Sähköautoileva motoristi

Sähköautoileva motoristi

Jaa sivu Sähköautoileva motoristi

Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä tammikuussa 2019

keskiviikko 06.02.2019 Avainsanat: BEVRekisteröintitilastosähköauto

Tammikuussa 2019 ensirekisteröitiin yhteensä 107 uutta sähköautoa Suomessa, eli lähes 200% enemmän, kuin vuoden 2018 tammikuussa. Pidän kehitystä hyvänä etenkin kun huomioidaan muita energiamuotoja käyttäviin autoihin. Diesel- ja bensiiniautot nimittäin menettivät tuntuvasti rekisteröintimääriään. Kaasuautojen rekisteröintimäärät olivat molempien vuosien tammikuussa kovin alhaisella tasolla ja arvelen tämän vuoden osalta syynä olevan edelleen vaihdoksessa olevan tarjooman.

Sähköautojen määrä on kehityksestään huolimatta edelleen marginaalisen pieni, vaikka yhden prosentin raja kaikkien autojen ensirekisteröinneistä olikin jo lähellä.

 

Nissan Leaf 40 kWh oli edelleen suosituin sähköauto 31 kappaleellaan. Arvelen, että Leafin rekisteröintimääriin on tulossa pian pieni tauko, koska autosta on jo julkaistu 62 kWh -versio. Pidän uskottavana, että 40 kWh -mallia rekisteröidään enää aiemmin myydyt ja valmistetut kappaleet ja 62 kWh -mallin toimitukset alkanevat vasta kesälomakauden jälkeen.

Hyundai oli toiseksi suosituin sähköautomerkki tammikuussa 2019. Ioniq Electricejä rekisteröitiin 15 kpl ja Kona Electricejä 8 kpl. Konalla on suurella varmuudella tuntuvasti suurempikin kysyntä. Nyt vuoden edetessä rekisteröintitilasto alkaa lähinnä osoittaa, että kuinka paljon autoja on saatu Suomeen kohtuullisella toimitusajalla.

Jaguar I-PACE nousi kolmanneksi suosituimmaksi sähköautoksi. On mielenkiintoista seurata vuoden mittaan, että mille tasolle Jaggen rekisteröintimäärät vakiintuvat. Nyt tammikuun määrässä on alkuvaiheen toimitusjonon purkua. Autohan tarjoaa uudelle kohderyhmälle houkuttelevan sähköauton kalliimpaan hintaluokkaan Teslan rinnalla.

Teslan Model X ja S -malleja rekisteröitiin yhteensä 16 kappaletta, mutta Model 3:sia ei vielä ehtinyt yhtään tilastoihin tammikuussa. Suurella todennäköisyydellä Model 3:sten toimitukset alkavat helmi-maaliskuussa ja niitä lienee on tulossa melko paljon rekisteriin Suomessakin.

Kun mukaan tarkasteluun otetaan kaikki ladattavat ajoneuvot, eli sähköautojen lisäksi myös ladattavat bensiini- ja dieselhybridit, niin rekisteröintien kokonaismäärä oli 622 kpl, jossa oli kehitystä 100 kappaletta, eli 19% ja osuus kaikista tammikuussa rekisteröidyistä autoista oli 5,3%.

Volvo oli jälleen eniten rekisteröity latausauto ja Bemari hyvänä kakkosena.

Hyvää ja tarkkaa dataa löytyy latausautojen rekisteröinneistä suoraan myös täältä: www.vasenvilkku.fi/patteriautot

Käytettyinä maahantuotuja sähköautoja rekisteröitiin tammikuussa yhteensä 24 kappaletta ja näistä enemmän kuin joka toinen oli Tesloja. Käytettyjen Teslojen maahantuonti on ymmärrettävää, koska Euroopassa käytettyjen tarjonta on merkittävästi runsaampaa kuin Suomessa ja sähköautoista peritään myös käytettynä tuodessa varsin maltillinen vero.

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Keskustelu

  • Juhani Varemo - 8.2.2019 klo 11:49

    Joidenkin uutuusmallien saatavuus tänne maahan pohjoiseen, outoon ja sohjoiseen voi olla käytännössä aika nihkeää. Kun uutta 40 kW Leafia kyselin marraskuun alussa niin epäilivät mahdollisen toimituksen venyvän ainakin kesään asti. Sain sitten liikkeen ainoan esittelyauton. Tekniikan Maailmassa taisi olla 60 kW mallin esittelyn kohdalla mainittu että autoja olisi jossakin vaiheessa tulevaisuudessa varattu Euroopan markkinoille 5000 kpl. Noin pienestä määrästä ei välttämättä heru kuin rippeitä tänne marginaaliselle markkina-alueellemme...

  • Sähköautoileva motor - 8.2.2019 klo 18:18

    Moikka Juhani Varemo,
    onpas harmi jos Nissankin alkaa rajoittaa Suomen määriä. Tähän asti se on ollut Teslan lisäksi oikeastaan ainoa sähkis, jota on oikeastikin saanut kohtuullisilla toimitusajoilla. Poikkeuksena mallinvaihtokohdat, jotka hetkittäin ovat tehneet pidempiä jonoja.

