ARTIKKELI (4.3.2016)

Autot myyvät hyvin kauppakeskuksessa

Jaa sivu

Avainsanat: palvelusantanderpop uparita


Viime viikon torstaina Helsingin Itiksessä avattu Santanderin pop up –liike on kerännyt uteliaita vierailijoita, mutta myös auton ostajia

Espanjalainen Santander sekä Herttoniemen Arita ovat nyt reilun viikon ajan pyörittäneet Helsingin Itiksessä liikettä, jossa asiakas voi vaihtaa autonsa muutaman napin painalluksella Santanderin rahoituksella tulevaan Nissan Noteen.

Myynti on ollut huomattavasti vilkkaampaa kuin voisi kuvitella. Keskiviikkoiltapäivään mennessä liike oli myynyt autoja 13 kappaletta, Santanderin Anita Holopainen kertoo. Alkuperäinen tavoite oli 30 autoa huhtikuun loppuun mennessä, mutta puolenvälin rajaa hätyyteltiin jo alle viikossa.

Holopaisen mukaan liikkeen näkyminen iltauutisissa toi kauppakeskuksen muiden liikkeiden joukossa sijaitsevaan pop up -myymälään paljon uteliaita kävijöitä. Joukossa on ollut myös paljon vanhempia asiakkaita. ”Vanhemmista asiakkaista etenkin herrat ovat tahtoneet jäädä vähän pidemmäksikin aikaa tutkimaan tuotteita”, Holopainen naurahtaa.

Santander tarjoaa liikkeessä All in One –palveluaan, jossa rahoituksen kuukausierään sisältyy auton lisäksi muun muassa huollot, molemmat renkaat sekä vakuutukset. Herttoniemen Arita puolestaan ostaa edellisen auton omaan vaihtoautovalikoimaansa. ”Juuri tuossa vähän aikaa sitten annoimme metrolipun asiakkaalle, joka lähti hakemaan uutta autoaan seuraavalta metropysäkiltä”, Holopainen toteaa tyytyväisenä.

Kommentti: Itiksen pop up –liike rikkoo turhia stereotypioita

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että auton hankkiminen on pitkä ja työläs prosessi, joka kuluttaa valtavat määrät korvallisista pahvimukeista juotua kahvia. Stereotypiaan kuuluu, että suomalainen asiakas ei halua hyvää palvelua, eikä autokauppias osaa sellaista antaa. Aritan ja Santanderin liike osoittaa, etteivät nämä käsitykset pidä paikkaansa.

Itiksen myymälän menestys kertoo, että myös suomalaiset osaavat arvostaa hyvää sekä vaivatonta palvelua. Automyynnin digitalisoituminen mukavoittaa asioimista, mutta senioriasiakkaiden kiinnostus on selvä merkki siitä, että helppous ja palvelu on valttia myös asiakkaille, joiden elämässä digi ja mobiili eivät näyttele suurinta mahdollista osaa.

Auton vaihtamisen ei todellakaan tarvitse olla elämän toiseksi suurin päätös asunnon hankkimisen jälkeen, vaan ennemminkin kyse on puhelimen kaltaisesta käyttötavaran vaihtamisesta. Hyvällä rahoituspalvelulla kyseessä ei ole vuosikymmenen investointipäätös, vaan auton voi päivittää uudempaan vaikka vuodenkin päästä.

Topi Ranta

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Katso uusimmat vaihtoautomme


Keskustelu

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!