Sähköautoileva motoristi

Sähköautoileva motoristi

Jaa sivu Sähköautoileva motoristi

Sähköautoilun kannalta mielenkiintoinen vuosi 2017 alkanut jo

sunnuntai 19.02.2017 Avainsanat: BEVBMWHyundaii3Ioniq ElectricLeafNissanRekisteröintitilastosähköautoZoe

Vuodesta 2017 tulee mielenkiintoinen sähköisen liikenteen kehittymisen kannalta Suomessa ja muualla maailmassa

Vuodelle 2017 on luvattu ja jo esitelty sekä osittain Suomenkin markkinoille saatu uusia houkuttelevampia sähköautoja. Sähköautojen myynnin jarruna on ollut ennenkaikkea olematon tarjooma. Toki haittana on edelleen myös hyvin rajoittunut pikalatausverkosto pääteillämme sekä latausverkoston toimintavarmuuskin.
 

Huyndai Ioniq Electric jo räväytti lukemat tammikuun rekisteröintitilastoon

Kuvasin Ioniq Electricin Helsingin Esterinportin latausparkissa MP2017 messuilta palatessani
 
Vuosi 2017 alkoi sähköautojen menekin räjäyttävällä tammikuulla. Myyntitilastojen nousevaksi tähdeksi tuli Huyndai Ioniq Electric. Vaikka siinä on vain 28 kWh akku, niin sen houkuttelevuus tuntuu nyt olevan aivan uudenlaisella tasolla. Ioniq houkuttelee sähköautoihin autoilijoita normaalimmalla ulkonäöllään ollen kuitenkin hyvin virtaviivinen. Muodot tuovat vahvasti mieleen vanhan Opel Amperan ja se ei ole lainkaan huono asia. Toinen seikka jolla Ioniq houkkuttelee vieläkin enemmän, on sen alhaiseksi toistuvasti kerrottu kulutus ja sen myötä kilpailijoihin nähden parempi toimintamatka. 
 
Ioniqia rekisteröitiinkin tammikuussa 13 kpl. Vaikka määrä on edelleen kovin pieni, niin on se Suomen sähköautomarkkinoilla jo merkittävä määrä. Niin, edelleen sähköautot ovat Suomessa pienen  markkinan toimintaa. Helmi- ja maaliskuu näyttävät myös suuntaa Ioniqin jatkuvuudelle Suomessa. Toki siinä on pari ristikkäistä vaikutusta huomioitava. Tammikuun rekisteröintimäärissä on ollut varmasti jälleenmyyntiverkoston täyttämisen tuoma rekisteröintipiikki. Toisaalta ostajat kirjoittelevat nyt toistuvasti jopa puolen vuoden jonoista toimituksiin, joten ihan heti eivät tammikuun ostopäätkset tule näkymään tilastoissa.
 

Renault Zoe 40 menestyy maailmalla. Tulisiko jo maaliskuussa Suomeen?

Renault Zoe Auto 2016 tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa
 
Renault esitteli jo vuoden 2016 loppupuolella Zoesta uuden 41 kWh akulla varustetun mallin ja sitä on nyt odoteltu Suomeen. Zoe tulee olemaan hyvin kiinnostava sähköauto Suomeenkin rantautuessaan, koska sen 41 kWh akku tarjoaa aivan uudenlaista toimintamatkaa etenkin meillä, joiden ajoista suurin osa on muualla kuin moottoritienopeuksissa. Rajoittavana tekijänä Zoessa monille saattavat olla pienempi kokoluokka sekä pikalatauksen puuttuminen.
 
Euroopassa Zoe on jo osoittanut menestystään markkinoilla. group.renault.com/ -sivustolta löytyvästä tammikuun 2017 menekkitilastosta ilmenee, että jo tammikuussa Zoeta myytiin 2602 kpl, (edellisvuonna 1418 kpl). Eli Zoe lähes kaksinkertaisti myyntinsä, vaikka sitä on myyty vasta rajallisille markkinoille. 
 
Meille Suomeen siis sitä on lupailtu maaliskuulle. Pian siis nähdään meilläkin näitä.
 

Opel Ampera-e ja Tesla Model 3 edelleen vain markkinahäiriköinä

Opel Ampera-e ja Tesla Model 3 ovat sähköautoista kiinnostuneiden mielessä erittäin laajalti tiedostettuja ominaisuuksillaan, jotka tulevat lyömään kaikki nykyiset mallit laudalta. On puhuttu 60 kWh akuista ja jopa 500 km toimintamatkoista ja ehkä 40 000 euron hintaluokassa.
 
