Me tykkäämme sinusta!
Tykkäätkö sinä jo meistä?
Me tykkäämme sinusta!
Tykkäätkö sinä jo meistä?
maanantai 27.02.2017 Avainsanat: Koeajo , Lexus , Muilla autoilla ajaminen
Kyselin taannoin, minkä auton haluaisitte, että koeajaisin blogiini. Vastaukset jakautuivat melko tasaisesti kolmen ehdokkaan; Seat Leonin, Toyota CH-R:n ja Lexus IS 300h:n; välillä, mutta lopulta Lexus sai eniten ääniä.
Minulla ei ole koskaan ollut erityistä mielikuvaa Lexuksesta muuten, kuin että se on hintava luksus-Toyota. Muita ajatuksia ei oikeastaan ole päässyt syntymään merkin harvinaisuuden vuoksi. Mielenkiintoista olikin nyt päästä testaamaan, olisiko siinä sitä jotain vs. Toyota, jota pidän automerkkinä äärimmäisen tylsänä. Toyotan hybriditekniikka on kuitenkin ihan ylivetoa, joten se yhdistettynä kiinnostavaan autoon voisi jopa herättää ostohaluja. Ei muuta kuin testaamaan!
Ihmettelimme tammikuisella vierailullamme OK Autolla, miksi Lexuksia ei ollut sisällä näytillä kuin yksi. Tämä johtuu siitä, että vain oikea Lexus-myymälä saa pitää varsinaisia showroom-autoja. Oikealla Lexus-myymällä pitää olla oma rakennus vain Lexuksia varten. Tällaisia liikkeitä on Suomessa vain yksi, Helsingin Kaivokselassa.
Lexus Jyväskylä on Kaivokselan myyntipiste ja sisällä hallissa ollut auto ei ollutkaan showroom-auto vaan käytetty auto vaihtoautopuolelta. (Edellisen korimallin esittelyauto, mutta silti.)
Lexuksen ideologiaa on se, että kaikki on tiptop. Miksi tehdä asiat hyvin, kun ne voi tehdä erinomaisesti? Tavoitteena on aina kotoisa fiilis. Tämä näkyy sekä koeajajalla, että Lexuksen huoltopalveluja käyttävällä asiakkaalla.
Jos sovittu koeajo on kesällä, autosta löytyy kylmää juotavaa. Ja nyt kun koeajo oli talvella, oli auto pihalla valmiiksi käynnissä, jotta sisällä on mukavan lämmin.
Huoltoa käyttävän asiakkaan palvelu alkaa jo saapumisesta: pihalle on merkitty asiakkaan nimellä oma parkkiruutu. Huollon ajan asiakas voi nauttia virvokkeita tai tehdä töitä erityisessä Lexus Loungessa. Suomalaiset yleensä lähtevät ennemmin töihin kuin jäävät hengaamaan autoliikkeeseen, mutta tämäkin onnistuu näppärästi, sillä huollon asiakas saa aina käyttöönsä sijaisauton.
Lexus IS urheilusedanin kolmas sukupolvi tuli myyntiin vuonna 2013, jolloin siitä tuli tarjolle myös hybridiversio (h nimen perässä). Vuoden 2016 lopulla IS koki faceliftin, jonka yhteydessä mm. takajousitus uudistettiin, jotta ajettavuus olisi entistäkin parempi.
Koeajoon saamani Lexus IS 300h oli varustetasoltaan Comfort. Se on varustetasoista alimmainen, mutta ilmeisen riittävä, koska sitä myydään eniten. Lisävarustelistalta autoon oli valittu Lexus Navigation -järjestelmä sekä Business-paketti, joka sisältää avaimettoman käynnistyksen, pysäköintitutkan ja tummentuvan taustapeilin. Hintaa koeajamallani autolla oli reilu 47 000 e.
Pidin Lexuksen ulkonäöstä tosi paljon. Aina kun lähdin sillä kotoa liikenteeseen, katsoin eka, että kuka on pysäköinyt noin hienon auton meidän parkkiruutuun ... eikun hetkinen, sehän on se Lexus! Muotoilussa on sellaista sopiva särmää.
Lexuksen nykyisen malliston tunnusmerkki on ajovaloumpioiden alapuolella sijaitsevat led-päivävalot. Ne ovat mielestäni toisaalta ihan makeat, mutta ovat toisaalta turhan irrallaan.
