Sähköautoileva motoristi

Sähköautoileva motoristi

Jaa sivu Sähköautoileva motoristi

Auto 2018 -Hyundai Kona Electric

lauantai 10.11.2018 Avainsanat: AutonäyttelyBEVHyundaiKonasähköauto

Auto 2018 on Helsingin messukeskuksessa 9.-11.11.2018 avoinna oleva Suomen mittakaavassa iso automessutapahtuma. Paikalla on lähes kaikki merkittävimmät automerkit ja oheisia palveluita sekä tuotteita tarjoavia osastoja. Kirjoitin lähes kaikki merkittävimmät automerkit, koska minun kannaltani se kaikkein tärkein, eli Tesla loistaa edelleen osastonsa puuttumisella. Toki Tesloja oli parikin esillä messuilla siitä huolimatta. Minua automessuilla jälleen kiinnosti sähköautotarjooma ja yllätyin positiivisesti. Nyt on jo tilanne, että osastot jolla ei ole sähköautoja esillä lainkaan ovat vähemmistönä. Kirjoitan messuilta muutaman erillisen tarinan ja tämä on niistä ensimmäinen.

Hyundai Kona Electric

Ylivoimaisesti suurin kiinnostuksen kohteeni Auto 2018 -tapahtumassa oli Hyundai Kona Electricin näkeminen sekä koeajo. Auto sijoittuu ulkoisen olemuksensa perusteella johonkin urbaaniin katumastureista johdattuneeseen korkean lyhyeen autoluokkaan. Varsinaisesta katumaasturista edes ei mielestäni Konassa kuitenkaan ole enää kyse, koska ainakaan toistaisesti en ole kuullut edes huhuja muista kuin etuvetoversioista. Tunnustan että en yhtään pidä tämän luokan autojen olemuksesta, mutta Konassa on jotain, joka saa antamaan auton luokan anteeksi ja oikeastaan pidän auton ulkonäöstäkin. 

Paikanpäällä nähtyinä nuo mustat lokasuojat eivät olleet alkuunkaan niin pahan näköiset, kuin näissä kuvissa ne minun silmääni pomppaavat. Onhan korkeasta olemuksesta se hyöty, että autoon istuminen on huomattavasti luontevampi tapahtuma, kuin mataliin autoihin takapuolen pudottaminen.

Hyundain kuljettajan paikalla saa ainakin mittaiseni (176cm) mies hyvän ajoasennon. Istuin on yhtä aikaa riittävästi tukea antavan ja mukavan tuntuinen. Lisämukavuutta saa tosiaan tässä lisävarusteversiossa ilmastoidusta nahkaverhoilusta ja sähkösäädöistä.

Kojelauta on mukavalla tavalla modernin näköinen ja pienen hetken nappuloita silmäiltyäni niitä osasi käyttää Ioniqista tutulla logiikalla. Auton sisusta on erinomaisella ja silmää miellyttävällä tavalla modernia ja laadukasta samaan aikaan. Sisällä hallissa sekä koeajoautona oli mallit, joissa oli ilmastoidut nahkapenkit. Näistä vaalea sisusta miellytti minun silmääni enemmän. 

Takaistuimellakin on riittävät tilat myös kahdelle aikuiselle, mutta tässäkin autossa pitkälle matkalle keskipaikalle sijoittuu mieluummin vain pienempi lapsi. Takaistuimella istutaan ryhdikkäästi ja sieltä näkee myös hyvin ulos.

Tavaratila on Leafia tuntuvasti pienempi, mutta riittäisi esimerkiksi minun tarpeisiini mainiosti. Omalta osaltani tärkeä kynnyskysymys on kattotaakan salliminen ja Konassa sitä saa kuormittaa jopa 80 kiloon asti. Vetokoukkua Konan sähköversioon ei saa. Tai siis kyllä varmaan ennen pitkää koukkuja saa, mutta sille ei ole sallitu vetomassaa. Koukulla saattaa olla monille kuitenkin käyttöä ilman sallittua vetomassa esimerkiksi polkupyörätelineen kiinnittämiseksi, nimittäin esimerkiksi messuilla omalla osastollaan olleita sähköenskapyöriä ei kovin helpolla kattotelineelle nostella niiden korkeamman painon takia.

Tavaratilan pohjalevyn alla on lokeroitua lisätilaa pienille tarvikkeille ja siellä siis majailee turvassa esimerkiksi varoituskolmio.

