilometriä mökiltä kotiin tuiskussa ja sohjossa
Hyundai Kona Electric 64kWh:lla 408 km mökkimatka Vantaalta Viitasaarelle
Päivän työkeikka Helsingissä -sähköautolla liityntäparkkiin
Audi e-tron GT -sähköauton konsepti
marraskuu (8)
Sähköauton työpaikkalataamiselle on määritelty verotusarvo 30 euroa kuukaudessa 1.1.2019 alkaen
Tesla Model 3 kylmätyypit Vetokujalla
Sähköautoiluni CO2-päästöt syys- ja lokakuussa 2018 olivat alle 18g/km
Auto 2018 oli sähköautojen läpimurtoa
Auto 2018 -Audi e-tron sekä Elaine -sähköautot
Auto 2018 -Hyundai Kona Electric
Sähköautojen ensirekisteröinnit yli kaksinkertaistuivat lokakuussa 2018
Sähköautoiluun liittyviä blogeja ja internetsivustoja
lokakuu (4)
Omalta katolta aurinkoenergiaa sähköautolleni
Suomen yleisin sähköauto on Tesla
Sähköauto Nissan Leafilla Alastaron moottoriradalla
Todellinen sähköautojen Kona on saapunut Suomeen!
syyskuu (8)
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 4-10
Sähköautoiluni CO2-päästöt nousivat hieman heinä- ja elokuussa 2018
Sähköautoilu perustuu parhaimmillaan sujuvaan kotilataamiseen
Suurempi akku sähköautossa -pienempi latausteho kotona riittää!
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 2 ja 3
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunti 1
Ajo-opetusta sähköautolla
Elokuussa sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat vahvaa kehitystään
elokuu (7)
Testi: näin paljon sähköauton kulutus kasvaa kattotaakan takia
Sähköautoiluni CO2-päästöt kesäkuussa 2018 olivat alle 12g/km
Sähköautojen ensirekisteröinnit pienellä kehityksellä heinäkuussa 2018
LeafSpy on Leafistin paras ystävä
Nissan Leaf matka-ajon 24/7 ajotesti 1423 km Lofooteilta Jyväskylään
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen Lofooteilla seikkailemiseen
Sähköauto Nissan Leafilla Norjan Lofooteille menomatkan matkatarina
heinäkuu (4)
Sähköauto Nissan Leafilla Hossan kansallispuistoon sähköttömälle leirille
Kia Soul EV koeajoraportti
Sähköautojen ensirekisteröinnit 31% kehityksellä alkuvuonna 2018
Jaguar I-PACE -sähköauton koeajoraportti
kesäkuu (7)
Kun sähköautoilija kaasuautoa tankkasi
Avoin asiakastoive sähköautoilijalta Nokian renkaille
CO2-päästöt sähköautollani olivat huhtikuussa alle 16,5g/km
Miten minusta tuli sähköautoilija ja bloggaaja?
Mistä sähköautoa saa ladata? Entä mistä ei pidä ladata?
Toukokuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit alamaissa
Sähköautoilija tutustuu kaasu-Seattiin
toukokuu (4)
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 10000 km käyttäjäkokemus
Huhtikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit edelleen hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen kesäisten harrastusvälineiden kuljettamiseen
Nissan Leaf 40 kWh 2018 -koeajoraportti
huhtikuu (5)
Sähköauto Nissan Leaf 40kWh mukana EcoRun-kilpailussa
Esittelyssä Ratio Electric 16A(11kW) 3-vaihe -matkalatausjohto
Testattua: Nissan Leaf 40kWh:n akusta on todellisuudessa käytettävissä 37,6 kWh
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä Q1 2018
Uusin Nissan Leaf 40kWh on toimiva sähköauto jo yllättävän monelle taloudelle
maaliskuu (4)
Talvella mökkeilemään sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 280 km päähän
Nissan Leaf 40 kWh tarjoaa sähköautoilun iloa myös talviurheilun harrastajille
Ensikokemuksia uudesta Nissan Leaf 40 kWh sähköautosta
Helmikuussa 2018 edelleen niukkuutta sähköautojen ensirekisteröinneissä
helmikuu (4)
24 kWh Leafilla talvilomalla mökkeilemään Viitasaarelle vuonna 2018
Moto GP:n rinnalle tulevaan Moto-e -luokkaan Energican sähkömoottoripyörät
Tammikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit vain pienellä laskulla edellisvuodesta
Nissan Leafin akku latautuu kylmänä nopeammin AC-laturista
tammikuu (3)
Liikennekäytössä olevien sähköautojen kanta kasvoi vuodessa 72%
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä yli kaksinkertaistui vuonna 2017
Sähköautoilun vuosi 2017 historiankirjoihin
2017 (63)
joulukuu (1)
Sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat marraskuussa vahvaa nousua
marraskuu (5)
Toiveena autokauppa-alustoille hakukriteerien ajankohtaistamista
Uusi Tesla Roadster lyö maailmanennätys lukemat sähköautoille
Tesla Semi on mullistava kokonaisuus
Sähköautotie Tampereelta Jyväskylään on vihdoin avattu!