  • Juhani Varemo - 13.2.2019 klo 11:49

    Latausta kaipaavien ajoneuvojen lisääntyminen asettaa myös latausinfralle kehittymispaineita. Muutenkin kuin asemaverkoston tiheyden suhteen.

    Kerron tässä surkuhupaisia kokemuksiani eiliseltä päivältä.

    Matka suuntatui tällä kertaa pääkaupunkiseudulle mm. Viikkiin, ja meno-paluuseen tarvitaan matkan varrella hieman lisävirtaa. Vaimo oli rekisteröinyt Lumme-latauksen rf-tagin myös virta.fi -palveluun jossa se noin kuulemma myös toimii. Virta.fi:n appi kertoo Viikissä olevan ympäristötalon vieressä 4 latauspistettä käytettävissä, sopivasti noin 100 m päässä kohteesta jossa parisen tuntia oli tarkoitus viipyä.

    Paikka löytyi, siinä tosiaan on 4 pistettä, mutta 3 niistä on varattu rekisterinumeroille. Yhdessä oli vanhan mallin Leaf latauksessa ja kahdessa muussa paikassa seisoi kaasuauto parkissa.
    Viimeisessä, isossa pömpelissä oli CHAdeMO ja ilmeisesti Type 2 ja vieressä olevasssa lämmitystolpan näköisessä teksti 'julkinen latauspiste. Paikka oli mahdollisimman ahdas lumikasojen ja vieressä olevan Leafin vuoksi. CHAdeMOn kaapeli oli jäätynyt noin puolimetrisen lumi- & jääkerroksen alle pömpelin juurelle. Päättelin että ao. kaapeli on senverran tukevaa tekoa että se ei vauriodu ja kiskoin sen työllä ja tuskalla sieltä lumen alta pois. Kaapeli autoon kiinni ja tarjoamaan sitä rf-id-lätkää lukijalle. Pömpelissä (ilmeisesti ABB:n tekoa) oli hyvin suurikokoinen ja tarkka näyttö jossa oli kuvallisia ohjeita toimintaan. Ruudulla lukee puolen minuutin verran 'verifying....' ja sitten hyvin lyhyen hetken näkyvä ilmoitus 'your access rights are withdrawn, please contact system administrator'. Eikä muuta.
    Aikamme ihmettelemme, ja sitten keksimme että onhan siinä tarralla puhelinnumero Helenin asiakaspalveluun. Soitto sinne, josta alkaa ihmettely että mikä mahtaa olla ao. pömpelin numero. Sitä ei kyllä laitteesta löydy mistään, ainoa numero oli CHAdeMO-töpselin vieressä ollut '2'. Katusosoitteen perusteella pömpeli kuitenkin lopulta löytyy heidän kartaltaan, mutta tilanteeseen ei sen enempää apuja löydy. Asiakaspalvelija näkee että siitä ei ole pitkään pitkään aikaan kyllä kukaan ladannutkaan, että varmaan se on sitten rikki... Saman saattoi kyllä päätellä lumipenkan alle hautautuneeesta kaapelistakin.

    No eihän tässä mitään hätää, pääsemme kyllä loistavasti takaisin vaikka Mäntsälään jossa olemme ennenkin pitäneet ruoka- ja lataustaukoja. Otetaan kaapeli irti ja unohdetaan tämä episodi. Niin - kun sen saisi irti. Emme keksi keinoa miten se irtoaisi. Auton latauksen päättämiskomento ei auta, kertoo heti perään uudelleen että kaapeli on kytketty. Lataustolpastakaan ei apua löydy, ei edes hätäseis-nappulasta jota kokeilen. Ei sitten muuta kuin uusi soitto asiakaspalveluun, josta luvataan soittaa takaisin kun joku tietävä siellä paneutuu asiaan. Minä jo vitsailen että tarvitaankohan tässä kätilöä joka osaa katkaista napanuoran...

    Noin viiden minuutin päästä puhelu tuleekin. Ilmeisesti resetoivat pömpelin ja antavat ohjeen kuinka sen töpselin kahvaa pitää jotenkin epätavallisella tavalla painamisen lisäksi työntää, kääntää tms. Näillä konsteilla kaapeli irtoaakin ja Leaf pääsee liekasta irti, laukkaamaan takaisin vapauteen :-)

    Aikoinaan päädymme sitten Mäntsälään tauolle. Koska tauko tulisi olemaan suhteellisen pitkä niin laitan auton tarjolla olevaan ilmaiseen hitaaseen Type-2 lataukseen. Ajatus on sitten lähtiessä hieman täydentää latausta pikalaturilla jos tarvetta jää.
    Ja jäähän sitä. Pikalaturin johto kiinni ja tarjoamaan tunnistuslätkää. Ainoa saavutus on pitkä ja kovaääninen piipitys, latausta emme käyntiin saa. Pikainen tutkimus kännykällä kertookin että tämäkin pömpeli on epäkunnossa :-( Kaapeli sentään lähtee irti...
    Olisi vaan pitänyt tämä(kin) tarkistaa jo etukäteen.

