Me tykkäämme sinusta!
Tykkäätkö sinä jo meistä?
Me tykkäämme sinusta!
Tykkäätkö sinä jo meistä?
tiistai 05.02.2019 Avainsanat: Koeajo , Polo , Polo Junior , Volkswagen
Jyväskylän Autotarvikkeelle tuli viime viikolla myyntiin sellainen autoharvinaisuus, että oli pakko käydä välittömästi koeajamassa se. Kyseessä on vuosimallin 2011 Volkswagen Polo 1.2 TSI DSG Highline - auto, joka tässä blogissa tunnetaan tutummin nimellä Polo Junior. Jep, juuri se sama Polo, jonka ostimme uutena vuonna 2011 ja myimme 2015, kun Leonidas tuli taloon.
Poloinen löytyi supertäydestä vaihtoautohallista paraatipaikalta ihan sisäänkäynnin tuntumasta. Mietin hetken, että kehtaanko ei-ostajana edes pyytää myyjää kaivamaan autoa pois hallista, koska se oli niin kaukana autojen uloskäynnistä. Autotetriksen ammattilaisella oli kuitenkin palikat hallussa ja vain paria muuta autoa siirtämällä Pololle järjestyi esteetön reitti ulos.
Olipa hauska päästä fiilistelemään ja ajamaan Pololla! Hieman nostalgiaakin auton kohtaamisessa oli, kun bongasin sen perästä häälahjaksi saamamme kromisen pakoputken pään.
Polo on kyllä superhyvä ajaa, vaikka onkin pieni. Se on tosi ketterä, ja huomaa kyllä, että siinä on lyhempi akseliväli kuin kokoluokkaa isommassa Leonissa. Ohjaus on Leonia pehmeämpi, mutta silti varsin tarkka. Urheilulliset alcantarapäällysteiset etuistuimet ovat edelleen mahtavat!
Luopuessamme Polosta Juniorista sen mittarissa oli noin 33 000 km ja nyt vajaa neljä vuotta myöhemmin se oli juuri saavuttanut 90 000 km rajapyykin.
Kyllähän siinä ajetut kilometrit jo jonkin verran näkyivät. Aikoinaan ihanan sileää nahka(jäljitelmää) oleva ratti oli kiillottunut liukkaaksi ja käsijarru oli löysän tuntuinen.
Kyynärnojaa ei voi enää pitää ollenkaan pystyasennossa, koska sen kannen lukitus on rikki. Kansi aukesi heti kun kyynärnojan nosti pystyyn ja jos siinä olisi ollut jotain tavaraa sisällä, niin kaikki olisi levinnyt takapenkin jalkatilaan. Ei se ehkä haittaa kaikkia, mutta koska kyynärnoja peittää hieman ärsyttävästi käsijarrun, pidin sitä itse aina pystyasennossa.
Täytyy sanoa, että olisin itse ostamassa tämän ikäistä DSG-automaatilla ja ketjukoneella varustettua Poloa olisin hieman epäileväinen, koska nuo osat ovat olleet enemmän ja vähemmän vikaherkkiä. Tai ainakin sellainen tuntuma minulla on, lukumääristä ei ole mitään tietoa.
Polo Juniorista on vaihdettu molemmat osat. Ketju uusittiin venymisen takia kesällä 2013, kun sillä olimme ajaneet sillä vasta reilu 18 000 tkm. Huoltokirja puolestaan paljasti, että DSG:n monitoimikytkin on vaihdettu keväällä 2016, kun mittarissa on ollut 53 600 km. Leonin kytkin meni vaihtoon viime keväänä, että ei oikein herätä luottamusta...
Mutta! Polosta on siis vaihdettu nämä molemmat kalliit osat, joten ainakin minä uskaltaisin ostaa sen. Seuraavaan normaaliinkin huoltoon on vielä hyvin aikaa, sillä viimeisin öljynvaihto ja määräaikaishuolto on tehty viime marraskuussa.
Seuraava iso kuluerä tulee olemaan kesärenkaat, sillä nykyiset alkavat olla loppuun ajetut. Ne ovatkin auton alkuperäiset, joten ei mikään ihme!
Talvirenkailla pärjää vielä ihan hyvin. Alla on helmikuussa 2/2015 käyttöön ottamani kitkarenkaat, joissa tuntui olevan ihan hyvä pito. Varmaan yhden talven ajaisin niillä vielä itse ja vaihtaisin sitten periaatteesta, koska kitkarenkaiden pito heikkenee iän myötä vaikkei niillä edes ajaisi.
Tämä on nyt kolmas kerta kun Poloinen on Autotarvikkeen vaihtoautohallissa ja ainakin kaksi edellistä kertaa se on vaihtanut omistajaa todella sähäkästi, joten luulisi ettei jää pitkäksi aikaa pölyttymään tälläkään kertaa. Joten jos kiinnostaa niin käypä tsekkaamassa! Hintaa autolla on nyt 12 500 e.
