Sähköautoileva motoristi

Sähköautoileva motoristi

Jaa sivu Sähköautoileva motoristi

Uusi Nissan Leaf 40kWh ennakoi sähköautoille kiihtyvää yleistymistä

sunnuntai 15.10.2017 Avainsanat: BEVLeafNissansähköauto

Nissan Leaf 40 kWh tulee korvaamaan vuonna 2018 kunnioitettavaan malli-ikään ehtineen enimmäisen sukupolven Leafin. Nimittäin Leaf ensiesiteltiin jo vuonna 2010 Japanissa ja USA:ssa. Uudessa mallissa on keskitytty oikeiden kohtien parantamiseen, siksi uskon sen saavuttavan hyvää menestystä. Pääsin ottamaan autosta kylmätyypit torstaina 12.10.2017 ja kirjoitan tämän blogitarian nyt tuon tutustumisen pohjalta. Aivan ensimmäiseksi tunnustan, että täysin puoleeton en pysty olemaan, koska pidän sähköautoista ja ajan nytkin nykyisellä Leafilla, joten tässä on kovin paljon jo totutun tuttua.

40 kWh akku ja pidentyvä toimintamatka

Uusi Leaf tulee nyt alkuvaiheessa markkinoille 40 kWh akulla, joka on siis merkittävästi suurempi kapasiteetiltaan kuin vanhat 24 tai 30 kWh akut. Uudella akulla luvataan toimintamatkaksi 378 km NEDC, kun 30 kWh:lle luvattiin 250 km NEDC-toimintamatka. 33% akun kapasiteetin nostolla siis luvataan yli 50% toimintamatkan kasvua. Vaikka NEDC onkin surrealistinen toimintamatkalupauksena, niin tuosta voisin ottaa suuntaa. Ajoin 30 kWh Leafilla maantieajossa Viitasaaren mökille matkalla kesäisissä hyvissä olosuhteissa noin 200 km toimintamatkaa vastaavia kulutuksia. Tämän uuden siis pitäisi NEDC lukemien muutosten perusteella kyetä hieman yli 300 km toimintamatkaan.

Uudessa Leafissa on siis toiveita toimintamatkan nousuun enemmän, kuin akun kasvattaminen antaa odottaa. Nimittäin uusi moottori ja aerodynamiikka enteilevät mahdollisuutta hieman pienentyneeseen maantiejon kulutukseen.

Uudella 40 kWh akulla Leafin toimintamatka tulee esimerkiksi minun omissa ajoissani riittämään kaikkiin ajoihin hyvin. Kesäisessä kelissä noin 280 kesämökkimatkallani en suurella todennäköisyydelä tarvitse yhtään välilatausta. Talvella rankemmillakin keleillä uusi Leaf pystynee yli 200 km matkaan, joten tuolla samaisella kesämökkimatkallani tarvitseisin yhden, noin 10 minuutin mittaisen kahvi- ja lataustauon.

Uudesta Leafista on ollut hieman vaikea löytää varmaa tietoa sen painosta, mutta ainakin Insideevs.com sivusto näyttäisi tiedon löytäneen ja sen mukaan paino ei ainakana nousisi 30 kWh mallista. Tämä tieto olisi toki linjassa senkin kanssa, että esimerkiksi Renault Zoen paino ei noussut vastaavankokoisessa akun kapasiteetin kasvattamisessa. Lisäksi Nissan on kertonut, että uusi akku on saman kokoinen kuin vanhakin. Melkoista akkutekniikan kehittymistä siis.

Lisätty 14.1.2018: Itävallan Nissan julkaisi WLTP lukemat. Kaupunkiajon toimintamatka WLTP 389 km 17" renkailla ja 415 km 16" renkailla. Yhdistetty WLTP toimintamatka 270 km 17" renkailla ja 285 km 16" renkailla. Yhdistetty WLTP kulutus 20,6 kWh/100 km 17" renkailla ja 19,4 kWh/100 km 16" renkailla.

Onnistunut ulkoinen muotoilu

Uusi Leaf on ulkoisesti jopa onnistunut muotoilullaan. Se ei enää huuda erilaisuuttaan väkisin, kuten vanha Leaf tai Bemarin i3. Nyt se jo sulautuu hyvin tämän ajan katukuvaan. Muotoilua on parannettu keulan ja perän virtaviivaistamisella. Etenkin ajovalot ovat nyt huomattavasti paremmin autoon sopivat kuin aiemmin. Toivottavasti myös se olennaisin, eli valoteho olisi parantunut. 

Autosta on tulossa mielenkiintoisia värejä tarjolle. Oma suosikkini olisi kaksivärinen, jossa on musta katto ja muu auto valkoinen.

Sisällä vanhasta tuttua tunnetta ja uuttakin

Auton sisätilat ovat ennallaan mitoiltaan. Eteen ja taakse mahtuu erinomaisesti edelleen neljä aikuista. Taakse kolmannen tulee olla mielellään lapsi. Istuin on uudessakin Leafissa ainakin minun vartalolleni riittävän hyvä. Ohjauspyörää voi uudessakin Leafissa säätää vain korkeus suunnassa. Ryhdikkäällä takaistuimella istutaan melko korkealla, mutta pääntilaa riittää ainakin 176 cm miehellä vielä ylimäärin. Takaistuimen alla näkyy kohouma, joka johtuu lattian alla olevasta akustosta.