Lokakuussa 2017 uusien sähköautojen ensirekisteröinneissä niukkuutta
lokakuu (9)
100000 km ajetun sähköauto Nissan Leafin akku uuden veroinen
Tesla on yleisin sähköauto
Uusi Nissan Leaf 40kWh ennakoi sähköautoille kiihtyvää yleistymistä
Tesla ylivoimaisesti suosituin sähköauto Suomessa Q1-3/2017
Frankfurt IAA2017 Sähköautoilevan motoristin silmin (yhteenveto)
Boom e-Cruiser esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Citroen esitteli IAA2017 automessuilla E-Meharia
Kiinalaiset automerkit esittelivät Frankfurtin IAA2017 messuilla Eurooppaan pian tulossa olevia sähköautoja
Renault esitteli jo tuttuja sähköautoja Frankfurtin IAA2017 messuilla
syyskuu (12)
Jaguar I-PACE oli esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Opel Ampera-e oli esillä Frankfurtin autonäyttelyssä
Aspark OWL sähköinen urheiluauto Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Honda Urban EV concept esiteltiin Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Audi mukaan Formula E -sarjaan e-tron autollaan
Hyundai Motor Groupin Kialla ja Hyundailla Frankfurtissa 2017 esillä vanhat sähköautomallit
Borgward tekee sähköautoillaan paluuta markkinoille Frankfurtin automessuilla 2017
BMW:llä oli Frankfurtissa 2017 kaksi sähköauton prototyyppiä näytillä
Volkswagen Group esitteli useita kiinnostavia sähköautoja Frankfurtissa 2017
Daimler esitteli Frankfurtissa 2017 useita sähköautoja
Sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit jatkoivat elokuussa vahvaa kehitystä
Parkkisähkö Oy tuo hyvää pöhinää sähköautojen lataamiseen
elokuu (6)
Vihdoin sähköautovertailu suomalaisessa lehdessä
Käytettyinä tuodaan edelleen vähän sähköautoja maahan
Electric GT -rata-autoilun sähköisempi aikakausi on tulossa pian
Sähköautomatkailua Itä-Suomessa sähköauto Nissan Leafilla
Heinäkuussa 2017 sähköautojen ensirekisteröinnit jatkavat hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 90000 km kokemuksia
heinäkuu (3)
Sähköautoja (BEV) on rekisteröity puolessa vuodessa jo tuntuvasti enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä!
Tesla Model 3 tuotanto alkaa tällä viikolla
Opel Ampera-e tilauskirjat avattu myös Saksassa
kesäkuu (4)
Kuka sähköistäisi vilkkaan pääväylän Tampereen ja Jyväskylän välillä?
Sähköautot ovat olleet lähes kahden kauppaa Suomessa
Sähköautojen (BEV) rekisteröinnit 1-5/2017 reilusti yli kaksinkertaistuneet!