Takavalojen lediraidoista tykkäsin tosi paljon. Lienevät yhdet kauneimmista takavaloista, mitä olen sedaneissa nähnyt.
Lexuksen maalipinta ansaitsee myös erityismaininnan, sillä se oli jotenkin käsittämättömän hohtava. Omakin autoni on maalattu helmiäismaalilla, mutta Lexuksessa helmiäistä tuntui olevan paljon enemmän. Kaukaa katsottuna auto näyttää vain tavalliselta valkoiselta, mutta lähemmällä tarkastelulla se oikein hohti.
Lexus IS 300h oli ajotuntumaltaan vallan mainio. Kyyti oli niin sanoakseni eleettömän mukavaa. Vaikka auto on urheilullinen, ei sen alusta ole liian kova. Kuopat ja hidastetöyssyt ylittyivät sivistyneesti, eikä loivissa töyssyissä tarvinnut jarrutella.
Myös maantiellä IS oli oikein miellyttävä, eikä ajaminen käynyt puuduttamaan pidemmälläkään matkalla. Melutasokaan ei noussut mitenkään pahaksi, vaikka autossa oli alla uudenkarheat nastarenkaat. Uskoisin, että kitkoilla tai kesärenkailla varustettuna auto olisi todella hiljainen.
Hybridivoimalinjan ansiosta liikkuminen on tasaista ja taloudellista. Vaihtamalla ajotilan ecosta normaalille tai sportille alkaa auto myös kiihtyä, eikä sillä todellakaan jää jalkoihin.
IS oli ensimmäinen takaveto, jota olen ajanut talvella. Ja oli muuten superhauskaa! Liukkaalla kelillä oli makeaa antaa autolle vähän ylimääräistä kaasua risteyksistä kääntymisen loppuvaiheessa, kun se oikaisi niin kätevästi suunnan. Toista se on puskevalla etuvedolla.
Ainut ajamiseen liittyvä harmitus oli kaupungissa ajaessa huono näkyvyys oikealle. IS:n sivupeilit ovat kookkaat ja vaikka niiden ja A-pilarin väliin jää rakoa, peittää oikeanpuoleinen peili silti aika paljon näkyvyyttä ja risteyksissä kääntyessä pitikin vähän kurkkia jalankulkijoita etuikkunasta ja sivuikkunasta. Vasemmalla ongelmaa ei niinkään ollut.
Ajoin Lexuksella koeajoviikonloppuna vähän reilut 500 km. Ajo oli maantiepainotteista ja ajotilana eco muutamia vauhdikkaita sport-asetuksella tehtyjä kiihdytyksiä lukuunottamatta. Ajotietokoneen mukaan keskikulutus oli tällä matkalla 5,5 l / 100 km.
Myöhemmin kävin kokeilemassa vielä IS:n suoriutumista vakioksi muodostuneella taloudellisen ajon lenkilläni, joka sisältää sekä kaupunkia että maantietä. Ekalla yrityksellä kulutus oli 4,8 l/100 km ja jälkimmäisellä 5,1 l/100 km. Jälkimmäisellä ei tapahtunut mitään kummia, joten suurempi kulutus selittynee sillä, että olin pihistellyt ensimmäisellä lenkillä akun hieman tyhjiin.
Ei näillä kulutuksilla taloudellisen ajon kilpailuja voiteta, mutta 223-hevosvoimaiselle ja 1700 kg painoiselle autolle tulos on mielestäni todella hyvä!
Mittaamani kulutukset jäivät aika paljon Comfort-mallin ilmoitetusta kulutuksesta 4,2/4,3/4,4 l / 100 km (yhdistetty/kaupunki/maantie). Kulutus olisi todennäköisesti hieman matalampi, jos alla olisi kesärenkaat ja auto olisi sisään ajettu. Nyt auto oli lähes ajamaton, sillä koeajon alkaessa matkamittarissa oli vain 140 km.
Lexuksen ajotietokone oli käytännössä samanlainen kuin Toyotassa. Sammutuksen jälkeinen ajon yhteenveto, joka sisältää myös kulutustiedot, on kuitenkin jätetty pois. Taloudellisen ajon harrastajalle tylsä juttu, mutta tavanomaiselle Lexuksen ostajalle tuskin mikään kynnyskysymys. Autosta kuitenkin näkee tankkausvälin kulutuksen ja lisäksi on yksi kulutusmittari, jonka voi nollata silloin kun huvittaa.