Jos auton alkutaival kiinnostaa, niin siitä voi lukea tästä blogista "Polo Junior" -avainsanan takaa.
ps. Juttu ei ole maksettu mainos, vaan täysin omakustanteinen ihkutus. Voitte silti kertoa terveisiä Autotarvikkeen myyjille jos tämän blogijutun perusteella käytte autoa katsomassa! :)
torstai 12.07.2018 Avainsanat: Kia , Koeajo , Muilla autoilla ajaminen , Vuokraus
Tiesitkö, että auton vuokraamisessa ulkomailla on merkitystä sillä, mitä kautta auton vuokraa, vaikka autovuokraamo olisi koko ajan sama?
Vuokrasimme auton Tsekissä Prahan lentokentältä Car Rental RENTplus -nimisestä liikkeestä viime syksyn Skoda Economy Run -reissun yhteydessä. Tai itse asiassa kaksi, koska meitä oli kuuden hengen joukkio reissussa. Harkitsimme ensin tila-autoa, mutta päädyimme ottamaan kaksi erillistä, sillä silloin pystyimme tarvittaessa jakautumaan kahteen porukkaan.
Autot otettiin Intermediate kokoluokasta. Toinen oli Skoda Octavia ja toinen Kia Ceed Wagon. Hinta vaihteli vähän sen mukaan, mitä kautta auto varattiin ja mitä ominaisuuksia mukana.
Kaverini oli varannut toisen auton Rentalcars.com-sivuston kautta ja toisen suoraan vuokraamosta. Rentalcars.com sivustosta jäi todella huono maku, koska alustavasta varauksesta tulikin parissa tunnissa automaattisesti lopullinen, ja sen peruminen olisi maksanut 170 e. Kaverini vannoikin, ettei enää ikinä varaa sen kautta mitään!
Vuokra-autojen vakuutukset erosivat myös riippuen siitä, oliko auto varattu suoraan vai välittäjäfirman kautta. Rentalcarsista varatessa kaverini oli ottanut autoon perusvakuutuksen, joka oli maksanut muistaakseni 60 e. Varaus maksettiin suoraan netissä.
Suoraan RENTplus -vuokraamosta varattu auto maksettiin vasta tiskillä autoa noudettaessa. Otimme autoon vakuutuksen, joka korvasi maalipintavauriot, muttei renkaita eikä sivuikkunoita. Sen hinta oli 80 e. Laajempi vakuutus olisi maksanut 200 e.
Suurin ero vakuutuksissa oli siinä, miten toimitaan, jos autoon tulee jokin vaurio.
Ilman välikäsiä vuokratun auton sai palauttaa liikkeeseen vahingoittuneena ja that's it. Ei mitään ylimääräisiä kuluja. Sen sijaan jos rentalcars.comin kautta vuokrattuun autoon olisi tullut vaurio, RENTplus olisi laskuttanut siitä omavastuun 400 e ja asiakas olisi joutunut sen jälkeen pyytämään rahat rentalcars.comilta.
Ainakin itselle jäi sellainen fiilis, että mieluummin vuokraisin auton suoraan liikkeestä kuin jonkun välittäjäfirman kautta.
Prahan lentokentän Car Rental RENTplus autovuokraamon palvelu oli sujuvaa ja auto ok. Minulla käytössä olleessa Kiassa oli aika paljon kiveniskemiä ja pieniä naarmuja, mutta yleisilme oli kuitenkin ok. Kaikki vauriot oli dokumentoitu tarkasti vuokrauspapereihin.
Ainut miinus autossa oli, että se vaati huoltoa heti ensimmäisestä käynnistyksestä alkaen. Olisin halunnut käydä sanomassa siitä vuokraamon tiskille, mutta muu porukka oli sitä mieltä että antaa olla, joten piti sitten antaa sen olla...
Autot olivat meillä käytössä kuusi päivää; keskiviikkoillasta maanantaiaamuun. Molempien hinta vakuutuksineen oli 180 e kieppeillä; liikkeestä varatulla ja kattavammin vakuutetulla Kialla aavistuksen enemmän.
Auton palautus kävi näppärästi.
Lentokentän parkkihallissa oli oma sisäänkäynti kaikkien autovuokraamojen autoille. Auto pysäköitiin ruutuun ja tarkastaja tuli paikalle katsomaan, että auto on kunnossa. Aika ylimalkaisesti hän auton katsoi sillä tavalla että ei kyllä huomaisi jotain kiveniskemää kyljessä. Sellaiset kun vaativat tarkemman syynäyksen. Kun tarkastaja oli todennut auton olevan kunnossa, allekirjoitettiin tabletilla luovutustodistus ja siinä se sitten olikin. Tarkastaja otti auton avaimet ja dokumentit ja me saimme suunnata lentokentälle.
Ajoin reissun aikana Kialla liki 300 km, ja täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt, miten hyvä auto se oli ajaa!