Tämän on hieno asia. Yksi ongelma siinä kuitenkin on: ne eivät ole vielä Suomessa totta. Totta ovat vain ne autot, joita voi nyt kaupoissa nähdä, koeajaa sekä kohtuullisella toimitusajalla saatavaksi tilata.
 
Näiden odotusarvo vaikuttaa aivan varmasti useiden sähköautoista kiinnostuneiden päätöstä pitkittävästi. 
 

Nissanin Leafin uusi malli tai korvaa malli voi olla melkoinen jokeri

Nissan on jo reilu vuosi sitten esitellyt konseptia uudesta sähköautosta. Nyt on nähty myös vahvasti naamioitua autoa liikenneajossa. On ollut puheissa 60 kWh akkua ja muuta hienoa. Lisäksi on ollut huhuissa Leafia edullisempi ja pienempi sähköauto, ehkä Zoen alustalta tehty Nissan.
 
Itse uskon, että Nissan ei paljon etukäteen varoittele mallin julkaisua, vaan tekee sen kuten Renault esitteli Zoe40-mallin ja yllätti varmasti lähes kaikki sähköautoilijat. Relluhan esiteltiin syyskuussa 2016 Pariisin autonäyttelyssä ja myynti alkoi heti.
 

Ford Focus Electric 33 kWh akulla

Ford on nyt myös esitellyt uuden isommalla, 33 kWh akulla ja pikalatausominaisuudella varustellun Focus Electricin ja sen myynnin on sanottu alkavan pian Suomessakin. Vaikka Focus on Zoeen, Ionigiin, Leafiin ja i3:seen verrattuna konversio polttomoottoriautosta, on silläkin aivan varmasti omat vahvuutensa. Aiemman mallin menekki taisi tyssätä Suomessa kalliiseen hintaan, pikalatauksen puutteeseen, pieneen toimintamatkaan sekä ehkä myyntiverkoston innokkuuden puutteeseenkin.

Volkswagen eGolfistakin isompi akkuinen malli

Volkswagenin eGolfistakin on tulossa uusi isompi akkuinen malli. En ole vielä löytänyt Suomen maahantuojalta tietoa sen Suomeen tulosta, mutta edellistä eGolfia kuitenkin jo jokunen myytiin ja onhan Golfi erityisen jämäkkä auto myös sähköisenä. Jos isompaa akkua alkaa Suomestakin saada, niin toivottavasti jälleenmyyntiverkosto olisi aktiivinen sen myynnissä.

lisäys 20.2.2017: Volkswagen julkisti kansainvälisillä nettisivuillaan, että uusi isommalla akulla varustettu eGolf on jo tilattavissa. Maahantuojan nettisivujen chattipalvelu toimi hienosti ja sieltä vahvistettiin auton olevan tulossa hetimiten polttisten jälkeen Suomeenkin. Lupasivat olla yhteydessä minuun koeajosta sopiaksemme. Taas siis on jotain hienoa odotettavaa :-)


BMW i3 (94Ah) pystyisi suurempiinkin menekkeihin

i3:sen uusi isompi akku tarjoaa 27,2 kWh kapasiteetin ja auton pieni kulutus tekee sille kohtuullisempaa toimintamatkaa. Itse pidin kovasti i3:sta, mutta reksiteröintitilastoissa se ei ole loistanut. Syinä saattavat olla monien mieleen jo liian erikoinen ulkonakö ja nelipaikkaisuus sekä varusteltuna hiukan korkeahkoksi nouseva hintataso. 
 

TEM tukee latausverkoston investointeja 5 miljoonalla eurolla

BMW i3 latautumassa koeajollani vuonna 2016

Saa nähdä, miten tuo raha tulee näkymään sähköautojen latausverkostossa. Itse olisin kovasti toivonut, että rahan jakaminen olisi tehty suunnitelmallisemmin erityisesti pikalatausverkostoon korvamerkatun rahan osalta. Nyt sen saavat käytännössä nopeimmat hakijat, eikä ole käsittääkseni mitään ohjausta liikenteellisesti vaativimmille paikoille. 
 
Hyvin varmaa kuitenkin on, että raha tulee lisäämään latauspaikkoja. Lisää tulee runsaasti asioinnin aikaisia latauspaikkoja sekä joitakin pikalatureitakin. Näillä on aina pieni sähköautojen houkuttelevuutta lisäävä vaikutus, kun uusia alueita Suomesta alkaa olla sähköisen liikenteen ulottuvilla muillakin kuin Tesloilla.
 

