ARTIKKELI (14.8.2015)

Ajoneuvovero nousee - tarkista oman autosi uusi vero

Jaa sivu

Avainsanat: ostajan opasverotajoneuvoveropäästöt

Teksti: Topi Ranta

Katso ajantasaiset tiedot autoverosta ja ajoneuvoverosta kaikkiin myynnissä oleviin uusiin automalleihin sekä ajoneuvoverolaskuri >

Vuosittain autoista maksettava ajoneuvovero nousee ensi vuoden alusta alkaen. Verossa hiilidioksidipäästöarvon mukaan laskettava perusosa nousee suhteellisesti eniten vähäpäästöisillä autoilla. Veron perusosa on diesel- ja bensiinimalleille yhtenäinen. Sen sijaan dieseleissä perusosan lisäksi maksettava käyttövoimavero ei muutu.

Esimerkiksi täysin päästöttömillä autoilla vero nousee 26,65 euroa. Korotus on siinä mielessä hurja, että se on 61,88 prosentin nousu nykyiseen tasoon verrattuna. Sen sijaan runsaasti päästävillä autoilla korotus on jopa lähes 70 euroa, mikä on kuitenkin enää vain viidenneksen korotus tämän vuoden tasoon nähden, eivätkä korotukset luultavasti jää tähän.

Alle olemme koonneet esimerkkiautoja kattavasti eri päästöluokista sekä niiden nykyiset ja vuoden 2016 verotiedot muuttuvasta perusosasta. Taulukon tiedot pätevät autoihin, jotka painavat enintään 2500 kg ja jotka on otettu käyttöön 1.1.2001 jälkeen. Se pätee myös yli 2500 kg painaviin autoihin, jos ne on otettu käyttöön 1.1.2002 jälkeen.

Päästöarvo Esimerkkiauto Vero nyt Vero 2016 Nousu euroina Nousu prosentteina
0 Nissan Leaf Visia 43,07 69,72 26,65 61,88 %
49 Toyota Prius PHEV Active 57,31 89,06 31,75 55,40 %
79 Skoda Citigo 1,0 G-TEC Style 71,54 108,41 36,87 51,54 %
102 Opel Corsa 3-ov Enjoy 1,0T ecoFLEX 86,87 128,48 41,61 47,90 %
120 Renault Clio Sport Tourer TCe 120 EDC 101,84 147,83 45,99 45,16 %
149 Ford B-Max 1,6 105hv PowerShift Trend A6 133,23 186,88 53,65 40,27 %
173 Honda CR-V 2,0 Joy Edition 167,17 227,03 59,86 35,81 %
197 Land Rover Discovery Sport Si4 S Aut 208,05 273,39 65,34 31,41 %
221 Jaguar XF 3,0 V6 S/C 340 R-Sport 256,23 324,49 68,26 26,64 %
246 Maserati Quattroporte S 311,71 379,97 68,26 21,90 %
294 Audi R8 Spyder SE 4,2 V8 FSI quattro S tronic 423,77 480,34 56,57 13,35 %

Tiedot uusimmista malleista.

Jos haluat tarkemman tiedon autosi uudesta verosta, tai jos autosi on otettu käyttöön ennen vuotta 2001, voit tarkistaa uuden veron Trafin ajoneuvoverolaskurilla. 

Autotie: Ostajan Opas

Juttuun lisätty 19.8 linkki artikkeliin "Ajoneuvoveroa korotettiin budjettisyistä - korotuksia luvassa lisää"

Tilaa Autotien uutiset sähköpostiisi!

Katso uusimmat vaihtoautomme


Keskustelu

Kirjoita kommentti

Tämä on tietoturvatarkistus. Mikä seuraavista on lemmikkieläin?

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!