Sähköauton kulutus korreloi lämpötiloja
toukokuu (2)
VW e-Golf 35,8 kWh koeajoraportti
Huhtikuun 2017 sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit yli 100% kehityksellä
huhtikuu (3)
Sähköautoille tarvitaan taloyhtiöihin myös vieraslatauspaikkoja
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä räjähdysmäisessä kasvussa Q1/2017
Renault Zoe 40 z.e Intens -suloisen sähkökirpun koeajoraportti
maaliskuu (5)
Talvella mökkeilemään sähköauto Hyundai Ioniqilla, 280 km matkatarina
Hyundai Ioniq Electric -koeajoraportti
Suomesta löytyy huipputason sähköauto-osaamista sekä koulutusta -sähköautoileva motoristi menossa tutustumaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit hyvällä kehityksellä edelleen tammi-helmikuussa 2017
Nissan Leaf -sähköauton kulutus helmikuussa 2017
tammikuu (7)
Opas käytetyn Nissan Leaf -sähköauton ostamiseen
Energica Eva ja Ego -sähkömoottoripyörät: TAHDON
Tulevaa ennakoidessa ei aina voi osua oikeaan -sähköautojen rekisteröintimäärä ei kehittynytkään vuonna 2016
Sähkö-Nysseä koematkustamassa
Tampereen keskusta on saanut vihdoin sähköautojen pikalaturin
Joulukuussa 2016 uusien täyssähköisten henkilöautojen ensirekisteröintien määrä jopa nelinkertaistui!
Nissan Leaf sähköauton kulutus ja toimintamatka kuukausittain vuonna 2016
helmikuu (6)
Onko nyt liikennemyymälän muutoksen aika?
Sähköautoilun kannalta mielenkiintoinen vuosi 2017 alkanut jo
Käytetyn Tesla Model S -sähköauton ostajan opas
MP 17 -sähkö tekee tuloaan prätkiinkin
Sähköautojen suosio tammikuussa 2017 suorastaan räjähti viime vuodesta
Lämmin tammikuu laski sähköauton keskikulutusta tuntuvasti
2015 (58)
kesäkuu (6)
Kodin energiavarastot: miksi ei myös siis range-extender
Leafilla mökille Viitasaarelle 272 km
Juhannuksen viettoon Viitasaaren mökille Leafilla
Sähköautoilija kaipaa helposti käytettäviä yksinkertaisia latauspaikkoja palveluiden yhteyteen
Kiitos ABC-ketjulle sähköisen liikenteen kehittymisen eturintamassa olemisesta
Toukokuussa aiheutin 449 kg vähemmän CO2-päästöjä käyttämällä sähköautoa
elokuu (5)
Tieto- ja liikennemuseossa 2035
Energiatehokkuustilastoja Carwingsista
CHAdeMo Suomen Moottoripyörämuseossa
Kenelle en halua suositella sähköautoa 2015-vuonna
Viitasaaren Seutu 6.8.2015: mökkimatka onnistuu sähköllä
syyskuu (4)
Pikalatausverkoston tarve sähköauton matka-ajossa
Sanomalehti Keskisuomalainen: Täältäkin saa jo sähköä
Jyväskylään asti Suomen suosituimmalla sähköautolla
Kiitos Neste JämsänPortti, sähköautoilijan toivetta on kuultu!
joulukuu (5)
Sähköautoilijakin maksaa ajostaan veroja, mutta vähemmän
Mitä sähköautoilu on opettanut vuonna 2015
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän skenaarointia 2017-2020 Suomessa
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän ennakointia 2016-vuodelle Suomessa
Sähköautoilla on imua!
heinäkuu (4)
Perheen rantalomalle, lentoasemalle Hki-Vantaalle meno ja paluu Leafilla
10000 km Nissan Leaf sähköautolla, mitä se on opettanut?
