Sähköautoileva motoristi

Sähköautoileva motoristi

Jaa sivu Sähköautoileva motoristi

Testi: näin paljon sähköauton kulutus kasvaa kattotaakan takia

lauantai 18.08.2018 Avainsanat: BEVLeaf40kWhToimintamatka

Minulla on sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:ni katolla lähes aina Thulen valmistama taakkateline ja niissä on kesällä kiinni kaksi pyörätelinettä ja talvella myös suksiboksi. Minulta on usein kysytty, että kuinka paljon energiankulutus kasvaa kattotaakan takia ja olen vastaillut aina yksittäisten matkakokemusten perusteella. Nämä vastaukset eivät kuitenkaan ole sillä tarkkuustasolla, joka itseäni tyydyttäisi, joten tein tänään ajotestit selvittääkseni kattotaakan vaikutuksen Leafini kulutukseen. 

Ajoin 325-tiellä vakioidun 60 kilometrin edestakaisen matkan, siis 30 kilometriä poispäin kotoa ja sitten samaa reittiä takaisin. Ajoreitillä on korkeuseroja jonkin verran ja tiellä on pääosin 80 km/h nopeusrajoitus, mutta risteyksiä on useita ja niissä on 50 tai 60 km/h rajoitus.

Keli oli paras mahdollinen testiin, koska aurinko paistoi ja oli 20..22C lämmintä. Tuuli oli erittäin navakka sivutuuli idästä. Suoritin ajon hyvin täsmällisesti liikennenopeusrajoitusten mukaan navigaattorilla tarkistettuna. Käytin käytännössä koko ajan vakionopeussäädintä ja autossa oli päällä e-pedal, B-ajomoodi sekä eco-tila. Ilmalämpöpumpun pidin kaikilla kerroilla poiskytkettynä poistaakseni mahdollisen auringonpaisteen muutoksen vaikutukset ajolenkkeihin. Väitän siis tämän olevan erittäin tarkoin vakioitu ajotesti. 

Taakkateline on siis Nissanin lisävarustehinnastosta löytyvä Thulen Aero-sarjaa ja pyörätelineet ovat Thulen Proride 591 -mallisia. Pyörät katolla ovat raskasta sarjaa, nimittäin toinen on DH-pyörä erittäin vahvoilla osilla ja toinen on dirtti.

Tuloksissa kaksi asiaa yllättävät minut edelleen. Mutu ei ole tiedon väärti, joten dataa tiedon tueksi. Leafini kulutti ilman mitään telineitä 13 kWh/100 km testilenkillä ja toimintamatkaksi olisi siis toteutunut peräti 292 km. 

Pelkkä teline katolla oli se ensimmäinen yllätys. Kulutus nousi vain 4,6%. Thule on siis onnistunut tekemään todella aerodynaamisen kattotelineen sekä pyörätelineet. 

Yksi pyörä katolla nosti kulutusta odotusteni mukaisesti 18,5% ilman kattotelineitä ajosta. Kulutus toteutui yksi pyörä katolla 15,4 kWh/100km. 

Toinen pyörä nostikin kulutusta sitten ilman telineitä ajosta peräti 32,3% ja kulutus toteutui 17,2 kWh/100km ja toimintamatkakin toteutuisi enää 221 kilometriä.

Testin kulutukset, matkat ja keskinopeudet on katsottu auton ajotietokoneesta. Leaf Zero2.0:ssa on sellainen poikkeuksellinen ominaisuus, että sen mukana tulleilla 215-17" kesärenkailla matkamittarin ja keskinopeuden näytön virhe kääntyy hieman negatiiviseksi. Eli auto näyttää hiukan todellista lyhyempää matkaa ja pienempää keskinopeutta. Tällä oln tosin niin olematon vaikutus, että en sitä tässä huomioi.

Otin pelkästään autolla ajetulla lenkillä vertailun vuoksi kulutukset myös LeafSpyn kautta ja LeafSpyn lähtö kWh - perille tullessa jäljellä olevat kWh:t antoivat 13,5 kWh/100 km, eli hieman suuremman kulutuksen. Tuokaan ei ole nyt kovin olennaista, koska aiheena oli kulutuksen suhteellinen muutos kattokuorman kanssa. Pitää joskus tehdä range-testi ajamalla akku täydestä tyhjäksi ja seurata kulutus ajotietokoneen, LeafSpyn sekä loppulatauksen laturin kulutaman sähkön kautta.