    Onneksi siinä vieressä on myös nopeampia maksullisia Type-2 paikkoja. Sellaiseen sitten ja puoleksi tunniksi odottelemaan. Koska odottelu iltayöllä ei enää ole kovin mielekästä niin jätän latauksen suhteellisen tarkalle loppumatkan pituutta ajatellen. Loppumatkasta tämä aiheuttaakin jo pientä jännitystä. Kun auto lupaa että pääsee vielä 13 km ja matkaa on jäljellä 7-8 km asia vaikuttaa kuitenkin olevan ok. Vaan tuon kolmentoista jälkeen se näyttääkin yht'äkkiä vain tähtiä ja viivoja numeroiden tilalla ja ilmoittaa 'battery is very low'. Prosentit putovat myös kerralla useamman numeron, jäljelle taisi jäädä 3% joten arvelen että eiköhän sillä vielä mennä. Kotipihalla taisi olla 1 tai 2% jäljellä mutta ei se sen enempää vielä valittanut mistään.

    Huumorintaju riitti loppuun saakka kun ei varsinaisesti ollut kiirettä mihinkään.

    Jutun opetus saattaisi olla se että latauspisteet pitäisi saada yhtä luotettaviksi kuin bensapumputkin. Hyvin harvoin olen törmännyt auki olevalta näyttävään bensa-asemaan josta ei saa bensaa. Latausasemien kohdalla taitaa olla niin että noin 30% on ollut jollakin lailla ongelmallisia tai kokonaan käyttökelvottomia. Samoin niissä saisi olla joku jo kauemmas näkyvä merkkivalo (tai vaihtoehtoisesti pönttö olisi kokonaan pimeä) tms jos laitos ei ole kunnossa. Kai niissä joku itsediagnostiikka kuitenkin on, tietoliikenneyhteyksienkin valvontaan.
    Samoin noista kertovat applikaatiot voisivat olla hieman tarkempia tiedoissaan, esim että 4 paikkaa mutta niistä 3 on varattuja määrätylle käyttäjälle.
    Myös se tuntuu olevan jonkinlaista salatiedettä mikä rf-id-lätkä kelpaa mihinkin ja mitkä toimijat ovat yhteistyössä ja mitkä eivät.
    Myös sellaisia paikkoja tulee enemmänkin vastaan että toimija kertoo netissäkin julkisia paikkoja olevan mutta paikan päällä kaikissa on 'varattu ABC-123' ja pysäköintimerkinnätkin ovat sellaiset että eipä sinne ulkopuolinen oikein voisi autoaan jättää.

  • Sähköautoileva motor - 13.2.2019 klo 15:23

    Moi Juhani,
    olipas ollut sattumien suma.
    Yhdyn täysin yhteenvetoosi. Sähköautojen lataus pitää saada toimimaan käytännössä 100% varmuudella.

    Itsellä on ollut onni, että 160tkm ja viiden vuoden ajeluiden aikana yhtään kertaa ei ole latausongelmien takia matka katkennut. Muutaman kerran on tullut pientä viivettä tai mutkaa matkaan. Viimeisimmät olivat viime kesän Lofoottien reissulla kun pohjoisimmassa päässä pari peräkkäistä pikalaturia olivat vialla, joten Type2-latauksista tuli aika paljon viivettä matkaan. Tuolloinkaan matka ei katkenntu eikä edes aiheutunut merkittäviä lisämutkia matkaan.

    Toki tässä latauslaitteiden toimintavarmuudessa sekä kasvavassa jonojen muodostumisen riskissä on syy, miksi seuraavassa sähköautossani on yli 60kWh akku. Silloin minun ei tarvitse koskaan ladata autoa kesken matkani. Se riittää pisimmänkin, eli 287 km mökkimatkani ilman välilatausta.

  • Juhani Varemo - 14.2.2019 klo 8:46

    Ei minullekaan vielä varsinaista ongelmaa syntynyt, lähinnä huvittavaa 'säätämistä'.
    Pitäähän sitä vähän seikkailumieltä olla :-) Mekin lähdimme tuota ensimmäistä paikkaa kokeilemaan lähinnä sen meille loistavan sijainnin vuoksi. Ajattelimme että testataan nyt tulevaisuuden tarpeiden varalta kun mitään ehdotonta lataustarvetta eikä kiirettä edes ollut. Ja hyvä oli että tuli testattua, ei sitten jatkossa luota tuohon liikaa.

    Luulisin että jos pysyy suurten liikenneasemien ja vastaavien solmukohtien
    lataustarjonnassa niin ongelmia ei paljoa ole. Jos alkaa kokeilemaan kaikenlaisia pienempiä ja oudommissa paikoissa olevia latauspaikkoja niin pitää varautua jo hieman suurempaan toleranssiin. Ellei muuta niin siellä on lumikasa ja rakennustyömaan jätelava edessä.
    Ja ehkä kannattaa ladata kun siihen tulee ensimmäinen mahdollisuus eikä jättää matkan loppuun viimeisen oljenkorren varaan.