Mittaristossa on nyt perinteiseen viisarinäyttöön turvautuva nopeusmittari ja sen vieressä digitaalinen mittari, jonka tietoja voi vaihtaa. Keskikonsolin ajotietokoneen käyttö sujuu pitkälti samalla logiikalla, kuin vanha. 

Jo entuudestaan suuri Leafin tavaratila on kasvanut hieman. Tavaratilan muoto on edelleen selkeän laatikkomainen ja syvyys tuo sille hyvää käytettävyyttä.

Tehokkaampi moottori

Leafin uusi moottori on 110 kW ja 320 Nm tasaisen voiman antava vääntävä voimanpesä. Tehon nousua edellisestä mallista on runsaasti, nimittäin edellinen malli antoi 80 kW ja 254 Nm. Tämä tuntuu useiden Youtube-videoiden kertoman perusteella merkittävästi parempana kiihtyvyytenä. Tarkkaa 0-100 km/h kiihtyvyyslukemaan en ole vielä nähnyt Nissanin ilmoittamana.

Lisätty 14.1.2018: Itävallan Nissan julkaisi WLTP-kulutuslukemat ja siinä sivussa myös virallistetun o-100 km/h lukeman. Se on 7,9 sekuntia. Ei paha ollenkaan.

Uutta teknologiaa

Uusi malli tuo Leafiin myös listan uutta teknologiaa. On ajoavustimia, kehittyneitä pysäköintiavustimia, adaptiivinen vakionopeussäädin sekä aivan uudenlainen ajamisen mahdollisuus yhdellä polkimella, eli e-pedal. 

E-pedal on kytkettävissä päälle tai pois käytöstä. Kun se on käytössä, auto käyttää tehokkasti regeneroimalla moottorijarrutusta, mutta Nissan on mennyt tästäkin pidemmälle, nimittäin auto käyttää kaasupoljinta nostettaessa myös jarruja auton pysäyttämiseen. Vaikka e-pedal olisikin käytössä, niin aina on käytettävissä tavallinen jarrupoljin.

Nämä edistykselliset ajoavustimet ovat tuoneet autoon ison kasan lisää kameroita ja tutkia. Niitä löytyy esimerkiksi peileistä, tuulilasista, auton keulasta ja perästä.

 

6,6 kW Type2 tai 50 kW CHAdeMO -lataus

Autossa on sisäinen 6,6 kW:n tehoinen laturi, jonka käyttäminen muuttuu aiemmasta Type1-liittimestä nyt Type2-liittimeen. Tämä herättää pieniä toiveita, että jossain vaiheessa tulisi Euroopassa tarjolle kolmivaihelaturi, ehkä jopa 22 kW tehoinen, kuten Zoessa. DC-pikalataus on pidetty samana CHAdeMO-liitimenä, kuin aiemminkin.

6,6 kW:n latausteholla esimerkksi työpaikalla akku täyttyy tyhjästä täyteen kuudessa tunnissa. Joskin tuollainen tilanne on suurimmalle osalle teoreettinen. Harvoilla yhdensuuntainen työmatka on yli enempää kuin 50 km ja tuon matkan kuluttama energia latautuisi 6,6 kWn teholla vähän reilussa tunnissa. CHAdeMO-pikalatauksessa täysin tyhjä akku täyttyisi 80% tasolle 40 minuutissa ja sillä sähköllä sitten ajeleekin jälleen pari sataa kilometriä lisää.

Kuvassa on Japanin tuotantoversion liittimet ja siitä johtuen vielä ei vielä näy Eurooppaan tuleva Type2.

Tilattavissa jo nyt

Uusi Leaf on tilattavissa heti. Tarjolla on rajoitettu erä lanseerausmallia 39 300 euron hintaan. Auto on ladattu hyvällä varustelulla, mutta valintoja ei oikein ole tehtävissä kuin värin suhteen ja niitäkin on vain kaksi tarjolla. Musta tai spring cloud -niminen ja molemmat ovat metallivärejä.

Ennakoin hyvää suosiota

Leafille on helppo ennakoida sähköautojen mittakaavassa hyvää suosiota. Siinä on siis korjattu sähköautoilun kannalta olennaisimmat jo vanhentuneen Leafin puutteet. Auto on nyt vähintään vähemmän ruma. Siinä on useimmille riittävä akku ja hintakin on jopa laskusuunnassa etenkin kun huomioi hinnalla saatavat varusteet. Lisäksi Leafin etuna on historiaan perustuen pidettävä hyvää saatavuutta. Toki uuden mallin kanssa tuo nähdään vasta käytännössä. Nyt maahantuoja kertoo, että alkuruuhkan jälkeen olisi luvassa aiemmastakin mallista tuttu aika normaali muutaman kuukauden toimitusviive. Tervetuloa uusi Nissan Leaf 40 kWh sähköautomarkkinoille.