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Keskustelu

  • Pee - 23.8.2018 klo 22:56

    Mulla on työmatka hieman vajaa 50km per suunta, työpaikalla ei ehkä voi ladata, ja taloyhtiössä tuskin halua investoida nykyisten 8A schuko pistokkeiden tilalle mitään parempaa. Mittarinopeus 110km/h, todellinen 103-104km/h, aika usein on rekkoja matkalla ja kaasua pitää painaa kunnolla mikäli meinaa turvallisesti päästä ohitse, vastaantuleva liikenne on kovaa, rekat keräävät letkan peräänsä joista aika usein ensimmäiset ei uskalla lähteä ohittamaan. Pystyisitkö mittaamaan paljonko yksi normaalipituisen rekan ohitus vie kWh niin että ohituksen aikana 80% tai yli tehoista käytössä esim. kymmenen erillisen ohituksen keskiarvona.

  • Sähköautoileva motor - 24.8.2018 klo 6:41

    Moi Pee,
    nyt on sen verran moniulotteinen ja jopa riskejä sisältävä testi kyseessä, että jätän tekemättä. Se sijaan kannustan sinua itseäsi yrittämään saada Leaf 40 kWh koeajolle ja kokeilemaan tuota työmatkaasi.

    Sen kuitenkin kokemuksesta tiedän, että noin 20 kWh/100 km tasolle kulutuksen voi Leafissa saada nousemaan ajamalla kovaa, eli toimintamatka on mahdollista saada kutistumaan kahden sadan kilometrin pintaan, kun ajaa moottoritienopeuksia ja tekee toistuvia kovia kiihdytyksiä.

    Teoriassa ohituskiihtyyvyydessä tapahtuu jotain tämän suuntaista:
    - muutamien sekuntien ajan 110 kW:n teholla täyskaasukiihdytys, energiaa ei kuitenkaan ehdi kovin mahdottomia kulua, koska auto kiihtyy aika hyvin vielä ohitustilanteissakin
    - ohituksen ajan kulutus saattaa olla esim 17-19 kWh/100km riippuen nopeudesrta, vastatuulesta ym
    - sitten omalle kaistalle palatessa joko kevyesti rullaten pidemmän matkaa nollakulutuksella tai regeneroimalla hidastus jonoon.

  • Pee - 26.8.2018 klo 23:40

    Tarkoitin lähinnä että tekisit motarilla, 110 vakkariin ja ohitus vähän reilummin aina kun rekka saavutettu

  • Testattu - 15.12.2018 klo 11:24

    Minulla itselläni on 2017 hankittu Leaf 40 kW.
    Ajettu nyt 11400km.

    Kirkkonummi / Vantaa on työmatka noin 55km suuntaansa.

    Auto toimii kesällä erittäin hyvin molempiin suuntiin ja minulla on töissä mahdollista myös ladata autoa. Talviolosuhteet ovat sitten toinen luku. Pakko ladata aina töissä. Ja jos on -5 ja sataa alijäähtynyttä vettä ja on ruuhkaa tai jokin keskeytys, niin on jopa 2 kertaa matka loppunut kesken hieman yli vuoden ajolla. Kulutus. Oikein hyvissä olosuhteissa pääsee noin 17kw/100 km. Kulutuksiin, mutta talvi on kauhistus. Jopa 35 kW/100km. Keskikulutuksen on ollut 23,4kw/100km. Ja latausta kotona on mennyt 12 kuukauden ( 368 päivää) 18964 kW. Ja täällä Kirkkonummella sen hinta on noin 15senttiä/ kW joten kulutus tosimittauksella on ollut 1265 €. Eli noin 20 senttiä/ km. Kun lasketaan mukaan työpaikalla lataus. Suositaan , jos ajo on vastaavaa. Ei mikään matka-auto.