"Bernerin mallin" esittely ja jäädyttäminen

Jo vuonna 2015 kirjoitin että sähköautoilijakin maksaa veroja, mutta vähemmän. Tuolloin jo pidin itsestään selvänä, että sähköautojen vääjäämätön tuleminen ajaa Suomen ajoneuvokannan verotuksen uudistukseen. Ministeri Anne Berner sitten sai tehtäväkseen valmistella esityksen kokonaisvaltaiseksi uudistukseksi ja hän sen teki. Sitten vain tuli ongelma esittelyn jälkeen, kun se näytti pysäyttävän välittömästi koko autokaupan sekä sen myötä esimerkiksi pysäyttää verotulotkin. Ja ajaa autokauppiaat joukkotuhoon. Niinpä tapahtui se, mitä vain tuossa tilanteessa voi tapahtua. Kansa saatiin vakuuttumaan, että malli on vedetty pois. No, enpä tule yllättymään, että eräänä päivänä se sitten esitellään hyvin nopeasti käyttöön otettavaksi. Kehiteltynä tietenkin. 
 
Kokonaisuudessaan tulee oleman mielenkiintoista nähdä myös, vaikuttaako tuo jotenkin ajoneuvojen rekisterintimääriin ylipäätään ja onko jotain vaikutusta sähköautoihin.
 

Gigafactoryn haluaminen Suomeen herättelee sähköisen liikenteen kehittämiseen

Tesla on ilmoittanut etsivänsä Euroopasta paikkaa tehtaalleen. Suomeenkin sitä haluttaisiin ja Vaasan-seutu taitaa olla vahvimmilla. Toivon parasta. Ei ole sattumaa, että samaan aikaan, kun tämän tehtaan saamisen pienikin toivon kipinä on tajuttu, niin media on alkanut uutisoimaan entistä positiivisemmin sähköisestä liikenteestä. 
 
Sähköautoista puhutaan ja kirjoitetaan paljon ja nyt siis myös enemmän positiivisena mahdollisuutena. Toki edelleen henkeen ja vereen vastustajiakin löytyy ja Suomessa on edelleen vahva usko biopolttoaineiden tulevaisuuteen. Itse en edes halua ajatella vain yhden liikenne-energian tulevaisuuden kuvaa, vaan mieluiten erilaisia vaihtoehtoja.
 
Myönteinen puhe ja ylipäätään puhe sähköautoista vaikuttaa jatkuvasti kiinnostusta ylläpitävästi ja kasvattavasti. Kun sähköautoista kiinnostusta on, niin aina on todennäköisempää myös niiden myynnin kehittymisen mahdollisuuksille.
 

Kiinnostava sähköautoilun vuosi siis tulossa

Tulevien kuukausien ensirekisteröintien määrät tulevat siis olemaan mielenkiintoista nähtävää näin sähköautoista kiinnostuneen silmin.

Tulen tekemään kuukausittain jatkossakin sähköautojen rekisterööintimääristä tilastoa. Minun tekemässä tilastossa on tarkka rajaus. Otan tilastoihin mukaan vain sähköhenkilöautot. Pidätän itselläni oikeuden tässä rajauksen määrittelyssä ja otan mukaan REX-autot, jos ne ovat selkeästi ensisijaisesti täyssähkautoja ja polttomoottori on vain toimintamatkaa avustava lisälaite. Siis tällä hetkellä sellainen on tarjolla vain i3:sta.

 
 
 
Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Keskustelu

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Tietoa blogista

Kirjoittelen tähän blogiin ihan tavallisen sähköautoilijan kokemuksia, uusien sähköautojen koeajoja sekä muuta yleistä sähköisestä liikenteestä.