Kangasalan Sanomat 28.7.2015: Prisma Kangasala sähköauton latauspiste avattu
Kiitos sähköautoilevan kaupan asiakkaan toiveen kuuntelemisesta!
marraskuu (6)
Sähköautojen läpimurto on lähellä
Leafin kulutus kasvaa sateella enemmän kuin kuivalla pikkupakkasella
Vihreällä kaistalla blogivierailu
Kun sähköautoilijalta loppui sähkö
Sähköauto kulkee ja murtaa uskomuksia: Kangasalan Sanomat 6.11.2015
Sähköisen liikenteen kehittymiseen liittyvät mahtivoimat
lokakuu (1)
Leaf sähköauto toimii hyvin pikkupakkasella -5c
toukokuu (8)
Sähköauton latausta Prisma Kangasalan asiakkaille tulossa
Matka-ajoa Kangasala - Helsinki - Kangasala 365 km päivässä
Kiitos Suomen valtion huonon tuen: menetetyt CO2-säästöt
Matka-ajoa Vierumäki - Sahalahti 185km 2:lla pikalatauksella
Matka ABC Lahdesjärveltä Vierumäelle
FAQ Sähköautoilijalle toistuvasti tehdyt kysymykset
Ympäristövaikutuksia
Lukuisia iPhone Appseja Nissan Leafin käyttäjälle
huhtikuu (19)
Olen hyvin hämmentynyt, positiivisesti
Energian kulutus työmatkalla, reitti 2: nopein
Matka Kangasala - Jyväskylä Kangasala 135km Nissan Leafilla
Energian kulutus työmatkalla, reitti 1: lyhyin
Rengaspaineilla toimintasädettä lisää?
Leaf Link App iPhonessa
Matka-ajoa Kangasala - Jämsän Himos
Nissan Carwings - ajoneuvon multimedialaitteen opettelua
Akun max latausasteen nostaminen 80% oletuksesta 100%
P-hämppi tarjoaa ilmaista latausta
Kotilatauspisteellä lataaminen
Ensimmäiset pikalataukset ABC Kivimaa ja ABC Tiiriö olivat hämmentävän nopeita!
Ensimmäinen maantieajo Kouvola - Lahti - Hämeenlinna - Kangasala
Muutoksen aika on nyt. Uusi päästötön autoiluni alkaa tänään!
Leafin lataaminen ABC:ltä ihmetyttää tulevaa sähköautoilijaa
Sähköauton lataus liityntäpysäköintipaikkoilla?
Omnikanavaista autoilua
Juhlava julistus työpaikan sähköpostissa
Pikalatausverkoston kummastelua
2016 (80)
helmikuu (7)
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä nousi tammikuussa 2016
Kuinka pitkälle Espoosta pohjoiseen päin pääsee Nissan Leaf 30kWh -sähköautolla talvella?
Nissan Leaf -sähköautolla Kangasalta hiihtoloman viettoonViitasaarelle:matkatarina
Sähköautosanastoa
Sähköauton latauslaitteen valinta
Sähköautoa ei voi unohtaa laittaa lataukseen -vai voiko sittenkin?
Ullan Pakari, Riihimäki: sähköautoilija kiittää latauspisteestä
maaliskuu (4)
Käänteentekevän Tesla Model 3 -auton varaukset alkavat 31.3.2016: Tekisinkö varauksen?
Minkälainen vaikutus olisi 40 kWh akulla sähköauton käytettävyyteen?
Nissan Leaf 30 kWh 2016 -koeajoraportti
Sähköautojen myynti yli tuplaantui helmikuussa 2016!
huhtikuu (5)
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit Q1/2016 hyvällä kehityksellä!
Nissan Leaf on toimiva talviauto muutamalla varauksella
Sähköauto hyödyntää moottorijarrutuksen energiaa ylivertaisen moottorin hyötysuhteen lisäksi
Karmeimmat sähköautokonseptit ja tuotantoonkin päässeitä
Teslalla nyt vaan on automallisarja, joka on S=X
toukokuu (4)
Sähköautojen ensirekisteröinnit 1-4/2016 hyvällä 13% kehityksellä
Nissan Leaf sähköauton kulutus kesällä vs talvella
Vuosi sähköauto Nissan Leafilla: kokemuksia
Zero S 9,8 kWh -sähkömoottoripyörän koeajoraportti
kesäkuu (12)
Uusien sähköautojen myynti sakkasi toukokuussa
2016 Juhannuksen viettoon Viitasaarelle sähköauto Nissan Leafilla
Sähkömoottoripyörien koeajoraportteja
Nissan Leaf aiheisia videoita
Blogikirjoitus blogin kirjoittamisesta
Sähköauton hintakehitys e/kWh ennakoi yleistymistä
Sähköautoilijat ry ja sen puheenjohtaja Teollisuusneuvos Kari Kallonen
Tesla Model S 85+ koeajo
Sähköautoilevan motoristin superperjantai 10.6.2016
Brammo Empulse R -sähkömoottoripyörän koeajo
Nissan Leaf kulutus moottoritiellä 120 km/h nopeudessa kesäkelissä
Savuton alue, miete Lontoon matkalta
heinäkuu (9)
Uusien sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit edelleen alamaissa kesäkuussa 2016
Nissan Leafin akku kestää käyttöä
Leaf-kuljettajan vierailu Tesla Club Finlandin kokoontumisessa
Nissan Leafiin uudet kesärenkaat alle
Sähköautoilun historiaa
BMW i3 koeajoraportti
Koska koittaa Kreikan saarten vihreämpi aika?