  • Sähkautoileva motor - 15.12.2018 klo 21:34

    Hei nimim Testattu.
    Hiukan on nyt ristiriitainen viestisi.
    Leaf 40 kWh tuskin on sinullakaan ollut käytössä Suomessa 12kk.
    Maaliskuussa 2018 tulivat ensimmäiset toimituksiin Suomessa.

    Muutoin en yhtään epäile, etteikö kulutuslukemat voisi olla jotain noinkin kauheaa.
    Sain 24 kWh Leafin kuluttamaan tarkoitushakuisessa kovan kulutuksen testissä 26,8 kWh/100 km 61 km edestakaisella testimatkalla. Tulen tuolla 40 kWh Leafillakin tekemään pakkasajon kulutustestejä, kunhan sitä pakkasta tulisi.

    Minusta tuo 40 kWh Leafikin on jo erinomainen matka-autona, mutta kyllä Ioniq pesee sen kun lähdetään oikeasti pidemmälle, kuten kesällä Lofooteilla käydessä huomattiin. Kona sitten taasen on jo aivan eri luokkaa matka-ajossa.

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Tietoa blogista

Kirjoittelen tähän blogiin ihan tavallisen sähköautoilijan kokemuksia, uusien sähköautojen koeajoja sekä muuta yleistä sähköisestä liikenteestä.