IS 300h:n kaikki valot ovat ledejä. Autossa on vakiona valoautomatiikka, joka vaihtaa päivävaloilta ajovaloille hyvin innokkaasti, jos ulkona hämärtyy yhtään. Jopa aurinkoisena talvipäivänä auto halusi käyttää ajovaloja heti, kun ajoin vähänkin varjoon.
Lexuksen pitkät valot olivat mielestäni hyvät. Sen sijaan lyhyet valot olivat pimeällä maantiellä onnettomat. Ne kyllä valaisevat hyvin, mutta ovat todella lyhyet ja valo loppuu kuin seinään. Inhottavaa tilanteissa, kun pitää vaihtaa lyhyille vastaantulijan kohtaamista varten tai jonkun perässä ajaessa.
Jo pikaisella koeistumisella tammikuussa vakuutuin IS:n penkin mukavuudesta, eikä minun tarvinnut pettyä, kun pääsin autolla oikeasti tien päälle. Oikea ajoasento löytyi nopeasti. Jämäkkä ja reilusti sivuttaistuettu istuin piti syleilyssään tiukemmissakin kurveissa ja ajoasennosta sai todella mukavan. Tuntui, kuin olisin yhtä auton kanssa!
Vielä täydellisempi penkki olisi ollut, jos siinä olisi ollut ristiseläntuki, sillä nyt selkänoja oli minulle aavistuksen liian kuppimainen. Ristiseläntuensäädön kyllä saa lisävarusteena, mutta vain nahkapenkkeihin korkeampien varustetasojen yhteydessä, mikä nostaa auton hintaa huomattavasti. Mielestäni sen pitäisi oikeasti olla tämän hintaluokan autossa ehdottomasti vakiona.
Lexuksen myyjä kertoi, että faceliftatussa mallissa IS:n penkkien reisitukea on parannettu entisestään. Minulle se oli aika passeli, mutta 180-senttinen mieheni olisi kaivannut istuinosaan hieman lisää pituutta tai pituuden säätömahdollisuutta.
Lexuksen hyvä käytettävyys alkoi heti ulkoa. Kun avaimet ovat taskussa ja käden asettaa oven kahvalle, keskuslukitus aukeaa. Todella näppärää! Ovien lukitus onnistuu myös avaimiin koskematta; tarvitsee vain hipaista oven kahvassa olevaa syvennystä.
Lexuksen kojelauta ei ole maailman harmonisin, koska siinä on niin paljon erilaisia nappeja. Annettakoon tämä kuitenkin anteeksi, sillä fyysiset napit ovat helppoja käyttää.
Lexus on tehnyt valtavirrasta poikkeavan ratkaisun jättämällä autosta pois kosketusnäytön. Näyttö toki löytyy, mutta sitä ohjataan vaihdekepin vieressä olevalla rullavalitsimella. Sen käytettävyys on kosketusnäyttöön verrattuna ylivertainen, koska hallinta tapahtuu näppituntumalla eikä tarvitse katsoa tarkkaan, mihin sormella osoittaa. Riittää, että sivusilmällä katsoo, minne valikossa haluaa ja pyörittelee rullalla oikeaan kohtaan.
Ohjaintatilla oli myös varsin kätevä kirjoittaa osoite navigaattoriin jopa vauhdissa. Ei hankalaa sormella sohimista, vaan kätevää kirjainten valintaa kiekosta, joka oli kuin numerokiekko vanhanaikaisissa puhelimissa.
Kaikista kalleimmassa varustetasossa ohjaintatti on korvattu Remote Touch -nimisellä ohjaimella, jota on Lexuksen mukaan yhtä helppo käyttää kuin tietokonehiirtä. Sitä moitittiin kuitenkin vaikeakäyttöiseksi mm. Tekniikan Maailmassa, joten parempi vain, että suurimmassa osassa autoja on ohjaintatti.
Lexuksen vakiovarusteena olevat poppivehkeet toistivat musiikin huomattavasti keskimääräisiä autojen kaiuttimia paremmin. Pieni outous laitteessa kuitenkin tuli vastaan: siinä missä radiosta soitettu musiikki oli vivahteikasta, kuulosti bluetoothilla liitetyn puhelimen musiikki todella lattealta, eikä siihen auttanut edes ekualisaattorin säätäminen. Sitten kun puhelimen liitti autoon USB:n kautta, musiikki soi taas puhtaasti.
Keskikonsolissa vaihdekepin vieressä on muuten täydellinen kolonen kännykälle. Vielä kun USB-liitin sijaitsee keskikyynärnojassa, on puhelimen lataaminen ja mukana kuljettaminen tosi näppärää.