Konan keulalta latausluukun alta löytyy Type2-liitin AC-latausta varten sekä kaksi pinniä lisää edellisten alta käyttöön otettaessa muodostuu DC-latauksessa käytettävä CCS-liitin. AC-latauksessa Kona pystyy yksivaiheiseen 7,2 kW:n tehoiseen lataukseen. Tämä tarkoittaa, että kauppakeskuksen 3x32A:n Type2-latauslaitteesta auton akku täyttyisi täysin tyhjästä täyteen alle yhdeksässä tunnissa. DC-pikalatuksessa Kona on melkoisen hyvä pystyen jopa noin 100 kW:n tehoiseen lataukseen ja akuston nestetoiminen lämmönhallinta takaa toistuvien pikalataustenkin onnistumisen ilman hidastumista. Konalla todellakin kelpaisi lähteä vaikka seuraavalle Lofoottien matkalle.

Konan nokkapellin alla ei ole frunkkia, kuten Teslassa, Bemarin i3:ssa, I-pacessa tai E-Tronissa, vaan siellä on hiukan polttomoottorimaisesti mallinnettu sähköauton teknologia, kuten on Leafissa, Zoessa tai e-Golfissa. Muovien alta löytyy AC-laturi, Invertteri sekä pohjalta pienikokoinen sähkömoottori sekä kiinteävälitteinen perä. Tehoa tämä nyt myyntiin tullut versio tarjoilee 150 kW:n verran ja vääntöä 395 Nm verran. Ja ne ovat sitten sähköautoille tyypillisesti käytettävissä heti, ilman mitään viiveitä ja aina.

Koeajoon pääsin todella raikkaan värisellä yksilöllä. Mukaan lähti oman poikani lisäksi suosittua Oikosulku blogia Autovouhotukseen kirjoittava sekä lehtiin laadukkaita juttuja kirjoittava Tuomas Sauliala poikansa kanssa. Lisäksi takapenkille istui myös Hyundai maahantuonnista Anu Laitila, joka on muuten ohimennen mainiten tekee erittäin hyvää sosiaalisen median työtä autoalalla.

Minulle sähköauton käynnistäminen ja sitä seuraava hiljaisuuden jatkuminen ovat jo tuttuja asioita, kuten myös regenergoinnin ja muiden sähköauto-ominaisuuksien hienoudet. Pääsimme siis ajamaan ajovuoron alettua melko pienenllä opastuksella.

Ymmärrettävästi messujen koeajolenkit tehdään tarkoin määritellyillä sekä rajatuilla ajoreiteillä, jotta ajovuorot rullaavat koko päivän ajan sujuvasti. Koeajon alku Messukeskuksesta oli luonnollisesti Helsinkiläistä kaupunkiliikennettä, mutta hetken päästä avautui pätkä moottoritietäkin.

Kaupungissa Kona on muiden sähköauojen tapaan aivan parhaimmillaan ajamisen täydellisessä helppoudessa, keveydessä ja sujuvuudessa kiitos erinomaisen voimalinjan. Moottoritien avauduttua polkaisin reippaammin vauhtipoljinta ja viidenkympin lähtövauhdista huolimatta välitön seuraus oli alla olevien kitkarenkaiden valitus märällä asfaltilla sekä luistoneston valon vilkuminen kojelaudassa. Silti jo tuon repäisyn perusteella on helppo uskoa Konan kiihtyvän luvatusti 7,6 sekunnissa 0-100 km/h nopeuteen. 

Lyhyehköllä moottoritiepätkällä olin tunnistavinani suunnilleen samantasoista rengasäänimaailmaa, kuin on uudessa 40 kWh Leafissa. Varmasti Konan hintaisia autoja löytyy hiljaisempiakin, mutta äänimaailma ei nouse ainakaan minua häiritsevälle tasolle.

Tämän lyhyen koeajolenkin perusteella Konan kaista-avustin toimii Leafia paremmin. Ainakin se osasi yhden hiukan epämääräisen vasemmalle puolella olevan kaistamuutoksen huomioida todella hienosti. Myös adaptiivinen vakionopeussäädin toimi juuri niin hyvin kuin oletinkin sen toimivan.

64 kWh:n akulla saa jo useimmille autoilijoille vähintään riittävän toimintatkan, mutta silti odotan innolla saavani Konan pidempään koeajoon kokeakseni myös kulutuspuolta. Joka tapauksessa toimintamatka riittää minulle erinomaisesti.

Jään todella mielenkiinnolla odottamaan pidempää koeajoa ja matkatarinan kirjoittamista perinteisestä mökkimatkastani Viitasaarelle.