Arkistot
2019 (24)
kesäkuu (3)
Nissan Leaf 40 kWh ei sovellu #rapidgaten takia Tampere-Helsinki -välin ajamiseen päiväreissuina
BMS-päivitys helpotti #rapdigate haittaa, mutta ei poistanut ongelmaa 40 kWh Leafissa
Menikö lataushybridien aika jo ohi Suomessa - uusien sähköautojen ensirekisteröintien määrät vahvassa kasvussa
toukokuu (5)
ABB FIA Formula E ja Berliinin E-Prix esittelyssä
ABB FIA Formula E Berliinin osakilpailua seuraamassa 24. ja 25.5.2019
Volkswagenin edullisen ID3 First Edition -sähköauton varauskirja on nyt auki
Tätä sähköautoihin on odotettu -vetokoukku edullisempaan hintaluokkaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit räjähdysmäisellä kehityksellä huhtikuussa 2019 -muiden autojen määrät laskussa
huhtikuu (6)
Sähköautojen yleistymisen todelliset hidastajat
Onko Leaf 40 kWh:n akun kuntoisuuden jatkuvasta laskemisesta haittaa käyttäjälle?
Sähköautojen kanta kehittyi 78 % edellisestä vuodesta Q1/2019
Yksi pieni esimerkki sähköautoilijan arjesta
Maaliskuussa jälleen kaikkien aikojen ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Vuosi Nissan Leaf 40 kWh sähköautolla
maaliskuu (6)
Ensimmäinen sähköautojen talvitesti TM-lehdessä
S 3 X Y -automallisto on valmis, kun Tesla esitteli uuden Model Y:n
Vaihtoehtoisia energiamuotoja käyttävien henkilöautojen rekisteröintimäärät nousevat
Helmikuussa 2019 ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Sähköauto Nissan Leaf hääautona
Millainen on Nissan Leaf 40 kWh talviautona?
helmikuu (2)
Hiihtolomailemaan mökille 330 km päähän Viitasaarelle 40 kWh Leafilla
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä tammikuussa 2019
tammikuu (2)
Kulutustesti Nissan Leaf 40 kWh -sähköautolla -28°C kelissä
Sähköautoilun vuosi 2018 Suomessa
2018 (67)
joulukuu (9)
Käytettyä 30 kWh Leafia suunnitteleva -ole tarkkana akun kunnon kanssa
Miten sujuisivat arjen ajoni Hyundai Kona sähköautolla?
Sähköauto Konalla työkeikka Kangasala-Helsinki-Kangasala 340 km -ilman yhtään latausta
Marraskuussa 2018 sähköautoja ensirekisteröitiin yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen nähden
Hyundai Kona Electricillä oli lataushaasteita tuiskussa ajon jälkeen
Sähköauto Kona Electricillä 285 kilometriä mökiltä kotiin tuiskussa ja sohjossa
Hyundai Kona Electric 64kWh:lla 408 km mökkimatka Vantaalta Viitasaarelle
Päivän työkeikka Helsingissä -sähköautolla liityntäparkkiin
Audi e-tron GT -sähköauton konsepti
marraskuu (8)
Sähköauton työpaikkalataamiselle on määritelty verotusarvo 30 euroa kuukaudessa 1.1.2019 alkaen
Tesla Model 3 kylmätyypit Vetokujalla
Sähköautoiluni CO2-päästöt syys- ja lokakuussa 2018 olivat alle 18g/km
Auto 2018 oli sähköautojen läpimurtoa
Auto 2018 -Audi e-tron sekä Elaine -sähköautot
Auto 2018 -Hyundai Kona Electric
Sähköautojen ensirekisteröinnit yli kaksinkertaistuivat lokakuussa 2018
Sähköautoiluun liittyviä blogeja ja internetsivustoja
lokakuu (4)
Omalta katolta aurinkoenergiaa sähköautolleni
Suomen yleisin sähköauto on Tesla
Sähköauto Nissan Leafilla Alastaron moottoriradalla
Todellinen sähköautojen Kona on saapunut Suomeen!
syyskuu (8)
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 4-10
Sähköautoiluni CO2-päästöt nousivat hieman heinä- ja elokuussa 2018
Sähköautoilu perustuu parhaimmillaan sujuvaan kotilataamiseen
Suurempi akku sähköautossa -pienempi latausteho kotona riittää!
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 2 ja 3
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunti 1
Ajo-opetusta sähköautolla
Elokuussa sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat vahvaa kehitystään
elokuu (7)
Testi: näin paljon sähköauton kulutus kasvaa kattotaakan takia
Sähköautoiluni CO2-päästöt kesäkuussa 2018 olivat alle 12g/km