Arkistot
2019 (38)
elokuu (5)
Suloisen sähkökirpun uudistuminen on tervetullut sähköautojen markkinoille
Kun sähköautoilijan matka hinurin avulla jatkui
Sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat valtaisalla kehityksellä heinäkuussa 2019
Kia e-Niro koeajo
Tesla Model3 koeajo
heinäkuu (9)
Onko latausautojen määrän nopea kasvu aiheuttamassa ruuhkaa latauspaikoille?
Latausautoja jo yli 20 000 kappaletta liikenteessä
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol4
Nissan Leaf 40 kWh akun kuntoisuuden kehitys 15 kuukauden ja 65000 kilometrin aikana
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol3
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019 Vol2
Uudet sähköautot rynnivät teillemme ennätystahdilla jälleen kesäkuussa 2019
Ekologista auton ostamisen suunnittelua vuonna 2019
Edes hidastelu ei pelasta Leaf 40 kWh:ta #rapdigate-ongelmalta moottoritieajossa
kesäkuu (3)
Nissan Leaf 40 kWh ei sovellu #rapidgaten takia Tampere-Helsinki -välin ajamiseen päiväreissuina
BMS-päivitys helpotti #rapdigate haittaa, mutta ei poistanut ongelmaa 40 kWh Leafissa
Menikö lataushybridien aika jo ohi Suomessa - uusien sähköautojen ensirekisteröintien määrät vahvassa kasvussa
toukokuu (5)
ABB FIA Formula E ja Berliinin E-Prix esittelyssä
ABB FIA Formula E Berliinin osakilpailua seuraamassa 24. ja 25.5.2019
Volkswagenin edullisen ID3 First Edition -sähköauton varauskirja on nyt auki
Tätä sähköautoihin on odotettu -vetokoukku edullisempaan hintaluokkaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit räjähdysmäisellä kehityksellä huhtikuussa 2019 -muiden autojen määrät laskussa
huhtikuu (6)
Sähköautojen yleistymisen todelliset hidastajat
Onko Leaf 40 kWh:n akun kuntoisuuden jatkuvasta laskemisesta haittaa käyttäjälle?
Sähköautojen kanta kehittyi 78 % edellisestä vuodesta Q1/2019
Yksi pieni esimerkki sähköautoilijan arjesta
Maaliskuussa jälleen kaikkien aikojen ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Vuosi Nissan Leaf 40 kWh sähköautolla
maaliskuu (6)
Ensimmäinen sähköautojen talvitesti TM-lehdessä
S 3 X Y -automallisto on valmis, kun Tesla esitteli uuden Model Y:n
Vaihtoehtoisia energiamuotoja käyttävien henkilöautojen rekisteröintimäärät nousevat
Helmikuussa 2019 ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Sähköauto Nissan Leaf hääautona
Millainen on Nissan Leaf 40 kWh talviautona?
helmikuu (2)
Hiihtolomailemaan mökille 330 km päähän Viitasaarelle 40 kWh Leafilla
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä tammikuussa 2019
tammikuu (2)
Kulutustesti Nissan Leaf 40 kWh -sähköautolla -28°C kelissä
Sähköautoilun vuosi 2018 Suomessa
2018 (67)
joulukuu (9)
Käytettyä 30 kWh Leafia suunnitteleva -ole tarkkana akun kunnon kanssa
Miten sujuisivat arjen ajoni Hyundai Kona sähköautolla?
Sähköauto Konalla työkeikka Kangasala-Helsinki-Kangasala 340 km -ilman yhtään latausta
Marraskuussa 2018 sähköautoja ensirekisteröitiin yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen nähden
Hyundai Kona Electricillä oli lataushaasteita tuiskussa ajon jälkeen
Sähköauto Kona Electricillä 285 kilometriä mökiltä kotiin tuiskussa ja sohjossa
Hyundai Kona Electric 64kWh:lla 408 km mökkimatka Vantaalta Viitasaarelle
Päivän työkeikka Helsingissä -sähköautolla liityntäparkkiin
Audi e-tron GT -sähköauton konsepti
marraskuu (8)
Sähköauton työpaikkalataamiselle on määritelty verotusarvo 30 euroa kuukaudessa 1.1.2019 alkaen
Tesla Model 3 kylmätyypit Vetokujalla
Sähköautoiluni CO2-päästöt syys- ja lokakuussa 2018 olivat alle 18g/km
Auto 2018 oli sähköautojen läpimurtoa
Auto 2018 -Audi e-tron sekä Elaine -sähköautot
Auto 2018 -Hyundai Kona Electric
Sähköautojen ensirekisteröinnit yli kaksinkertaistuivat lokakuussa 2018
Sähköautoiluun liittyviä blogeja ja internetsivustoja
lokakuu (4)
Omalta katolta aurinkoenergiaa sähköautolleni
Suomen yleisin sähköauto on Tesla