Olin aiemmin ollut parin Kian kyydissä ja fiilis oli että ne olisivat aika karuja. Ceedinkään kojelauta ei ollut tyyliltään mitään uusinta uutta, mutta se istuin. Siinä oli tukea vähintäänkin yhtä hyvin kuin meidän Seat Leonin urheilullisissa istuimissa ja sivuttaistuki riitti tiukempiinkin mutkiin, mitä Tsekin maaseudun teillä riitti. Olisin kaivannut samoja penkkejä myös kilpailussa ajamaani Skoda Octaviaan... En tiedä olivatko ne vakioistuimet, mutta kuvittelisin niin, koska en usko, että autovuokraamossa panostettaisiin autojen lisävarusteisiin.
Ohjaustuntumaa oli myös varsin hyvä. Aluksi ohjaus tuntui turhan tehostamattomalta, mutta totuin siihen nopeasti. Parempi se, kuin täysin tunnoton ohjaus.
Auton moottorista minulla ei ole muuta havaintoa muuta kuin että se oli bensaturbo. Siinä oli kivasti vääntöä matalillakin kierroksilla ja toisaalta se myönsi kiihtyi 80 -> 100 km/h varsin mukavasti. Täytyisi melkein käydä koeajamassa Kia Ceed joku päivä, etenkin kun se uudistui vastikään.
keskiviikko 28.02.2018 Avainsanat: Koeajo , Lexus , Muilla autoilla ajaminen
Auto ostetaan yleensä kai enemmän järjellä kuin tunteella. Mutta mitä jos ollaan Lexus-kaupoilla ja pistetään peliin enemmän tunnetta ja vähemmän järkeä?
Koeajoin järkevän ostajan valinnan Lexus IS 300h:n viime talvena ja tykkäsin siitä tosi paljon. Sporttinen isoveli Lexus RC 300h on kaikkea sitä, mutta lisänä on upeat muodot ja mahtavat urheilulliset penkit. Eivät niin tärkeitä ominaisuuksia järkevälle ostajalle, mutta tunnetta sitäkin enemmän.
Uskaltaako RC:tä edes ottaa koeajoon, kun vaarana on vakava autokuume?
Koeajoin Lexus RC 300h Executiven ensimmäistä kertaa lokakuussa, jolloin mittariin kertyi liki 450 km. Jokin ei kuitenkaan ollut kunnossa, sillä auto yritti välillä ihan suoralla tiellä lähteä omille teilleen.
Luikertelua tapahtui niin 30 kuin 60 km/h nopeudessakin. Vaikutti siltä, että auton leveä raideväli ja 235/45 R 18 kokoiset renkaat eivät vain sovi Suomen uraisille teille. Todella ikävä juttu, mitä en pystyisi sulattamaan, vaikka auto olisi muuten kuinka mahtava.
Palautettuani auton siitä yatkastettiin pyöränkulmat talvirenkaiden vaihdon yhteydessä ja niissä olikin korjattavaa. Kun sitten koeajoin auton tammikuussa uudelleen, oli se ajotuntumaltaan täysin erilainen kuin ekalla kertaa! Vetelystä ei ollut tietoakaan, vaan auto kulki tasan sinne minne ohjasin. Oli todellinen nautinto ajaa sillä!
Urheilullisesta ulkonäöstä huolimatta RC 300h ei ole sporttitykki, mutta ei sillä kuitenkaan jalkoihin jää. Ilmoitettu kiihtyvyys 0-100 km/h on 8,6 s. Auto kiihtyi niin eleettömästi, että se tuntui melkein lussulta. Vauhtia löytyi kuitenkin riittävästi, kun tajusin polkaista kaasua kickdown-pykälän yli.
Lexus RC 300h:ssa on vallan erinomaiset istuimet. Sivuttaistukea on reilusti; niin kuin urheilullisessa autossa kuuluukin.
Istuimessa on erilliset sähkösäädöt etu- ja takaosan korkeudelle, joten sen sai muokattua todella hyvin omiin mieltymyksiin sopivaksi. Itse tykkäsin istua kuopassa ja nostaa etureunan kohtuullisen ylös.
Penkin etureunan etäisyyttä ei ole mahdollista säätää. Se ei haitannut minua, mutta mieheni mielestä penkki olisi saanut olla vähän pidempi - joko yleisesti ottaen tai säädettävänä. Tuntuu siltä, että kaikissa japanilaissa autoissa istuimet ovat melko lyhyitä verrattuna saksalaisiin.
Matkustajan istuimessa on muuten samat säädöt kuin kuskilla, mutta ristiseläntuki puuttuu.
Koeajamieni Lexusten hallintalaitteet ovat olleet muuten hyvin samanlaiset, mutta yllättäen monitoiminäytön ja ajotilan ohjausnupit on sijoitettu RC 300h:iin päinvastaisille paikoille IS 300h:iin verrattuna.