Sähköautojen ensirekisteröinnit pienellä kehityksellä heinäkuussa 2018
LeafSpy on Leafistin paras ystävä
Nissan Leaf matka-ajon 24/7 ajotesti 1423 km Lofooteilta Jyväskylään
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen Lofooteilla seikkailemiseen
Sähköauto Nissan Leafilla Norjan Lofooteille menomatkan matkatarina
heinäkuu (4)
Sähköauto Nissan Leafilla Hossan kansallispuistoon sähköttömälle leirille
Kia Soul EV koeajoraportti
Sähköautojen ensirekisteröinnit 31% kehityksellä alkuvuonna 2018
Jaguar I-PACE -sähköauton koeajoraportti
kesäkuu (7)
Kun sähköautoilija kaasuautoa tankkasi
Avoin asiakastoive sähköautoilijalta Nokian renkaille
CO2-päästöt sähköautollani olivat huhtikuussa alle 16,5g/km
Miten minusta tuli sähköautoilija ja bloggaaja?
Mistä sähköautoa saa ladata? Entä mistä ei pidä ladata?
Toukokuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit alamaissa
Sähköautoilija tutustuu kaasu-Seattiin
toukokuu (4)
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 10000 km käyttäjäkokemus
Huhtikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit edelleen hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen kesäisten harrastusvälineiden kuljettamiseen
Nissan Leaf 40 kWh 2018 -koeajoraportti
huhtikuu (5)
Sähköauto Nissan Leaf 40kWh mukana EcoRun-kilpailussa
Esittelyssä Ratio Electric 16A(11kW) 3-vaihe -matkalatausjohto
Testattua: Nissan Leaf 40kWh:n akusta on todellisuudessa käytettävissä 37,6 kWh
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä Q1 2018
Uusin Nissan Leaf 40kWh on toimiva sähköauto jo yllättävän monelle taloudelle
maaliskuu (4)
Talvella mökkeilemään sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 280 km päähän
Nissan Leaf 40 kWh tarjoaa sähköautoilun iloa myös talviurheilun harrastajille
Ensikokemuksia uudesta Nissan Leaf 40 kWh sähköautosta
Helmikuussa 2018 edelleen niukkuutta sähköautojen ensirekisteröinneissä
helmikuu (4)
24 kWh Leafilla talvilomalla mökkeilemään Viitasaarelle vuonna 2018
Moto GP:n rinnalle tulevaan Moto-e -luokkaan Energican sähkömoottoripyörät
Tammikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit vain pienellä laskulla edellisvuodesta
Nissan Leafin akku latautuu kylmänä nopeammin AC-laturista
tammikuu (3)
Liikennekäytössä olevien sähköautojen kanta kasvoi vuodessa 72%
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä yli kaksinkertaistui vuonna 2017
Sähköautoilun vuosi 2017 historiankirjoihin
2017 (63)
joulukuu (1)
Sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat marraskuussa vahvaa nousua
marraskuu (5)
Toiveena autokauppa-alustoille hakukriteerien ajankohtaistamista
Uusi Tesla Roadster lyö maailmanennätys lukemat sähköautoille
Tesla Semi on mullistava kokonaisuus
Sähköautotie Tampereelta Jyväskylään on vihdoin avattu!
Lokakuussa 2017 uusien sähköautojen ensirekisteröinneissä niukkuutta
lokakuu (9)
100000 km ajetun sähköauto Nissan Leafin akku uuden veroinen
Tesla on yleisin sähköauto
Uusi Nissan Leaf 40kWh ennakoi sähköautoille kiihtyvää yleistymistä
Tesla ylivoimaisesti suosituin sähköauto Suomessa Q1-3/2017
Frankfurt IAA2017 Sähköautoilevan motoristin silmin (yhteenveto)
Boom e-Cruiser esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Citroen esitteli IAA2017 automessuilla E-Meharia
Kiinalaiset automerkit esittelivät Frankfurtin IAA2017 messuilla Eurooppaan pian tulossa olevia sähköautoja
Renault esitteli jo tuttuja sähköautoja Frankfurtin IAA2017 messuilla
syyskuu (12)
Jaguar I-PACE oli esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Opel Ampera-e oli esillä Frankfurtin autonäyttelyssä