Hyvin suurella todennäköisyydellä palaan aiheeseen tammikuussa 2018 koeajoraportin merkeissä.

Hinnastot ja varusteet julkaistu 22.12.2017

Nissan julkaisi Suomen maahantuonnin hinnaston ja varusteet uudelle 40 kWh Leafille. Lyhyesti sanottuna uusi 40 kWh Leaf on samoissa hinnoissa edellisen 30 kWh -mallin kanssa, mutta tuntuvasti paremmin varusteltu ja huomattavasti paremmalla varustelulla.

Koska itselleni on tulossa 2.Zero, eli niinsanottu ennakkotilausmalli, niin lisään tähän kuvina muistiin tuon rajoitetun mallin hinnasto/varusteet PDF:n.

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Keskustelu

  • Janne Rahunen - 11.11.2017 klo 8:57

    Onkohan missään näkynyt mainintaa akuston lämmityksestä liittyen näihin lanseerausmalleihin? Itselle ei ole sattunut silmään ja tarkempaa tietoa tuntuu olevan kovin vähän saatavilla.

  • Sähköautoileva Motor - 11.11.2017 klo 10:50

    Moro Janne,
    tuo on muuten totta. En löytänyt pikaisella selailulla minäkään mitään mainintaa akkujen lämmityksestä. Täytyypäs pitää silmät auki, jos tieto jostain vastaan tulisi.

  • Sähköautoileva Motor - 11.11.2017 klo 15:57

    Moro Janne uudelleen.
    Tuolla on mainittu ainakin Kanadan malleihin akunlämmitys. Eiköhän se jälleen ole Suomeen tuotavissakin vakiona, kuten on aiemminkin ollut. https://www.wheels.ca/car-reviews/2018-nissan-leaf-ev-takes-you-further/

  • Jussi - 18.12.2017 klo 1:43

    Itseänikin sähköauto kiinnostaisi, työmatkaa on 50km/päivä eikä paljon muita ajoja. vaan ei tavan perheellisellä duunarilla uuteen sähkikseen ole varaa ja käytetyissä ei oikein vielä ole kunnolla vaihtoehtoja. Vanha Leaf ei tule kysymykseenkään juuri sammakkomaisen ruman ulkonäön takia. Renun Fluence olisi auton kokoinen ja kauniskin mutta vain yksi myynnissä nettiautossa, sopivaan hintaan kylläkin. Melko alitehoinen taitaa vain olla. Zoet olivat vielä liian kalliita ja lienevät nekin laiskoja? Tämänhetkinen bensa-autoni on 115hv eikä kauheasti tumpumpaa viitsisi. Toisaalta Teslan tehojakaan ei mihinkään tarvitsisi. Semmoiset 65-90 kW välille on ok, mutta sähköautot ovat yleensä joko selvästi yli tai selvästi ali. Kultaista keskitietä ei oikein ole koossakaan, ei viisihenkinen perhe kinneriin mahdu. Ehkä odottelen vielä muutaman vuoden ja ajan samalla tämän mahdollisesti viimeisen bensa-autoni loppuun.

  • Sähköautoileva motor - 18.12.2017 klo 17:41

    Moro Jussi ja kiitos viestistäsi.
    Hienoa että sähköauto kiinnostaa. Havaintosi käytettyjen tarjonnasta tosin ovat sangen oikeita, valitettavasti.

    Rellun Fluence, joka on nyt myynnissä on hyvin ainutlaatuinen kappale Suomessa. Koskaan niitä ei ole uutena tuotu Suomeen, eikä tietääkseni yhtään kappaletta ole aiemmin tuotu käytettynäkään. Marraskuulle 2017 on kirjattu ensimmäisen käytettynä yksittäintuodun Fluencen verotuspäätös, eli tuon yksilön varmaankin. Itse olisin hieman varovainen niin harvinaisen auton hankinnassa, jos rahoitus menee joka tapauksessa tiukille. Sinänsä hyvin mielenkiintoinen tuote epäilemättä kaikin puolin muuten etenkin hintapyyntöönsä ja kokoonsa nähden. Tehoa tuossa taitaa olla 70 kW ja sähkömoottorin tasaisella väännöllä sen pitäisi kyllä olla sangen vaivattoman tuntuinen ajettava. Joskin ohituskiihtyvyys varmasti jo hyytyy jonkin verran. Olennaisin haaste ainakin itselleni tulisi siitä, että käsittääkseni Fluencessa on 22 kWh akku ja vain Type2-latausmahdollisuus, eikä lainkaan pikalatausta.

    Vanhan Leafin ulkonäkö on tietenkin makuasia, mutta en voin rehellisesti kyllä tunnustaa, että en nykyistä Leafiani ainakaan ulkoavullisin perustein valinnut. Siis olen kanssasi samaa mieltä.