Suomessa myytävien sähköautojen hinta/toimintamatka km (EPA)
Jonossa tulossa houkuttelevia sähköautouutuuksia
elokuu (9)
Nissan Leaf kulutukset kuukausittain: lämpötila ja keskinopeus vaikuttavat toimintamatkaan
Heinäkuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröinnit lähes täysin pysähdyksissä
Nissan Leaf 30 kWh ja BMW i3 33 kWh ovat erinomaisia valintoja useille autoilijoille
Sähköautojen koeajoraportteja
Tulossa olevia sähkömoottoripyöriä
Sähköisen liikenteen tietopankki
Tesla Roadster Sport -koeajoraportti
Tesla Showroom Oxford Street, London -ensimmäinen vierailuni Teslan showroomissa
Sähköautolla ajaminen on halpaa, paitsi pieni akkuisella Nissan Leafilla matkailu julkisia latauspisteitä käyttäen
syyskuu (8)
Sähköautolla Espoosta lappiin ja samantien monin verroin pidemmästikin!
Renault Zoe 41 kWh tulee olemaan erittäin houkutteleva sähköauto!
Pariisin autonäyttelystä 2016 on tulossa sähköautoilulle uutuuksien juhlaa
Sähköautoilija kiittää Ikeaa latauspisteistä
Nissan Leaf 60000 km kokemuksia
Järkevää sähköautotarjonnan monipuolistamista: SOLO Electra Meccanica
Täyssähköautojen ensirekisteröinnit edelleen 2016 elokuussa alhaisella tasolla
Nissan Leaf ajot kuukausittain elokuun 2016 loppuun asti
tammikuu (8)
Nissan Leaf pakkastesti -12..-15 asteessa
30000 km Nissan Leaf sähköautolla
Sähköauton valintaopas
Tulossa olevia sähköautoja
Sähköinen liikenne myötätuulessa Tampereella!
Sähköauton pikalataus Jyväskylässä, kiitos Jyväskylän Energia ja Virtapiste
LeafSpy on Leaf-kuljettajan hyvä ystävä
Leafilla pelastamaan polttomoottoriautoa -22 asteen kelissä
joulukuu (3)
Sähköauton latauslaitteet toimivat hyvin
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit marraskuussa 2016 odotetusti vähissä
40 kWh akku olisi riittänyt marraskuussa erittäin hyvin kaikkien päivien ajoon
marraskuu (5)
Onko sähköauton paino ongelma?
Auto 2016 -tapahtuma sähköautoilijan kokemana
Lokakuussa 2016 hiljaista uusien sähköautojen rekisteröinneissä, silti enemmän kuin viime vuonna
Leafin kulutus kuukausittain 18 kk ajalta
Perspektiiviä saasteongelmaan: 300 miljoonaa lasta elää alueilla, joissa on erityisen saastunut ilma
lokakuu (6)
Sähköajoneuvot rynnivät pian myös autourheilun kuninkuusluokkien reviireille
Talvi ei yllättänyt taaskaan sähköautoilijaa
Tesla on ylivoimaisesti Suomen yleisin sähköauto
Akkutesti Nissan Leafille 100% latauksesta tyhjäksi asti
Syyskuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröintitilastolle uusi kuningas: Tesla Model X
41 kWh Zoe on jo useille erinomainen sähköauto

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!