  • Kari Hällström - 27.2.2019 klo 19:13

    Olisiko hyvä olla myös käytettynä maahantuodut PHEVit? Nehän luetaan monessakin yhteydessä sähköautoihin.

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Tietoa blogista

Kirjoittelen tähän blogiin ihan tavallisen sähköautoilijan kokemuksia, uusien sähköautojen koeajoja sekä muuta yleistä sähköisestä liikenteestä.

Arkistot
2019 (38)
elokuu (5)
Suloisen sähkökirpun uudistuminen on tervetullut sähköautojen markkinoille
Kun sähköautoilijan matka hinurin avulla jatkui
Sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat valtaisalla kehityksellä heinäkuussa 2019
Kia e-Niro koeajo
Tesla Model3 koeajo
heinäkuu (9)
Onko latausautojen määrän nopea kasvu aiheuttamassa ruuhkaa latauspaikoille?
Latausautoja jo yli 20 000 kappaletta liikenteessä
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol4
Nissan Leaf 40 kWh akun kuntoisuuden kehitys 15 kuukauden ja 65000 kilometrin aikana
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol3
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol2
Uudet sähköautot rynnivät teillemme ennätystahdilla jälleen kesäkuussa 2019
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019
Edes hidastelu ei pelasta Leaf 40 kWh:ta #rapdigate-ongelmalta moottoritieajossa
kesäkuu (3)
Nissan Leaf 40 kWh ei sovellu #rapidgaten takia Tampere-Helsinki -välin ajamiseen päiväreissuina
BMS-päivitys helpotti #rapdigate haittaa, mutta ei poistanut ongelmaa 40 kWh Leafissa
Menikö lataushybridien aika jo ohi Suomessa - uusien sähköautojen ensirekisteröintien määrät vahvassa kasvussa
toukokuu (5)
ABB FIA Formula E ja Berliinin E-Prix esittelyssä
ABB FIA Formula E Berliinin osakilpailua seuraamassa 24. ja 25.5.2019
Volkswagenin edullisen ID3 First Edition -sähköauton varauskirja on nyt auki
Tätä sähköautoihin on odotettu -vetokoukku edullisempaan hintaluokkaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit räjähdysmäisellä kehityksellä huhtikuussa 2019 -muiden autojen määrät laskussa
huhtikuu (6)
Sähköautojen yleistymisen todelliset hidastajat
Onko Leaf 40 kWh:n akun kuntoisuuden jatkuvasta laskemisesta haittaa käyttäjälle?
Sähköautojen kanta kehittyi 78 % edellisestä vuodesta Q1/2019
Yksi pieni esimerkki sähköautoilijan arjesta
Maaliskuussa jälleen kaikkien aikojen ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Vuosi Nissan Leaf 40 kWh sähköautolla
maaliskuu (6)
Ensimmäinen sähköautojen talvitesti TM-lehdessä
S 3 X Y -automallisto on valmis, kun Tesla esitteli uuden Model Y:n
Vaihtoehtoisia energiamuotoja käyttävien henkilöautojen rekisteröintimäärät nousevat
Helmikuussa 2019 ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Sähköauto Nissan Leaf hääautona
Millainen on Nissan Leaf 40 kWh talviautona?
helmikuu (2)
Hiihtolomailemaan mökille 330 km päähän Viitasaarelle 40 kWh Leafilla
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä tammikuussa 2019
tammikuu (2)
Kulutustesti Nissan Leaf 40 kWh -sähköautolla -28°C kelissä
Sähköautoilun vuosi 2018 Suomessa
2018 (67)
joulukuu (9)
Käytettyä 30 kWh Leafia suunnitteleva -ole tarkkana akun kunnon kanssa
Miten sujuisivat arjen ajoni Hyundai Kona sähköautolla?
Sähköauto Konalla työkeikka Kangasala-Helsinki-Kangasala 340 km -ilman yhtään latausta
Marraskuussa 2018 sähköautoja ensirekisteröitiin yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen nähden
Hyundai Kona Electricillä oli lataushaasteita tuiskussa ajon jälkeen
Sähköauto Kona Electricillä 285 kilometriä mökiltä kotiin tuiskussa ja sohjossa
Hyundai Kona Electric 64kWh:lla 408 km mökkimatka Vantaalta Viitasaarelle
Päivän työkeikka Helsingissä -sähköautolla liityntäparkkiin
Audi e-tron GT -sähköauton konsepti
marraskuu (8)
Sähköauton työpaikkalataamiselle on määritelty verotusarvo 30 euroa kuukaudessa 1.1.2019 alkaen
Tesla Model 3 kylmätyypit Vetokujalla
Sähköautoiluni CO2-päästöt syys- ja lokakuussa 2018 olivat alle 18g/km
Auto 2018 oli sähköautojen läpimurtoa