    Eli Zoe on oikeastaan ainoa ja se on sitten tosiaan Leafia pienempi auto. Kyllä sillä neljä henkilöä matkustaa silti. Tosin niitäkään ei juuri käytettyinä Suomessa ole vielä. Zoe on ihan mukavan vaivaton ajettava myös, mutta siinä tosiaan juuri ohituskiihtyvyys jäi vähän vaisuksi omasta mielestä.

    Ioniq Electric on mielenkiintoinen sitten jos niitä alkaa saada käytettyinä. Uutta Leafia joutuu nyt sitten muutaman vuoden odottamaan edullisemmille käytettyjen markkinoille, mutta kyllä niitäkin sieltä alkaa sitten tulla.

    Mutta siis tosiaan, valitettava tosiasia on heikko tarjonta uusissa, ja se näkyy vielä viiveellä käytetyissä pidempään. Joten aika moni muukin varmasti tekee samankaltaisia ratkaisuja nyt tässä vaiheessa kanssasi.

  • Mika - 22.12.2017 klo 17:50

    Nyt on tullut hinnat uudelle Leafille!

    https://www.nissan-cdn.net/content/dam/Nissan/fi/brochures/pricelist/new-leaf-asiakashinnasto.pdf

  • Sähköautoileva motor - 23.12.2017 klo 9:27

    Kiitos Mika huomiosta, että Nissan on julkaissut kokonaisuudessaan Suomen hinnaston. En ollut sitä huomannutkaan. Aika hyvä varustetasohan noissa tuntuu olevan ja hinnat suhteessa varusteisiin oikeastaan vain laskeneet 30 kWh -mallista. Oikean suuntaista kehitystä.

  • eautoilija - 15.3.2018 klo 14:08

    Asiasta villakoiraan: miksi näitä Autotien blogeja ei pysty seuraamaan? Vai missaanko jotain tässä käyttöliittymässä?

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Tietoa blogista

Kirjoittelen tähän blogiin ihan tavallisen sähköautoilijan kokemuksia, uusien sähköautojen koeajoja sekä muuta yleistä sähköisestä liikenteestä.