Aiemmin olen kirjoittanut Konasta:

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Keskustelu

  • MK - 10.11.2018 klo 21:53

    ei näin: "AC-latauksessa Kona pystyy yksivaiheiseen 7,2 kW:n tehoiseen lataukseen. Tämä tarkoittaa, että kauppakeskuksen 3x32A:n Type2-latauslaitteesta auton akku täyttyisi täysin tyhjästä täyteen alle yhdeksässä tunnissa."
    7,2 kW tarkoittaa, 1x32A pistorasiaa, joten 3x32A rasian laskutoimitus on outo tässä. Tulos kyllä on periaatteessa oikein. Sitten toiseksi kauppakeskuksissa on tyypillisesti 1x10A tai 1x16A rasiat joten siinä ei laskutoimitus enää menekään oikein. Tästä voi myös päätellä selkeän heikkouden autossa: Kotona ei voi ladata kolmivaiheella toisin kuin esim Teslaa. Kuitenkin lähes joka kodissa järkevämpi lataustapa olisi 3x16A tai uudemmissa omakotitaloissa 3x32A

  • Sähköautoileva motor - 10.11.2018 klo 23:49

    Hei MK,
    kiitos kommentistasi.
    Kyllä tuo kirjoittamani on aivan oikein.

    Siinä on yksivaiheinen AC-laturi, jonka teho on tuo 7,2 kW.
    Sen saman 7,2 kW se ottaa 1x32A tai 3x32A latauslaitteesta.

    En ole juuri missään kauppakeskuksessa viimeaikoina nähnyt kuin 3x32A -latauslaitteita. Siksi otin vertaukseksi tuon kauppakeskuslataamisen.

    Useimmat pystyvät kotonaan lataamaan Konaa 1x 8-20 Ampeerin latausvirralla, eli noin 1,8 - 4,5 kW:n teholla. Tuo ei sinänsä ole mikään heikkous, ellei aja tosi paljon säännöllisesti päivittäin. 20A:n latausvirrallakin 10 tunnin yössä ehtii ladata pitkästi yli 200km ajoja vastaavan energiamäärän.

    Mutta se on tosiasia, että jos säännöllisesti ajaa peräkkäisinä päivinä yli 200km ja ei saa päivän aikana esim. töissä lataukseen autoaan, niin silloin tarvitaan vaikka Renault Zoe, jossa on 22 kW:n tehoinen kolmivaihelataus.

  • MK - 11.11.2018 klo 23:04

    Kiitos selkeästä vastauksesta, Tosiaan näyttäisi tietoni olevan vanhentuneet. Kokemukset tosiaan rajoittuvat hybridilläni ilmaisiin Sello/Ikea/Iso-Omena-akselille ja näistä ainakin kaksi ensimmäistä on vain 3,2kW - tosin en välttämättä kertakäynnillä huomaa eroa, koska se on maksimi, jonka Outlander osaa imeä Type 2:lla. Näillä kokemuksilla voin sanoa, että vaikka kovin usein tuo latausaika ei välttämättä vaikuta, niin sitten kun se osuu kohdalle, niin voi harmittaa melkoisesti. Siksi AC-latausteho (tai oikeammin kotilataus tekniikasta riippumatta) pelkästään on yksi tärkeimmistä osa-alueista pisteyttäessäni seuraavaa autoani.

  • Valtteri - 28.11.2018 klo 9:59

    Varmaan aika lailla kaikki uudet julkiset laturit ovat 3x32 A, ja oliskohan Ikeakin päivittänyt omiaan nyt kun latauspisteet muuttuivat? Yksivaiheisia latureita varmaan näkyy vaan paikoissa, jossa laturit ovat tosi vanhoja, tai jossa on käytetty vanhaa lämmitystolppakaapelointia.

    Itse vetelen 120-150 km päiväreissuja, ja puoli vuotta ollaan selvitty uudessa kodissa pelkällä schukolla, kun päivän aikana on mahdollisuus ilmaiseen kolmivaihelataukseen mm. Fazerilla, Jumbossa, Kaaressa ja Varustelekassa.

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Tietoa blogista

Kirjoittelen tähän blogiin ihan tavallisen sähköautoilijan kokemuksia, uusien sähköautojen koeajoja sekä muuta yleistä sähköisestä liikenteestä.