Auto 2018 -Audi e-tron sekä Elaine -sähköautot
Auto 2018 -Hyundai Kona Electric
Sähköautojen ensirekisteröinnit yli kaksinkertaistuivat lokakuussa 2018
Sähköautoiluun liittyviä blogeja ja internetsivustoja
lokakuu (4)
Omalta katolta aurinkoenergiaa sähköautolleni
Suomen yleisin sähköauto on Tesla
Sähköauto Nissan Leafilla Alastaron moottoriradalla
Todellinen sähköautojen Kona on saapunut Suomeen!
syyskuu (8)
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 4-10
Sähköautoiluni CO2-päästöt nousivat hieman heinä- ja elokuussa 2018
Sähköautoilu perustuu parhaimmillaan sujuvaan kotilataamiseen
Suurempi akku sähköautossa -pienempi latausteho kotona riittää!
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 2 ja 3
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunti 1
Ajo-opetusta sähköautolla
Elokuussa sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat vahvaa kehitystään
elokuu (7)
Testi: näin paljon sähköauton kulutus kasvaa kattotaakan takia
Sähköautoiluni CO2-päästöt kesäkuussa 2018 olivat alle 12g/km
Sähköautojen ensirekisteröinnit pienellä kehityksellä heinäkuussa 2018
LeafSpy on Leafistin paras ystävä
Nissan Leaf matka-ajon 24/7 ajotesti 1423 km Lofooteilta Jyväskylään
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen Lofooteilla seikkailemiseen
Sähköauto Nissan Leafilla Norjan Lofooteille menomatkan matkatarina
heinäkuu (4)
Sähköauto Nissan Leafilla Hossan kansallispuistoon sähköttömälle leirille
Kia Soul EV koeajoraportti
Sähköautojen ensirekisteröinnit 31% kehityksellä alkuvuonna 2018
Jaguar I-PACE -sähköauton koeajoraportti
kesäkuu (7)
Kun sähköautoilija kaasuautoa tankkasi
Avoin asiakastoive sähköautoilijalta Nokian renkaille
CO2-päästöt sähköautollani olivat huhtikuussa alle 16,5g/km
Miten minusta tuli sähköautoilija ja bloggaaja?
Mistä sähköautoa saa ladata? Entä mistä ei pidä ladata?
Toukokuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit alamaissa
Sähköautoilija tutustuu kaasu-Seattiin
toukokuu (4)
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 10000 km käyttäjäkokemus
Huhtikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit edelleen hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen kesäisten harrastusvälineiden kuljettamiseen
Nissan Leaf 40 kWh 2018 -koeajoraportti
huhtikuu (5)
Sähköauto Nissan Leaf 40kWh mukana EcoRun-kilpailussa
Esittelyssä Ratio Electric 16A(11kW) 3-vaihe -matkalatausjohto
Testattua: Nissan Leaf 40kWh:n akusta on todellisuudessa käytettävissä 37,6 kWh
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä Q1 2018
Uusin Nissan Leaf 40kWh on toimiva sähköauto jo yllättävän monelle taloudelle
maaliskuu (4)
Talvella mökkeilemään sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 280 km päähän
Nissan Leaf 40 kWh tarjoaa sähköautoilun iloa myös talviurheilun harrastajille
Ensikokemuksia uudesta Nissan Leaf 40 kWh sähköautosta
Helmikuussa 2018 edelleen niukkuutta sähköautojen ensirekisteröinneissä
helmikuu (4)
24 kWh Leafilla talvilomalla mökkeilemään Viitasaarelle vuonna 2018
Moto GP:n rinnalle tulevaan Moto-e -luokkaan Energican sähkömoottoripyörät
Tammikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit vain pienellä laskulla edellisvuodesta
Nissan Leafin akku latautuu kylmänä nopeammin AC-laturista
tammikuu (3)
Liikennekäytössä olevien sähköautojen kanta kasvoi vuodessa 72%
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä yli kaksinkertaistui vuonna 2017
Sähköautoilun vuosi 2017 historiankirjoihin
2017 (63)
joulukuu (1)
Sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat marraskuussa vahvaa nousua
marraskuu (5)
Toiveena autokauppa-alustoille hakukriteerien ajankohtaistamista
Uusi Tesla Roadster lyö maailmanennätys lukemat sähköautoille
Tesla Semi on mullistava kokonaisuus
Sähköautotie Tampereelta Jyväskylään on vihdoin avattu!
Lokakuussa 2017 uusien sähköautojen ensirekisteröinneissä niukkuutta
lokakuu (9)
100000 km ajetun sähköauto Nissan Leafin akku uuden veroinen