Arkistot
2019 (23)
kesäkuu (2)
BMS-päivitys helpotti #rapdigate haittaa, mutta ei poistanut ongelmaa 40 kWh Leafissa
Menikö lataushybridien aika jo ohi Suomessa - uusien sähköautojen ensirekisteröintien määrät vahvassa kasvussa
toukokuu (5)
ABB FIA Formula E ja Berliinin E-Prix esittelyssä
ABB FIA Formula E Berliinin osakilpailua seuraamassa 24. ja 25.5.2019
Volkswagenin edullisen ID3 First Edition -sähköauton varauskirja on nyt auki
Tätä sähköautoihin on odotettu -vetokoukku edullisempaan hintaluokkaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit räjähdysmäisellä kehityksellä huhtikuussa 2019 -muiden autojen määrät laskussa
huhtikuu (6)
Sähköautojen yleistymisen todelliset hidastajat
Onko Leaf 40 kWh:n akun kuntoisuuden jatkuvasta laskemisesta haittaa käyttäjälle?
Sähköautojen kanta kehittyi 78 % edellisestä vuodesta Q1/2019
Yksi pieni esimerkki sähköautoilijan arjesta
Maaliskuussa jälleen kaikkien aikojen ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Vuosi Nissan Leaf 40 kWh sähköautolla
maaliskuu (6)
Ensimmäinen sähköautojen talvitesti TM-lehdessä
S 3 X Y -automallisto on valmis, kun Tesla esitteli uuden Model Y:n
Vaihtoehtoisia energiamuotoja käyttävien henkilöautojen rekisteröintimäärät nousevat
Helmikuussa 2019 ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Sähköauto Nissan Leaf hääautona
Millainen on Nissan Leaf 40 kWh talviautona?
helmikuu (2)
Hiihtolomailemaan mökille 330 km päähän Viitasaarelle 40 kWh Leafilla
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä tammikuussa 2019
tammikuu (2)
Kulutustesti Nissan Leaf 40 kWh -sähköautolla -28°C kelissä
Sähköautoilun vuosi 2018 Suomessa
2018 (67)
joulukuu (9)
Käytettyä 30 kWh Leafia suunnitteleva -ole tarkkana akun kunnon kanssa
Miten sujuisivat arjen ajoni Hyundai Kona sähköautolla?
Sähköauto Konalla työkeikka Kangasala-Helsinki-Kangasala 340 km -ilman yhtään latausta
Marraskuussa 2018 sähköautoja ensirekisteröitiin yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen nähden
Hyundai Kona Electricillä oli lataushaasteita tuiskussa ajon jälkeen
Sähköauto Kona Electricillä 285 kilometriä mökiltä kotiin tuiskussa ja sohjossa
Hyundai Kona Electric 64kWh:lla 408 km mökkimatka Vantaalta Viitasaarelle
Päivän työkeikka Helsingissä -sähköautolla liityntäparkkiin
Audi e-tron GT -sähköauton konsepti
marraskuu (8)
Sähköauton työpaikkalataamiselle on määritelty verotusarvo 30 euroa kuukaudessa 1.1.2019 alkaen
Tesla Model 3 kylmätyypit Vetokujalla
Sähköautoiluni CO2-päästöt syys- ja lokakuussa 2018 olivat alle 18g/km
Auto 2018 oli sähköautojen läpimurtoa
Auto 2018 -Audi e-tron sekä Elaine -sähköautot
Auto 2018 -Hyundai Kona Electric
Sähköautojen ensirekisteröinnit yli kaksinkertaistuivat lokakuussa 2018
Sähköautoiluun liittyviä blogeja ja internetsivustoja
lokakuu (4)
Omalta katolta aurinkoenergiaa sähköautolleni
Suomen yleisin sähköauto on Tesla
Sähköauto Nissan Leafilla Alastaron moottoriradalla
Todellinen sähköautojen Kona on saapunut Suomeen!
syyskuu (8)
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 4-10
Sähköautoiluni CO2-päästöt nousivat hieman heinä- ja elokuussa 2018
Sähköautoilu perustuu parhaimmillaan sujuvaan kotilataamiseen
Suurempi akku sähköautossa -pienempi latausteho kotona riittää!
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 2 ja 3
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunti 1
Ajo-opetusta sähköautolla
Elokuussa sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat vahvaa kehitystään
elokuu (7)
Testi: näin paljon sähköauton kulutus kasvaa kattotaakan takia
Sähköautoiluni CO2-päästöt kesäkuussa 2018 olivat alle 12g/km
Sähköautojen ensirekisteröinnit pienellä kehityksellä heinäkuussa 2018
LeafSpy on Leafistin paras ystävä
Nissan Leaf matka-ajon 24/7 ajotesti 1423 km Lofooteilta Jyväskylään
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen Lofooteilla seikkailemiseen
Sähköauto Nissan Leafilla Norjan Lofooteille menomatkan matkatarina
heinäkuu (4)
Sähköauto Nissan Leafilla Hossan kansallispuistoon sähköttömälle leirille
Kia Soul EV koeajoraportti
Sähköautojen ensirekisteröinnit 31% kehityksellä alkuvuonna 2018
Jaguar I-PACE -sähköauton koeajoraportti
kesäkuu (7)
Kun sähköautoilija kaasuautoa tankkasi
Avoin asiakastoive sähköautoilijalta Nokian renkaille
CO2-päästöt sähköautollani olivat huhtikuussa alle 16,5g/km
Miten minusta tuli sähköautoilija ja bloggaaja?
Mistä sähköautoa saa ladata? Entä mistä ei pidä ladata?
Toukokuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit alamaissa
Sähköautoilija tutustuu kaasu-Seattiin
toukokuu (4)