IS 300h:ssa monitoiminäyttöä oli tosi miellyttävä käyttää, koska käsi lepäsi tattia kääntäessä keskikonsolin päällä. RC 300h:ssa ergonomia on kuitenkin aivan hukassa, koska nuppi on kuskin lantion vieressä, mihin käsi ei luonnollisesti taivu. Ajotilan valinta sen sijaan on paraatipaikalla.
Jos auton ostaa tunteella, lienee valmis tinkimään hieman sen käytännöllisyydestä? Urheiluautomaisuus nimittäin tekee Lexus RC 300h:sta hieman pikkuveljeään IS 300h:ta epäkäytännöllisemmän.
RC:ssä on istumapaikat neljälle, mutta mukavasti siinä matkustaa vain kaksi henkeä.
Kun 180 cm pitkä mieheni istui etupenkilllä, hänen taakseen ei olisi mahtunut istumaan kukaan, sillä etupenkki oli melkein kiinni takapenkissä. Minä 160 cm pituisena istun paljon edempänä, joten penkkini taakse jäi hieman enemmän tilaa ja sainkin sinne mahtumaan kokonaista kassillinen omenoita. Kai sinne jonkun jalatkin siis mahtuisivat...
Mutta hei, tuskin tunnepuolen autonostajaa kaverien kuskaus kiinnostaa! Ei, sillä hän on ostanut auton itseään varten!
Epäkäytännöllisyys jatkuu coupen ovissa. Koska ovia on vain kaksi, ne ovat hillittömän pitkät. Vielä kun niistä puuttuu pykälät eri asentoihin pysähtymistä varten, niin saa olla tosi tarkkana, ettei ovea päästä vahingossa kolhaisemaan viereisessä parkkiruudussa olevaa autoa.
Tunnepuolen autonostajaa ovetkaan tuskin hirveästi haittaavat. Auto on hänen silmäteränsä ja se pysäköidään aina turvallisen etäisyyden päähän muista autoista, jotta kukaan ei vahingossakaan hipaise sitä. Syrjässä ovetkin mahtuu avaamaan levälleen!
Riippumatta siitä, ostaako auton tunteella tai järjellä, Lexuksen käytännöllistä keskuslukitusta ei voi olla rakastamatta. Kun avaimet ovat taskussa, keskuslukitus aukeaa oven kahvaan tarttumalla tai takaluukun nappia painamalla. Oven kahvan ulkopuolen hipaisu puolestaan lukitsee auton uudestaan.
Mutta ei tässä vielä kaikki! Kun autoa lähestyy avaimet taskussa, sen ovenkahvat alkavat jo hehkua kutsuvasti. "Aja mun kanssa!" se tuntuu viestittävän.
On ehkä vähän hassua miettiä taloudellisuutta tällaisen ison coupen kohdalla, koska eihän sitä osteta pihtaamista varten!?
Mutta kun minä olen ratissa, taloudellisuus on aina yksi koeajojen teemoista. Sitäpaitsi taloudellisuus tarkoittaa aina myös pienempää autoveroa.
Koeajossa olleen Lexus RC 300h Executiven autoveroton hinta on 47100 e. Sen ilmoitetut hiilidioksidipäästöt ovat 113 g, mikä tarkoittaa tänä vuonna 15,9 % autoveroa. Euroissa maksettavaa tulee vähän vajaa 7100 e, joskaan en tajua miten siihen päädytään. Autoveron laskeminen on suurta mystiikkaa!
Vertailun vuoksi RC:stä on olemassa myös ärjy viisilitrainen RC F 5.0 versio. (Niille todella tunteella auton ostaville!) Sen lähtöhinta on 84700 e ja CO2-päästöt hurjat 251 g, mikä tarkoittaa 43,4 % autoveroa. Valtio kiittää ostajaa tuesta ja kuittaa reilut 61000 e, mikä on enemmän kuin koeajamani auton kokonaishinta veroineen!
Minulle CO2-päästöjä tutumpia yksiköitä ovat kulutetut polttoainelitrat satasella. Lexus RC 300h:n ilmoitettu keskikulutus on 4,9 l/100 km, mikä on varsin hyvä 1750 kg painavalle bensakulkineelle.
Omaan autooni ja etenkin Toyota Auris Hybridiin verrattuna kulutus on reiluhko. Täytyy kuitenkin huomioida, että nämä minulle tutut verrokit ovat paljon pienempiä autoja. Leonidas painaa 1263 kg ja sen päästöt ovat 108 g ja kulutus 4,6 l/100 km. Auris Hybrid puolestaan painaa farkkuna vajaa 1400 kg, päästöt ovat 83 g ja kulutus 3,6 l/100 km.
Lexus RC 300h:n keskikulutus kesärenkailla suoritetulla 450 km koeajolla oli ajotietokoneen mukaan 6,2 l/100 km. Bensa maistui sille siis huomattavasti enemmän, kuin mitä valmistaja antoi ymmärtää. Suurin osa matkasta oli maanteitä 70-100 km/h nopeudella, mikä oletettavasti nosti kulutusta.