Arkistot
2019 (23)
kesäkuu (2)
BMS-päivitys helpotti #rapdigate haittaa, mutta ei poistanut ongelmaa 40 kWh Leafissa
Menikö lataushybridien aika jo ohi Suomessa - uusien sähköautojen ensirekisteröintien määrät vahvassa kasvussa
toukokuu (5)
ABB FIA Formula E ja Berliinin E-Prix esittelyssä
ABB FIA Formula E Berliinin osakilpailua seuraamassa 24. ja 25.5.2019
Volkswagenin edullisen ID3 First Edition -sähköauton varauskirja on nyt auki
Tätä sähköautoihin on odotettu -vetokoukku edullisempaan hintaluokkaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit räjähdysmäisellä kehityksellä huhtikuussa 2019 -muiden autojen määrät laskussa
huhtikuu (6)
Sähköautojen yleistymisen todelliset hidastajat
Onko Leaf 40 kWh:n akun kuntoisuuden jatkuvasta laskemisesta haittaa käyttäjälle?
Sähköautojen kanta kehittyi 78 % edellisestä vuodesta Q1/2019
Yksi pieni esimerkki sähköautoilijan arjesta
Maaliskuussa jälleen kaikkien aikojen ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Vuosi Nissan Leaf 40 kWh sähköautolla
maaliskuu (6)
Ensimmäinen sähköautojen talvitesti TM-lehdessä
S 3 X Y -automallisto on valmis, kun Tesla esitteli uuden Model Y:n
Vaihtoehtoisia energiamuotoja käyttävien henkilöautojen rekisteröintimäärät nousevat
Helmikuussa 2019 ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä
Sähköauto Nissan Leaf hääautona
Millainen on Nissan Leaf 40 kWh talviautona?
helmikuu (2)
Hiihtolomailemaan mökille 330 km päähän Viitasaarelle 40 kWh Leafilla
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä tammikuussa 2019
tammikuu (2)
Kulutustesti Nissan Leaf 40 kWh -sähköautolla -28°C kelissä
Sähköautoilun vuosi 2018 Suomessa
2018 (67)
joulukuu (9)
Käytettyä 30 kWh Leafia suunnitteleva -ole tarkkana akun kunnon kanssa
Miten sujuisivat arjen ajoni Hyundai Kona sähköautolla?
Sähköauto Konalla työkeikka Kangasala-Helsinki-Kangasala 340 km -ilman yhtään latausta
Marraskuussa 2018 sähköautoja ensirekisteröitiin yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen nähden
Hyundai Kona Electricillä oli lataushaasteita tuiskussa ajon jälkeen
Sähköauto Kona Electricillä 285 kilometriä mökiltä kotiin tuiskussa ja sohjossa
Hyundai Kona Electric 64kWh:lla 408 km mökkimatka Vantaalta Viitasaarelle
Päivän työkeikka Helsingissä -sähköautolla liityntäparkkiin
Audi e-tron GT -sähköauton konsepti
marraskuu (8)
Sähköauton työpaikkalataamiselle on määritelty verotusarvo 30 euroa kuukaudessa 1.1.2019 alkaen
Tesla Model 3 kylmätyypit Vetokujalla
Sähköautoiluni CO2-päästöt syys- ja lokakuussa 2018 olivat alle 18g/km
Auto 2018 oli sähköautojen läpimurtoa
Auto 2018 -Audi e-tron sekä Elaine -sähköautot
Auto 2018 -Hyundai Kona Electric
Sähköautojen ensirekisteröinnit yli kaksinkertaistuivat lokakuussa 2018
Sähköautoiluun liittyviä blogeja ja internetsivustoja
lokakuu (4)
Omalta katolta aurinkoenergiaa sähköautolleni
Suomen yleisin sähköauto on Tesla
Sähköauto Nissan Leafilla Alastaron moottoriradalla
Todellinen sähköautojen Kona on saapunut Suomeen!
syyskuu (8)
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 4-10
Sähköautoiluni CO2-päästöt nousivat hieman heinä- ja elokuussa 2018
Sähköautoilu perustuu parhaimmillaan sujuvaan kotilataamiseen
Suurempi akku sähköautossa -pienempi latausteho kotona riittää!
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunnit 2 ja 3
Ajo-opetusta sähköautolla: oppitunti 1
Ajo-opetusta sähköautolla
Elokuussa sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat vahvaa kehitystään
elokuu (7)
Testi: näin paljon sähköauton kulutus kasvaa kattotaakan takia
Sähköautoiluni CO2-päästöt kesäkuussa 2018 olivat alle 12g/km
Sähköautojen ensirekisteröinnit pienellä kehityksellä heinäkuussa 2018