Aspark OWL sähköinen urheiluauto Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Honda Urban EV concept esiteltiin Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Audi mukaan Formula E -sarjaan e-tron autollaan
Hyundai Motor Groupin Kialla ja Hyundailla Frankfurtissa 2017 esillä vanhat sähköautomallit
Borgward tekee sähköautoillaan paluuta markkinoille Frankfurtin automessuilla 2017
BMW:llä oli Frankfurtissa 2017 kaksi sähköauton prototyyppiä näytillä
Volkswagen Group esitteli useita kiinnostavia sähköautoja Frankfurtissa 2017
Daimler esitteli Frankfurtissa 2017 useita sähköautoja
Sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit jatkoivat elokuussa vahvaa kehitystä
Parkkisähkö Oy tuo hyvää pöhinää sähköautojen lataamiseen
elokuu (6)
Vihdoin sähköautovertailu suomalaisessa lehdessä
Käytettyinä tuodaan edelleen vähän sähköautoja maahan
Electric GT -rata-autoilun sähköisempi aikakausi on tulossa pian
Sähköautomatkailua Itä-Suomessa sähköauto Nissan Leafilla
Heinäkuussa 2017 sähköautojen ensirekisteröinnit jatkavat hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 90000 km kokemuksia
heinäkuu (3)
Sähköautoja (BEV) on rekisteröity puolessa vuodessa jo tuntuvasti enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä!
Tesla Model 3 tuotanto alkaa tällä viikolla
Opel Ampera-e tilauskirjat avattu myös Saksassa
kesäkuu (4)
Kuka sähköistäisi vilkkaan pääväylän Tampereen ja Jyväskylän välillä?
Sähköautot ovat olleet lähes kahden kauppaa Suomessa
Sähköautojen (BEV) rekisteröinnit 1-5/2017 reilusti yli kaksinkertaistuneet!
Sähköauton kulutus korreloi lämpötiloja
toukokuu (2)
VW e-Golf 35,8 kWh koeajoraportti
Huhtikuun 2017 sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit yli 100% kehityksellä
huhtikuu (3)
Sähköautoille tarvitaan taloyhtiöihin myös vieraslatauspaikkoja
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä räjähdysmäisessä kasvussa Q1/2017
Renault Zoe 40 z.e Intens -suloisen sähkökirpun koeajoraportti
maaliskuu (5)
Talvella mökkeilemään sähköauto Hyundai Ioniqilla, 280 km matkatarina
Hyundai Ioniq Electric -koeajoraportti
Suomesta löytyy huipputason sähköauto-osaamista sekä koulutusta -sähköautoileva motoristi menossa tutustumaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit hyvällä kehityksellä edelleen tammi-helmikuussa 2017
Nissan Leaf -sähköauton kulutus helmikuussa 2017
tammikuu (7)
Opas käytetyn Nissan Leaf -sähköauton ostamiseen
Energica Eva ja Ego -sähkömoottoripyörät: TAHDON
Tulevaa ennakoidessa ei aina voi osua oikeaan -sähköautojen rekisteröintimäärä ei kehittynytkään vuonna 2016
Sähkö-Nysseä koematkustamassa
Tampereen keskusta on saanut vihdoin sähköautojen pikalaturin
Joulukuussa 2016 uusien täyssähköisten henkilöautojen ensirekisteröintien määrä jopa nelinkertaistui!
Nissan Leaf sähköauton kulutus ja toimintamatka kuukausittain vuonna 2016
helmikuu (6)
Onko nyt liikennemyymälän muutoksen aika?
Sähköautoilun kannalta mielenkiintoinen vuosi 2017 alkanut jo
Käytetyn Tesla Model S -sähköauton ostajan opas
MP 17 -sähkö tekee tuloaan prätkiinkin
Sähköautojen suosio tammikuussa 2017 suorastaan räjähti viime vuodesta
Lämmin tammikuu laski sähköauton keskikulutusta tuntuvasti
2015 (58)
kesäkuu (6)
Kodin energiavarastot: miksi ei myös siis range-extender
Leafilla mökille Viitasaarelle 272 km
Juhannuksen viettoon Viitasaaren mökille Leafilla
Sähköautoilija kaipaa helposti käytettäviä yksinkertaisia latauspaikkoja palveluiden yhteyteen
Kiitos ABC-ketjulle sähköisen liikenteen kehittymisen eturintamassa olemisesta
Toukokuussa aiheutin 449 kg vähemmän CO2-päästöjä käyttämällä sähköautoa
elokuu (5)
Tieto- ja liikennemuseossa 2035
Energiatehokkuustilastoja Carwingsista
CHAdeMo Suomen Moottoripyörämuseossa
Kenelle en halua suositella sähköautoa 2015-vuonna