Sähköauto Nissan Leafilla Alastaron moottoriradalla
Todellinen sähköautojen Kona on saapunut Suomeen!
syyskuu (8)
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 4-10
Sähköautoiluni CO2-päästöt nousivat hieman heinä- ja elokuussa 2018
Sähköautoilu perustuu parhaimmillaan sujuvaan kotilataamiseen
Suurempi akku sähköautossa -pienempi latausteho kotona riittää!
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 2 ja 3
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunti 1
Ajo-opetusta sähköautolla
Elokuussa sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat vahvaa kehitystään
elokuu (7)
Testi: näin paljon sähköauton kulutus kasvaa kattotaakan takia
Sähköautoiluni CO2-päästöt kesäkuussa 2018 olivat alle 12g/km
Sähköautojen ensirekisteröinnit pienellä kehityksellä heinäkuussa 2018
LeafSpy on Leafistin paras ystävä
Nissan Leaf matka-ajon 24/7 ajotesti 1423 km Lofooteilta Jyväskylään
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen Lofooteilla seikkailemiseen
Sähköauto Nissan Leafilla Norjan Lofooteille menomatkan matkatarina
heinäkuu (4)
Sähköauto Nissan Leafilla Hossan kansallispuistoon sähköttömälle leirille
Kia Soul EV koeajoraportti
Sähköautojen ensirekisteröinnit 31% kehityksellä alkuvuonna 2018
Jaguar I-PACE -sähköauton koeajoraportti
kesäkuu (7)
Kun sähköautoilija kaasuautoa tankkasi
Avoin asiakastoive sähköautoilijalta Nokian renkaille
CO2-päästöt sähköautollani olivat huhtikuussa alle 16,5g/km
Miten minusta tuli sähköautoilija ja bloggaaja?
Mistä sähköautoa saa ladata? Entä mistä ei pidä ladata?
Toukokuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit alamaissa
Sähköautoilija tutustuu kaasu-Seattiin
toukokuu (4)
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 10000 km käyttäjäkokemus
Huhtikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit edelleen hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen kesäisten harrastusvälineiden kuljettamiseen
Nissan Leaf 40 kWh 2018 -koeajoraportti
huhtikuu (5)
Sähköauto Nissan Leaf 40kWh mukana EcoRun-kilpailussa
Esittelyssä Ratio Electric 16A(11kW) 3-vaihe -matkalatausjohto
Testattua: Nissan Leaf 40kWh:n akusta on todellisuudessa käytettävissä 37,6 kWh
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä Q1 2018
Uusin Nissan Leaf 40kWh on toimiva sähköauto jo yllättävän monelle taloudelle
maaliskuu (4)
Talvella mökkeilemään sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 280 km päähän
Nissan Leaf 40 kWh tarjoaa sähköautoilun iloa myös talviurheilun harrastajille
Ensikokemuksia uudesta Nissan Leaf 40 kWh sähköautosta
Helmikuussa 2018 edelleen niukkuutta sähköautojen ensirekisteröinneissä
helmikuu (4)
24 kWh Leafilla talvilomalla mökkeilemään Viitasaarelle vuonna 2018
Moto GP:n rinnalle tulevaan Moto-e -luokkaan Energican sähkömoottoripyörät
Tammikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit vain pienellä laskulla edellisvuodesta
Nissan Leafin akku latautuu kylmänä nopeammin AC-laturista
tammikuu (3)
Liikennekäytössä olevien sähköautojen kanta kasvoi vuodessa 72%
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä yli kaksinkertaistui vuonna 2017
Sähköautoilun vuosi 2017 historiankirjoihin
2017 (63)
joulukuu (1)
Sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat marraskuussa vahvaa nousua
marraskuu (5)
Toiveena autokauppa-alustoille hakukriteerien ajankohtaistamista
Uusi Tesla Roadster lyö maailmanennätys lukemat sähköautoille
Tesla Semi on mullistava kokonaisuus
Sähköautotie Tampereelta Jyväskylään on vihdoin avattu!
Lokakuussa 2017 uusien sähköautojen ensirekisteröinneissä niukkuutta
lokakuu (9)
100000 km ajetun sähköauto Nissan Leafin akku uuden veroinen
Tesla on yleisin sähköauto
Uusi Nissan Leaf 40kWh ennakoi sähköautoille kiihtyvää yleistymistä
Tesla ylivoimaisesti suosituin sähköauto Suomessa Q1-3/2017
Frankfurt IAA2017 Sähköautoilevan motoristin silmin (yhteenveto)