Tesla on yleisin sähköauto
Uusi Nissan Leaf 40kWh ennakoi sähköautoille kiihtyvää yleistymistä
Tesla ylivoimaisesti suosituin sähköauto Suomessa Q1-3/2017
Frankfurt IAA2017 Sähköautoilevan motoristin silmin (yhteenveto)
Boom e-Cruiser esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Citroen esitteli IAA2017 automessuilla E-Meharia
Kiinalaiset automerkit esittelivät Frankfurtin IAA2017 messuilla Eurooppaan pian tulossa olevia sähköautoja
Renault esitteli jo tuttuja sähköautoja Frankfurtin IAA2017 messuilla
syyskuu (12)
Jaguar I-PACE oli esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Opel Ampera-e oli esillä Frankfurtin autonäyttelyssä
Aspark OWL sähköinen urheiluauto Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Honda Urban EV concept esiteltiin Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Audi mukaan Formula E -sarjaan e-tron autollaan
Hyundai Motor Groupin Kialla ja Hyundailla Frankfurtissa 2017 esillä vanhat sähköautomallit
Borgward tekee sähköautoillaan paluuta markkinoille Frankfurtin automessuilla 2017
BMW:llä oli Frankfurtissa 2017 kaksi sähköauton prototyyppiä näytillä
Volkswagen Group esitteli useita kiinnostavia sähköautoja Frankfurtissa 2017
Daimler esitteli Frankfurtissa 2017 useita sähköautoja
Sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit jatkoivat elokuussa vahvaa kehitystä
Parkkisähkö Oy tuo hyvää pöhinää sähköautojen lataamiseen
elokuu (6)
Vihdoin sähköautovertailu suomalaisessa lehdessä
Käytettyinä tuodaan edelleen vähän sähköautoja maahan
Electric GT -rata-autoilun sähköisempi aikakausi on tulossa pian
Sähköautomatkailua Itä-Suomessa sähköauto Nissan Leafilla
Heinäkuussa 2017 sähköautojen ensirekisteröinnit jatkavat hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 90000 km kokemuksia
heinäkuu (3)
Sähköautoja (BEV) on rekisteröity puolessa vuodessa jo tuntuvasti enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä!
Tesla Model 3 tuotanto alkaa tällä viikolla
Opel Ampera-e tilauskirjat avattu myös Saksassa
kesäkuu (4)
Kuka sähköistäisi vilkkaan pääväylän Tampereen ja Jyväskylän välillä?
Sähköautot ovat olleet lähes kahden kauppaa Suomessa
Sähköautojen (BEV) rekisteröinnit 1-5/2017 reilusti yli kaksinkertaistuneet!
Sähköauton kulutus korreloi lämpötiloja
toukokuu (2)
VW e-Golf 35,8 kWh koeajoraportti
Huhtikuun 2017 sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit yli 100% kehityksellä
huhtikuu (3)
Sähköautoille tarvitaan taloyhtiöihin myös vieraslatauspaikkoja
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä räjähdysmäisessä kasvussa Q1/2017
Renault Zoe 40 z.e Intens -suloisen sähkökirpun koeajoraportti
maaliskuu (5)
Talvella mökkeilemään sähköauto Hyundai Ioniqilla, 280 km matkatarina
Hyundai Ioniq Electric -koeajoraportti
Suomesta löytyy huipputason sähköauto-osaamista sekä koulutusta -sähköautoileva motoristi menossa tutustumaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit hyvällä kehityksellä edelleen tammi-helmikuussa 2017
Nissan Leaf -sähköauton kulutus helmikuussa 2017
tammikuu (7)
Opas käytetyn Nissan Leaf -sähköauton ostamiseen
Energica Eva ja Ego -sähkömoottoripyörät: TAHDON
Tulevaa ennakoidessa ei aina voi osua oikeaan -sähköautojen rekisteröintimäärä ei kehittynytkään vuonna 2016
Sähkö-Nysseä koematkustamassa
Tampereen keskusta on saanut vihdoin sähköautojen pikalaturin
Joulukuussa 2016 uusien täyssähköisten henkilöautojen ensirekisteröintien määrä jopa nelinkertaistui!
Nissan Leaf sähköauton kulutus ja toimintamatka kuukausittain vuonna 2016
helmikuu (6)
Onko nyt liikennemyymälän muutoksen aika?
Sähköautoilun kannalta mielenkiintoinen vuosi 2017 alkanut jo
Käytetyn Tesla Model S -sähköauton ostajan opas
MP 17 -sähkö tekee tuloaan prätkiinkin
Sähköautojen suosio tammikuussa 2017 suorastaan räjähti viime vuodesta
Lämmin tammikuu laski sähköauton keskikulutusta tuntuvasti
2015 (58)
kesäkuu (6)
Kodin energiavarastot: miksi ei myös siis range-extender
Leafilla mökille Viitasaarelle 272 km