Viitasaaren Seutu 6.8.2015: mökkimatka onnistuu sähköllä
syyskuu (4)
Pikalatausverkoston tarve sähköauton matka-ajossa
Sanomalehti Keskisuomalainen: Täältäkin saa jo sähköä
Jyväskylään asti Suomen suosituimmalla sähköautolla
Kiitos Neste JämsänPortti, sähköautoilijan toivetta on kuultu!
joulukuu (5)
Sähköautoilijakin maksaa ajostaan veroja, mutta vähemmän
Mitä sähköautoilu on opettanut vuonna 2015
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän skenaarointia 2017-2020 Suomessa
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän ennakointia 2016-vuodelle Suomessa
Sähköautoilla on imua!
heinäkuu (4)
Perheen rantalomalle, lentoasemalle Hki-Vantaalle meno ja paluu Leafilla
10000 km Nissan Leaf sähköautolla, mitä se on opettanut?
Kangasalan Sanomat 28.7.2015: Prisma Kangasala sähköauton latauspiste avattu
Kiitos sähköautoilevan kaupan asiakkaan toiveen kuuntelemisesta!
marraskuu (6)
Sähköautojen läpimurto on lähellä
Leafin kulutus kasvaa sateella enemmän kuin kuivalla pikkupakkasella
Vihreällä kaistalla blogivierailu
Kun sähköautoilijalta loppui sähkö
Sähköauto kulkee ja murtaa uskomuksia: Kangasalan Sanomat 6.11.2015
Sähköisen liikenteen kehittymiseen liittyvät mahtivoimat
lokakuu (1)
Leaf sähköauto toimii hyvin pikkupakkasella -5c
toukokuu (8)
Sähköauton latausta Prisma Kangasalan asiakkaille tulossa
Matka-ajoa Kangasala - Helsinki - Kangasala 365 km päivässä
Kiitos Suomen valtion huonon tuen: menetetyt CO2-säästöt
Matka-ajoa Vierumäki - Sahalahti 185km 2:lla pikalatauksella
Matka ABC Lahdesjärveltä Vierumäelle
FAQ Sähköautoilijalle toistuvasti tehdyt kysymykset
Ympäristövaikutuksia
Lukuisia iPhone Appseja Nissan Leafin käyttäjälle
huhtikuu (19)
Olen hyvin hämmentynyt, positiivisesti
Energian kulutus työmatkalla, reitti 2: nopein
Matka Kangasala - Jyväskylä Kangasala 135km Nissan Leafilla
Energian kulutus työmatkalla, reitti 1: lyhyin
Rengaspaineilla toimintasädettä lisää?
Leaf Link App iPhonessa
Matka-ajoa Kangasala - Jämsän Himos
Nissan Carwings - ajoneuvon multimedialaitteen opettelua
Akun max latausasteen nostaminen 80% oletuksesta 100%
P-hämppi tarjoaa ilmaista latausta
Kotilatauspisteellä lataaminen
Ensimmäiset pikalataukset ABC Kivimaa ja ABC Tiiriö olivat hämmentävän nopeita!
Ensimmäinen maantieajo Kouvola - Lahti - Hämeenlinna - Kangasala
Muutoksen aika on nyt. Uusi päästötön autoiluni alkaa tänään!
Leafin lataaminen ABC:ltä ihmetyttää tulevaa sähköautoilijaa
Sähköauton lataus liityntäpysäköintipaikkoilla?
Omnikanavaista autoilua
Juhlava julistus työpaikan sähköpostissa
Pikalatausverkoston kummastelua
2016 (80)
helmikuu (7)
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä nousi tammikuussa 2016
Kuinka pitkälle Espoosta pohjoiseen päin pääsee Nissan Leaf 30kWh -sähköautolla talvella?
Nissan Leaf -sähköautolla Kangasalta hiihtoloman viettoonViitasaarelle:matkatarina
Sähköautosanastoa
Sähköauton latauslaitteen valinta
Sähköautoa ei voi unohtaa laittaa lataukseen -vai voiko sittenkin?
Ullan Pakari, Riihimäki: sähköautoilija kiittää latauspisteestä
maaliskuu (4)
Käänteentekevän Tesla Model 3 -auton varaukset alkavat 31.3.2016: Tekisinkö varauksen?
Minkälainen vaikutus olisi 40 kWh akulla sähköauton käytettävyyteen?
Nissan Leaf 30 kWh 2016 -koeajoraportti
Sähköautojen myynti yli tuplaantui helmikuussa 2016!
huhtikuu (5)
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit Q1/2016 hyvällä kehityksellä!
Nissan Leaf on toimiva talviauto muutamalla varauksella
Sähköauto hyödyntää moottorijarrutuksen energiaa ylivertaisen moottorin hyötysuhteen lisäksi
Karmeimmat sähköautokonseptit ja tuotantoonkin päässeitä
Teslalla nyt vaan on automallisarja, joka on S=X
toukokuu (4)
Sähköautojen ensirekisteröinnit 1-4/2016 hyvällä 13% kehityksellä