Boom e-Cruiser esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Citroen esitteli IAA2017 automessuilla E-Meharia
Kiinalaiset automerkit esittelivät Frankfurtin IAA2017 messuilla Eurooppaan pian tulossa olevia sähköautoja
Renault esitteli jo tuttuja sähköautoja Frankfurtin IAA2017 messuilla
syyskuu (12)
Jaguar I-PACE oli esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Opel Ampera-e oli esillä Frankfurtin autonäyttelyssä
Aspark OWL sähköinen urheiluauto Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Honda Urban EV concept esiteltiin Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Audi mukaan Formula E -sarjaan e-tron autollaan
Hyundai Motor Groupin Kialla ja Hyundailla Frankfurtissa 2017 esillä vanhat sähköautomallit
Borgward tekee sähköautoillaan paluuta markkinoille Frankfurtin automessuilla 2017
BMW:llä oli Frankfurtissa 2017 kaksi sähköauton prototyyppiä näytillä
Volkswagen Group esitteli useita kiinnostavia sähköautoja Frankfurtissa 2017
Daimler esitteli Frankfurtissa 2017 useita sähköautoja
Sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit jatkoivat elokuussa vahvaa kehitystä
Parkkisähkö Oy tuo hyvää pöhinää sähköautojen lataamiseen
elokuu (6)
Vihdoin sähköautovertailu suomalaisessa lehdessä
Käytettyinä tuodaan edelleen vähän sähköautoja maahan
Electric GT -rata-autoilun sähköisempi aikakausi on tulossa pian
Sähköautomatkailua Itä-Suomessa sähköauto Nissan Leafilla
Heinäkuussa 2017 sähköautojen ensirekisteröinnit jatkavat hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 90000 km kokemuksia
heinäkuu (3)
Sähköautoja (BEV) on rekisteröity puolessa vuodessa jo tuntuvasti enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä!
Tesla Model 3 tuotanto alkaa tällä viikolla
Opel Ampera-e tilauskirjat avattu myös Saksassa
kesäkuu (4)
Kuka sähköistäisi vilkkaan pääväylän Tampereen ja Jyväskylän välillä?
Sähköautot ovat olleet lähes kahden kauppaa Suomessa
Sähköautojen (BEV) rekisteröinnit 1-5/2017 reilusti yli kaksinkertaistuneet!
Sähköauton kulutus korreloi lämpötiloja
toukokuu (2)
VW e-Golf 35,8 kWh koeajoraportti
Huhtikuun 2017 sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit yli 100% kehityksellä
huhtikuu (3)
Sähköautoille tarvitaan taloyhtiöihin myös vieraslatauspaikkoja
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä räjähdysmäisessä kasvussa Q1/2017
Renault Zoe 40 z.e Intens -suloisen sähkökirpun koeajoraportti
maaliskuu (5)
Talvella mökkeilemään sähköauto Hyundai Ioniqilla, 280 km matkatarina
Hyundai Ioniq Electric -koeajoraportti
Suomesta löytyy huipputason sähköauto-osaamista sekä koulutusta -sähköautoileva motoristi menossa tutustumaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit hyvällä kehityksellä edelleen tammi-helmikuussa 2017
Nissan Leaf -sähköauton kulutus helmikuussa 2017
tammikuu (7)
Opas käytetyn Nissan Leaf -sähköauton ostamiseen
Energica Eva ja Ego -sähkömoottoripyörät: TAHDON
Tulevaa ennakoidessa ei aina voi osua oikeaan -sähköautojen rekisteröintimäärä ei kehittynytkään vuonna 2016
Sähkö-Nysseä koematkustamassa
Tampereen keskusta on saanut vihdoin sähköautojen pikalaturin
Joulukuussa 2016 uusien täyssähköisten henkilöautojen ensirekisteröintien määrä jopa nelinkertaistui!
Nissan Leaf sähköauton kulutus ja toimintamatka kuukausittain vuonna 2016
helmikuu (6)
Onko nyt liikennemyymälän muutoksen aika?
Sähköautoilun kannalta mielenkiintoinen vuosi 2017 alkanut jo
Käytetyn Tesla Model S -sähköauton ostajan opas
MP 17 -sähkö tekee tuloaan prätkiinkin
Sähköautojen suosio tammikuussa 2017 suorastaan räjähti viime vuodesta
Lämmin tammikuu laski sähköauton keskikulutusta tuntuvasti
2015 (58)
kesäkuu (6)
Kodin energiavarastot: miksi ei myös siis range-extender
Leafilla mökille Viitasaarelle 272 km
Juhannuksen viettoon Viitasaaren mökille Leafilla
Sähköautoilija kaipaa helposti käytettäviä yksinkertaisia latauspaikkoja palveluiden yhteyteen