LeafSpy on Leafistin paras ystävä
Nissan Leaf matka-ajon 24/7 ajotesti 1423 km Lofooteilta Jyväskylään
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen Lofooteilla seikkailemiseen
Sähköauto Nissan Leafilla Norjan Lofooteille menomatkan matkatarina
heinäkuu (4)
Sähköauto Nissan Leafilla Hossan kansallispuistoon sähköttömälle leirille
Kia Soul EV koeajoraportti
Sähköautojen ensirekisteröinnit 31% kehityksellä alkuvuonna 2018
Jaguar I-PACE -sähköauton koeajoraportti
kesäkuu (7)
Kun sähköautoilija kaasuautoa tankkasi
Avoin asiakastoive sähköautoilijalta Nokian renkaille
CO2-päästöt sähköautollani olivat huhtikuussa alle 16,5g/km
Miten minusta tuli sähköautoilija ja bloggaaja?
Mistä sähköautoa saa ladata? Entä mistä ei pidä ladata?
Toukokuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit alamaissa
Sähköautoilija tutustuu kaasu-Seattiin
toukokuu (4)
Sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 10000 km käyttäjäkokemus
Huhtikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit edelleen hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 40 kWh on erinomainen kesäisten harrastusvälineiden kuljettamiseen
Nissan Leaf 40 kWh 2018 -koeajoraportti
huhtikuu (5)
Sähköauto Nissan Leaf 40kWh mukana EcoRun-kilpailussa
Esittelyssä Ratio Electric 16A(11kW) 3-vaihe -matkalatausjohto
Testattua: Nissan Leaf 40kWh:n akusta on todellisuudessa käytettävissä 37,6 kWh
Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä Q1 2018
Uusin Nissan Leaf 40kWh on toimiva sähköauto jo yllättävän monelle taloudelle
maaliskuu (4)
Talvella mökkeilemään sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla 280 km päähän
Nissan Leaf 40 kWh tarjoaa sähköautoilun iloa myös talviurheilun harrastajille
Ensikokemuksia uudesta Nissan Leaf 40 kWh sähköautosta
Helmikuussa 2018 edelleen niukkuutta sähköautojen ensirekisteröinneissä
helmikuu (4)
24 kWh Leafilla talvilomalla mökkeilemään Viitasaarelle vuonna 2018
Moto GP:n rinnalle tulevaan Moto-e -luokkaan Energican sähkömoottoripyörät
Tammikuussa 2018 sähköautojen ensirekisteröinnit vain pienellä laskulla edellisvuodesta
Nissan Leafin akku latautuu kylmänä nopeammin AC-laturista
tammikuu (3)
Liikennekäytössä olevien sähköautojen kanta kasvoi vuodessa 72%
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä yli kaksinkertaistui vuonna 2017
Sähköautoilun vuosi 2017 historiankirjoihin
2017 (63)
joulukuu (1)
Sähköautojen ensirekisteröinnit jatkoivat marraskuussa vahvaa nousua
marraskuu (5)
Toiveena autokauppa-alustoille hakukriteerien ajankohtaistamista
Uusi Tesla Roadster lyö maailmanennätys lukemat sähköautoille
Tesla Semi on mullistava kokonaisuus
Sähköautotie Tampereelta Jyväskylään on vihdoin avattu!
Lokakuussa 2017 uusien sähköautojen ensirekisteröinneissä niukkuutta
lokakuu (9)
100000 km ajetun sähköauto Nissan Leafin akku uuden veroinen
Tesla on yleisin sähköauto
Uusi Nissan Leaf 40kWh ennakoi sähköautoille kiihtyvää yleistymistä
Tesla ylivoimaisesti suosituin sähköauto Suomessa Q1-3/2017
Frankfurt IAA2017 Sähköautoilevan motoristin silmin (yhteenveto)
Boom e-Cruiser esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Citroen esitteli IAA2017 automessuilla E-Meharia
Kiinalaiset automerkit esittelivät Frankfurtin IAA2017 messuilla Eurooppaan pian tulossa olevia sähköautoja
Renault esitteli jo tuttuja sähköautoja Frankfurtin IAA2017 messuilla
syyskuu (12)
Jaguar I-PACE oli esillä Frankfurtin IAA2017 messuilla
Opel Ampera-e oli esillä Frankfurtin autonäyttelyssä
Aspark OWL sähköinen urheiluauto Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Honda Urban EV concept esiteltiin Frankfurtin autonäyttelyssä 2017