Nastarenkailla ajoin 120 km, mistä ehkä kolmanneksen lumisia mutkateitä ja kolmanneksen taajamassa. Koeajon keskinopeus oli vain 58 km/h, minkä seurauksena kulutus oli hyvin maltillinen 5,1 l/100 km. Osin pienempään kulutukseen vaikutti varmaan hillitympi rengaskoko, mutta uskoisin, että enimmäkseen hitaampi nopeus.
Oliko Lexus RC 300h niin ihana, kuin miltä se ennakkoon vaikutti?
Ensimmäisen koeajon päällä oli synkkiä pilviä kummallisen ajotuntuman vuoksi, mutta kulmien säädön ja talvirenkaiden vaihdon jälkeen ajotuntuma oli erinomainen.
Vähän harmittaa, että en päässyt testaamaan autoa enää uudelleen kesärenkailla. Lopullinen käytös siis jäi mysteeriksi, vaikka myyjä vakuuttikin sen olevan nyt kunnossa. Tietysti jos olisin nyt ostamassa autoa, koeajaisin sen uudestaan ja asia selviäisi, mutta tähän blogikirjoitukseen se ei nyt ehdi.
Executive-varustetasoa 7000 euroa kalliimmassa F-Sport-varustetasossa autoon tulee mukautuva jousitus ja 19 tuumaiset renkaat; eteen 235/40 R 19 ja taakse 265/35 R 19. Olisi mielenkiintoista päästä vertailemaan, että miten ne muuttavat ajotuntumaa.
Vielä viime syksynä turvallisuutta lisääviä varusteita sai autoon lisää sitä mukaa, mitä kalliimman varustetason valitsi. Ihan tuoreessa hinnastossa autoon sen sijaan tulee ihan vakiona Lexus Safety System+ -paketti, joka sisältää Precrash-järjestelmän (= automaattinen hätäjärrutus), adaptiivisen vakionopeussäätimen, kaistavahdin ja liikennemerkkien tunnistuksen.
Kuolleen kulman varoitinta ei saa vielä Executive-varustetasoon, vaan vasta F-Sporttiin 900 e arvoisena lisävarusteena. Se on vähän hassua, ja olisinkin mielelläni nähnyt ominaisuuden ihan vakiovarusteissa.
Vielä viime syksynä RC:een oli mahdollista ostaa lisävarusteena 900 e arvoinen perusnavigaattori, joka olikin koeajoautossa. Seitsemän tuuman multimedianäytön koko on pieni ja grafiikka vanhentunutta, mutta itse navigointisovelluksesta tykkäsin.
Nyt tuo edullisempi navigaattori on poistunut myynnistä ja tarjolla on enää vain 10,3" näytön ja touchpadin sisältävä Lexus Premium Navigation, joka maksaa hurjat 2500 e (+autovero). Minulla ei ole siitä käyttökokemusta, mutta automyyjän mukaan se on samanlainen kuin uudessa Lexus NX:ssä.
Täytyy sanoa, että Lexus RC 300h olisi varsin kiinnostava auto omistaa. Se on kallis, mutta hieno. Ja hybridi! Kahden aikuisen perhe ei tarvitsisi isoja tiloja, joten listaamani epäkäytännöllisyydet eivät maata kaataisi. Ja tuli muuten taas pakottava tarve saada takavetoinen auto, koska se on niin hauska talvella!
torstai 12.10.2017 Avainsanat: Koeajo , Lotus , Muilla autoilla ajaminen , Pysäköinti
Näin lokakuun pimenevinä iltoina on tullut haikaltua mennyttä kesää. Miten siitä voi olla jo kolme kuukautta? Yksi heinäkuun kohokohta oli Lotuksen malliston pienimmän ja söpöimmän mallin Lotus Elise Sportin koeajo.
Elise on tehty täysin erilaisista lähtökohdista kuin Lotus Evora, jonka koeajoin viime vuonna (kahdesti). Evora on sporttinen tykki, mutta samalla käyttöautoksi sopiva. Elise sen sijaan on urheiluauto, joka ei yritä piilotella sitä pehmeiden penkkien ja multimediakeskuksen taakse. Sillä ajetaan fiilistellen. Vähän kuin moottoripyörä!
Lotus Elisessä on 136 hv 1,6 l moottori, joka ollut käytössä myös Toyota Auriksessa. Kuulostaa aika kesyltä, mutta ei pidä antaa numeroiden hämätä! Elise painaa alle 900 kg, joten pikkuinenkin moottori riittää kiihdyttämään sen 0-100 km/h 6,5 sekunnissa.
Ripeää kiihdytystä varten tarvitsee vain muistaa, että kyseessä on kierroskone. Olin ajanut taloudellista ajoa edellisen päivän ja meinasin pitää tottumuksesta Elisenkin kierrokset aluksi 1900 rpm kieppeillä. Sillä kun lähti kiihdyttämään esim. 60 -> 80 km/h, niin meinasi aika käydä pitkäksi. Kun sitten vaihtoi pienemmälle vaihteelle, niin johan alkoi kulkea!