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 10000 km käyttäjäkokemus
Huhtikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit edelleen hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen kesäisten harrastusvälineiden kuljettamiseen
Nissan Leaf 40 kWh 2018 -koeajoraportti
huhtikuu (5)
Sähköauto Nissan Leaf 40kWh mukana EcoRun-kilpailussa
Esittelyssä Ratio Electric 16A(11kW) 3-vaihe -matkalatausjohto
Testattua: Nissan Leaf 40kWh:n akusta on todellisuudessa käytettävissä 37,6 kWh
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä Q1 2018
Uusin Nissan Leaf 40kWh on toimiva sähköauto jo yllättävän monelle taloudelle
maaliskuu (4)
Talvella mökkeilemään sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 280 km päähän
Nissan Leaf 40 kWh tarjoaa sähköautoilun iloa myös talviurheilun harrastajille
Ensikokemuksia uudesta Nissan Leaf 40 kWh sähköautosta
Helmikuussa 2018 edelleen niukkuutta sähköautojen ensirekisteröinneissä
helmikuu (4)
24 kWh Leafilla talvilomalla mökkeilemään Viitasaarelle vuonna 2018
Moto GP:n rinnalle tulevaan Moto-e -luokkaan Energican sähkömoottoripyörät
Tammikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit vain pienellä laskulla edellisvuodesta
Nissan Leafin akku latautuu kylmänä nopeammin AC-laturista
tammikuu (3)
Liikennekäytössä olevien sähköautojen kanta kasvoi vuodessa 72%
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä yli kaksinkertaistui vuonna 2017
Sähköautoilun vuosi 2017 historiankirjoihin
2017 (63)
joulukuu (1)
Sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat marraskuussa vahvaa nousua
marraskuu (5)
Toiveena autokauppa-alustoille hakukriteerien ajankohtaistamista
Uusi Tesla Roadster lyö maailmanennätys lukemat sähköautoille
Tesla Semi on mullistava kokonaisuus
Sähköautotie Tampereelta Jyväskylään on vihdoin avattu!
Lokakuussa 2017 uusien sähköautojen ensirekisteröinneissä niukkuutta
lokakuu (9)
100000 km ajetun sähköauto Nissan Leafin akku uuden veroinen
Tesla on yleisin sähköauto
Uusi Nissan Leaf 40kWh ennakoi sähköautoille kiihtyvää yleistymistä
Tesla ylivoimaisesti suosituin sähköauto Suomessa Q1-3/2017
Frankfurt IAA2017 Sähköautoilevan motoristin silmin (yhteenveto)
Boom e-Cruiser esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Citroen esitteli IAA2017 automessuilla E-Meharia
Kiinalaiset automerkit esittelivät Frankfurtin IAA2017 messuilla Eurooppaan pian tulossa olevia sähköautoja
Renault esitteli jo tuttuja sähköautoja Frankfurtin IAA2017 messuilla
syyskuu (12)
Jaguar I-PACE oli esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Opel Ampera-e oli esillä Frankfurtin autonäyttelyssä
Aspark OWL sähköinen urheiluauto Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Honda Urban EV concept esiteltiin Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Audi mukaan Formula E -sarjaan e-tron autollaan
Hyundai Motor Groupin Kialla ja Hyundailla Frankfurtissa 2017 esillä vanhat sähköautomallit
Borgward tekee sähköautoillaan paluuta markkinoille Frankfurtin automessuilla 2017
BMW:llä oli Frankfurtissa 2017 kaksi sähköauton prototyyppiä näytillä
Volkswagen Group esitteli useita kiinnostavia sähköautoja Frankfurtissa 2017
Daimler esitteli Frankfurtissa 2017 useita sähköautoja
Sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit jatkoivat elokuussa vahvaa kehitystä
Parkkisähkö Oy tuo hyvää pöhinää sähköautojen lataamiseen
elokuu (6)
Vihdoin sähköautovertailu suomalaisessa lehdessä
Käytettyinä tuodaan edelleen vähän sähköautoja maahan
Electric GT -rata-autoilun sähköisempi aikakausi on tulossa pian
Sähköautomatkailua Itä-Suomessa sähköauto Nissan Leafilla
Heinäkuussa 2017 sähköautojen ensirekisteröinnit jatkavat hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 90000 km kokemuksia
heinäkuu (3)
Sähköautoja (BEV) on rekisteröity puolessa vuodessa jo tuntuvasti enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä!
Tesla Model 3 tuotanto alkaa tällä viikolla
Opel Ampera-e tilauskirjat avattu myös Saksassa
kesäkuu (4)
Kuka sähköistäisi vilkkaan pääväylän Tampereen ja Jyväskylän välillä?
Sähköautot ovat olleet lähes kahden kauppaa Suomessa
Sähköautojen (BEV) rekisteröinnit 1-5/2017 reilusti yli kaksinkertaistuneet!
Sähköauton kulutus korreloi lämpötiloja
toukokuu (2)
VW e-Golf 35,8 kWh koeajoraportti
Huhtikuun 2017 sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit yli 100% kehityksellä
huhtikuu (3)
Sähköautoille tarvitaan taloyhtiöihin myös vieraslatauspaikkoja
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä räjähdysmäisessä kasvussa Q1/2017
Renault Zoe 40 z.e Intens -suloisen sähkökirpun koeajoraportti
maaliskuu (5)