Audi mukaan Formula E -sarjaan e-tron autollaan
Hyundai Motor Groupin Kialla ja Hyundailla Frankfurtissa 2017 esillä vanhat sähköautomallit
Borgward tekee sähköautoillaan paluuta markkinoille Frankfurtin automessuilla 2017
BMW:llä oli Frankfurtissa 2017 kaksi sähköauton prototyyppiä näytillä
Volkswagen Group esitteli useita kiinnostavia sähköautoja Frankfurtissa 2017
Daimler esitteli Frankfurtissa 2017 useita sähköautoja
Sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit jatkoivat elokuussa vahvaa kehitystä
Parkkisähkö Oy tuo hyvää pöhinää sähköautojen lataamiseen
elokuu (6)
Vihdoin sähköautovertailu suomalaisessa lehdessä
Käytettyinä tuodaan edelleen vähän sähköautoja maahan
Electric GT -rata-autoilun sähköisempi aikakausi on tulossa pian
Sähköautomatkailua Itä-Suomessa sähköauto Nissan Leafilla
Heinäkuussa 2017 sähköautojen ensirekisteröinnit jatkavat hyvällä kehityksellä
Nissan Leaf 90000 km kokemuksia
heinäkuu (3)
Sähköautoja (BEV) on rekisteröity puolessa vuodessa jo tuntuvasti enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä!
Tesla Model 3 tuotanto alkaa tällä viikolla
Opel Ampera-e tilauskirjat avattu myös Saksassa
kesäkuu (4)
Kuka sähköistäisi vilkkaan pääväylän Tampereen ja Jyväskylän välillä?
Sähköautot ovat olleet lähes kahden kauppaa Suomessa
Sähköautojen (BEV) rekisteröinnit 1-5/2017 reilusti yli kaksinkertaistuneet!
Sähköauton kulutus korreloi lämpötiloja
toukokuu (2)
VW e-Golf 35,8 kWh koeajoraportti
Huhtikuun 2017 sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit yli 100% kehityksellä
huhtikuu (3)
Sähköautoille tarvitaan taloyhtiöihin myös vieraslatauspaikkoja
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä räjähdysmäisessä kasvussa Q1/2017
Renault Zoe 40 z.e Intens -suloisen sähkökirpun koeajoraportti
maaliskuu (5)
Talvella mökkeilemään sähköauto Hyundai Ioniqilla, 280 km matkatarina
Hyundai Ioniq Electric -koeajoraportti
Suomesta löytyy huipputason sähköauto-osaamista sekä koulutusta -sähköautoileva motoristi menossa tutustumaan
Sähköautojen ensirekisteröinnit hyvällä kehityksellä edelleen tammi-helmikuussa 2017
Nissan Leaf -sähköauton kulutus helmikuussa 2017
tammikuu (7)
Opas käytetyn Nissan Leaf -sähköauton ostamiseen
Energica Eva ja Ego -sähkömoottoripyörät: TAHDON
Tulevaa ennakoidessa ei aina voi osua oikeaan -sähköautojen rekisteröintimäärä ei kehittynytkään vuonna 2016
Sähkö-Nysseä koematkustamassa
Tampereen keskusta on saanut vihdoin sähköautojen pikalaturin
Joulukuussa 2016 uusien täyssähköisten henkilöautojen ensirekisteröintien määrä jopa nelinkertaistui!
Nissan Leaf sähköauton kulutus ja toimintamatka kuukausittain vuonna 2016
helmikuu (6)
Onko nyt liikennemyymälän muutoksen aika?
Sähköautoilun kannalta mielenkiintoinen vuosi 2017 alkanut jo
Käytetyn Tesla Model S -sähköauton ostajan opas
MP 17 -sähkö tekee tuloaan prätkiinkin
Sähköautojen suosio tammikuussa 2017 suorastaan räjähti viime vuodesta
Lämmin tammikuu laski sähköauton keskikulutusta tuntuvasti
2015 (58)
kesäkuu (6)
Kodin energiavarastot: miksi ei myös siis range-extender
Leafilla mökille Viitasaarelle 272 km
Juhannuksen viettoon Viitasaaren mökille Leafilla
Sähköautoilija kaipaa helposti käytettäviä yksinkertaisia latauspaikkoja palveluiden yhteyteen
Kiitos ABC-ketjulle sähköisen liikenteen kehittymisen eturintamassa olemisesta
Toukokuussa aiheutin 449 kg vähemmän CO2-päästöjä käyttämällä sähköautoa
elokuu (5)
Tieto- ja liikennemuseossa 2035
Energiatehokkuustilastoja Carwingsista
CHAdeMo Suomen Moottoripyörämuseossa
Kenelle en halua suositella sähköautoa 2015-vuonna
Viitasaaren Seutu 6.8.2015: mökkimatka onnistuu sähköllä
syyskuu (4)