Kiitos ABC-ketjulle sähköisen liikenteen kehittymisen eturintamassa olemisesta
Toukokuussa aiheutin 449 kg vähemmän CO2-päästöjä käyttämällä sähköautoa
elokuu (5)
Tieto- ja liikennemuseossa 2035
Energiatehokkuustilastoja Carwingsista
CHAdeMo Suomen Moottoripyörämuseossa
Kenelle en halua suositella sähköautoa 2015-vuonna
Viitasaaren Seutu 6.8.2015: mökkimatka onnistuu sähköllä
syyskuu (4)
Pikalatausverkoston tarve sähköauton matka-ajossa
Sanomalehti Keskisuomalainen: Täältäkin saa jo sähköä
Jyväskylään asti Suomen suosituimmalla sähköautolla
Kiitos Neste JämsänPortti, sähköautoilijan toivetta on kuultu!
joulukuu (5)
Sähköautoilijakin maksaa ajostaan veroja, mutta vähemmän
Mitä sähköautoilu on opettanut vuonna 2015
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän skenaarointia 2017-2020 Suomessa
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän ennakointia 2016-vuodelle Suomessa
Sähköautoilla on imua!
heinäkuu (4)
Perheen rantalomalle, lentoasemalle Hki-Vantaalle meno ja paluu Leafilla
10000 km Nissan Leaf sähköautolla, mitä se on opettanut?
Kangasalan Sanomat 28.7.2015: Prisma Kangasala sähköauton latauspiste avattu
Kiitos sähköautoilevan kaupan asiakkaan toiveen kuuntelemisesta!
marraskuu (6)
Sähköautojen läpimurto on lähellä
Leafin kulutus kasvaa sateella enemmän kuin kuivalla pikkupakkasella
Vihreällä kaistalla blogivierailu
Kun sähköautoilijalta loppui sähkö
Sähköauto kulkee ja murtaa uskomuksia: Kangasalan Sanomat 6.11.2015
Sähköisen liikenteen kehittymiseen liittyvät mahtivoimat
lokakuu (1)
Leaf sähköauto toimii hyvin pikkupakkasella -5c
toukokuu (8)
Sähköauton latausta Prisma Kangasalan asiakkaille tulossa
Matka-ajoa Kangasala - Helsinki - Kangasala 365 km päivässä
Kiitos Suomen valtion huonon tuen: menetetyt CO2-säästöt
Matka-ajoa Vierumäki - Sahalahti 185km 2:lla pikalatauksella
Matka ABC Lahdesjärveltä Vierumäelle
FAQ Sähköautoilijalle toistuvasti tehdyt kysymykset
Ympäristövaikutuksia
Lukuisia iPhone Appseja Nissan Leafin käyttäjälle
huhtikuu (19)
Olen hyvin hämmentynyt, positiivisesti
Energian kulutus työmatkalla, reitti 2: nopein
Matka Kangasala - Jyväskylä Kangasala 135km Nissan Leafilla
Energian kulutus työmatkalla, reitti 1: lyhyin
Rengaspaineilla toimintasädettä lisää?
Leaf Link App iPhonessa
Matka-ajoa Kangasala - Jämsän Himos
Nissan Carwings - ajoneuvon multimedialaitteen opettelua
Akun max latausasteen nostaminen 80% oletuksesta 100%
P-hämppi tarjoaa ilmaista latausta
Kotilatauspisteellä lataaminen
Ensimmäiset pikalataukset ABC Kivimaa ja ABC Tiiriö olivat hämmentävän nopeita!
Ensimmäinen maantieajo Kouvola - Lahti - Hämeenlinna - Kangasala
Muutoksen aika on nyt. Uusi päästötön autoiluni alkaa tänään!
Leafin lataaminen ABC:ltä ihmetyttää tulevaa sähköautoilijaa
Sähköauton lataus liityntäpysäköintipaikkoilla?
Omnikanavaista autoilua
Juhlava julistus työpaikan sähköpostissa
Pikalatausverkoston kummastelua
2016 (80)
helmikuu (7)
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä nousi tammikuussa 2016
Kuinka pitkälle Espoosta pohjoiseen päin pääsee Nissan Leaf 30kWh -sähköautolla talvella?
Nissan Leaf -sähköautolla Kangasalta hiihtoloman viettoonViitasaarelle:matkatarina
Sähköautosanastoa
Sähköauton latauslaitteen valinta
Sähköautoa ei voi unohtaa laittaa lataukseen -vai voiko sittenkin?
Ullan Pakari, Riihimäki: sähköautoilija kiittää latauspisteestä
maaliskuu (4)
Käänteentekevän Tesla Model 3 -auton varaukset alkavat 31.3.2016: Tekisinkö varauksen?
Minkälainen vaikutus olisi 40 kWh akulla sähköauton käytettävyyteen?
Nissan Leaf 30 kWh 2016 -koeajoraportti
Sähköautojen myynti yli tuplaantui helmikuussa 2016!
huhtikuu (5)
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit Q1/2016 hyvällä kehityksellä!
Nissan Leaf on toimiva talviauto muutamalla varauksella
Sähköauto hyödyntää moottorijarrutuksen energiaa ylivertaisen moottorin hyötysuhteen lisäksi