Olin lukenut jostain, että Eliseen joutuu pujottautumaan sisään. Täytyy sanoa, että kerrankin 160 cm lyhyydestäni oli hyötyä! Olihan Eliseen istahtaminen erilaista kuin normiautoon, mutta ei mitenkään vaikeaa. Takapuoli kynnykselle, siitä pudottautuminen penkille ja lopuksi jalat sisään. Ja jos katto oli auki, sisään meno oli suorastaan helppoa.
Elisen istuin oli urheilullinen kuppi-istuin, josta oli karsittu pois turhat pehmusteet. Istuimen ainut säätömahdollisuus oli puolestaan etäisyys polkimiin. Matkustajalla ei ollut sitäkään, koska mihin sitä tarvitsisi, kun ei ole polkimia… Oli kyllä hämmästyttävää, miten hyvän ajoasennon penkistä sai! Kova penkki ei tuntunut yhtään liian kovalta ja muotoilu oli ainakin minun varrelleni juuri sopiva ristiselkää myöten.
Elisessä istui myös pidempään ilman, että jalat osoittivat minkäänlaista puutumisen merkkejä. Tajusin sen oikeastaan vasta siinä vaiheesa, kun lähdin ajamaan kotiin omalla autollani. Leonin tuolimaisempi istuin on kyllä mukava, mutta siinä joutuu välillä oikomaan kaasujalkaa. Elisessä ei tarvitse, koska siinä jalat ovat lähes suorat ja ajoasento on rento; jopa aavistuksen makaava.
Pelkäsin vähän, että miten yletän Elisessä polkimille, koska Evorassa jouduin jatkuvasti kurottelemaan. Mutta ei hätää. Pikkuinen Elise on suunniteltu myös pikkuisille kuljettajille. Penkin etummaisessa asennossa sain jalat juuri täydelliselle etäisyydelle polkimista.
Mihin sitten ajaa Elisellä, kun lähtöpisteenä on Vantaa ja aikaa kuusi tuntia? Urheiluauto olisi ehdottomasti vietävä mutkaisille teille ja kukapa niistä tietäisi paremmin kuin motoristit. Pistin googlehakuun etelä-Suomen parhaat moottoripyöräreitit ja löysinkin erinomaisen. (Valitettavasti en löytänyt siihen enää linkkiä.)
Pääpiirteissään reitti oli Vantaa - Kirkkoummi - Inkoo - Raasepori - Fiskars - Sammatti - Siuntio - Lapinkylä - Vantaa. Alussa oli turhan pitkä pätkä tylsää 51-tietä, mutta Inkoosta alkaen pääsin kunno mutkateille.
Ajaessani viime vuonna Evoralla ensimmäisiä mutkateitä, en uskaltanut ajaa tiukkoihin mutkiin kovaa, vaan jarruttelin vauhtia. Ihan turhaan! Siitä oppineena painoin Elisellä menemään ihan kunnolla. Lotukset nimittäin kulkevat kuin kiskoilla ja kääntyvät ihan minne haluaa, kun vaan kääntää rattia. Noh, toki joitain jyrkkiä mutkia, joissa oli huono näkyvyys, piti ajaa vähän rauhallisemmin, mutta pääosin painoin menemään sydämeni kyllyydestä. Oli ihan parasta!
Elisen alusta on kova kuin kivireki, joten kaikki alustan epätasaisuudet tuntuvat. Jotkut tiet olivat niin huonossa kunnossa, että niillä ajaminen sai vaan vatsamakkarat pomppimaan. Mutta eikös joskus ole ollut kuntoilulaitteita, joissa hytkytetään makkarat pois vyötäröltä? Minulla on nyt ihan uusi resepti siihe: aja urheiluautolla huonolla asfaltilla, niin saat saman tuloksen ja paljon hauskemmin!
Myös hiekkatiellä ajo tuli vahingossa testattua, ja täytyy sanoa, että sinne Eliseä ei ole kyllä suunniteltu. Siinä missä Leon ylittää katuun syvennetyt huomioraidat lähinnä olan kohautuksella, Elise jysähteli niistä yli. Voitte sitten kuvitella, miltä tuntui, kun hiekkatie oli mennyt yhdeksi pyykkilaudaksi. Pelkkää jytinää! Sattumoisin ajoin sitten aika hitaasti siitä...
Kun varasin Elisen koeajoon, tiesin vain, että se on pieni ja söpö urheiluauto. Mutta hei, se on myös avoauto!
Rullasimme katon pois ekalla kuvaustauolla ja kun siitä sitten lähti jatkamaan matkaa, oli hymy korvissa. Avoautossa vain on sitä tunnelmaa. Ihan eri tunnelmaa kuin samassa autossa katon kanssa!