Pikalatausverkoston tarve sähköauton matka-ajossa
Sanomalehti Keskisuomalainen: Täältäkin saa jo sähköä
Jyväskylään asti Suomen suosituimmalla sähköautolla
Kiitos Neste JämsänPortti, sähköautoilijan toivetta on kuultu!
joulukuu (5)
Sähköautoilijakin maksaa ajostaan veroja, mutta vähemmän
Mitä sähköautoilu on opettanut vuonna 2015
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän skenaarointia 2017-2020 Suomessa
Uusien sähköautojen ensirekisteröintimäärän ennakointia 2016-vuodelle Suomessa
Sähköautoilla on imua!
heinäkuu (4)
Perheen rantalomalle, lentoasemalle Hki-Vantaalle meno ja paluu Leafilla
10000 km Nissan Leaf sähköautolla, mitä se on opettanut?
Kangasalan Sanomat 28.7.2015: Prisma Kangasala sähköauton latauspiste avattu
Kiitos sähköautoilevan kaupan asiakkaan toiveen kuuntelemisesta!
marraskuu (6)
Sähköautojen läpimurto on lähellä
Leafin kulutus kasvaa sateella enemmän kuin kuivalla pikkupakkasella
Vihreällä kaistalla blogivierailu
Kun sähköautoilijalta loppui sähkö
Sähköauto kulkee ja murtaa uskomuksia: Kangasalan Sanomat 6.11.2015
Sähköisen liikenteen kehittymiseen liittyvät mahtivoimat
lokakuu (1)
Leaf sähköauto toimii hyvin pikkupakkasella -5c
toukokuu (8)
Sähköauton latausta Prisma Kangasalan asiakkaille tulossa
Matka-ajoa Kangasala - Helsinki - Kangasala 365 km päivässä
Kiitos Suomen valtion huonon tuen: menetetyt CO2-säästöt
Matka-ajoa Vierumäki - Sahalahti 185km 2:lla pikalatauksella
Matka ABC Lahdesjärveltä Vierumäelle
FAQ Sähköautoilijalle toistuvasti tehdyt kysymykset
Ympäristövaikutuksia
Lukuisia iPhone Appseja Nissan Leafin käyttäjälle
huhtikuu (19)
Olen hyvin hämmentynyt, positiivisesti
Energian kulutus työmatkalla, reitti 2: nopein
Matka Kangasala - Jyväskylä Kangasala 135km Nissan Leafilla
Energian kulutus työmatkalla, reitti 1: lyhyin
Rengaspaineilla toimintasädettä lisää?
Leaf Link App iPhonessa
Matka-ajoa Kangasala - Jämsän Himos
Nissan Carwings - ajoneuvon multimedialaitteen opettelua
Akun max latausasteen nostaminen 80% oletuksesta 100%
P-hämppi tarjoaa ilmaista latausta
Kotilatauspisteellä lataaminen
Ensimmäiset pikalataukset ABC Kivimaa ja ABC Tiiriö olivat hämmentävän nopeita!
Ensimmäinen maantieajo Kouvola - Lahti - Hämeenlinna - Kangasala
Muutoksen aika on nyt. Uusi päästötön autoiluni alkaa tänään!
Leafin lataaminen ABC:ltä ihmetyttää tulevaa sähköautoilijaa
Sähköauton lataus liityntäpysäköintipaikkoilla?
Omnikanavaista autoilua
Juhlava julistus työpaikan sähköpostissa
Pikalatausverkoston kummastelua
2016 (80)
helmikuu (7)
Sähköautojen ensirekisteröintien määrä nousi tammikuussa 2016
Kuinka pitkälle Espoosta pohjoiseen päin pääsee Nissan Leaf 30kWh -sähköautolla talvella?
Nissan Leaf -sähköautolla Kangasalta hiihtoloman viettoonViitasaarelle:matkatarina
Sähköautosanastoa
Sähköauton latauslaitteen valinta
Sähköautoa ei voi unohtaa laittaa lataukseen -vai voiko sittenkin?
Ullan Pakari, Riihimäki: sähköautoilija kiittää latauspisteestä
maaliskuu (4)
Käänteentekevän Tesla Model 3 -auton varaukset alkavat 31.3.2016: Tekisinkö varauksen?
Minkälainen vaikutus olisi 40 kWh akulla sähköauton käytettävyyteen?
Nissan Leaf 30 kWh 2016 -koeajoraportti
Sähköautojen myynti yli tuplaantui helmikuussa 2016!
huhtikuu (5)
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit Q1/2016 hyvällä kehityksellä!
Nissan Leaf on toimiva talviauto muutamalla varauksella
Sähköauto hyödyntää moottorijarrutuksen energiaa ylivertaisen moottorin hyötysuhteen lisäksi
Karmeimmat sähköautokonseptit ja tuotantoonkin päässeitä
Teslalla nyt vaan on automallisarja, joka on S=X
toukokuu (4)
Sähköautojen ensirekisteröinnit 1-4/2016 hyvällä 13% kehityksellä