Lämpötilan säätimen kanssa Lexuksen suunnittelijat ovat menneet metsään. Se ei nimittäin ole nappi, vaan viiva, jota pitkin sormea liu’uttamalla lämpötila muuttuu. Säätimen käyttö on täysin tunnotonta ja sitä pyyhkäisemällä ei koskaan tiedä, minkä lämpötilan saa - sen verran nopeasti numerot ruudulla muuttuvat.
Lämpötilaa voi myös säätää täpyttämällä viivan ylä- ja alareunaa, mutta sekään ei ollut kovin varmatoimista, ainakaan hanskat kädessä. Vanha kunnon kiertokytkin olisi toiminut varmemmin.
Miten minusta tuntuu, että kaikki koeajoni päättyvät sanoihin, että pidin autosta tosi paljon? Siksi täytyykin pureutua yksityiskohtiin, joista löytyy syitä, olisiko auto ostamisen arvoinen.
Pidin Lexus IS 300h:stakin todella paljon. Ja suurimmaksi osaksi myös sen yksityiskohdista.
Laatuvaikutelmassa ei ollut mitään valittamista. Taloudellisuus, ajettavuus ja muotoilu olivat erinomaisia. Käytettävyyskin pääosin, mutta pisteitä laski outo lämpötilan säätö ja monitoiminäytön valikot. VW-konsernin selkeyteen ja informaatiomäärään tottuneelle Toyotan logiikka ei vain iske.
Miinusta Lexus saa myös hinnoittelusta. Itse haluaisin autoon ehdottomasti ristiseläntuen, joten joutuisin valitsemaan Executive-varustetason, jonka lähtöhinta on 5000 e lähtötasoa, Comfortia, kalliimpi. Vasta tähän tasoon saa 2778 e arvoiset nahkapenkit, jotka sitten sisältävät ristiseläntuen. Periaatteessa maksaisin siitä siis liki 7000 e! D:
Toki Executivessa tulisi muita hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten peruutuskamera ja lämmitettävä ratti.
Myös mukautuva vakionopeussäädin on must have -listallani. Senkin saa vasta Executive-varustetasoon ottamalla autoon Safety System + -paketin. Se ei maksa kuin 760 e ja sisältää lisäksi mm. liikennemerkkien tunnistuksen, risteävän liikenteen havainnoinnin ja kaukovaloautomatiikan.
Lopputuloksena minulle kelpaava Lexus IS 300h maksaisi reilut 54800 e.
Hinnoittelu oli ehkä suurin syy, miksi auto ei herättänyt omistamisen halua, vaikka se olikin muuten mainio. Mutta kun keväällä pääsen koeajamaan sporttisen Lexus RC 300h:n, voi ääni kellossa muuttua. Se ei nimittäin maksaisi haluamillani varusteilla kuin 4000 e enemmän kuin IS...
tiistai 07.02.2017 Avainsanat: Audi , Koeajo , Muilla autoilla ajaminen , Tapahtuma
Miltä tuntuisi ajaa autolla laskettelurinnettä ylös? Siitä lähdin ottamaan selvää, kun Audi Quattro Tour pysähtyi Riihivuoreen tammikuun lopulla.
Kiertueella oli koeajettavana ainakin kymmenen eri Audia; Q2:sta SQ7:aan ja monta A:ta välissä. Valtava määrä, mutta ei selvästikään liikaa, sillä aurinkoisena lauantaipäivänä autot tuntuivat olevan jatkuvasti menossa ja osaa joutui jonottamaankin.
Minua kiinnosti Quattro Tourilla eniten Audin uusi pieni katumaasturi Q2, sillä isäni haaveilee sellaisesta. Mutta siinä missä isälleni riittäisi noin 32 000 e maksava 1,0-litrainen perusmalli, oli kiertueauto huomattavasti paremmin varusteltu ja maksoi noin 60 000 e. Olisi ollut kiinnostavaa tietää, mitä kaikkea siinä oli, mutta en tajunnut katsoa varustelistaa ja kiertueen nettisivuilla autoista ei tyhmästi kerrota muuta kuin moottorikoko. Mutta hinnan perusteella sanoisin, että kaikilla herkuilla!