Harmillisesti muutaman kilsan ajon jälkeen päivän ainut sadekuuro päätti iskeä ja tuli kiire laittaa autoon katto takaisin. Se ei käykään yhtään niin näppärästi kuin Mazda MX-5:ssä, jossa vapautetaan yksi salpa ja vedetään katto esiin. Ei, Elisessä kaivetaan katto takakontista, kiinnitetään tuulilasin ja takaosan väliin katon keskituet ja rullataan sitten katto niiden päälle. Lopuksi pitää vielä kiinnittää katto reunoistaan autoon, mikä vaatii vähän sorminäppäryyttä.
Katon kasaamiseen meni ensikertalaiselta ehkä viisi minuuttia, minä aikana sadekin ehti lakata...
Vaikka Elisellä olisi voinut ajaa koko päivän putkeen, vatsa oli eri mieltä. Sitä varten olin suunnitelut reitile lounastauon Fiskarsille.
Parkkipaikkaa etsiessäni jouduin tekemään mäkilähdön kolmion takaa jyrkästä ylämäestä. Se ei ihan menyt nappiin, vaan auto lähti valumaan taaksepäin. Sellaista se on, kun on pullamössösukupolvea, joka ajaa normaalisti automaattivaihteisella autolla ja käyttää mäkilähtöavustinta. Nooh, kaverini päätti olla elävä mäkilähtöavustajani ja pääsin mieheikkäillä kierroksilla liikkeelle, kun hän avitti käsijarrulla. Että jos auto ei muuten kääntänyt päitä, niin nyt ainakin! Muutoin Elise oli äänien puolesta hyvin hillitty. Kyseessä kun ei ole mikään turboahdettu ihme, vaan siinä on normaalin perheauton moottori.
Sopiva parkkipaikka löytyi jonkun matkan päästä ja päätin peruuttaa yksittäiseen vapaaseen ruutuun. Se näytti kyllä niin kapealta, etten olisi siihen välttämättä omalla autolla edes yrittänyt, tai ainakin autosta olisi saanut pujotella itsensä pois. Elise mahtui ruutuun ihan sikahyvin; pitkät ovetkin mahtui avaamaan reilusti. Ihan unelma-auto se ei kyllä ollut peruutella sinä parkkiksella, koska kun ohjaustehostusta ei ole, niin rattia saa kääntää olan takaa.
Palatessamme parkkikselle lounaan jälkeen ihmettelin, että missäs se auto onkaan, kun sitä ei näy missään. Siellähän se oli piilossa "valtavan" Peugeot 207 takana…
Että kyllä, Lotus Elise on aika pieni auto. Sillä ei ole korkeutta kuin 112 cm - testasimme sitä työpaikan sähköpöydällä etukäteen eikä todellakaan ollut paljon. Pituutta on 3,83 m ja leveyttä 1,72 m.
Olen haaveillut pidempään, että saisin joskus kuvata jonkun auton kauniin keltaista rypsipeltoa vasten. Meillä Keski-Suomessa niitä on vähemmän, mutta etelä-Suomessa käydessäni ihailen aina niiden keltaista loistoa. Päätinkin, että Elise pitää saada kuvattua jossain rystipellon edustalla! Paluumatkalla, kun oli jo vähän kiire, se täydellinen rypsipelto sitten löytyikin. Aurinko pysyi piilossa, mutta väriä riitti silti!
Tässä vaiheessa olisi pitänyt kyllä ottaa autosta vielä kerran katto pois, mutta aikataulu ei antanut myöden. Olin jo soittanut myyjälle lounaalta, että saisinko millään pitää autoa puoli tuntia alkuperäistä aikataulua pidempään, etten joutuisi ajamaan takaisin isoa ja tylsää maantietä pitkin. Myyjä onneksi heltyi ja niin sain ajaa paluumatkankin mahtavia mutkateitä.
Oli mahtavaa päästä koeajamaan Lotus Elise Sport! Aika sen kanssa kului kuin siivillä. Lotuksen ei tarvitse olla räyheä Evora, että sillä on kiva ajaa.
Jos taskusta löytyisi ylimääräiset 59105 e, niin sen voisi sijoittaa vaikka Eliseen. Itse kukin voi päättää onko se paljon rahaa vai ei. Minusta tuntuu, että tällaisesta - minun mielestäni - täydellisestä urheiluautosta se ei ole ihan hirveän paljon.
keskiviikko 02.08.2017 Avainsanat: Koeajo , Muilla autoilla ajaminen , Volkswagen
Kävin koeajamassa viime viikolla lyhyesti uuden ja upean Volkswagen Arteonin. Se on niin kaunis auto! Ajomukavuudessa ei myöskään ollut valitettavaa, kyyti oli tasaista ja suorastaan ylvästä.
Koeajoauton dieselmoottorista annan kyllä henkilökohtaiset miinukset; on se bensaan tottuneelle kaupunkiajossa niin kauhean meluisa! Moottoria lukuunottamatta auto oli kyllä varsin hiljainen. Lisävarusteena siihen saa vielä ääntä eristävät ikkunat, joten sisällä on sitten varmaan tosi mukavan hiljaista.