Talvella mökkeilemään sähköauto Hyundai Ioniqilla, 280 km matkatarina
Hyundai Ioniq Electric -koeajoraportti
Suomesta löytyy huipputason sähköauto-osaamista sekä koulutusta -sähköautoileva motoristi menossa tutustumaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit hyvällä kehityksellä edelleen tammi-helmikuussa 2017
Nissan Leaf -sähköauton kulutus helmikuussa 2017
tammikuu (7)
Opas käytetyn Nissan Leaf -sähköauton ostamiseen
Energica Eva ja Ego -sähkömoottoripyörät: TAHDON
Tulevaa ennakoidessa ei aina voi osua oikeaan -sähköautojen rekisteröintimäärä ei kehittynytkään vuonna 2016
Sähkö-Nysseä koematkustamassa
Tampereen keskusta on saanut vihdoin sähköautojen pikalaturin
Joulukuussa 2016 uusien täyssähköisten henkilöautojen ensirekisteröintien määrä jopa nelinkertaistui!
Nissan Leaf sähköauton kulutus ja toimintamatka kuukausittain vuonna 2016
helmikuu (6)
Onko nyt liikennemyymälän muutoksen aika?
Sähköautoilun kannalta mielenkiintoinen vuosi 2017 alkanut jo
Käytetyn Tesla Model S -sähköauton ostajan opas
MP 17 -sähkö tekee tuloaan prätkiinkin
Sähköautojen suosio tammikuussa 2017 suorastaan räjähti viime vuodesta
Lämmin tammikuu laski sähköauton keskikulutusta tuntuvasti
2015 (58)
kesäkuu (6)
Kodin energiavarastot: miksi ei myös siis range-extender
Leafilla mökille Viitasaarelle 272 km
Juhannuksen viettoon Viitasaaren mökille Leafilla
Sähköautoilija kaipaa helposti käytettäviä yksinkertaisia latauspaikkoja palveluiden yhteyteen
Kiitos ABC-ketjulle sähköisen liikenteen kehittymisen eturintamassa olemisesta
Toukokuussa aiheutin 449 kg vähemmän CO2-päästöjä käyttämällä sähköautoa
elokuu (5)
Tieto- ja liikennemuseossa 2035
Energiatehokkuustilastoja Carwingsista
CHAdeMo Suomen Moottoripyörämuseossa
Kenelle en halua suositella sähköautoa 2015-vuonna
Viitasaaren Seutu 6.8.2015: mökkimatka onnistuu sähköllä
syyskuu (4)
Pikalatausverkoston tarve sähköauton matka-ajossa
Sanomalehti Keskisuomalainen: Täältäkin saa jo sähköä
Jyväskylään asti Suomen suosituimmalla sähköautolla
Kiitos Neste JämsänPortti, sähköautoilijan toivetta on kuultu!
joulukuu (5)
Sähköautoilijakin maksaa ajostaan veroja, mutta vähemmän
Mitä sähköautoilu on opettanut vuonna 2015
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän skenaarointia 2017-2020 Suomessa
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän ennakointia 2016-vuodelle Suomessa
Sähköautoilla on imua!
heinäkuu (4)
Perheen rantalomalle, lentoasemalle Hki-Vantaalle meno ja paluu Leafilla
10000 km Nissan Leaf sähköautolla, mitä se on opettanut?
Kangasalan Sanomat 28.7.2015: Prisma Kangasala sähköauton latauspiste avattu
Kiitos sähköautoilevan kaupan asiakkaan toiveen kuuntelemisesta!
marraskuu (6)
Sähköautojen läpimurto on lähellä
Leafin kulutus kasvaa sateella enemmän kuin kuivalla pikkupakkasella
Vihreällä kaistalla blogivierailu
Kun sähköautoilijalta loppui sähkö
Sähköauto kulkee ja murtaa uskomuksia: Kangasalan Sanomat 6.11.2015
Sähköisen liikenteen kehittymiseen liittyvät mahtivoimat
lokakuu (1)
Leaf sähköauto toimii hyvin pikkupakkasella -5c
toukokuu (8)
Sähköauton latausta Prisma Kangasalan asiakkaille tulossa
Matka-ajoa Kangasala - Helsinki - Kangasala 365 km päivässä
Kiitos Suomen valtion huonon tuen: menetetyt CO2-säästöt
Matka-ajoa Vierumäki - Sahalahti 185km 2:lla pikalatauksella
Matka ABC Lahdesjärveltä Vierumäelle
FAQ Sähköautoilijalle toistuvasti tehdyt kysymykset
Ympäristövaikutuksia
Lukuisia iPhone Appseja Nissan Leafin käyttäjälle
huhtikuu (19)
Olen hyvin hämmentynyt, positiivisesti
Energian kulutus työmatkalla, reitti 2: nopein
Matka Kangasala - Jyväskylä Kangasala 135km Nissan Leafilla
Energian kulutus työmatkalla, reitti 1: lyhyin
Rengaspaineilla toimintasädettä lisää?
Leaf Link App iPhonessa
Matka-ajoa Kangasala - Jämsän Himos
Nissan Carwings - ajoneuvon multimedialaitteen opettelua
Akun max latausasteen nostaminen 80% oletuksesta 100%
P-hämppi tarjoaa ilmaista latausta
Kotilatauspisteellä lataaminen
Ensimmäiset pikalataukset ABC Kivimaa ja ABC Tiiriö olivat hämmentävän nopeita!
Ensimmäinen maantieajo Kouvola - Lahti - Hämeenlinna - Kangasala
Muutoksen aika on nyt. Uusi päästötön autoiluni alkaa tänään!
Leafin lataaminen ABC:ltä ihmetyttää tulevaa sähköautoilijaa
Sähköauton lataus liityntäpysäköintipaikkoilla?
Omnikanavaista autoilua
Juhlava julistus työpaikan sähköpostissa
Pikalatausverkoston kummastelua
2016 (80)
helmikuu (7)
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä nousi tammikuussa 2016
Kuinka pitkälle Espoosta pohjoiseen päin pääsee Nissan Leaf 30kWh -sähköautolla talvella?
Nissan Leaf -sähköautolla Kangasalta hiihtoloman viettoonViitasaarelle:matkatarina