Nissan Leaf sähköauton kulutus kesällä vs talvella
Vuosi sähköauto Nissan Leafilla: kokemuksia
Zero S 9,8 kWh -sähkömoottoripyörän koeajoraportti
kesäkuu (12)
Uusien sähköautojen myynti sakkasi toukokuussa
2016 Juhannuksen viettoon Viitasaarelle sähköauto Nissan Leafilla
Sähkömoottoripyörien koeajoraportteja
Nissan Leaf aiheisia videoita
Blogikirjoitus blogin kirjoittamisesta
Sähköauton hintakehitys e/kWh ennakoi yleistymistä
Sähköautoilijat ry ja sen puheenjohtaja Teollisuusneuvos Kari Kallonen
Tesla Model S 85+ koeajo
Sähköautoilevan motoristin superperjantai 10.6.2016
Brammo Empulse R -sähkömoottoripyörän koeajo
Nissan Leaf kulutus moottoritiellä 120 km/h nopeudessa kesäkelissä
Savuton alue, miete Lontoon matkalta
heinäkuu (9)
Uusien sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit edelleen alamaissa kesäkuussa 2016
Nissan Leafin akku kestää käyttöä
Leaf-kuljettajan vierailu Tesla Club Finlandin kokoontumisessa
Nissan Leafiin uudet kesärenkaat alle
Sähköautoilun historiaa
BMW i3 koeajoraportti
Koska koittaa Kreikan saarten vihreämpi aika?
Suomessa myytävien sähköautojen hinta/toimintamatka km (EPA)
Jonossa tulossa houkuttelevia sähköautouutuuksia
elokuu (9)
Nissan Leaf kulutukset kuukausittain: lämpötila ja keskinopeus vaikuttavat toimintamatkaan
Heinäkuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröinnit lähes täysin pysähdyksissä
Nissan Leaf 30 kWh ja BMW i3 33 kWh ovat erinomaisia valintoja useille autoilijoille
Sähköautojen koeajoraportteja
Tulossa olevia sähkömoottoripyöriä
Sähköisen liikenteen tietopankki
Tesla Roadster Sport -koeajoraportti
Tesla Showroom Oxford Street, London -ensimmäinen vierailuni Teslan showroomissa
Sähköautolla ajaminen on halpaa, paitsi pieni akkuisella Nissan Leafilla matkailu julkisia latauspisteitä käyttäen
syyskuu (8)
Sähköautolla Espoosta lappiin ja samantien monin verroin pidemmästikin!
Renault Zoe 41 kWh tulee olemaan erittäin houkutteleva sähköauto!
Pariisin autonäyttelystä 2016 on tulossa sähköautoilulle uutuuksien juhlaa
Sähköautoilija kiittää Ikeaa latauspisteistä
Nissan Leaf 60000 km kokemuksia
Järkevää sähköautotarjonnan monipuolistamista: SOLO Electra Meccanica
Täyssähköautojen ensirekisteröinnit edelleen 2016 elokuussa alhaisella tasolla
Nissan Leaf ajot kuukausittain elokuun 2016 loppuun asti
tammikuu (8)
Nissan Leaf pakkastesti -12..-15 asteessa
30000 km Nissan Leaf sähköautolla
Sähköauton valintaopas
Tulossa olevia sähköautoja
Sähköinen liikenne myötätuulessa Tampereella!
Sähköauton pikalataus Jyväskylässä, kiitos Jyväskylän Energia ja Virtapiste
LeafSpy on Leaf-kuljettajan hyvä ystävä
Leafilla pelastamaan polttomoottoriautoa -22 asteen kelissä
joulukuu (3)
Sähköauton latauslaitteet toimivat hyvin
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit marraskuussa 2016 odotetusti vähissä
40 kWh akku olisi riittänyt marraskuussa erittäin hyvin kaikkien päivien ajoon
marraskuu (5)
Onko sähköauton paino ongelma?
Auto 2016 -tapahtuma sähköautoilijan kokemana
Lokakuussa 2016 hiljaista uusien sähköautojen rekisteröinneissä, silti enemmän kuin viime vuonna
Leafin kulutus kuukausittain 18 kk ajalta
Perspektiiviä saasteongelmaan: 300 miljoonaa lasta elää alueilla, joissa on erityisen saastunut ilma
lokakuu (6)
Sähköajoneuvot rynnivät pian myös autourheilun kuninkuusluokkien reviireille
Talvi ei yllättänyt taaskaan sähköautoilijaa
Tesla on ylivoimaisesti Suomen yleisin sähköauto
Akkutesti Nissan Leafille 100% latauksesta tyhjäksi asti
Syyskuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröintitilastolle uusi kuningas: Tesla Model X
41 kWh Zoe on jo useille erinomainen sähköauto

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!