Juhannuksen viettoon Viitasaaren mökille Leafilla
Sähköautoilija kaipaa helposti käytettäviä yksinkertaisia latauspaikkoja palveluiden yhteyteen
Kiitos ABC-ketjulle sähköisen liikenteen kehittymisen eturintamassa olemisesta
Toukokuussa aiheutin 449 kg vähemmän CO2-päästöjä käyttämällä sähköautoa
elokuu (5)
Tieto- ja liikennemuseossa 2035
Energiatehokkuustilastoja Carwingsista
CHAdeMo Suomen Moottoripyörämuseossa
Kenelle en halua suositella sähköautoa 2015-vuonna
Viitasaaren Seutu 6.8.2015: mökkimatka onnistuu sähköllä
syyskuu (4)
Pikalatausverkoston tarve sähköauton matka-ajossa
Sanomalehti Keskisuomalainen: Täältäkin saa jo sähköä
Jyväskylään asti Suomen suosituimmalla sähköautolla
Kiitos Neste JämsänPortti, sähköautoilijan toivetta on kuultu!
joulukuu (5)
Sähköautoilijakin maksaa ajostaan veroja, mutta vähemmän
Mitä sähköautoilu on opettanut vuonna 2015
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän skenaarointia 2017-2020 Suomessa
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän ennakointia 2016-vuodelle Suomessa
Sähköautoilla on imua!
heinäkuu (4)
Perheen rantalomalle, lentoasemalle Hki-Vantaalle meno ja paluu Leafilla
10000 km Nissan Leaf sähköautolla, mitä se on opettanut?
Kangasalan Sanomat 28.7.2015: Prisma Kangasala sähköauton latauspiste avattu
Kiitos sähköautoilevan kaupan asiakkaan toiveen kuuntelemisesta!
marraskuu (6)
Sähköautojen läpimurto on lähellä
Leafin kulutus kasvaa sateella enemmän kuin kuivalla pikkupakkasella
Vihreällä kaistalla blogivierailu
Kun sähköautoilijalta loppui sähkö
Sähköauto kulkee ja murtaa uskomuksia: Kangasalan Sanomat 6.11.2015
Sähköisen liikenteen kehittymiseen liittyvät mahtivoimat
lokakuu (1)
Leaf sähköauto toimii hyvin pikkupakkasella -5c
toukokuu (8)
Sähköauton latausta Prisma Kangasalan asiakkaille tulossa
Matka-ajoa Kangasala - Helsinki - Kangasala 365 km päivässä
Kiitos Suomen valtion huonon tuen: menetetyt CO2-säästöt
Matka-ajoa Vierumäki - Sahalahti 185km 2:lla pikalatauksella
Matka ABC Lahdesjärveltä Vierumäelle
FAQ Sähköautoilijalle toistuvasti tehdyt kysymykset
Ympäristövaikutuksia
Lukuisia iPhone Appseja Nissan Leafin käyttäjälle
huhtikuu (19)
Olen hyvin hämmentynyt, positiivisesti
Energian kulutus työmatkalla, reitti 2: nopein
Matka Kangasala - Jyväskylä Kangasala 135km Nissan Leafilla
Energian kulutus työmatkalla, reitti 1: lyhyin
Rengaspaineilla toimintasädettä lisää?
Leaf Link App iPhonessa
Matka-ajoa Kangasala - Jämsän Himos
Nissan Carwings - ajoneuvon multimedialaitteen opettelua
Akun max latausasteen nostaminen 80% oletuksesta 100%
P-hämppi tarjoaa ilmaista latausta
Kotilatauspisteellä lataaminen
Ensimmäiset pikalataukset ABC Kivimaa ja ABC Tiiriö olivat hämmentävän nopeita!
Ensimmäinen maantieajo Kouvola - Lahti - Hämeenlinna - Kangasala
Muutoksen aika on nyt. Uusi päästötön autoiluni alkaa tänään!
Leafin lataaminen ABC:ltä ihmetyttää tulevaa sähköautoilijaa
Sähköauton lataus liityntäpysäköintipaikkoilla?
Omnikanavaista autoilua
Juhlava julistus työpaikan sähköpostissa
Pikalatausverkoston kummastelua
2016 (80)
helmikuu (7)
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä nousi tammikuussa 2016
Kuinka pitkälle Espoosta pohjoiseen päin pääsee Nissan Leaf 30kWh -sähköautolla talvella?
Nissan Leaf -sähköautolla Kangasalta hiihtoloman viettoonViitasaarelle:matkatarina
Sähköautosanastoa
Sähköauton latauslaitteen valinta
Sähköautoa ei voi unohtaa laittaa lataukseen -vai voiko sittenkin?
Ullan Pakari, Riihimäki: sähköautoilija kiittää latauspisteestä
maaliskuu (4)
Käänteentekevän Tesla Model 3 -auton varaukset alkavat 31.3.2016: Tekisinkö varauksen?
Minkälainen vaikutus olisi 40 kWh akulla sähköauton käytettävyyteen?
Nissan Leaf 30 kWh 2016 -koeajoraportti
Sähköautojen myynti yli tuplaantui helmikuussa 2016!
huhtikuu (5)
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit Q1/2016 hyvällä kehityksellä!
Nissan Leaf on toimiva talviauto muutamalla varauksella