Sähköautosanastoa
Sähköauton latauslaitteen valinta
Sähköautoa ei voi unohtaa laittaa lataukseen -vai voiko sittenkin?
Ullan Pakari, Riihimäki: sähköautoilija kiittää latauspisteestä
maaliskuu (4)
Käänteentekevän Tesla Model 3 -auton varaukset alkavat 31.3.2016: Tekisinkö varauksen?
Minkälainen vaikutus olisi 40 kWh akulla sähköauton käytettävyyteen?
Nissan Leaf 30 kWh 2016 -koeajoraportti
Sähköautojen myynti yli tuplaantui helmikuussa 2016!
huhtikuu (5)
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit Q1/2016 hyvällä kehityksellä!
Nissan Leaf on toimiva talviauto muutamalla varauksella
Sähköauto hyödyntää moottorijarrutuksen energiaa ylivertaisen moottorin hyötysuhteen lisäksi
Karmeimmat sähköautokonseptit ja tuotantoonkin päässeitä
Teslalla nyt vaan on automallisarja, joka on S=X
toukokuu (4)
Sähköautojen ensirekisteröinnit 1-4/2016 hyvällä 13% kehityksellä
Nissan Leaf sähköauton kulutus kesällä vs talvella
Vuosi sähköauto Nissan Leafilla: kokemuksia
Zero S 9,8 kWh -sähkömoottoripyörän koeajoraportti
kesäkuu (12)
Uusien sähköautojen myynti sakkasi toukokuussa
2016 Juhannuksen viettoon Viitasaarelle sähköauto Nissan Leafilla
Sähkömoottoripyörien koeajoraportteja
Nissan Leaf aiheisia videoita
Blogikirjoitus blogin kirjoittamisesta
Sähköauton hintakehitys e/kWh ennakoi yleistymistä
Sähköautoilijat ry ja sen puheenjohtaja Teollisuusneuvos Kari Kallonen
Tesla Model S 85+ koeajo
Sähköautoilevan motoristin superperjantai 10.6.2016
Brammo Empulse R -sähkömoottoripyörän koeajo
Nissan Leaf kulutus moottoritiellä 120 km/h nopeudessa kesäkelissä
Savuton alue, miete Lontoon matkalta
heinäkuu (9)
Uusien sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit edelleen alamaissa kesäkuussa 2016
Nissan Leafin akku kestää käyttöä
Leaf-kuljettajan vierailu Tesla Club Finlandin kokoontumisessa
Nissan Leafiin uudet kesärenkaat alle
Sähköautoilun historiaa
BMW i3 koeajoraportti
Koska koittaa Kreikan saarten vihreämpi aika?
Suomessa myytävien sähköautojen hinta/toimintamatka km (EPA)
Jonossa tulossa houkuttelevia sähköautouutuuksia
elokuu (9)
Nissan Leaf kulutukset kuukausittain: lämpötila ja keskinopeus vaikuttavat toimintamatkaan
Heinäkuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröinnit lähes täysin pysähdyksissä
Nissan Leaf 30 kWh ja BMW i3 33 kWh ovat erinomaisia valintoja useille autoilijoille
Sähköautojen koeajoraportteja
Tulossa olevia sähkömoottoripyöriä
Sähköisen liikenteen tietopankki
Tesla Roadster Sport -koeajoraportti
Tesla Showroom Oxford Street, London -ensimmäinen vierailuni Teslan showroomissa
Sähköautolla ajaminen on halpaa, paitsi pieni akkuisella Nissan Leafilla matkailu julkisia latauspisteitä käyttäen
syyskuu (8)
Sähköautolla Espoosta lappiin ja samantien monin verroin pidemmästikin!
Renault Zoe 41 kWh tulee olemaan erittäin houkutteleva sähköauto!
Pariisin autonäyttelystä 2016 on tulossa sähköautoilulle uutuuksien juhlaa
Sähköautoilija kiittää Ikeaa latauspisteistä
Nissan Leaf 60000 km kokemuksia
Järkevää sähköautotarjonnan monipuolistamista: SOLO Electra Meccanica
Täyssähköautojen ensirekisteröinnit edelleen 2016 elokuussa alhaisella tasolla
Nissan Leaf ajot kuukausittain elokuun 2016 loppuun asti
tammikuu (8)
Nissan Leaf pakkastesti -12..-15 asteessa
30000 km Nissan Leaf sähköautolla
Sähköauton valintaopas
Tulossa olevia sähköautoja
Sähköinen liikenne myötätuulessa Tampereella!
Sähköauton pikalataus Jyväskylässä, kiitos Jyväskylän Energia ja Virtapiste
LeafSpy on Leaf-kuljettajan hyvä ystävä
Leafilla pelastamaan polttomoottoriautoa -22 asteen kelissä
joulukuu (3)
Sähköauton latauslaitteet toimivat hyvin
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit marraskuussa 2016 odotetusti vähissä
40 kWh akku olisi riittänyt marraskuussa erittäin hyvin kaikkien päivien ajoon
marraskuu (5)
Onko sähköauton paino ongelma?
Auto 2016 -tapahtuma sähköautoilijan kokemana
Lokakuussa 2016 hiljaista uusien sähköautojen rekisteröinneissä, silti enemmän kuin viime vuonna
Leafin kulutus kuukausittain 18 kk ajalta
Perspektiiviä saasteongelmaan: 300 miljoonaa lasta elää alueilla, joissa on erityisen saastunut ilma
lokakuu (6)
Sähköajoneuvot rynnivät pian myös autourheilun kuninkuusluokkien reviireille
Talvi ei yllättänyt taaskaan sähköautoilijaa
Tesla on ylivoimaisesti Suomen yleisin sähköauto
Akkutesti Nissan Leafille 100% latauksesta tyhjäksi asti
Syyskuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröintitilastolle uusi kuningas: Tesla Model X
41 kWh Zoe on jo useille erinomainen sähköauto

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!