Karmeimmat sähköautokonseptit ja tuotantoonkin päässeitä
Teslalla nyt vaan on automallisarja, joka on S=X
toukokuu (4)
Sähköautojen ensirekisteröinnit 1-4/2016 hyvällä 13% kehityksellä
Nissan Leaf sähköauton kulutus kesällä vs talvella
Vuosi sähköauto Nissan Leafilla: kokemuksia
Zero S 9,8 kWh -sähkömoottoripyörän koeajoraportti
kesäkuu (12)
Uusien sähköautojen myynti sakkasi toukokuussa
2016 Juhannuksen viettoon Viitasaarelle sähköauto Nissan Leafilla
Sähkömoottoripyörien koeajoraportteja
Nissan Leaf aiheisia videoita
Blogikirjoitus blogin kirjoittamisesta
Sähköauton hintakehitys e/kWh ennakoi yleistymistä
Sähköautoilijat ry ja sen puheenjohtaja Teollisuusneuvos Kari Kallonen
Tesla Model S 85+ koeajo
Sähköautoilevan motoristin superperjantai 10.6.2016
Brammo Empulse R -sähkömoottoripyörän koeajo
Nissan Leaf kulutus moottoritiellä 120 km/h nopeudessa kesäkelissä
Savuton alue, miete Lontoon matkalta
heinäkuu (9)
Uusien sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit edelleen alamaissa kesäkuussa 2016
Nissan Leafin akku kestää käyttöä
Leaf-kuljettajan vierailu Tesla Club Finlandin kokoontumisessa
Nissan Leafiin uudet kesärenkaat alle
Sähköautoilun historiaa
BMW i3 koeajoraportti
Koska koittaa Kreikan saarten vihreämpi aika?
Suomessa myytävien sähköautojen hinta/toimintamatka km (EPA)
Jonossa tulossa houkuttelevia sähköautouutuuksia
elokuu (9)
Nissan Leaf kulutukset kuukausittain: lämpötila ja keskinopeus vaikuttavat toimintamatkaan
Heinäkuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröinnit lähes täysin pysähdyksissä
Nissan Leaf 30 kWh ja BMW i3 33 kWh ovat erinomaisia valintoja useille autoilijoille
Sähköautojen koeajoraportteja
Tulossa olevia sähkömoottoripyöriä
Sähköisen liikenteen tietopankki
Tesla Roadster Sport -koeajoraportti
Tesla Showroom Oxford Street, London -ensimmäinen vierailuni Teslan showroomissa
Sähköautolla ajaminen on halpaa, paitsi pieni akkuisella Nissan Leafilla matkailu julkisia latauspisteitä käyttäen
syyskuu (8)
Sähköautolla Espoosta lappiin ja samantien monin verroin pidemmästikin!
Renault Zoe 41 kWh tulee olemaan erittäin houkutteleva sähköauto!
Pariisin autonäyttelystä 2016 on tulossa sähköautoilulle uutuuksien juhlaa
Sähköautoilija kiittää Ikeaa latauspisteistä
Nissan Leaf 60000 km kokemuksia
Järkevää sähköautotarjonnan monipuolistamista: SOLO Electra Meccanica
Täyssähköautojen ensirekisteröinnit edelleen 2016 elokuussa alhaisella tasolla
Nissan Leaf ajot kuukausittain elokuun 2016 loppuun asti
tammikuu (8)
Nissan Leaf pakkastesti -12..-15 asteessa
30000 km Nissan Leaf sähköautolla
Sähköauton valintaopas
Tulossa olevia sähköautoja
Sähköinen liikenne myötätuulessa Tampereella!
Sähköauton pikalataus Jyväskylässä, kiitos Jyväskylän Energia ja Virtapiste
LeafSpy on Leaf-kuljettajan hyvä ystävä
Leafilla pelastamaan polttomoottoriautoa -22 asteen kelissä
joulukuu (3)
Sähköauton latauslaitteet toimivat hyvin
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit marraskuussa 2016 odotetusti vähissä
40 kWh akku olisi riittänyt marraskuussa erittäin hyvin kaikkien päivien ajoon
marraskuu (5)
Onko sähköauton paino ongelma?
Auto 2016 -tapahtuma sähköautoilijan kokemana
Lokakuussa 2016 hiljaista uusien sähköautojen rekisteröinneissä, silti enemmän kuin viime vuonna
Leafin kulutus kuukausittain 18 kk ajalta
Perspektiiviä saasteongelmaan: 300 miljoonaa lasta elää alueilla, joissa on erityisen saastunut ilma
lokakuu (6)
Sähköajoneuvot rynnivät pian myös autourheilun kuninkuusluokkien reviireille
Talvi ei yllättänyt taaskaan sähköautoilijaa
Tesla on ylivoimaisesti Suomen yleisin sähköauto
Akkutesti Nissan Leafille 100% latauksesta tyhjäksi asti
Syyskuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröintitilastolle uusi kuningas: Tesla Model X
41 kWh Zoe on jo useille erinomainen sähköauto

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!