Sähköauto hyödyntää moottorijarrutuksen energiaa ylivertaisen moottorin hyötysuhteen lisäksi
Karmeimmat sähköautokonseptit ja tuotantoonkin päässeitä
Teslalla nyt vaan on automallisarja, joka on S=X
toukokuu (4)
Sähköautojen ensirekisteröinnit 1-4/2016 hyvällä 13% kehityksellä
Nissan Leaf sähköauton kulutus kesällä vs talvella
Vuosi sähköauto Nissan Leafilla: kokemuksia
Zero S 9,8 kWh -sähkömoottoripyörän koeajoraportti
kesäkuu (12)
Uusien sähköautojen myynti sakkasi toukokuussa
2016 Juhannuksen viettoon Viitasaarelle sähköauto Nissan Leafilla
Sähkömoottoripyörien koeajoraportteja
Nissan Leaf aiheisia videoita
Blogikirjoitus blogin kirjoittamisesta
Sähköauton hintakehitys e/kWh ennakoi yleistymistä
Sähköautoilijat ry ja sen puheenjohtaja Teollisuusneuvos Kari Kallonen
Tesla Model S 85+ koeajo
Sähköautoilevan motoristin superperjantai 10.6.2016
Brammo Empulse R -sähkömoottoripyörän koeajo
Nissan Leaf kulutus moottoritiellä 120 km/h nopeudessa kesäkelissä
Savuton alue, miete Lontoon matkalta
heinäkuu (9)
Uusien sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit edelleen alamaissa kesäkuussa 2016
Nissan Leafin akku kestää käyttöä
Leaf-kuljettajan vierailu Tesla Club Finlandin kokoontumisessa
Nissan Leafiin uudet kesärenkaat alle
Sähköautoilun historiaa
BMW i3 koeajoraportti
Koska koittaa Kreikan saarten vihreämpi aika?
Suomessa myytävien sähköautojen hinta/toimintamatka km (EPA)
Jonossa tulossa houkuttelevia sähköautouutuuksia
elokuu (9)
Nissan Leaf kulutukset kuukausittain: lämpötila ja keskinopeus vaikuttavat toimintamatkaan
Heinäkuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröinnit lähes täysin pysähdyksissä
Nissan Leaf 30 kWh ja BMW i3 33 kWh ovat erinomaisia valintoja useille autoilijoille
Sähköautojen koeajoraportteja
Tulossa olevia sähkömoottoripyöriä
Sähköisen liikenteen tietopankki
Tesla Roadster Sport -koeajoraportti
Tesla Showroom Oxford Street, London -ensimmäinen vierailuni Teslan showroomissa
Sähköautolla ajaminen on halpaa, paitsi pieni akkuisella Nissan Leafilla matkailu julkisia latauspisteitä käyttäen
syyskuu (8)
Sähköautolla Espoosta lappiin ja samantien monin verroin pidemmästikin!
Renault Zoe 41 kWh tulee olemaan erittäin houkutteleva sähköauto!
Pariisin autonäyttelystä 2016 on tulossa sähköautoilulle uutuuksien juhlaa
Sähköautoilija kiittää Ikeaa latauspisteistä
Nissan Leaf 60000 km kokemuksia
Järkevää sähköautotarjonnan monipuolistamista: SOLO Electra Meccanica
Täyssähköautojen ensirekisteröinnit edelleen 2016 elokuussa alhaisella tasolla
Nissan Leaf ajot kuukausittain elokuun 2016 loppuun asti
tammikuu (8)
Nissan Leaf pakkastesti -12..-15 asteessa
30000 km Nissan Leaf sähköautolla
Sähköauton valintaopas
Tulossa olevia sähköautoja
Sähköinen liikenne myötätuulessa Tampereella!
Sähköauton pikalataus Jyväskylässä, kiitos Jyväskylän Energia ja Virtapiste
LeafSpy on Leaf-kuljettajan hyvä ystävä
Leafilla pelastamaan polttomoottoriautoa -22 asteen kelissä
joulukuu (3)
Sähköauton latauslaitteet toimivat hyvin
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit marraskuussa 2016 odotetusti vähissä
40 kWh akku olisi riittänyt marraskuussa erittäin hyvin kaikkien päivien ajoon
marraskuu (5)
Onko sähköauton paino ongelma?
Auto 2016 -tapahtuma sähköautoilijan kokemana
Lokakuussa 2016 hiljaista uusien sähköautojen rekisteröinneissä, silti enemmän kuin viime vuonna
Leafin kulutus kuukausittain 18 kk ajalta
Perspektiiviä saasteongelmaan: 300 miljoonaa lasta elää alueilla, joissa on erityisen saastunut ilma
lokakuu (6)
Sähköajoneuvot rynnivät pian myös autourheilun kuninkuusluokkien reviireille
Talvi ei yllättänyt taaskaan sähköautoilijaa
Tesla on ylivoimaisesti Suomen yleisin sähköauto
Akkutesti Nissan Leafille 100% latauksesta tyhjäksi asti
Syyskuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröintitilastolle uusi kuningas: Tesla Model X
41 kWh Zoe on jo useille erinomainen sähköauto

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!