Useammassakin arvostelussa on moitittu, että Arteonin sisusta on liian tavallista Volkswagenia. Siinä on kuitenkin kaikki uusimmat ja hienoimmat mittaristot ja näytöt Volkswagenilta, joten mitä muuta voi vielä toivoa? Volkkarin hallintalaitteet nyt vain ovat äärimmäisen käytettävät, joten en näe syytä, miksi Arteoniin olisi pitänyt keksiä mittaristo uudestaan. Sitä paitsi on siinä pientä luksusta tuomassa analoginen kello keskellä kojelautaa!
Arteonin hienoin ominaisuus oli ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin.
Ai mikä?
Adaptiivinen on sama kuin meillä, eli auto sovittaa nopeuden mun liikenteen mukaiseksi, jos se on hitaampaa kuin pyydetty nopeus. Sen lisäksi auto ennakoi nopeusrajoituksia, eli jos olen pyytänyt sitä kulkemaan satasta ja tuleekin 80 km/h rajoitus, auto alkaa hidastaa vähän ennen merkkiä ja jatkaa kulkua 80 km/h nopeudella. Ja päinvastoin.
Ennakoiva vakionopeussäädi ennakoi myös maaston muotoja. Rantaväylän rampissa Tourulassa on 40 km/h suositusnopeus, johon auto myös hidasti. Se ilmoitti kaarretta lähestyessä, että 70 km/h nopeus on liikaa ja hidasti sitten 40 km/h tuntumaan. Kaarteen jälkeen nosti nopeuden takaisin 70 km/h:iin. Käytännössä asetin vakionopeussäätimen päälle moottoritien alussa Vaajakosken liikenneympyrän jälkeen ja ajoin sen jälkeen siihen koskematta Tourulan liikennevaloihin saakka; koko ajan rajoitusten mukaisesti mutta en alinopeutta. Siistiä!
Kuvittelisin, että vakionopeussäädin nopeusrajoitukset ensisijaisesti navigaattorista, mutta sen täytyy varmistaa ne vielä lähempänä kameralla. Nyt ei tullut vastaan rajoituksia, jotka olisivat olleet luonnossa ja navissa erilaiset, joten en päässyt sitä vaihtoehtoa testaamaan.
Toinen Arteonin teknisistä hienouksista oli kaistallapitoavustin.
Olen testannut sellaista kerran aikaisemmin; kolme vuotta sitten konsernimallissa Seat Leonissa. Sen ohjausliikeet olivat varsin kulmikkaita, enkä tykännyt siitä. Arteonin kaista-avustin on tullut pois kivikaudelta ja sen ohjausliikkeet olivatkin varsin sivistyneitä. Oikeastaan maantiellä ajaessa riitti, että piti ratista kiinni, niin auto kyllä kulki. Se oli muutaman kilometrin ajon jälkeen jopa niin luontevaa, että kun ominaisuuden kytki pois, tuntui tyhmältä ohjata itse.
Tässä aletaan olla vaivihkaa yhä lähempänä autonomista ajamista!
Yhden outoudenkin ehdimme Arteonista reilun tunnin koeajolla bongata. Miehenihän testaa koeajoilla aina infotainment-järjestelmät ja niin myös Arteonista. Kännykkä siis kiinni bluetoothilla ja musiikkia kuuntelemaan! Mutta miten musiikki kuulostaa näin huonolta? Vaikka teki mitä säätöjä, Spotifysta soitettu musiikki oli tosi latteaa. Kun taas laittoi radion päälle, musiikissa oli vivahteita. Ihan samanlaisen ongelman bongasimme talvella Lexus IS 300 h koeajolla. Siinä vika korjantui kun puhelimen kytki USB:llä, mutta meillä se oli jäänyt kotiin, joten emme voineet testata.
Koeajon jälkeen mies alkoi jo sovitella ostohousuja jalkaan, mutta minusta Arteon on turhan iso auto. Esimerkiksi Golf GTE olisi paljon sopivamman kokoinen! Koeajoauto oli juuri myyty, mutta kävimme sitten vielä pikaisemmalla koeajolla uudella 1.5 TSI -moottorisella Golfilla. Se ei muuten herättänyt mitään tunteita. Ainoastaan mediasysteemit olivat tuoreemmat, mutta muuten ei tullut fiilistä, että Leon pitäisi päivittää. (Musiikki muuten soi Golfissa bluetoothin kautta kaikissa sävyissään toisin kuin Arteonissa. Mitä ihmettä?)
Ainut järkevä vaihtoehto Arteonistakin meidän perheeseen olisi ladattava hybridi eli GTE-versio, mutta vielä ei ole mitään tietoa, aikooko Volkswagen ylipäätään tehdä sellaista.
POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!
Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.
Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com