Saapuessani Riihivuoreen puolilta päivin Audi Q2 oli ajossa ja seuraavakin ajovuoro oli jo varattu. Noh, mitäs muita Audeja olisi vapaana? Ainakin A4 ja A6, mutta valitsin silti koeajoon alemman keskiluokan A3:n. Tykkään näet eniten koeajaa saman kokoluokan autoja, kuin itsellänikin on, ja jollainen voisi periaatteessa olla seuraava autoni - vaikka juuri nyt autonvaihto ei olekaan ajankohtainen.
Lyhyellä koeajolla ei ehtinyt erityisemmin perehtyä auton varusteisiin, vaan aika meni lähinnä ajo-profiilien tunnusteluun. Autona siinä ei ollut valitettavaa, vaan se tuntui yksinkertaisen hyvältä. Tämä oli merkille pantavaa, sillä yleensä huomaan autoista heti muovisuutta tai tyhmiä ratkaisuja, mutta A3:sta huokui laadukkuus. Toki onhan se toki ihan eri hintaluokassakin kuin esimerkiksi kattavasti koeajamani Toyota Auris.
A3:n koeajon jälkeen pääsin Q2:n rattiin. Olipas siinä tottumattomalle korkea ja ryhdikäs istuma-asento! Erityisesti jalkojen asennosta polkimilla tuli mieleen edellinen automme Volkswagen Polo, jossa myös oli vähän pystympi ajoasento. Muuten ei ollut valittamista. Kyllä tämä varmaan isälle kävisi, mutta 150-senttistä äitiäni varten autoon pitäisi kyllä ottaa lisävarustelistalta sähköinen takaluukku. En usko että hän ylettäisi sulkea sitä käsin, vaikka luukku ei noussutkaan yhtä korkealle kuin edellisessä kirjoituksessa kertomassani Toyota C-HR:ssä.
Nelivedoissa oli siistiä se, miten kiihdytyksissä tunsi, että kaikki pyörät vetävät. Rajansa kuitenkin kaikella. Oli kohtuullisen liukas keli ja kun kiihdytin Q2:lla maantielle lähes talla pohjassa, auto tahtoi vähän heittelehtiä.
Q2:ssa siisteintä oli virtuaalinen mittaristo, jonka toimintoja koitin ehtiä räplätä ajon aikana parhaani mukaan. Eli oikeasti aika vähän. Pitäisi joskus ottaa joku Audi koeajoon ihan vain virtuaalimittariston koeajoa varten, että pääsisi oikeasti tutustumaan siihen.
Hei mutta niin, mitenkäs se laskettelurinteen ajaminen sujui? Totta puhuen ihan laskettelurinteessä ei ajettu, vaan sen vieressä kulkevaa huoltotietä pitkin. Sen verran jyrkkä ja liukas rinne oli kuitenkin kyseessä, että en lähtisi sitä yrittämään omalla autollani. Etenkin, kun Leonissa on kitkarenkaat alla. Mutta arvatkaapa mitä? Kitkarenkaat oli Audeissakin! Ja niin vaan niillä painettiin mäkeä ylös lumi pöllyten.
A3:lla pysähdyin esittelijän toiveesta testiksi puoleen väliin rinnettä. Oli hämmästyttävää, miten se pystyi lähtemään uudestaan liikkeelle, matkaa kun vaan painoi kaasua. Q2:lla sen sijaan meinasi tulla vähän vaikeuksia, tosin vika taisi olla enemmän kuskissa kuin autossa.
Pysäytin Q2:n varmaankin rinteen jyrkimpään kohtaan, koska halusin ottaa näkymästä valokuvan. (Tuo ylempänä oleva mittaristokuva.) Yrittäessäni lähteä uudestaan liikkeelle, renkaat sutivatkin tyhjää ja kun painoin jarrun pohjaan, auto valui hieman taaksepäin. Esittelijä tuumi, että saatamme joutua peruuttamaan vähän loivemmalle kohdalle ottamaan vauhtia, mutta halusin kokeilla vielä kerran. Painoin nyt kaasua vain aavistuksen ja vähitellen auto lähtikin nousemaan mäkeä ylös. Eli ensimmäisellä yrityksellä olin vain painanut liikaa kaasua, kun tuntui, että mitään ei tapahdu. Kitkoilla kun ei kuule edes mitään rahinaa.
Yhteenvetona pikaisista koeajoista sanoisin, että hämmästyttävän hyvä on kitkarenkailla varustettujen nelivetojen eteneminen. Kantsii käydä kokeilemassa jos kiertue sattuu omalle kohdalle!
POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!
Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.
Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com