Nissan Leaf sähköauton kulutus kesällä vs talvella
Vuosi sähköauto Nissan Leafilla: kokemuksia
Zero S 9,8 kWh -sähkömoottoripyörän koeajoraportti
kesäkuu (12)
Uusien sähköautojen myynti sakkasi toukokuussa
2016 Juhannuksen viettoon Viitasaarelle sähköauto Nissan Leafilla
Sähkömoottoripyörien koeajoraportteja
Nissan Leaf aiheisia videoita
Blogikirjoitus blogin kirjoittamisesta
Sähköauton hintakehitys e/kWh ennakoi yleistymistä
Sähköautoilijat ry ja sen puheenjohtaja Teollisuusneuvos Kari Kallonen
Tesla Model S 85+ koeajo
Sähköautoilevan motoristin superperjantai 10.6.2016
Brammo Empulse R -sähkömoottoripyörän koeajo
Nissan Leaf kulutus moottoritiellä 120 km/h nopeudessa kesäkelissä
Savuton alue, miete Lontoon matkalta
heinäkuu (9)
Uusien sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit edelleen alamaissa kesäkuussa 2016
Nissan Leafin akku kestää käyttöä
Leaf-kuljettajan vierailu Tesla Club Finlandin kokoontumisessa
Nissan Leafiin uudet kesärenkaat alle
Sähköautoilun historiaa
BMW i3 koeajoraportti
Koska koittaa Kreikan saarten vihreämpi aika?
Suomessa myytävien sähköautojen hinta/toimintamatka km (EPA)
Jonossa tulossa houkuttelevia sähköautouutuuksia
elokuu (9)
Nissan Leaf kulutukset kuukausittain: lämpötila ja keskinopeus vaikuttavat toimintamatkaan
Heinäkuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröinnit lähes täysin pysähdyksissä
Nissan Leaf 30 kWh ja BMW i3 33 kWh ovat erinomaisia valintoja useille autoilijoille
Sähköautojen koeajoraportteja
Tulossa olevia sähkömoottoripyöriä
Sähköisen liikenteen tietopankki
Tesla Roadster Sport -koeajoraportti
Tesla Showroom Oxford Street, London -ensimmäinen vierailuni Teslan showroomissa
Sähköautolla ajaminen on halpaa, paitsi pieni akkuisella Nissan Leafilla matkailu julkisia latauspisteitä käyttäen
syyskuu (8)
Sähköautolla Espoosta lappiin ja samantien monin verroin pidemmästikin!
Renault Zoe 41 kWh tulee olemaan erittäin houkutteleva sähköauto!
Pariisin autonäyttelystä 2016 on tulossa sähköautoilulle uutuuksien juhlaa
Sähköautoilija kiittää Ikeaa latauspisteistä
Nissan Leaf 60000 km kokemuksia
Järkevää sähköautotarjonnan monipuolistamista: SOLO Electra Meccanica
Täyssähköautojen ensirekisteröinnit edelleen 2016 elokuussa alhaisella tasolla
Nissan Leaf ajot kuukausittain elokuun 2016 loppuun asti
tammikuu (8)
Nissan Leaf pakkastesti -12..-15 asteessa
30000 km Nissan Leaf sähköautolla
Sähköauton valintaopas
Tulossa olevia sähköautoja
Sähköinen liikenne myötätuulessa Tampereella!
Sähköauton pikalataus Jyväskylässä, kiitos Jyväskylän Energia ja Virtapiste
LeafSpy on Leaf-kuljettajan hyvä ystävä
Leafilla pelastamaan polttomoottoriautoa -22 asteen kelissä
joulukuu (3)
Sähköauton latauslaitteet toimivat hyvin
Uusien sähköautojen ensirekisteröinnit marraskuussa 2016 odotetusti vähissä
40 kWh akku olisi riittänyt marraskuussa erittäin hyvin kaikkien päivien ajoon
marraskuu (5)
Onko sähköauton paino ongelma?
Auto 2016 -tapahtuma sähköautoilijan kokemana
Lokakuussa 2016 hiljaista uusien sähköautojen rekisteröinneissä, silti enemmän kuin viime vuonna
Leafin kulutus kuukausittain 18 kk ajalta
Perspektiiviä saasteongelmaan: 300 miljoonaa lasta elää alueilla, joissa on erityisen saastunut ilma
lokakuu (6)
Sähköajoneuvot rynnivät pian myös autourheilun kuninkuusluokkien reviireille
Talvi ei yllättänyt taaskaan sähköautoilijaa
Tesla on ylivoimaisesti Suomen yleisin sähköauto
Akkutesti Nissan Leafille 100% latauksesta tyhjäksi asti
Syyskuussa 2016 uusien sähköautojen ensirekisteröintitilastolle uusi kuningas: Tesla Model X
41 kWh Zoe on jo useille erinomainen sähköauto

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!